Sisko ajaa Audilla pihaan. Sataa taivaan täydeltä. Syöksyn kotiovelta autoon. Kassissa ei paljon muuta ole kuin hammasharja, oma tyyny ja yöpaita. Kello on yksi, kun lähdemme kotikadulta kohti kolmostietä.

Yöpaikaksi oli varattu eri syistä Urkin Piilopirtti, pikkuruinen hotelli Hämeessä keskellä ei mitään. Nimensä mukaisesti sen löytäminen oli lievästi sanoen haasteellista, vaikka käytössä oli kahden kännykän uudemmat karttaversiot ja vanha navi. Lopulta seisoimme sateessa hotellin ovella ja tavasimme lappua: Soita numeroon … jos emme ole paikalla. – Tovin odoteltuamme pääsimme majoittumaan pikkuruiseen huoneeseen, ja myöhemmin söimme viiden muun vieraan seurassa illalliseksi lampaasta haudutettua rosvopaistia jumalaisen kastikkeen, uunissa makoiseksi haudutettujen kasvisten ja vuosikertaviinin kera. Kuulimme myös paikan tarinan. Sisällä sekä ulkona oli taidetta, jota kävimme tutkimassa lähemmin aterian jälkeen ja sateen lakattua. Sisustustekstiileissä oli käytetty koristeaiheena paikallisesta järvestä löytynyttä harvinaista raakkua, jokisimpukkaa.

Aamu valkenee yllättäen aurinkoisena ja matkamme jatkuu kohti Ikaalisten kirkkoa, tämänkertaisen kesäjuhlakohteen paikkaa. Joitakin kymmeniä henkilöautoja oli kirkon parkkipaikalla ja pari bussia on tuonut juhlaväkeä kauempaa. Hengen uudistus kirkossamme -nimellä rekisteröitynyt jumalanlasten joukko on kokoontunut ylistämään, rukoilemaan ja hakemaan hengen ravintoa samanmielisten tapaamisesta. Me kaksi olemme täällä havainnoimassa mistä on kysymys.

Kirkossa lauletaan jo, kun etsiydymme penkin päähän, josta näkee screenille heijastetut ylistyslaulujen sanat. Kitara soi kaiuttimista, rytmiä täydentää piano, Sakari laulaa. Laulut kuulostavat tutuilta, taitavat olla osittain Viisikielisestä, laulukirjasta, johon tutustuimme toissa kesänä Kansanlähetyksen Kesäpäivillä. Osa väestä huojuu kädet ylhäällä. Ristikäytävillä tanssii kaunein liikkein kaksi nuorta naista, toinen hulmuttaa värikästä silkkiä. Nuoria aikuisia on tässä seurakunnassa huomattavasti enemmän kuin kirkossa yleensä, mutta keski-ikäisiä ja vanhempiakin on yllättävän runsaasti. Lapsia ei näy, joitakin vauvoja lukuunottamatta. – Ajattelen, että täällä siis ovat ne kolmekymppiset, joita ei kirkoissa näy. Vanhempi väki ehkä on hakemassa hengenelämästään kadonnutta sykettä ylistyksestä.

Rohkea rukous –teemalla kulkevaa tilannetta juontaa kotimaahan palannut nuori nainen, joka kertoo Austinin Gateway-kirkosta, kotiseurakunnastaan Texasissa. Laulusessio kestää tunnin, sen keskeyttävät vain lyhyet rukoukset: Tule, Pyhä Henki, uudista meidät… Esitellään Turkuun joulukuuksi suunniteltua Kristus-päivää, johon innostetaan ihmisiä kaikkialta Suomesta tulemaan mukaan. Kuullaan myös lyhyt tervehdyspuheenvuoro helluntaiseurakuntalaiselta ja vapaakirkon edustajalta. Rukouksessa ihmiset siunaavat toisiaan kädet hartioilla. Aurinko paistaa kirkon ikkunoista, kolme rukoilijaa on valoympyrässä. Lasimaalauksen enkelin siivet väreilevät valossa.

Lounaspöytään kanssamme osuu hattulalainen pariskunta. Rouva kertoo toimivansa seurakunnassaan katekeettana ja olevansa kesäjuhlilla neljättä kertaa. Vakaan sorttinen miehensä ilmaisee olevansa ensimmäisen kerran, uteliaisuuttaan. (- Niinpä mekin.)

Rohkea elämä -teemaan johdattelee liikkeen toiminnanjohtaja Panu Pitkänen. Aluksi taas ylistetään laulaen ja rukoillen. Kirjoitan muistiin puheenvuoron pääkohdat. ”Rohkea elämä on oman tehtävän löytämisessä ja ydinsanomassa pysymisessä. Keskiössä on Jeesus Kristus. Monia nimiä tulee, mutta niissä ei ole pelastusta. Rohkeus ei löydy meistä ihmisistä vaan Kristuksesta. Pyhän Hengen voima ei ole sooloilua, Pyhä Henki ja maalaisjärki ovat hyviä ystäviä. Keskinäisen yhteyden vaaliminen, yhdessä rukoileminen on se juttu, emme juokse yhden ’naaman’ perässä. Tullaan yhteen, jaetaan lahjamme ja Pyhä Henki puhaltaa niihin elämän.” – Panu puhuu ’uuden sukupolven seurakuntayhteisöstä’, pienten ryhmien verkostoista.

Kesäjuhlaväki jakaantuu iltapäivällä kahdeksaan ’kanavaan’, joilla on omat teemansa. Osumme sellaiseen, jossa puhutaan armolahjoista. Osallistujille jaetaan lista, jossa on lueteltu raamatusta poimitut 33 armolahjaa. Kerrotaan, että ne kuuluvat käyttöön ja mitä tahansa niistä voi itselleen pyytää. Helluntaisaarnaajan oloinen vanha mies mainitsee erityisesti kielillä puhumisen sellaisena armolahjana, jolla rukoilija rakentaa itseään ja jota kannattaa siksi tavoitella. Kanavaan osallistujia kehotetaan sitten muodostamaan 3-5 hengen pikku ryhmiä ja rukoilemaan yhdessä toinen toiselle kielillä puhumisen armolahjaa. – Siinä kohdassa katsahdamme toisiimme: – eiköhän tämä nyt ollut tässä.

