IMG_0817

Kuopus ja Morsio muuttivat takaisin viimeisten muuttolintujen mukana toukokuussa. Asettumisen jälkeen alkoivat varmistella lähestyvän hääpäivän ohjelmaa. Aikuisiahan he ovat, halusivat tehdä juhlasta oman näköisensä, kutsua ystäviään, joitakin serkkujaan, kumminsa ja muutaman lähimmän sukulaisen. Sulhasen isän puheenvuoroa kysyttäessä Toinen myönteli, että kyllähän se käy. Sulhasen äiti puolestaan arveli, ettei laulunumeroon taipuisi (ankara liikuttumisvaara!), mutta kysäisi, josko hääparille runo sopisi. Ja se sopi.

Juhlapäivän sää tarjosi olosuhdehaastetta yllin kyllin. Helle paahtoi täysillä, mutta yllätysmomenttina mereltä puhalteli vilvoittava tuuli, taivutteli puita, hulmutti naisväen helmoja ja antoi kyytiä kampauksille. Vihkiminen tapahtui vanhojen puiden varjostamalla rannalla, taustana venesataman kauniit purret. Esikoisen perheorkesteri soitti häämusiikin, viulussa Muru, selloissa Ritaripoika ja Isi. Tuuli lennätteli iloisesti nuotteja ennen tilaisuuden alkua, kunnes keksittiin teipata nuotit puisille tarjottimille. Mikrofonilta oli unohtunut ’karvahattu’, niinpä kaiuttimesta kuului voimallista tuulen kohinaa, jota pastori vertasi Pyhän Hengen olemukseen. Hän jakoi viisaita ajatuksia rakkauden kestämisestä avioliiton arjessa ja saatteli rukouksin ja siunauksin morsiusparia yhteisellä tiellä, jota he olivat jo seitsemän vuotta kulkeneet. Tahtomista kysyttiin ja molemmat tahtoivat. Kaasot lukivat vuoroin korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistystekstin ja ottivat rukoustekstissä kauniisti huomioon myös tulossa olevan rakkausvauvan.

Oi sitä herkkupöytää! Aterialla tarjottiin mahtava määrä herkullisia salaatteja, pääruokana suussa sulavaa black angus härän filettä gourmet-kastikkeineen ja ranskalaisine viineineen, kahvi ja hääkakku jälkiruokana. Hääpari istui perinteen mukaan omassa pöydässään, kolme ihanaa kaasoa ja kaksi komeaa bestmania omassaan. Sukulaiset ja ystävät oli plaseerattu saliin siten, että seurustelu kävi tuttujen kesken vilkkaana. Sulhasen puolella lapsilla oli oma pöytä, jossa pikkuserkut saivat jutella omia juttujaan.

Puheet pidettiin tavan mukaan pääruuan jälkeen ennen kahvia. Morsiamen isä puhui lämpimiä onnellisen miehen sanoja rakkaalle tyttärelle ja ’mieluisalle’ vävylle, ja sulhasen isä toi vilpittömät onnen- ja siunauksen toivotukset rakkaalle Kuopukselle ja mieluisalle ’tyttärelle’ sekä odotetulle syysvauvalle. Äiti puolestaan varoitti kuulijoita, että runo saattaa olla hieman tunteikas, ja huomattiin siellä muutaman tarvinneenkin nenäliinaa. 

Kaasojen puheet kuvasivat kauniisti ystävää, jonka olivat huomanneet jossain vaiheessa rauhoittuneen, mistä he arvasivat, että nyt on tosi kyseessä. Olivat myös sitä mieltä, että sulhanen ja morsian sopivat ehdottoman hyvin toisilleen. Bestmanien puheista saimme kuulla, minkälaisena nämä yhdeksänvuotiaasta asti toisensa tunteneet olivat oppineet hänet tuntemaan ja miten vakuuttuneita hekin olivat siitä, että kyllä nyt vakka oli oikean kantensa löytänyt. Poikien keskinäinen kaveruus teki meihin vaikutuksen, sillä hääjuhlaan oli tullut kaikkiaan kuusi meillekin tuttua koulukaveria, joku vallan toiselta puolen maailmaa. Oli tosi mukava nähdä heitä aikuisina ja kuulla mitä heistä on tullut.

Häävalssinsa Kuopus ja Morsio tanssivat Kummisedän teemasävelen tahtiin. Pyörähdimme mekin parin vanhan valssin kera (Kultainen nuoruus). Arvelin siinä Kuopukselle, ettei ole taidettu tanssia yhdessä kuin kerran ennen tätä. – Joo, lukion vanhojentansseissa, totesi Kuopus.

Oli tunteikas päivä ja hyvät bileet. Monia herkkiä muistoja poikiemme lapsuus- ja nuoruusajalta kävi lävitseni onnellista paria katsellessa. Tajusin selkeämmin kuin koskaan, että Kuopuksemme on aikuinen mies, joka on itsensä, oman tiensä ja elämäntapansa löytänyt. Hänelle on suotu onni saada elämänkumppanikseen rakastettu, rauhallinen ja ihana nainen, joka kantaa yhteisen rakkauden salaisuutta sydämensä alla. Olkoon tuuli heille myötäinen!

 

 

 

 

  • Voi ihanaa, onneksi olkoon kaikille! Hieno selostus, kuin olisi mukana ollut. Minkä runon esitit?

    Kommentin jätti Annikki · torstai8am 2. elokuu31am @ 10:22

  • Kaunis kiitos! Runo oli omatekoinen – poika tietää äitinsä ikuiseksi runotytöksi. Tein sen hääviikolla pala kerrallaan. Lopuksi kokosin säkeistä hiukan hioen kolmiosaisen oodin hääparille.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstai8am 2. elokuu31am @ 10:45

  • Näin arvelinkin runon löytyneen!

    Kommentin jätti Annikki · torstai8pm 2. elokuu31pm @ 18:16

  • Oi miten kaunista ja ihanaa kuin satua, vaikka kaikki ihan oikeaa ja tapahtunutta elämää.
    Onnea vaan kaikille!

    Kommentin jätti tuulamummo · torstai8pm 2. elokuu31pm @ 19:19

  • Onko sinulla sama kokemus kuin minulla: Täysin riippumatta papin edessä ja morsiamen vieressä seisovan pojan fyysisistä raameista äidin ajatus on ”Minun pieni poikani!”

    Kommentin jätti Oili · perjantai8am 3. elokuu31am @ 09:55

  • Tuula, kiitos! Monenmoista kokeneina vanhempina saatoimme nyt olla juhlassa vain nauttimassa ilman vastuita ja sekin tuntui mahtavalta. Onnellinen päivä, jonka tunnelmat ovat jatkuneet arjessakin.
    *
    Oili,
    niin, ja kuopukset ovat niitä, josta on äidin usein on vaikeinta päästää irti. Siksi halusin kirjata tuon viimeisen kappaleen oivalluksen.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantai8am 3. elokuu31am @ 11:44

  • Juhlahetkiä ihmisen elämässä, ihana oli lukea kertomustasi.

    Kommentin jätti Seita · perjantai8pm 3. elokuu31pm @ 12:43

  • Eikö totta, liian vähän nykyään on aitoa juhlailoa, vaikka kaikenlaista biletystä riittää. Tässä päivässä oli niin paljon tunnetta!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantai8pm 4. elokuu31pm @ 21:41