P5265116

helluntain aattona juhlitaan lakkiaisia, valmistujaisia, koulujen kesäloman alkamista. helluntai, kristikunnan juhlapäivä, saattaa merkitä monelle aattojuhlan jatkoselvittelyjä. nuorten vapaudenhuuma työllistää poliisivoimia ja vapaaehtoispartioita kaupungeissa. alkoholilain muuttamista yhä sallivampaan suuntaan ajetaan päättäjien omantunnon kustannuksella. jos olivat ensimmäisen helluntain kristityt pyhästä hengestä juopuneet – ovat tässä ajassa niin kristityt kuin pakanatkin juovuksissa omista juhlistaan.

Suunnittelen kesän reissuja kotimaassa. Tekee mieli liikahtaa kotoa. Tarpeeksi on jo päivystetty tässä erinäisten remonttisuunnitelmien vuoksi. Sitten aina unohtuu, jos onkin kotipihassa syreenin kukkatertut jo pitkällä, eipä kuulla jylhien järvien loiskintaa vielä toisaalla kotimaassa.

Kokemuksen patinoima perinnetieto kertoo, että kesäkuu ei hellesäitä tarjoa. Ajelusää saattaa siis olla miellyttävä, mutta ulkoaktiviteetit vaativat vielä kerrospukimia. Heinäkuustakaan ei ole takeita, lämmintä on jos on ollakseen, vaan on nähty rakeitakin. Kesän lämpimin kuukausi on  kotimaassa usein elokuu, kun pohjoisenkin järvet ovat jäistä luopuneet.  

Onni on elää tätä vaihetta, jossa on vapautta olla, tehdä tai lähteä, kun siltä tuntuu. Kesäsäät ovat kaikkien yhteistä jaettavaa sellaisenaan.

P5285156

Ajamme Hietaniemeen. Sunnuntai-ilta on kaunis, rauhallisesti etenevä kansalaisten jono mahtuu kappelin piha-alueelle. Presidentin leposijan seppeleiden ja kukkien rivistön pääväreinä on valkoinen ja punainen. Kukat kertovat arvostuksesta ja lämpimistä tunnoista. Myös viereiseen loosiin haudatun Urho Kekkosen hautapaadelle on jätetty kukkia.

Mauno Koivisto oli suuri suomalainen mies, sisukas, päämäärätietoinen ja viisas. Hän ansaitsee kunnioituksemme – ja kansamme tarvitsi hänet suurten muutosten aikana luotettavaksi luotsiksi. Levätköön hän rauhassa, ja olkoon kaikki hyvät voimat Tellervo-puolison tukena.

Poistumme muurin sivuportista. Käännyn vielä katsomaan taakseni. Kappelin tornin kultaiseen ristiin loistavat ilta-auringon säteet.

Sara Stridsberg    Niin raskas on rakkaus   suom. Outi Menna     Tammi 2016, (ap.2014)

Stridsberg on ruotsalainen nykykirjailija, Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnollakin v. 2006 huomioitu. Neljäs romaani on vanhan mielisairaalamiljöön ja menneen ajan hoitokulttuurin kuvaus. Romaania sanotaan mestarilliseksi ja kauniiksi tarinaksi hulluudesta ja toivosta, rakkaudesta ja kuolemasta, valosta ja varjosta.  – Kauneus tulee viileydestä, jolla tarinan palaset kerrotaan ja liitetään toisiinsa niin, että ne muodostavat ehyen kuvan, joka väreilee.

*

Tuula-Liina Varis   Huvila   WSOY 2016

Itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenellä aikuistuva nuori nainen rakastuu valovoimaiseen taiteilijamieheen. Teos on suojatusti varttuneen tytön kasvukertomus. Hän ehkä kuvittelee ajan tapaan aviomiehen tuovan saman turvan kuin kotona on ollut – ja pettyy. Unelmat kariutuvat, ja lopulta arkea pitää koossa avuksi haettu monitaitoinen köyhän kodin tytär, Selma.   – Kiinnostavasti kuvattu aika ihanteineen ja ihmiskohtaloineenTaitajan käsissä yksinkertainen tarinakin hehkuu.

*

Linda Olsson   Sisar talossani   suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi   Gummerus 2017

”Kertomus selityksiä ja sovitusta etsivistä sisaruksista.” Äidin hautajaisissa Maria tulee kutsuneeksi sisarensa Emman luokseen Espanjaan. Kahden vuoden kuluttua Emma tulee ja viipyy niin kauan, että sisarukset löytävät toisensa puhumattomien ja yhteydettömien vuosien yli. Olssonin romaanin rakenne on lukijalle miellyttävä, takautumat tapahtuvat muistelevassa puheessa eikä kerronta hyppele sinne tänne, kuten usein nykyromaaneissa. Tarkkaa ja sävykästä henkilökuvausta on ilo lukea. – Pidin kirjasta. Ja jälleen totesin, että Olsson ei petä.   

