Meillä on tällä hetkellä sukujemme vanhimpina yli 90 vuotiaat tädit, jotka molemmat asuvat yksin huoneistossaan pääkaupunkiseudulla. Setäni leski asuu stadin keskustassa. Olen sedän kuoleman jälkeen soittanut tädille joka joulu. Hän voi ikäisekseen hyvin, on säilyttänyt liikkumiskykynsä ja muistinsa. Tytär soittaa joka päivä, vävy ja tyttären poika käyvät tarvittaessa auttelemassa asioilla käynneissä. Maksullista siivousapua on pari kertaa kuussa. Täti sanoo odottaneensa soittoani, puhumme voinnit ja suvun piirissä vuoden aikana tapahtuneet muutokset. ”Minun ikätovereistani, ystävistäni ja sisaruksistani ei ole enää ketään elossa”, hän sanoo ja jatkaa: ”sen vuoksi tuntuu joskus yksinäiseltä, vaikka mitään hätäähän minulla ei ole. Tytär hakee aina joulun viettoon heille ja tuo kotiin, kun väsyn. Olen ajatellut kuolemaa myönteisenä, se on hyvä asia, tulee jokaiselle ajallaan ja korjaa meidät kyllin eläneet”.

Toisen täti, myös sukunsa vanhin, on elänyt itsellisen elämän. Kun ei ole perhettä, on voinut luoda elämisen ehdot ja tyylin itse. Viisi vuotta sitten 90-vuotispäivän tervehdyskäynnillä kaikki oli vielä näin: ”Kyllä minä pärjään, en tarvitse kenenkään apua, enkä halua, että kukaan puuttuu asioihini. Käyn kirkossa ja joskus kävelyllä. Viihdyn hyvin yksinkin ja haluan olla kotona omissa oloissani”. Täti kertoi silloin tekevänsä ’kuolinsiivousta’, selvittelevänsä papereitaan ja antavansa turhia tavaroita pois. Toinen on silloin tällöin soittanut tädilleen ja vointia kysyessä saanut aina saman vastauksen: ”Ei minua mikään vaivaa, hyvin minä pärjään”. Tänä vuonna täti alkoi unohdella ladata puhelinta. Varatut lääkäriajat jäivät käyttämättä ja peruuttamatta, lääkkeet uusimatta. Toinen sai puhuttua vara-avaimen käyttöönsä, että pääsee tarkistamaan tilanteen, jos puhelin mykistyy. Täti alkoi puhua samoja asioita yhden puhelun aikana. Hänellä alkoi olla epäilyksiä, että hänen kotonaan käydään, kun hän on asioilla. Katsoimme parhaaksi mennä viemään yhdessä joulutervehdystä. Oli aikamoinen järkytys havaita, että täti oli kuihtunut luurangonlaihaksi. Keittiön pöydällä oli lehtikasa, josta löytyi avaamattomia laskuja, osa jo perintätoimistosta. Sillä kertaa murtui pärjäämisdefenssi, täti tajusi, ettei enää hallitse asioitaan. Hän kuulee huonosti, näkee huonosti ja muistaa huonosti. Tuntuu yhä vahvemmin siltä, että täti on päättänyt, ettei halua hoitoa eikä apua, eikä syödä lääkkeitä. – Toinen on hoitanut laskut omalta tililtään, lopettanut lehtitilaukset, kotivakuutuksen ja varannut ajan pankkikäynnille yhdessä tädin kanssa. Joulunpyhien mentyä soitin tädin asuma-alueen Sosterin Senioripalveluun, ja kerroin tilanteesta. Tunsin suurta huojennusta, kun vastassa oli lämmin ihminen, joka kuunteli, otti asiat asioina, antoi hyviä ohjeita ja sanoi kirjaavansa tiedot, että voidaan olla yhteydessä, jos tilanne vielä pahenee. Täti kulkee hiljaista, itsellistä via dolorosaansa, joka nyt on muuttunut yhteiseksi.

 

PB056643

Lapsien lähdettyä alan taas tuntea selkäkivun, joka äityi lyhyeksi jääneen yön jälkeen aamukirkossa selkänojattomalla kuoropenkillä istumisesta. Fyysinen vaiva on erotettavissa omaksi asiakseen, sitä voi lääkitä ja rauhoittaa lepäämällä. Jouluinen täyden  onnen tunne säteilee kahdenkeskiseen hiljaisuuteemme yli vaivankin. Tänään on riittänyt kynttilöiden katselu ja rakkaimpien joululevyjen kuuntelu.

Eilen, kun lapset ja isänsä olivat hässäköineet tavaransa ja soittimensa lähtövalmiiksi, syntyi spontaanisti rauhan hetki. Ritaripoika lojuu isän sylissä sohvalla, Muru on kiivennyt Vaarin syliin. Mummeli tassuttaa keittiöstä omaan tuoliinsa, jossa on hyvä lepuuttaa selkää. – Mikä on mieluisin paikka isikotona, Mummeli kysyy johtaakseen lasten ajatukset lähtöön.  – Mun oma huone, sanoo Ritaripoika ja jatkaa:  ja isin kanssa lojuminen sohvalla. – Entäs Murun, kysyy Mummeli. – Tässä. Lyhyen ja ytimekkään vastauksen ymmärrämme oitis. Muru on perheen alati liikkeessä oleva osa. Hän on kotonaan siinä missä kulloinkin rauhoittuu ja saa olla rauhassa.

