Olemme aikoinaan katsoneet The Crown-sarjan kolme kautta mielenkiinnolla Netflixiltä ja kun siitä nyt on tullut neljäs kausi, oli taas palattava brittikuninkaallisten pariin, semminkin kun sarja on osoittautunut laadukkaasti tehdyksi ja pääosin faktoihin perustuvaksi. Täytyy sanoa, että kuninkaallisten elämä näyttäytyy melko kammottavassa valossa ei-brittiläisin silmin katsottuna. Sarjan perusteella voisi perheelle sivuhenkilöineen antaa myös nimen Turha joukko.

Viimeksi katsomissamme jaksoissa oli missiona löytää prinssi Charlesille tulevan kuningattaren kriteerit täyttävä puoliso. Sellaiseksi ei kelvannut toisen miehen vaimo Camilla, joka oli jo pitkään hoitanut myös prinssin naisystävän sivuvirkaa. Löytyi Lady Diana, nuori, sievä, ujo ja sopivasta suvusta. Prinssin mielenkiinto hiveli kokematonta neitoa, joka oli tosin reilusti sulhaskandidaattiaan nuorempi. Kihlaus julkistettiin ja hovi alkoi valmistella hääjuhlaa. Ei siinä mitään morsiamelta kysytty, hän tuskin sulhastaan näki, sillä hänet oli eristetty kuninkaallisen palatsin uumeniin opiskelemaan hovietikettiä oman isoäitinsä johdolla. Julmaa kohtelua. Ei ihme, että neito masentui ja hänelle puhkesi syömishäiriö.

Kuninkaallinen jäykistely, jota omalla tavallaan jatkoi pääministeriksi noussut Margaret Thatcher, on kyllä piinallista katsottavaa. Harva siinä joukossa roolistaan nauttii, ainakin kuninkaallisen perheen jäsenten omaehtoiset rakkaussuhteet järjestään uhrattiin tietyn tasovaatimuksen alttarille kuin olisi haluttu varmistaa, ettei kukaan vain ole onnellinen. Kuningatar näyttäytyy ainoana, joka sentään yrittää parhaansa. Se paras vain niin velvollisuudentäyteinen kuin olla voi. Äitinäkin.

Kyllä tämä kannattaa katsoa, herää paljon ajatuksia inhimillisen elämän monimuotoisuudesta.