Seison vaatehuoneen ovella ja minuun iskee kauhistus. Yhäkö täällä on näin paljon kaikkea? Enkö jo monesti ole raivannut säkeittäin turhaa pois? Elämä kantaa uutta sitä mukaa, kun entiset hajoavat. Enkö juuri eilen tuonut kaksi uutta tyynyliinaa yhden rikki menneen tilalle? Kuten ihmisen kehon rasvasolut, kaappien tavarasolut ovat ikuiset ja pyrkivät täyttymään yhä uudelleen.

Tunnen ikäisiäni ja vanhempia ihmisiä, joiden arkistot pullistelevat sääpäiväkirjoja, uutistallenteita, asiantuntija-artikkeleita, ohjelmalehtisiä – henkilökohtaisista ansioluetteloista, kunniakirjoista, mitaleista, viireistä ja sukuluetteloista puhumattakaan. Laatikot tursuvat valokuvia, diakuvia, videokasetteja, päiväkirjoja, kirjeitä ja kortteja, toisten tekstejä ja omia, muistiinkirjattuja unia, bongattuja lintuja, kasviluetteloja, leikekirjoja, matkaesitteitä. Hyllyt notkuvat kirjoista ja joka neliösentti, joka kirjoilta jää, on valokuvakehysten ja muistoesineiden peittämä. Kaapit kätkevät oviensa taakse tummia ja kirkkaita, kesäisiä ja talvisia vaatekertoja, kenkiä, takkeja, käsineitä, sukkia, hattuja, huiveja, kerrastoja, matkalaukkuja, kasseja, reppuja, käsilaukkuja. Huoneisto, jossa pitäisi asua ja hengittää, on elämän kerrostumien vallassa, kun mitään ei voi heittää pois.

Mitä oikeastaan on elämän dokumentointi? Korvausta elämättömästä takertumalla siihen mitä oli? Oman riittämättömyydentunteen naamiointia? Haluttomuutta ja kyvyttömyyttä irrottaa ote menneestä tulevaisuuden hyväksi ja tämän hetken? Siksikö, että näyttäisi olleen elämää, vaikutusvaltaa ja sosiaalista verkostoa?

Kun elämä pakenee huoneistosta ihminen kerrallaan, viimeinen asukas kulkee tavaramuseossa pieniä keskilattiapolkuja pölyhuiska kädessä, kunnes huiskiminen lakkaa ja pöly saa peittää kaiken.

  • Minä tykkään tavarasta… mutta toisaalta en alkuunkaan niien järjestämisestä ja pölyjen pyyhkimisestä. Siinäpä dilemma. Muuttaminen silloin tällöin auttaa 😉

    Kommentin jätti Millan · tiistai2pm 10. helmikuu28pm @ 14:49

  • Vainko vaatehuoneessa on liikaa???
    Meillä on jokaisessa huoneessa ainakin kolmen huoneen tavarat. Ajattelen, että sitten eläkkeellä ehdin lajitella ja heittää pois. Tai – sitten säilytän paremmassa järjestyksessä.

    Kommentin jätti Sananjalka · tiistai2pm 10. helmikuu28pm @ 16:05

  • Millan, luulen, että tavaramäärästä ahdistuminen on nimenomaan ikääntyvien ihmisten pulma, jotka asuvat pitkään paikoillaan. Nuoret muuttavat useammin, muutto karsii tehokkaasti turhaa rojua.

    Sananjalka, *sitten eläkkeellä* taitaa olla monen mukava tapa huijata itseään 🙂 Minulla on erityisesti kaappi- ja komeroahdistus, kaikki nuo tuntuvat olevan täpö täynnä tavaraa. Miehellä taas on työpöydän tuntumassa röykkiöitä, mutta oma työpöytäni on järjestyksessä. Liekö helpompi unohtaa ovien takana oleva roina?

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikko2am 11. helmikuu28am @ 11:54

  • Eräs ystäväni päätti luopua ylimääräisestä ”roinasta”. Hän teki inventaarion tavaroistaan ja vaatteistaan; valokuvasi ne. Antoi koneen deletoida, minkä luovuttaa pois, mutta sitten kun piti ruveta käytännön toimiin, alkoi jahkailu (jospa tätä sittenkin joskus tarvitsee) eikä tapahtunut mitään.

    Kommentin jätti Lastu · keskiviikko2pm 11. helmikuu28pm @ 21:01

  • *kun piti ruveta käytännön toimiin alkoi jahkailu* – Lastu, kuulostaa jotenkin tutulta…
    Ehkä ongelmaa vain lisää inventaario, siitähän syntyy taas yksi lista lisää entisten pinoon…

    Kommentin jätti Ellinoora · torstai2pm 12. helmikuu28pm @ 20:43

  • Tuttu juttu! olin nuorempana kaikenlaisten muistojen ja tavaran kerääjä ja säilyttäjä. Tosin sitäkin hillitsivät lukuisat muutot, joiden ansioista mammona pysyi järjellisissä mitoissa.

    Nyt olen jo vuosia tehnyt niin, että käyn vaatekaapit läpi keväisin ja syksyisin. Silloin sieltä lentää paljon epäkuranttia krääsää suoraan roskiin (käytän paljon kirpputoreja, joten roskiin menee tosiaan sinne kuuluvaa!). Joka kerta kun pohdin jonkun vaatteen kohtaloa, mietin rehellisesti, kuinka usein olen sitä pitänyt ja kuinka usein aion/haluan pitää. Jos molemmat vastaukset ovat enempi aikomuksia, vaate lähtee jätesäkkiin. Enkä ole vielä koskaan katunut!

    Toinen osuus on sitten kirjat, leikkeet, muistot yms. Joku vuosi sitten kyllästyin jatkuvasti karttuvaan kokoelmaan ja tein tietoisen irtioton suurimmasta osasta. Ehkä noin 1% oli sellaista, minkä säästin ja samalla järjestin uudelleen mappeihin. Valokuvissakin olen tehnyt samaa, sillä tosiasia on, etteivät seinät veny eikä tilaa synny lisää – on oikeastaan pakko tehdä jotain.

    Tämähän on suuressa määrin terapeuttista. Kun krääsä lähtee, sisään tulee raikas ja tilava olo! johon sopii taas elämän uusia juttuja. Vanhoista on jäljellä vain parhaat, eikä niihinkään tule monestikaan enää kurkistettua. Se on elämän kulku, se ..

    Kommentin jätti railituuli · lauantai2pm 21. helmikuu28pm @ 23:01