Pissismummolassa on ollu hiljasta. Paitsi tieten iltamyöhäsellä, kun apparaatti näyttää Suomi-poikain kiekon ja mailain kanssa sähläämistä MM-skaboissa. Ei sen puoleen meillä mekkaloida yleisemminkään. Sitäpaitti Poikakaveri on potenut jotain kuumeista miesflunssaa, ja Mummo on helteen jäljiltä yleisheikotuksen vallassa.

Vaan samaan aikaan tapahtuu, että P.Mummo ajautuu törmäyskurssille aifouninsa kera. Apparaatti kieltäytyy yhteistyöstä, kun pitäis säätää kalenteria. Entinen reitti ei toimi. Mummo on koittanut kaikkensa (mikä luultavimmin on vain pahentanut asiaa), puutannu systeemiä, räpeltänyt asetuksissa ja päivityksissä ja aiklaudissa. Mutta kun ei ota eikä anna. Näyttää vuotta 2017, vaikka miten valitsis 2018 toukokuun. Lopulta Mummo antoi ähmäilevän apparaatin Poikakaverin käteen. Jopa tuli koti-insinöörilleki haastetta. Möyri tuntitolkulla niissä samoissa, missä jo Mummoki. – Nyt se toimii, oli lopputulema.

Iltamyöhäsellä P.Mummo ryhtyy toiveikkaana asentamaan sovittuja menoja ja vierailuja kalenteriin. Ei tule mitää. Ei ota eikä anna. Nyt kyllä kiristyy hermo. Apparaatin kalenteri on edelleen sitä mieltä, että vuosi 2017 on elettävä uudestaan. Luoja varjelkoon, se raskain ikinä vuosi.

Aamulla Poikakaveri joutuu ajamaan puolikuntoisena toiseen kaupunkiin, kun yksin asuva kummitäti ei taaskaan vastaa puhelimeen. Sieltä tulee viesti: täti on ok, mutta puhelin on jostain syystä äänettömällä. (Miten täti on saanut sen äänettömälle on samanlainen mysteeri kuin Mummon aifounin kalenteriongelma.) Yhdeksättä vuosikymmentään yksin elelevä täti jäi lankapuhelinaikaan, ei muista, että nykypuhelinta pitää ladata. Tarkistussoitot määräpäivinä tehdään, mutta kun täti ei vastaa, on pakko mennä katsomaan. Muistilaput eivät auta, tilanne toistuu. Palvelutaloista ja kotihoitosysteemeistä ei kärsi puhuakaan. Ei hänellä mitää hätää oo, kun vielä jaksaa rollalla kauppaan ja taksilla takasi. Juuei ole, hätä onki täällä.   

Digiaika ottaa mummoilla ja tädeillä koville.

No niin, taas se tapahtui. Lienen kirjoittanut aiheesta ennenkin tänne, mutta eipä se mitäkään, arv. Lukija ja Lukijatar eivät kumminkaan muista ja niitä, jotka eivät näitä lue, se vähiten haittaa. Joten.

Varispappa suorittaa arvokkaan laskeutumisen Kolmannen Huoneen ikkunantakaisen naapurinpihan kevätsulalätäkköjen tuntumaan. Se käy siinä aamukahvilla.

No hei, missäs viivyt, harakkaherra, mutisen itsekseni. Ja kas, saman tien se lennähtää siihen. Että joku jaksaa päivystää reviirillään uskollisesti. Ihan kuin kaiken aikaa odottaisi, milloin tapahtuu.

Aiemmin harakkaherra on pyrkinyt osoittamaan varispapalle röyhistellen, kenen reviirillä muka liikutaan. Pappa ei piittaa. Se toistaa joka-aamuisen kierroksensa tyynesti ja arvokkaasti.

Pappa vilkaisee harakkaa, tutkailee pihan lumialueen reunat, josko sieltä löytyisi särvintä aamupalalle. Ei löydy. Jatkaa siitä laatoitettua polkua rivitalon rappujen editse kohti metsää.

Nykyään harakkaherra antaa papparaisen tehdä kierroksensa, käy siinä vain näyttäytymässä ja häipyy sitten taholleen. Kyllä pihoilla moikkaamaan aina mahtuu. Siinäpä mallia siivettömillekin.

 

Pissismummolassa on taas aikoihin eletty.  Yleinen joulutahm.. siis joulurauha alkaa hiljalleen rakoilla ja tarkkakorvainen saattaa kuulla muitakin äännähdyksiä kuin kylläisyyden aiheuttamaa ähkimistä ja hyvänmielen hyrinää. Joskus muinoin Pissismummon lapsuusmaalla näitä joulunpyhien jälkeisiä ja seuraavaa juhlaa edeltäviä arkipäiviä sanottiin ’välipäiviksi’. Kotona siihen kuului ennen muuta univelkojen nukkumisen, runsaan ja monimuotoisen  herkuttelun sekä joululahjakirjaan uppoutumisen passiivisesta pysähtyneisyyden tilasta irti pyristelyä kohti normaalia viretilaa.