Auton nokka käännetään kohti kotia. Kolmen tunnin matkalla ehditään purkaa vaikutelmat ja puhua asiat auki sekä sulkea. Paljon hyvää ja raikasta hengellistä antia saimme päivän kuluessa. Ei sitä armolahjaopetuksen floppi pilannut.

Kotona katsoin armolahjalistaa. Joku raamatussa mainituista lahjoista on jokaisella kristityllä, mutta Jumalan armosta ja tahtonsa mukaan. Ei omaksi rakennukseksi, vaan seurakunnan ja lähimmäisten palvelemiseksi.

Olkoon menneksi – muutama kiltti limerikki:

 

tuhat vihreää erilaista / teillä käytössä vasen kaista / lehmikarjoja satamäärin / lampaita uhkeita siroin säärin / ah, sydämein, Irlannin antimet maista!

pubissa istumme, siiderin tilaan/ Toiselta olutseuran näin pilaan / fish and chips on listalla aina / ei kalorit täällä paljon paina / hilpeenä hotelliin itteni hilaan

hienoja muistoja mukana palaan / Kerryn maisemat vaikka jäi sumussa salaan / ei harmita silti juttu mikään / olen vain kuin en tietäisikään / kotiovella toverin kiittäen halaan

***

 

P7174392

P7174384

P7174388

P7174389

Olemme saaneet Leniltä sunnuntaita varten tukun vinkkejä kulttuurisesti tärkeistä kohteista, mukavista ostospaikoista ja pubeista Dublinissa. Minulla on viime kesän Jerseyn matkalta muisto viimeisen matkapäivän ihanimmasta matkakohteesta, jonka haluan etsiä täältäkin. Aamupäivällä käymme kuitenkin ensin tutustumassa Rebellionin 50 v muistopuistoon, joka on hotellin kulmilla. Puistossa on valtava patsasmonumentti, jonka viestistä on vaikea saada selkoa, niin suuri se on. Puistossa on suorakaiteen muotoiset vesialtaat ja kultaisia tasavallan symboleja aidassa. Muutama pappa istuu lueskelemassa, mutta kun istumapaikkoja ei täälläkään paljon ole, useimmat kävijät kuvaavat monumentin, kävelevät hetken alueella ja poistuvat sitten kaupungin vilinään. Niin mekin.

P7174394

Filosofi ruusutarhassa, Sokrates

Filosofi ruusutarhassa, Sokrates

P7174411

P7174417

National Botanic Gardens. Sinne pitäisi mennä bussilla, mutta Toinen päättää, että otamme taksin. Se on viisautta, taksin käyttö on yllättävän halpaa kotimaan taksoihin verrattuna. Kasvitieteellisen puutarhan alue on laaja ja monimuotoinen. Se on selvästi perheiden suosima sunnuntaikävelyn kohde. Alueella on joki siltoineen, lukuisia kasvihuoneita, kukkaistutuksia, metsiköitä ja ruusutarha, jonne etsiydymme ihan ensiksi. Ruusujen alueelle mennään sillan yli ja aluetta vartioi filosofi Sokrates’n patsas. Sieltä löytyy jopa penkki puun varjosta ja jonkin aikaa jonotettuamme pääsemme istahtamaan sille lepuuttamaan jalkoja. Ihana paikka, ne värit ja tuoksu! Alueelle ilmaantuu toinenkin pariskunta matkalaisistamme. Rouva kertoo suunnittelevansa ruusuistutuksia kotipuutarhaan ja hakevansa ideoita. Muistelen, miten kerran yritin kasvattaa omassa pihassa ruusuja. Ne ovat kauniita yhden kesän muutaman viikon, mutta vaativat paljon työtä ja kärsivällistä kirvojen torjuntaa. Selkäparkani kehotuksesta päätin ryhtyä vierailemaan toisten hoitamissa ruusutarhoissa, joissa voi vain nauttia kukkien jalosta kauneudesta. Aika usein on tullut käytyä mm. Tampereen Hatanpäässä. Toinen on myös juhla-aikoina pitänyt huolen, että kotona on ’ruusuja kristallimaljassa’.

P7174446

pellavankukkia ja olkikatto: viikinkiasumus

P7174435

P7174429

Vaeltelemme tuntikausia kukkatarhoissa, varjoisissa metsiköissä. Päivä on aurinkoinen, kaikkialla on rauhallista ja kaunista. Käymme vielä kasvihuoneissa. Yhdessä niistä on hajuherneen kasvattajien järjestämä näyttely. Oi, niiden kukkain herkkää lumoa ja suloista tuoksua!

P7174458

P7174472

P7174471

P7174479

Palaamme majapaikkaan kauneudesta kylläisinä. Illalliselle hakeudumme lähikulmille pubiin, jonka äänimaisema on myös hiukan meluisa, mutta toisella tavalla kuin hotellissa. Tv-ruudulla pelataan irlantilaista jalkapalloa ja musiikki soi taustalla. Ainakin saamme mitä tilaamme, eli kalaa ja ranskalaisia, Guinnesin ja Bullmersin kera. Dissasimme siis kaikki ns. kulttuurikohteet ja shoppailukadut. Ei ole tuliaisia, mutta hyvää oloa sitäkin enemmän.

Pakkailemme laukkuja varhaista aamulähtöä varten ja laittaudumme yöpuulle. BBC:n uutiset kertovat Louisianassa ammutun taas kolme poliisia. Turkin eilinen sotilasvallankaappaus tyssäsi alkuunsa, ja presidentti julmistelee erottamalla valtakoneiston ihmisiä tehtävistään. Ajan historia todistaa: maailma ei rauhoitu ikinä.