*

Karl Ove Knausgård   Kevät   suom. Jonna Joskitt-Pöyry   LIKE 2016

Vuodenaikasarjan kolmas opus on puhetta jo syntyneelle nuorimmaiselle, jonka ominaispiirteitä isä havainnoi ja opettelee tunnistamaan. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kourissa kamppailevan äidin romahdus sävyttää elämää kirjailijoiden talossa. ”Knausgårdin uusi romaani on itse asiassa Taisteluni 7. Hän on palannut vahvalla romaanilla, joka todistaa hänen kykynsä eksistentiaaliseen elämänkuvaukseen.”  – Ilahduin, että välityöltä tuntuneen vuodenaikasarjan uusin on taas niillä tasoilla, joilla kirjailija loi menestyksensä. Perheen arjen ja isän selviämiskamppailun kuvaus on rehellisyydessään koskettavaa, jopa loisteliasta.  

*

Tommy Hellsten   Tähän olen tullut   Kirjapaja 2016

– Yritin lukea. Kolmenkymmenen sivun jälkeen totesin saman kuin usein ennenkin Hellstenin opusten äärellä: toivotonta terapiamössöä. Ei tätä jaksa. Siis minä en.

*

Pirkko Saisio    Mies ja hänen asiansa            Siltala 2016

Kuolinilmoitus käynnistää asianajajamiehen elämässä menneisyyden ja nykyisyyden tilinteon. Saisio jatkaa lakonista, harvarivistä tyyliään, joka antaa sanoille erityisen painon ja voiman. Romaanin tunnelma tiivistyy suorastaan dramaattisesti loppua kohti, kun miehen suojaukset pettävät.  – Tyylikäs ja vahva romaani Saisiolta. 

*

Niina Hakalahti                         Lumilinna        Karisto 2016

Oulussa syntynyt ja sittemmin tamperelaistunut fil.maist. ja kirjallisuuden sekatyöläinen Niina Hakalahti on julkaissut viidennen romaaninsa. Häneltä on julkaistu myös runoteoksia ja lastenkirjoja. Lumilinna on kunnianhimoinen tarina salaisuuksista, menneisyyden identiteettimurroksesta, joka palaa uuteen käsittelyyn nuoren, menestyvän copywriterin elämässä.  – Sujuvaa, mukaansa ottavaa kerrontaa. Jonkinasteinen chic-lit-tyylinen henkilökuvaus hiukan häiritsee.

*

Marjo Ojalammi   Nokinen sydän Kirje isälle   Reuna 2017

Itselle suruterapiaksi kirjoitettu kirja ja sellaisena arviointien ulkopuolella. Samaa kokeneille saattaisi toimia terapeuttisesti.  – Oma lukukokemukseni oli osittain piinallinen, toisaalta myös myötätuntoa herättävä.

***

P5255110

aurinko, kaikkeuden kaikki auringot ovat sataneet maahan, pihoille, ojanvarsille, rinteille! luonnon lämpimät hymyt katsein poimittaviksi, sielun sisimpiin tiedostoihin tallennettaviksi. katkeruusjää sulaa, kostuttaa katseet, kasvot valostuvat hymyyn. elämälle kevät, jos mahdollista!

P5235088

presidentti haudataan kunnianosoituksin helatorstaina. hänen merkitystään maan historiassa ei kukaan kiistäne. pieneksi kansakunnaksi meillä on todella ollut onni ja siunaus saada kunkin ajan tarpeisiin sopivat johtajat. jos mauno koivistoa vertaisi puuhun, olisiko hän ehkä tammi. sen kaltaista taipumatonta, sitkeää, kauemmaksi katsovaa hänessä oli. rakastettavan huumorin pilkahduksia, inhimillisyyttä ja arvot kohdallaan. rauhaisaa ikilepoa presidentille, jonka sukupolvemme muistaa.

aika seuloo tekemiset ja tekijän laadun.

P5145062

käenrieskan tähtiauringot ovat vallanneet pikkupihan kukkamaan. oi elämänvaloa!  talon yhteisellä pihalla talkooväki jatkaa eilen aloitettua istutusurakkaa. kotikadulla vihertävät koivut hennosti. kaupungilla kirsikkapuut ovat lehahtaneet kukkaan kuin vaaleanpunaisiin puetut morsiusneidot. kevät on odotuttanut itseään, mutta mihin tässä elämässä niin kiire olisikaan. aina ehtii pysähtyä lämmön aikaansaaman kevätihmeen äärelle.

 

Juna stadiin. Satumme vaunuun, jossa kymmenkunta nuorimiestä on matkalla sinne, missä jotain tapahtuu. Korvia huumaava arabiankielinen ajatustenvaihto täyttää vaunun. Joku keksii rikastuttaa keskustelua spotifaista kaivamallaan itämaisella musiikilla. Vaunua ei voi vaihtaa leimautumatta rasistiksi, paikalliset istuvat typertyneinä aloillaan. Jos nuoriso olisi kotimaista, olisimme jo vaihtaneet, melun takia. Milloin olemme ylimalkaan olleet viikonloppujunissa, en edes muista, mutta tajuan taas miksi yleensä ajamme stadiin autolla ilta- tai viikonloppumenoihin. Jos menen yksin, menen päivällä ja käytän junaa.

