Minä kun olen kesän lapsi, koen usein marraskuun vuoden ikävimpänä ajanjaksona. Taannoinen hellekesä tuntui yllättävän vaikealta kestää, se oli yhtä fyysistä näännytystä – mutta nyt on kestämistä näissä pimeissä päivissä, vaikka fyysisesti voin paljon paremmin kuin kesällä. Onneksi nyt näyttää korkeapaineen myötä valoisammalta, jaksaa lähteä lenkille, joka aina virkistää mielen. Jospa saataisiin vielä hiukan lunta…
Tämän marraskuun mielialoja on nostanut Vauvan kehityksen seuraaminen. Ensimmäiset hymyt! Jokelluksen tapailut! Pää terhakasti pystyssä jo! Ja sitten taas nämä koululaiset: Ritaripoika ja Murunen, miten hekin kantavat valoa, kasvavat, oppivat – ja antavat lapsuutensa herkkiä valööreja ja tapahtumia virtaavia hetkiä isovanhempienkin iloksi.
Kyllä tämä marraskuun pimeys käy voimille, vasta tammikuun puolella sitä herää uuteen eloon.
Etelä-Suomessa on aina pimeää tähän aikaan, ehkä valkea luminen maa pitäisi virkeämpänä.
Kommentin jätti tuulamummo · torstaina 22. marraskuuta @ 22:05
Oletteko suunnitelleet jotain jäähdytysratkaisua, jos ensi kesästä tulee samanlainen kauhukesä kuin edellinen?
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 23. marraskuuta @ 12:56
On se mietityttänyt kyllä. Joten kuten näillä ilmanpyörittimillä on pärjätty, mutta mitä pitempi hellejaksosta tulee, sitä vaikeampi on kestää.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 23. marraskuuta @ 23:30
Onneksi tähän pimeimpään marraskuuhun on viime päivinä tullut hieman lunta valaisemaan ja onpa aurinkokin vilahtanut hetken aikaa kuin muistuttaen olemassaolostaan.
Kommentin jätti seita · maanantaina 26. marraskuuta @ 07:28
Tuula, ajattele kumminkin Lappia, jossa juuri on alkanut todellinen kaamos, ei aurinkoa pitkään aikaan. En jaksaisi.
*
Seita, viime yönä tuli tänne semmoinen seitinohut lumi – kuin jauhoa olisi riputeltu maisemaan. Loppuviikolla lauhtuu ja sitten se viimeistään katoaa. Ja pimeys jatkuu…
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 26. marraskuuta @ 14:33