***

P7164378

Cashelin kaupunkia

P7154346 P7164347 P7164350 P7164353 P7164352 P7164363 P7164370

Heitämme hyvästit Ballyheigen hotellille, jota ei tosiaankaan tule ikävä, ja sulloudumme laukkuinemme bussiin pitkälle ajomatkalle kohti Dublinia. Adaressa pysähdymme ja vihdoin keksin ottaa teekupillisen kanssa tyypilliset irlantilaiset skonssit (scones). Että ne ovatkin herkullisia! Ne tietty kuuluu syödä sekä voin että marmeladin kera. Tuhoisaa, mutta ah, niin hyvää. Varsinainen lounastauko pidetään Cashelissa, jossa tutustumme myös keskiaikaisen linnoituksen Rock of Gashelin raunioihin. Upea paikka kukkulalla kaupungin yläpuolella, josta näköala kauas. Lounastauolla valitsemme Välimerellisen sandwichin, jonka mukana tulee vihreää salaattiakin (sitä muuten eivät irlantilaiset järin harrasta). Matkatoimisto tarjosi kaikille Irish coffeet, jonka tekeminen myös esiteltiin. Sain vaihtaa sen Bullmers-cideriin, joka on erinomaista lajissaan (sitä saa Suomessa nimellä Magners).

Tauotta körötellään Cashelista Dubliniin. Leni esitelmöi ansiokkaasti Irlannin kirjallisuudesta ja soittaa aiheeseen liittyvää musiikkia. Saamme myös puoli tuntia hiljaista aikaa lounastauon päälle. Moni ottaa torkut. Matka on Lenin ansiosta varsinainen Irlanti-kylpy, emme tule muistamaan kaikkea saamastamme tiedosta, mutta olo on kaikin puolin täyteläinen ja ravittu.

Leni kertoo:  Irlannilla on lukuisia Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneita kirjailijoita. William Butler Yeats on Irlannin kuuluisin runoilija, palkittu Nobelilla 1923. Hän on julkaissut paitsi runoteoksia myös näytelmiä. Muita tunnettuja ovat George Bernard Shaw, joka kirjoitti romaaneja ja näytelmiä, mm. näytelmän My Fair Lady ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1925; Samuel Beckett, joka kirjoitti draamaa, romaaneja, novelleja ja lyriikkaa, kuuluisin näytelmistä Waiting Goudot (Huomenna hän tulee) ja palkittiin Nobelilla 1969; Oscar Wilde, joka kirjoitti mm. Dorian Grayn muotokuvan; James Joyce, jonka käsialaa ovat mm. 1900-luvun suurimmaksi teokseksi nimetty Odysseus (Ulysses) ja Dublinilaisia. Viihteellisempiä kirjailijoita edustavat Maeve Binchy, joka on monien naislukijoiden suosikki; Cecilia Ahern; Roddy Doyle ja Frank Mc’Court. 

– Mainituista olen lukenut Yeatsia, nähnyt Beckettin Goudot’n teatterissa kahdesti ja Shawn My Fair Ladyn; lukenut Wilden Dorian Grayn muotokuvan, Joycen Dublinilaisia sekä useita Maeve Binchyn romaaneja, mm. Talo Dublinissa.

Olemme ajelleet jossain matkan vaiheessa Limerick-nimisen kaupungin ohi ja Leni on kertonut viiden säkeen limerikki-riimeistä, joiden idea on kuvata jotain asiaa tai tapahtumaa humoristisesti, ehkä vähän tuhmastikin. Limerikin ensimmäinen, toinen ja viides säe rimmaavat keskenään, samoin kolmas ja neljäs. Leni on julistanut kilpailun parhaasta limerikistä, voittajalle on luvassa palkinto. Tänään hän muistuttaa asiasta ja kertoo saaneensa vasta kolme limerikkiä. Tuhmat riimirunot eivät ole minun alaani, en edes yritä.

Dublinissa majoitumme Belvedere hotelliin, joka on keskusta-alueella. Meille osuu erittäin tilava kulmahuone, jossa on kahteen suuntaan ikkunat. Illallinen hotellin ravintolassa menee kärsimyksen puolelle infernaalisen metelin, ahtauden ja ontuvan palvelun sekä ruuan keskinkertaisen maun vuoksi. Päätämme syödä viimeisenä iltana jossain muualla. Illalla katsomme vielä BBC:n uutisia ja vähän aikaa Bond-elokuvaakin (Roger Moore), joka on niin nähty. Nukumme hyvin tietäen, että huomenna on vapaa päivä.

…jatkuu

Ohjelmassa on Kerry Ring, päivän mittainen maisemakierros, ehkä huikein kauneudessaan koko maassa. Odotukset on viritetty korkealle. Mutta, voi ei, aamu näyttää sumuista naamaa ja kiskoo harmaata pilvipeittoa ylleen. Uuh, mikä tuuri! Leni yrittää pitää toivoa yllä: sumu voi haihtua, täällähän sää voi muuttua jo muutamassa tunnissa ihan toiseksi. Iloitaan eilisestä säästä, Leni kertoo olleensa Moherissa ryhmän kanssa joskus, kun on satanut vaakasuoraan vettä, ja kalliot ovat olleet sumun sisällä piilossa. Me sentään nähtiin se huikeapaikka mitä parhaimmassa säässä. Kierros alkaa vaisuin tunnelmin. Muutama näköalapaikka ohitetaan, koska näköalaa ei näy. Pilvet tihkuvat vettä. Mitään ei voi, sää on mikä on.

P7154251

P7154252

Kerryn suomaiden perinnekylä (www.kerrybogvillage.ie) on tutustumispaikka, jossa matkailijat pääsevät myös pienelle välipalalle, matkamuisto-ostoksille ja vessaan. Sukellamme 1700-1800 luvun vanhaan irlantilaiskylän elämään suomenkielisen esitteen kera. Kylässä on turpeennostajan asumus, sepän paja, asuinrakennus ja eläinsuoja sekä työmiehen ja katontekijän mökki. Runsaasti omista kylämuseoistamme tuttua tavaraa näkee: aura, niittokone, haravointikone ja muuta maanviljelystarpeistoa. Poni seisoo aitauksessaan ja kanat kuopivat toisessa. Kylässä leijailee palavan puuhiilen maanläheinen tuoksu.