Matkalla asemalta Senaatintorille havaitsemme  leiriytymällä mieltään osoittavat osapuolet. ”Oikeus elää” – ja ”Suomi ensin”. On tiedossa, että Helsinki raivaa leirit lähipäivinä pois. Toivottavasti viesti on jo mennyt perille – ei se ainakaan leiriä pitkittämällä parane. Ensimmäisen lämpimän kevätillan kunniaksi joka kadulla ja terassilla soi.

Senaatintori. Valtava lavarakennelma, penkkejä, iso screeni. Aurinko paistaa vielä kuuden aikaan kuumasti ylhäältä. Kaikki teltan varjossa olevat istumapaikat ovat täynnä, auringossa olisi tilaa. Tuomiokirkon raput ovat täynnä kuoroväkeä, joka kohta kajauttaa Suvivirren yhdessä yleisön kanssa. Lokit lentelevät ihmismeren yllä. Seitsemältä alkavat eri puolilta Suomea tulleet tuhannet kirkkokuorolaiset laulaa kaikille kuoroille tuttua ohjelmistoa. ”Siunaa ja varjele meitä, Korkein…” – Siinä kostuvat silmät.

Nostalgialaulukonsertin jälkeen lyhyt halaus veljeltä, joka laskeutuu rapuilta alas Aleksanterin patsaan tuntumaan. Hän lähtee seurueensa laulajien mukana jo ajamaan kotiin, ja me kaksi taas asemalle. Juna on täynnä rauhallista väkeä matkalla kotiin. 

Niin nyt on, että kevään puuhaviikot ovat koittaneet. Naapuriyhteisön talkoopäivä on ovella. Pihafaunaan on ilmaantunut kevään korvalla hiiri. Se hiiviskelee naapurin puoleisen aidan alta tutkimaan josko lintulaudan alta löytyisi vielä pikku purtavaa. Hiiri on soma, mutta ihmisen metsästysvaisto herää, kun ei talossa ole kissaa, joka hoitaisi sen puolen reviirin turvaamistointa. 

Siis lisätään kauppalistaan tavaranimike hiirenpyydys. Toinen tuo tuplamäärän teollisen tuotannon ensimmäistä pyydysmallia, nääs kokemus on osoittanut, että toimintavarmuus parin euron vempeleessä on noin 50%. Niinpä taas. Ensimmäisen viritys oletusarvoisesti epäonnistuu, jokin vipu on liian pitkä tai lyhyt, mutta toiseen asennetaan pala ahvenanmaan kartanojuustoa. 

Pariin päivään ei hiirosen kulkureitillä näy liikennettä. Kolmantena aamuna juusto on kadonnut ja viritys lauennut, mutta saalista ei ole. Neljäntenä aamuna pyydys on lauennut ja juusto tallella. Ei tästä mitään tule. No, rautakauppaan. Otetaan kokeiltavaksi astetta modernimpi versio, kotelo myrkkyherkkuineen, jota orava ei pääse käpälöimään. Jokohan tärppäisi.

Lauantaina nähtiin Mummo ajamassa kaupungin halki kotiin päin punaisella Tunturilla. Kypärä tiukasti päässä, ja kieli keskellä suuta, nääs toisen merkkinen tuntuu toisenlaiselta. Mummo oli ajanut valkealla Crescentillään kolmannesvuosisadan, vaan viime kesänä tuo sanoi elämänmittaiseksi tarkoitetun sopimuksen irti.

Mummo sai Lumperin mukavimman poijan pyöräkauppaa hieromaan. Kertoi siinä, että ennen muinoin oli isä-Lumperilta ostettu entinen, ja hyvin on palvellut, mitä nyt renkaita ja satula on uusittu sekä muuta pienempää rompetta vuosien saatossa. Vaan nyt on keskiö prakannut, jotahan ei saa vaihdettua. (Tämän oli tiennyt P.Kaveri kertoa ja paikkansa piti.) Mummo lateli ehdot, semmoinen pitää olla, että kenkkukoiven saa nostettua polkimelle ja kipeytyvän ranteen varassa ei tarvitse rönöttää ohjaustangolla. Ja eväskori pitää olla. Eikä saa maksaa maltaita.  – Selvät on sävelet, siihen Lumperin Poika ja luotsasi Mummon pois crescenttiosastolta tarjouspyörien rivistölle.

Lumperilla oli kevättarjousten päivä, ja esitelty 7-vaihteinen täytti ehdot, oli hyvänvärinen sekä sopi Mummon pankkikortin saldolle. Parin säädön ja korttelin ympäri hilpaistun kokeilukierroksen jälkeen tehtiin pyörälle paperit. Kuten autojen, pyörienkin kanssa on niin, että pitää ensin koeajaa ja sitten opetella uuden merkin metkut. Eikä jäädä haikailemaan entisen perään.