Sunnuntai-iltana istuimme runsaan ja monikulttuurisen yleisön joukossa Savoy-teatterissa, Stadissa. Lähes kaksituntisen väliajattoman esityksen suggestiivisuus ylitti ennen kokemani. Al-Kindi Ensemblen esitykseen kuului etnomusiikkia ja suufilaulua sekä derviššitanssia. Viimeksi mainittua toivoin näkeväni Istanbulin reissullamme viime jouluna, mutta esityksiä ei silloin sattunut siellä olemaan. Siksi oli pakko päästä kokemaan se nyt, kun yhtye sitten vuoden 2007 Hgin Juhlaviikkojen taas poikkesi Suomeen.

Ymmärsin laulusta vain sanat Allah, haim, Muhammed, mutta esityksen intensiteetti vei kyllä täysin mukanaan. Esilaulajan (Sheik Hamed Doud) äänen teräksinen volyymi ja pitkät fraasit hämmästyttivät, samoin huilunsoittajan kyky muuttua musiikkia hengittäväksi soittimeksi. Pyörivät miehet olivat tukevansorttisia, valkea helma nousi pyörimisliikkeessä teltaksi, jonka alta saattoi nähdä jalkojen työskentelyn. Tanssijoilla oli korkea huopapäähine, mietin oliko se osaksi pitämässä pyörimisliikettä rytmissä. Aloitus ja päätöstanssissa molemmat miehet pyörivät, nuorempi tanssija esitti lisäksi kolme tanssia yksin. Ei voi käsittää, miten hyrrän tavoin pyörivä tanssi voi pysyä paikallaan, kun tanssijan silmät näyttävät olevan kiinni, ja miten tanssi voidaan pysäyttää kuin seinään ilman pienintäkään horjahtelua.

Esilaulajalla sormeili rukousnauhaa ja muiden laulajien suggestiivisena toistuva matala urkupiste Allah, Allah, Allah… loi vaikutelman muslimirukouksesta, jonka hengenlento ilmeni tanssina. Katsomossakin tämä oli merkillisen katarttinen kokemus.

  • Olin siellä minäkin ja upea oli tosiaan esitys. Dervissien pyörivä tanssi on tosiaan syvää uskonnollista rituaalia. Suufilaisuus mielletään nykyään puhtaasti islamilaiseksi mystiikan suuntaukseksi, mutta yhä useammin kuulee myös siitä että suufilaisuus eli jo ennen islamin uskon tuloa ja se on vain tehnyt sopeutumisliikkeen jäädäkseen henkiin. Oli miten oli, uskomaton ja hypnoottinen esitys!

    Kommentin jätti Marmustoi · tiistai10pm 29. lokakuu31pm @ 17:31

  • Kiva kuulla, että sinäkin olit kokemassa tuota! Yllätyin yleisön runsaudesta, eihän tämä liene mitään suurten joukkojen musiikkia.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai10pm 29. lokakuu31pm @ 19:51