P7154267

P7154271

P7154277

P7154279P7154280

P7154265

Pysähdymme Mr. Brendanin lammasfarmille. Hän esittää näytöksen, miten kaksi bordercollie-koiraa paimentaa lampaita. Koirista nuorempi saa käskyn ja se syöksyy ylärinteeseen lampaiden luo. Brendan viheltää pilliin, ja koira ajaa lampaita vihellyksen mukaan joko oikeaa tai vasempaan tai alas rinnettä. Yleisö taputtaa myös lampaille, jotka ehkä ovat jo oppineet nekin, miten tässä pitää toimia, niin tyynesti ne liikkuvat eivätkä yhtään säntäile. Brendan kertoo, että hän vaihtaa esitysten lampaita päivittäin, etteivät samat stressaannu näytöksistä. Brendan esittelee toisessa aitauksessa erilaisia lammasrotuja. Kuka sanoo, että lammas on tyhmä, nämähän osaavat selvästi poseerata. Yhdellä on julman kippuraiset valtavat sarvet, toisella jäniksen naama, kolmannella söpö musta naamataulu, neljännellä pikimustat siroimmat sääret ja paksuin turkki. Täälläkin sade meitä hätyytteli, joten kovin kauan emme malttaneet jäädä ihailemaan Brendanin hyvin koulutettuja lampaita.

P7154304

P7154306

P7154316

P7154308

P7154320

P7154322

P7154328

Sitten viimeinen näköalapaikka Muckgross Garden yllättää. Yhtäkkiä aurinko paistaa täydeltä terältään sinimustien pilvien kehän keskeltä juuri tähän paikkaan. Ruusut tuoksuvat, kukat hehkuvat lumoavasti. Vanhojen puiden humisevaan rauhaan en koskaan kyllästy, voisin vaeltaa näissä puistoissa koko päivän väsymättä. Itse linna on osittain remonttitelineiden kätkössä, mutta puutarha on avoin ja puiston nurmikoilla kisailevat koululaiset. Näemme jopa kaksi hurlingin pelaajaa. Leni on kertonut hurligin olevan Irlannissa suosittu peli, siinä lyödään palloa lapion näköisellä mailalla, pallon voi ottaa kiinni kädellä ja lyödä mailalla takaisin. – Loppumatka Traleehen ja edelleen Ballyheigeen sujuu hiljaisen keskustelun merkeissä ajellen. Leni on tyhjentänyt päivän pajazzonsa.

***

Leni kertoo: Irlannissa äitiysloma on 26 viikkoa, lisäksi on mahdollista ottaa 4 kk palkatonta. Kunnallista päivähoitojärjestelmää ei ole, yksityinen hoito saattaa maksaa jopa 1200 euroa /kk. Irlannissa on ollut peruskoulu jo vuodesta 1870 (!). Lapset menevät kouluun nelivuotiaina (!), ensin on kaksi vuotta esikoulua, varsinainen koulu alkaa kuusivuotiaasta. Koulupuku, kirjat ym. tarvikkeet sekä kouluruoka on maksettava itse.

Irlanti on saanut arvonimen Celtic Tiger EU-tuen turvin aikaansaadun nopean talouden elpymisen ansiosta. Nykyään työttömyys on 7,8% tasolla. Kansantalouden tuloista 61% tulee palvelusta, 27% panimo- ja teknologiateollisuudesta, 6% maataloudesta. Irlannissa on 130 tuhatta maatilaa, keskimääräiseltä kooltaan 33 ha. Eläkeikä on 66 v ja eläkkeet 750-1800 euroa/kk. Eläkeläispassilla (OAP) voi matkustaa valtion rautateillä ja bussilinjoilla ilmaiseksi. Eläkeläisille sairaanhoito ja lääkkeet ovat ilmaisia (TB-Card), mutta työikäisillä vain, jos on vapaaehtoinen sosiaalivakuutus (Medical Card). Paljon on perhelääkärisysteemin varassa. Irlannissa vuoden keskiansio on n. 36.000 euroa, IT-alalla 53.000 euroa. Progressiivinen verotus on käytössä, 1. veroluokassa 21%.

Irlannissa abortti on yhä laiton, siitä on seurannut aborttiturismi Englantiin. Homous on ollut rikoslaissa vuoteen 1993.V. 2015 kansanäänestyksellä (62% puolesta) saatiin voimaan sukupuolineutraali avioliitto. Avioero laillistettiin vasta v. 1996, missä näkyy katolisen kirkon vaikutus.

Koska kansasta enemmistö on ainakin muodollisesti katolisia, lapset kastetaan. Lapselle annetaan kaksi nimeä, joku suvun nimi, josta on sekä iirin- että englanninkielinen muoto sekä joku suosittu, moderni nimi. Esikoisen kummeiksi valitaan usein kaaso ja bestman. Katolinen First Communion on lapsen ensimmäinen suuri juhla. Tällöin lapsi saa itse (!) valita itselleen kolmannen etunimen, jollaiseksi suositellaan jonkun pyhimyksen nimeä. Täysi-ikäisyys lain mukaan alkaa 18 ikävuodesta, mutta vasta 21 vuotispäivää juhlitaan perheen, suvun ja kavereiden kanssa yhdessä. Avioitumisesta on tehtävä ilmoitus 3 kk ennen hääpäivää. Katolisen vihkimisen haluaa nykyään noin 60 % pareista ja vihkimistä edeltää silloin avioliittokoulu, jonka pitää seurakunnan pappi. Häät ovat iso ja näyttävä juhla. Avioitumisikä on nykyään täälläkin aika korkea, naisilla 33v, miehillä 35v. Kaasoja saattaa olla 2-3, samoin bestmaneja. Hautajaismessu järjestetään kolmantena päivänä kuolemasta ja sinne ei erikseen kutsuta, on tapana mennä tuttua saattamaan. Usein sitä ennen järjestetään ’Wake’ eli ruumiinvalvojaiset. Hautajaisiin mennään tavallisissa vaatteissa, muistellaan hyviä asioita vainajan elämästä, nostetaan maljoja pubissa.

Uuden vuoden yö on hilpeä pubeissa, keskiyöllä lausutaan viimeisiä sekunteja, lauletaan ”Auld lang syne”. St. Patrick’s Day 17.3. on kansallinen vapaapäivä, jota juhlistetaan paraatein, kasvomaalauksin ja lippukulkuein. Pääsiäisenä koululaisilla on viikon loma ja pubit ovat kiinni pitkäperjantaina. Kesälomaa on kaksi viikkoa, muu loma otetaan talvisaikaan. Halloweenia juhlitaan amerikkalaiseen tyyliin marraskuussa. Jouluna kouluista on kahden viikon loma. Aattona mennään pubiin perheittäin. Jouluperinteisiin kuuluu joulusukka, syödään kalkkunaa ja puddingia.