PB056644

Joulukertomuksen pyhän perheen kanssa taiteilija on kuvannut mustarastaan  istumassa levollisesti oksalla. Se näyttää laulavan. Joka on kuullut mustarastaan laulun voi kuvitella ne riemulliset, ihanat sävelet, joita se taidokkaasti livertää.

Joulun suuri salaisuus on keskellämme nyt.

Laulaa maa ja avaruus: on poika syntynyt.

Kellon soitto kirkkaana soi yllä kaiken maan.

Suuri, pyhä Jumala on tullut taivaastaan.

***

Joulunvietto perheen kesken päättyi äsken, kun Toinen lähti viemään Esikoista, Ritaripoikaa ja Murusta kotiinsa puolen tunnin matkan päähän. Kylläinen, tunnevoimainen fiilis kaikesta yhdessäolosta eilen ja tänään ja vielä joulukirkossa käynnistä kahdestaan. Ihanaa, että meillä on toisemme ja juuri nämä pojat, ja heidän rakkaansa lähellä.

 

PB056647

Maailmalla tapahtuu synkkiä asioita, jotka eivät tunnu olevan kenenkään hallinnassa. Ilmassa on suurta epävarmuutta, elämme eräänlaisessa kaaoksessa. Sellaista on aina ollut, joulunakin. Ei joulurauha ole ulkoinen rauha kaikkialla koskaan. Jos sitä on, se on sydänten sisäinen rauha, seesteinen ilo keskellä kaaosta tai sen tuntumassa. Ei joulu kaikille muodostu rauhalliseksi tai hyväksi toiveista tai toivotuksista huolimatta. Rohkenen silti toivottaa hyvää ja rauhallista joulua sinulle, lukijani. Että löytäisimme kukin tavallamme jouluun kätkeytyvän hyvän.

PC056723

Joulun suuri salaisuus ei sammu milloinkaan.

Silloin maata ikuisuus leikkaa valollaan.

Silloin kaikkein köyhinkin saa lahjan omistaa.

Riemulaulu enkelin tuo toivon sanomaa.

Kellon soitto kirkkaana soi yllä kaiken maan.

Suuri pyhä Jumala on tullut taivaastaan.

*

Kuorossa olemme tänä jouluna laulaneet tätä ihmeen ihanaa laulua, Joulun suuri salaisuus, jonka sanoitti Anna-Mari Kaskinen ja sävelsi Petri Laaksonen.

 

PB056655

Joulukranssilla on sama pyöreä muoto kuin sormuksella: ikuisuuden vertauskuva. Jokainen joulu voi olla erilainen, mutta ikuisen häivähdys siinä aina silti on. Me näemme vaivaa luodaksemme koristeluin ja kynttilöin tunnelmaa, mutta lopulta oikea joulu syntyy sydämen puheesta sydämelle.

Kiitos joulu, että tulet taas ja muistutat meitä tästä ikuisesta ilosanomasta: Jeesus tullut on!

PB056654

Joulussa on kaikki sadun ihanat ainekset, kauneus, iloinen yllätys, hyvä tahto, rakkaus, onnellinen loppu ja ’sen pituinen se’.

Annetaan niille mahdollisuus!

 

PB056633

 Silmät ihmisten on usein niin kuin tähdet sammuneet. 

Jos sä parin yhdenkin saat tuikkimaan, niin ihmeen teet.

Joulumieli lailla lumipallon laita pyörimään,

niin se kasvaa kasvamistaan ja vie huolet mennessään.

Joulumieli on se kieli, jota kaikki ymmärtää.

Joulumieli, joulumieli, siitä tunne lämmin jää.

Joulumieli on se kieli, kaunein kieli maailman.

Joulumieli, joulumieli, sydämeeni saavuthan.

*

(Jorma Toiviainen)

PC056720

Kerro mulle mitä joulu on, mikä on sen viesti ajaton. Kerro miksi sitä vietetään, miksi valot loistaa, jotka kaupungilla nään. *On vain aavistus, se mielen hiljentää, sydän sulaa kyyneliin ja hiljaa jää.

Kerro miksi lahjat annetaan, laulut tutut taasen lauletaan. Miksi mieli niistä herkistyy? Mikä on perimmäinen syy? *On vain aavistus…

Kerro miksi tunnet sinä myöskin sen, vaikka olet epäuskoinen. Miksi sinuakin joulu koskettaa? Miksi kuitenkaan et rauhaa saa? *On vain aavistus…

*

(Jukka Kuoppamäen inspiraatiosta)

PB056638

Tontun olisi jo aika herätä toimittamaan lahjapakettia perille, aattoon ei ole enää viikkoakaan, enkeli huolehtii. Mutta tonttu on väsynyt, hän nukkuu ja näkee unta enkeliystävästä. Lahjapaketti on varattu enkelille, vaikka tämä ei sitä tiedä eikä huomaa, kun se on repussa, kannon takana. Koko pitkän ja pimeän syksyn enkeli on pitänyt huolta, että tonttu herää aamuisin ajoissa lähtemään kouluun. Tonttu on arvannut sen, vaikka enkeli ei ole koskaan näyttäytynyt, joskus vain on salaperäinen punainen sulka pudonnut pielukselle. Tontuilla on touhunsa, työnsä ja leikkinsä, kuten ihmisen lapsilla, mutta myös enkelinsä, joka heitä suojelee.