Pyhäinpäivän tunnelma on viipynyt mielessä. Ennen pyhiä ajoimme hämärässä tihkusateessa kolme ja puolisataa kilometriä vain käydäksemme Toisen vanhempien haudalla. Kesäkukista puhdistettu hauta on karu, se kertoo, ettei paikkakunnalla asu enää ketään, joka muistaisi kymmeniä vuosia sitten kuolleita omaisiamme. Sisarukset, ystävät ja työtoverit ovat poissa kaikki. Mekin elämme jo vanhuusvuosiamme. Seuraavalla sukupolvella ei ole tätä perinnettä.

Mistä haudoilla käymisessä oikeastaan on kysymys. Emmehän pidä kuolleita pyhinä sanan ylevässä merkityksessä. Poismenneet eivät pitäisi itsekään. Ehkä kysymys on muiston vaalimisesta, sukupolvien työn kunnioittamisesta. Lapsuudessa vanhemmat ja isovanhemmat olivat meille tärkeitä ja rakkaita henkilöitä. He eivät ole enää täällä missään. Hauta on vain muistopaikka, jonka kivi kaiverruksineen kertoo heidän kerran eläneen tässä kaupungissa.

Vaatimaton havuseppele ja valkokukkainen kanerva jäävät odottamaan, milloin lumi valostaa muistolehdon. Lyhtyyn syttyy pieni liekki, häilyy siinä päivän kaksi, kertoo, että jossain joku muistaa.

  • Kaunis kuvaus lapsuuden ihmisten muistamisesta ja kunnioittamisesta. Tuollaiseen matkaan liittyy omaa nuorta elämää kannatelleiden ihmisten ja heiltä saadun elämänpaketin arvostus. Ehkä nuorempi väki löytää siihen omat tapansa.

    Kommentin jätti Annikki · perjantai11pm 9. marraskuu30pm @ 12:04