…jatkuu

Leni kertoo: Pohjois-Irlannin levottomuuksia yritetään jatkuvasti selittää pelkästään katolisten ja protestanttien uskonnollisilla erimielisyyksillä. Tosiasiassa alueella on neljä erimielistä ryhmittymää, jotka hakevat paikkaansa. 30.1. 1972 brittipoliisit ampuivat 13 katolista irlantilaisaktivistia. Päivä sai nimen ’Bloody sunday’. Väkivallan aikaa riitti 30 vuotta, sitä kutsutaan nimellä ’The Troubles’. Syy ei ollut pelkästään IRA:n (Irlannin tasavaltalaisarmeija), oli myös UFF (Ulsterin Vapaustaistelijat) ja UDA (Ulster Defence Association), UVF (Ulsterin vapaaehtoisjoukot) ja LVF (Lojalistien vapaaehtoiset). 1998 saatiin aikaan ’Pitkänperjantain sopimus’, jonka kätilöinä olivat Bill Clinton ja Tony Blair. IRA:n aseidenluovutuskomission työtä johti Martti Ahtisaari ja rauhansopimuksen maaliin saattamista Harri Holkerin johtama komissio. Irlannin lippu on symbolinen: vihreä pystyraita on katolisten tunnusväri, oranssi taas protestanttien, niiden välissä rauhan symbolina valkoinen.

P7144235 P7144228 P7144234 P7144230

Neljäntenä matkapäivänä ajelemme pikku pysähdyksin Burreniin. Maisema muuttuu karummaksi, kallioita ja kivikkoista nurmea. Meri pilkottaa sieltä täältä. Burrenin kalliorannalla pysähdymme, pääsen kuvaamaan pieniä kukkia, jotka sinnittelevät kivikossa. Saan omaehtoisen hetken, sillä useimmat suunnistavat meren rantaan. Kun käännyn palaamaan autolle, yksi matkalaisista tulee luo ja purkaa ahdistustaan paljosta selostuksesta ja musiikin soittamisesta. ”Vihdoin sain hetken ajatella omiani”, hän sanoo. Myöntelen, olen itsekin ajoittain toivonut hiljaista hetkeä. Toisaalta Irlannissa opiskelleena ja usein vierailevana Lenillä on täällä ystäviä, joiden kautta hänellä on sellaista tietoa maasta ja kansasta, mitä matkaoppaat eivät kerro ja se juuri on mielenkiintoista. Hänellä on myös hyviä humoristisia kommentteja asioista. Niinhän se on, ettei matkanjohtajan tapa hoitaa tehtäväänsä ikinä vastaa kaikkien matkalaisten odotuksia ja tarpeita. Kehoitan juttukaveriani ottamaan tilaa ja aikaa itselleen aina kun voi. Seuraavana päivänä hän jääkin hotellille ja vaeltelee omin päin päivän.

P7144244

P7144237

P7144241

Pääkohteemme on tänään Cliffs of Moher – paikka joka on vetänyt minua tätä maata kohti jo kauan. Kohtisuoraan merestä nousevat jylhät kallioseinät ovat korkeimmalla kohdallaan 214 metriä meren pinnan yläpuolella. Kallionkoloissa pesii 30 lintulajia, mm. lunneja, ruokkeja, kiisloja, haukkoja, myrskylintuja. Päivän sää on seesteinen ja aurinkoinen, näköalat ovat parhaat mahdolliset. Nousen rinnettä, seison viimein korkeimmalla reunamalla, katselen Atlantin aaltoja, jotka murtuvat jossain huikean alhaalla kallioon. Ihmisiä on ympärillä paljon, monen maan kansalaisia, mutta näkymä mykistää hälyn. Paikasta, jossa turva-aita loppuu, pääsee kyllä aika helposti suojaamattomalle alueelle. Ihmettelen, miten monen on päästävä juuri sinne ottamaan se pakollinen selfie selin reunamaa. Entä jos horjahtaisi…

P7144249

P7144248

Moheriin rakennettiin 2007 uusi matkailukeskus, jossa on kaikki palvelut, joita tarvitaan. Kallion reunat on eristetty tukevalla aidalla, sillä vuosien mittaan kalliot ja meri ovat todistaneet liian monta itsemurhaa. Nytkin pieni alus partioi alhaalla lahdella varmuuden vuoksi. Rinteellä on muutama soittaja kolikoiden toivossa. Ainakin haitarin, viulun ja harpun soittajan ohi kuljemme. Matkailukeskuksen auditoriossa esitetään hienoa lintuperspektiivistä kuvattua kolmiulotteista filmiä, jonka katson Toisen kanssa kahteen kertaan. Visuaalinen aikamatka on myös äärimmäisen mielenkiintoinen. Siinä esitetään maapallon mantereiden ja merien nyt-hetki. Halutessaan voi valita ajan 300 miljoonaa vuotta sitten ja nähdä, kun Afrikka on kiinni Etelä-Amerikan mantereessa ja Irlanti ja Englanti ovat kiinni Euroopan mantereessa. 50 miljoonan vuoden kuluttua tulevaisuudessa Afrikka on liukunut kiinni Etelä-Eurooppaan, Välimeri on hiekka-aavikkona ja Itämeri kuivunut kokonaan pois.

Pitkä ajo lauttamatkoineen Kerryn kreivikuntaan tehdään taas jo sateisessa, pilviharmaassa säässä. Kerryn kylät ovat rakennuksista päätellen köyhempää seutua. Majoitumme Ballyheiguessa vaatimattomaan, vanhaan hotelliin, joka on tavattoman sokkeloinen; toisaalta kodikas, toisaalta kulunut ja tunkkainen. En marise ääneen, mutta Toisen kanssa toteamme, että näin on. Irlannin majapaikoissa kaikissa on muuten kokolattiamatot ja kun niillä on ikää, pöly ärsyttää. Astmaattiselle tällaiset hotellit olisivat kamalia. Luovuutta vaatii myös ainakin *** hotelleissa yleinen kahden hanan systeemi lavuaareissa ja kylpyhuoneiden kiinteä kattosuihku.

…jatkuu

Connemara! Ja nytnousevat maisemaan kukkulat. On jokia, pieniä järviä, marskimaata ja suota, josta turvetta nostetaan. On pieniä kyliä, joissa on iirinkielisiet kyltit. On loputtomasti kiviaitoja, jotka erottavat lampaiden laitumet lehmien niityistä. Kylissä löytyy vielä muutamia olkikattoisia pikku taloja kukkivine pihoineen. Ajamme O’Haran talolle. Se on EU-tuen turvin kunnostettu matkailukohteeksi, jossa Irlannin turvetuotantoa ja maataloutta voi esitellä. Talon yhteydessä on muutama huone yöpyjille, kahvila ja matkamuistomyymälä. Ostan ruususaippuan. (Olenko kertonut, että hankin reissuiltani ihanasti tuoksuvia yrttisaippuoita, joita käytän sekä saunasaippuana että vaatekaapeissa tuoksua antamaan. Ne ovat edullisia matkamuistoja: tulevat käyttöön.)

P7134166

P7134164

P7134158

P7134171

P7134182

P7134183

Leni ja Martin

P7134194

P7134188 

Martin O’Hara ajaa meidät traktorin vetämällä vaunulla ylös kukkulan rinnettä lammaslaitumelle. Näköala on huimaavan avara! Rinteeseen oli kunnostettu vanha viljelijäperheen asumus. Miten pieni se onkaan. Avotakkaan on sytytetty turpeesta kuivatettuja puuhiiliä. Niistä leviää lämpöä ja tulen tuoksu on yllättävän miellyttävä. Asumuksen takana on aitauksessaan kukko ja muutama kana. Martin kertoo maanviljelyksestä ennen ja nyt sekä esittelee turpeen nostamista käsin kulmaraudalla. Hän kertoo myös, mitä kaikkea suosta on turpeen noston yhteydessä löydetty: vanhoja kasveja, hienosti säilyneitä puujuurakoita, työkaluja, astioita – ja jokunen muumiokin. Halukkaat saavat myös maistaa kotipolttoista pontikkaa.

P7134216

P7134217

P7134212

P7134220

Matkamme jatkuu Clifdeniin, jossa on lounastauko ja sieltä edelleen Kylemore Abbeyn luostarialueelle poiketen. Hurmaavassa maisemassa on viisi kukkulaa, joki ja järvi. Kauniin maiseman reitti jatkuu Inaghin laaksoon ja sieltä jälleen Galwayhin. Epäilen, että valitsemassani lounasruuassa on ollut jotain pielessä, kun minulle tulee huono olo. Nukun autossa koko paluumatkan. Osa porukkaa jää kaupungin keskustan Galway Arts -tapahtumia ihmettelemään, me ja pari kolme  muuta jatkamme taksilla hotelliin. En jaksa illalliselle, maha on ihan sekaisin. Onneksi irlantilaisissa hotellihuoneissa on yleisesti vedenkeittomahdollisuus, joten saan toinnuttuani teetä ja Toisen hakemaa lämmintä juustoleipää iltapalaksi. BBC:n uutisissa kerrotaan Kentissä olleen valtava tulva.
Kaikesta huolimatta  nukun yön hyvin ja aamulla olen taas kunnossa.

…jatkuu

P7124104

Suoriudumme aamiaisen jälkeen taipaleelle kohti Locken viskitislaamoa. Se on  ollut 20 vuotta museoituna ja amerikkalaisen liikemiehen toimesta otettu uudelleen käyttöön. Toinen näyttää riemastuvan ikivanhoista vesiratas- ja kampiakselijärjestelmistä ja yrittää selostaa minullekin miten ne toimivat. Olin ajatellut boikotoida koko tislaamoa, kun ei viski eikä sen valmistus minua liiemmin kiinnosta. On kuitenkin mukavaa nähdä Toisen innostuvan pitkästä aikaa pikku pojan tavoin. Kuulemme täällä mikä ero on irkkuviskillä ja skottiviskillä: skotit kuivaavat ohran avotulella ja saavat jyviin savuaromia, Irlannissa ohra kuivataan uunissa. Skotlannissa juoma tislataan kahdesti, Irlannissa kolmesti. Viski kypsytetään vanhoissa tammitynnyreissä, joissa aiemmin on kypsytetty sherryä tai madeiraa. Irlannissa viskiä juodaan joko ”neat” eli sellaisenaan, ”on  the rocks” eli jäillä tai ”with red”, punaiseen limonadiin sekoitettuna. Itse juoma on minusta kamalinta ikinä, mutta siemailun clou lieneekin vaikutus eikä maku.

P7124133

P7124142

P7124131

P7124120

Tutustumme Clonmacnoisen luostarialueen raunioihin ja kelttiristien symboliikkaan.  Leni kertoo luostarin perustajan, Pyhän Chiaranin vaiheista. Maisema muuttuu mitä lännemmäksi matka jatkuu Galwayn moottoritietä. Ohitamme heleän vihreitä niittyjä, valtavine lehmä- ja lammaslaumoineen. Irlanti on edelleen maatalousmaa, ei siitä mihinkään pääse. ”Tiedättekö miksi Irlannissa on maailman onnellisimmat lehmät?”, Leni kysyy ja jatkaa: ”No kun viskitislaamojen mäski toimitetaan niille rehuksi”. Lehmät näyttävätkin onnellisilta, osa niistä jopa makaa niityllä kyljellään, koivet ja pää oikoisenaan. (Jos ne ovatkin syöneet liikaa mäskiä?) Moista lepotyyliä en ole kotimaan lehmillä konsaan nähnyt.

Puut ja pensaat ovat rehevyydessään vertaansa vailla. Aurinko helottaa, sitten taas ropsahtaa pieni sadekuuro, joita siellä kutsutaan showereiksi. Leni kertoo Irlannissa säätä olevan kolmenlaista: ”Äsken satoi, nyt sataa ja kohta sataa”.  Maisemaan ilmaantuu suoalueita, joilta nostetaan turvetta pieniksi keoiksi. Sitä käytetään puuhiileksi kuivattuna lämmitykseen. Pieniä hiljaisia, silti elinvoimaisia kyliä vilahtelee ohi. Tyypillisessä kylässä on kuulemma kaksi pubia ja kirkko.

Leni kaataa niskaamme kelpo pläjäyksen Irlannin kansallista historiaa. Muutamat torkkuvat, mutta minä kuuntelen kiinnostuneena, teen jopa muistiinpanoja. Irlantilaiset ovat alkuperäisen ’Danan jumalattaren kansan’ (vihreäsilmäiset, pisamaihoiset, punatukkaiset), pohjoisesta tulleiden viikinkien,  Keski-Euroopasta 1300-luvulla tulleiden kelttien ja Englannista ja Ranskan rannikolta tulleiden anglo-normannien sekoitus. Lenin luennosta selvisi viimein sekin minua askarruttanut seikka, miksi irlantilaisilla on niin paljon Mc’ ja O’ -alkuisia nimiä: näet Mc’ = jonkun poika ja O’ on taas pojanpoika. – Kristinuskon toi Irlantiin muuan Patrick, 16-vuotias englantilaispoika (!), josta myöhemmin tuli Irlannin kansallispyhimyksenä tunnettu Pyhä Patrick. Hänen syntymäpäiväänsä 17.3. vietetään Irlannin kansallispäivänä. Kansasta 86 % on katolisia ja kymmenkunta prosenttia anglikaaneja ja muita kristillisiä kirkkokuntia. Historiaan vaikuttaneita hallitsijoita ovat olleet mm. Oliver Cromwell ja Wilhelm Oranialainen. Amerikkaan suuntautuneen siirtolaisaallon käynnisti perunaruton aiheuttama nälänhätä. Itsenäistymispyrkimyksiä vauhditti 1916 Pääsiäiskapina (Rebellion), jota seurasi sota Englannin kanssa. Kuusi kreivikuntaa jäi Englannille, muut muodostivat vapaavaltion, josta sisällissodan jälkeen tuli Irlannin tasavalta 1923.

Illalliseksi on turskaa, jonka tyrmäävä haju tulvahtaa jo hotellin ovella vastaan. Leni on järjestänyt mahdollisuuden irkkumusiikin konserttiin kaupungilla, johon toki haluamme. Oi, se on ihana ilta! Orkesterissa äiti soittaa viulua ja laulaa, isä irlantilaista säkkipilliä, tinapilliä ja muita puhaltimia, tytär rytmisoittimia, erityisesti kehärummun soittajana hän on mestarillinen, juontaja soittaa kitaraa, taidokas kosketinsoittajamies panee parastaan ja irlantilaista pikku haitaria (jota kutsutaan boxiksi) soittelee unelmoiva nuorimies. Musiikki tempaa mukaansa kuin pyörremyrsky, mutta varsinainen aplodirieha alkaa, kun lavalle pelmahtaa neljä siroa ja kaunista tyttöä, joiden kopinakenkien rytmikäs tahti tuntuu käsittämättömän nopealta – kunnes lavalle hypähtää nuori mies ja rytmi suorastaan räjähtää. On mykistävää nähdä miten jaloilla voi luoda vaikutelman, että kaikki on mahdollista. Lopulta nuorukaisia on myös neljä, joista kaksi on teini-iässä, mutta jalkatyö on jo loistavalla mallilla. Että voikin musiikista ja tanssista välittyä niin kevyt, iloinen ja irrallinen olo! Yleisö on aivan hurmaantunut. Tämä juuri on sitä irlantilaisten sielua ja sydäntä! Koen harvinaisen vahvan elämyksen: kunpa tämä ilta ei päättyisi koskaan.

…jatkuu

P7114022

Varhainen kahden ja puolen tunnin lento kolmen meren yli. Dublinin kentällä on ruuhkaa. On vain yksi pitkä kiitotie, sama sekä tulijoille että lähtijöille. Kiertelemme puolisen tuntia ympyrää ennen kuin tulee vuoromme laskeutua. Mietin miksi me olemme täällä vasta nyt, kun matkustus alkaa käydä vaivalloisemmaksi. Niin kauan Irlanti on ollut toivekohteiden listalla. Vuotemme pinoutuvat, pinon paino jo tuntuu. On aika herätä vihdoin: jokainen matka tästedes voi olla viimeinen yhteinen, sen verran riskitekijöitä jo on.

Tulopäivän sää osoittautuu saaren tyypillisimmäksi: pilveilevää, auringon pilkahtelua, muutama sadepisara bussin tuulilasiin kaupunkikiertoajelulla. Dublinin kuhinaan tuntuu olevan helppo solahtaa. Kadut ovat kotoisasti mullin mallin kuten Helsingissäkin joka kesä. Dublinissa kaivetaan nyt paikkaa luas’in (raitiotien) kiskoille kapeiden pääkatujen keskelle. Kaksikerroksisia kaupunkibusseja jyrisee tauotta suuntaan ja toiseen. Siellä täällä joku huono-osainen lojuu kadun varrella kerjuukuppi ojossa. Jalkaudumme keskustan ainoaan puistoon. Se on omistettu Oscar Wildelle. Siellä on myös ainoa koko matkan aikana nähty lasten puistoalue.

sieluni tarvitsee puut

Oscar Wilde

Oscar Wilde

P7114037

P7114039

Saamme liput Dublinia-museoon tutustumaan Irlannin historiaan ja opas häipyy teilleen. Museo on ahdas ja sokkeloinen, vaeltelemme siellä koululaisryhmien seassa omaan tahtiin opastauluja tutkien. Eri aikakausia on elävöitetty luonnollisen kokoisin vahanukkevitriinein. Tekstitaulut ovat myös iiriksi, joka on virallisesti maan ensimmäinen kieli, vaikka vain kymmenesosa puhuu sitä äidinkielenään. Historia kertoo viikinkien tulleen saarelle ensin laivoineen ryöstelemään luostarien aarteita ja tekemään kauppaa. Viikinkien valta-aika päättyi 1100-luvulla, kun anglo-normannit hyökkäsivät saarelle ja valloittivat sen. Museo esittelee viikinkien ajan ja keskiajan elämää Dublinissa.

Museon uumenista nykyaikaan noustuamme vaeltelemme omin päin kaduilla. Penkkejä ei ole missään, nuoriso istuskelee talojen portailla ja turistit seisoskelevat tukkimassa ahtaat kulkuväylät. Ymmärrämme, että penkit ovat pubeissa. On ilmeinen tarkoitus viihtyä siellä guinneslasin ääressä.  Mekin viihdymme lounassalaattia nautiskellen. Sitten kuljeskelemme Trinity Collegen portista alueelle, missä on nurmikkoa ja upeita puita (mutta ei penkin penkkiä). Aurinko on tullut esiin ja helottaa täysillä. Koska on tarkoitus tavata siellä Leni-opas määräaikaan, emme enää lähde kaupungille. Ryhmämme näyttää kokoontuvan paikalle ajoissa.

Bussissa käy ilmi, että eräs yksin matkustavista naisista puuttuu. Opas lähtee takaisin kohtaamispaikalle etsimään, mutta sillä välin nainen ilmaantuu omia aikojaan bussille. Opas tulee ja kuulee, että nainen on löytynyt, mutta eräs mies on lähtenyt pakottavan tarpeen ajamana etsimään vessaa. Tilanne huvittaa matkalaisia, vaan mitä miettinee oppaamme. Odottelemme siis, ja kohta helpottunut mieskin ilmaantuu. Mutta kaupungin työstäpaluuruuhka on alkanut ja jumittanut bussin. Odotus jatkuu. Leni käyttää tilaisuuden hyväksi ja saamme kosolti dublinilaisten arkeen liittyvää tietoa.

Ensimmäinen yöpymispaikkamme on Kildaressa, josta on tarkoitus heti aamulla jatkaa kohti Galwayta. Olen puhkirikkiväsynyt huonosti nukutusta yöstä, varhaisesta ylösnoususta, odottelusta ja kävelemisestä. Ehdin suihkuun ja siistiytymään ennen illallista. Pöydissä keskustelu on väkinäistä kuten aina ensimmäisenä iltana uppo-outojen kesken on.  Naiset puhuvat puuta heinää, miehet eivät vaivaudu sitäkään vertaa, paitsi Toinen. Hän ottaa luontevasti puhetta vieressään istuvan miehen kanssa päivän kokemuksista. Minä en jaksa. Vieressäni istuva edellisen puoliso kysyy vähän töksähtäen: Mistä te olette? Vastaan yhdellä sanalla. Hän ei saa siitä lörpötyspuheen aihetta, jättää minut rauhaan. Kolmen ruokalajin illallinen on ihan liikaa. Syön kasviskeiton ja maistelen pääruokaa. Jälkiruoka on ylimakeaa minulle. Poistumme ensimmäisten joukossa huoneeseen, eikä unta tarvitse houkutella.

…jatkuu

Astun väen mukana vanhaan kivikirkkoon, joka täyttyy puoliksi. Kellot ovat soineet vaivaisen kuuloisesti, joltain nauhalta varmaan. Urkuparvelta noruu alas virren alkusoitto. Kanttori parahtaa laulamaan muhkealla volyymilla, ja seurakunta tahmailee mukaan. Tilanne etenee tuttuun tapaan liturgisine vuorotervehdyksineen, tekstinlukuineen ja virsineen. Pappi lukee evankeliumin alhaalla kuorissa, mutta päättää sitten kiivetä hallelujan aikana saarnastuoliin puhumaan päiden yli.

On uskonpuhdistuksen muistopäivä, ja seikka häiritsee pappia siinä määrin, että hän kääntelee aluksi ajatusta uskonpuhdistuksen elävyydestä tässä ajassa. Hänen mielestään uskonpuhdistuksen aarteet eivät ole pelkkä muisto. Minusta näyttää siltä, että tässä ajassa ne eivät taida olla edes muisto enää. Sitten Pappi pyytää seurakuntaa nostamaan oikean käden ylös. Useat nostavatkin. Minulla on oikeassa kädessä kynä, joka pysyy paperilla ja odottaa perusteluja. Käsien nostatus onkin vain temppu, jolla pappi pääsee puhumaan sanan vallasta. Puhe polveilee aika kauas evankeliumitekstistä, jonka aihe on ’valona ja suolana’. Lienen paatunut sanankuulija, en pysy papin ajatuksenjuoksussa mukana. Jään miettimään valon ja suolan olemusta itsekseni. Penkki on harvinaisen epämukava, väsyttääkin huonosti nukutun yön jälkeen.

Rippikoululaisten ryhmä laulaa innottomasti ’Jumalan kämmenellä’, kitarakomppi kolisee. Urut pauhaavat uskonpuhdistuksen muiston kunniaksi Jumala ompi linnamme, ja seurakunta hymisee mukana. Totean, että alkuperäiset Lutherin sanat on kolmesti muokattu uusiksi virsikirjaan, ensin Finnon, sitten Lönnrothin ja 1986 virsikirjakomitean toimesta. Mietin hetken, miten ja milloin seuraava virsikirjaa uudistava komitea peukaloisi tekstiä. Esirukoillaan kastettujen Aamu Minea Linnea Auroran ja Jare Rikhard Romeon sekä heidän vanhempiensa ja kummiensa puolesta. Vihittäviä pareja ei ole. Kanttori laulaa poisnukkuneiden isoäiti-ikäisten naisten muistoa kunnioittaen Tule kanssani Herra Jeesus, ja rukouksessa muistetaan kuolemaa surevia omaisia. Pappikin alkaa jo väsyä, ehtoollismessu painuu alavireiseksi. Valtaosa kirkkokansasta vaeltaa kuoriin saamaan paperin makuisen öylätin ja tilkan kirkkoviiniä. Loppusoitto on tälle seurakunnalle yhtä kuin ulosmarssi.

  Miksi olen täällä vieraiden ihmisten joukossa. Olisin voinut nukkua omassa sängyssäni hyvin ja mennä kotikirkkoon. Siellä en tarvitse kynää enkä lehtiötä. Enkä tunne itseäni vieraaksi ja epävireiseksi.