Ennen seuraavaa koitosta olisi tässä ensin välipäiväviikonloppu ja sen perään tähtien sotaa ja yleistä horroria muistuttava uudenvuoden aattoilta ja yö. – Mikä siinä on, kirskuttaa hampaitaan P.Mummo, että yhden numeron vaihtumisesta toiseen pitää nostaa keskiyöllä niin kamala mekkala. Eikä tämä mitään, mutta mekastushan olisi suorastraan infernaalinen, jos numeroita vaihdettaisiin useampi kerralla. Hyvässä muistissa on se kauhujen yö, kun kaikki neljä ajanlaskua ilmineeraavaa numeroa vaihtui kerralla kahdeksantoista vuotta sitten. Vähältä piti, että ei, mutta jäätiin sentään henkiin siitä mylläkästä.

Välipäivät ovat otollisia päiviä syödä rippeitä, tähteitä, ylijäämää ja jääkaapin nurkkiin unohtuneiden purkkien yllättäviä sisältöjä. Ateriain koostumus muilta osin vaihtelee, mutta vakio-osa on hupenevasta possun takajalanjuurimöhkäleestä veistetty tukeva viipale sinapilla höystettynä. Terveellisyyden nimissä joka välipäivälle tehdään kyllä tuore salaatti, ettei pääse normijärjestys lipsumaan ihan uunikintaasta. Parasta myöntää, että osa rippeistä, tähteistä jne muuttuu hissukseen hävikiksi, mutta sitä ei kerrota Mummon Muruselle, joka asioista hyvin informoituna eskarilaisena paheksuisi moista syvästi.

Paitsi edellä kerrottua, mikä onkaan välipäiväin funktio?  Yksi niistä ainakin P.Mummolassa on kuluneen vuoden inventaario sekä pari punnittua toivetta uuden vuosinumeron viitoittamalle elonpolulle. Mummo kuittaa: eiliset ovat menneet, huomiset vasta matkalla, tänään on ihan hyvä välipäivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muru halusi kertoa mummelille puhelimessa, että hänen omenapuussaan on viisitoista pientä omenaa. Koska puu on istutettu hänen syntymänsä keväänä, sekin on nyt kuusivuotias. Eräänä talvena kekseliäs jänis kävi jättämässä hampaanjäljet puunrunkoon, kun suojaverkko oli peittynyt kinoksiin. Arvet jäivät, mutta puu kasvaa ja voi hyvin. Omenat eivät ehkä ole isoja, mutta ne kasvavat vuosi vuodelta. Puu on paikallaan, vaikka Murun kotipiha olisi jo muualla. Omenankukat kukkivat Murun sydämessä joka kevät ja niistä tulee syksyisin pieniä iloisia omenoita.

Pissismummo kävi Systeemissä esittäytymässä uudelle omalääkärille rannevaivan kanssa. ”Vaiva ei ole äskensyntynyt, vaan eipä ole mummokaan. Nykyään se on vain alkanut toistaa itseään turhan usein, vaiva siis”, esitteli Mummo asiaansa. Uusi OL oli pirtsakasta sorttia, osasi kysyä ja vastata – siis edellisen Nyhverönyyssöskän täydellinen vastakohta. Pikapuoliin tämä pisti piikillä ranteeseen, mikä sai Mummon pidättämään henkeä ääntä päästämättä. Tarkoitus oli todeta onko nivelnestettä kapseloitunut ylimäärä vaikeuttamaan liikeratoja. Ei ollut. – No, sitten röntgeniin. Katsotaan, missä kunnossa nivel on. Soitan, jos jotain poikkeavaa ilmenee. Muuten samat konstit, joita olet jo käyttänytkin: särkylääkettä, kylmää käärettä ja lepuutusta, jos pahaksi äityy.

Röntgenissä kättä aseteltiin levykkeelle kohtalokkaan punaviivan alle oikeaan asentoon. Se oikea asento osoittautui  puolestaan haasteelliseksi saman käden jo aiemmin pistellylle ja vesijumpalla hoidetulle olkanivelelle. Kotiin päin tullessa Pissismummo arveli, että taitaa nyt olla  niin, että eri vaivojen tasapainoa ei pidä mennä järkyttämään liian tehokkailla toimenpiteillä. Saattaa käydä niin, että tulee Systeemistä kipeämpänä kuin sinne meni. 

Näihin aikoihin kesästä on tietty puuha, joka on ennen muinoin ollut Pissismummolassa naisihmisen reviiriä. Myönnettävä on, että ihan hissun kissun ei se toimi ole sujunut. On kuultu useampanakin päivänä huokailua ja mutinoita ennakkoon, ja ryhtymisen päivänä on Mummon päänpäällisestä ukkospilvestä muutama salama sinkoutunut ympäristöön. Poikakaveri on oireilua seuraillessaan tehnyt johtopäätöksensä. Koska tohkeissaan olevaa Mummoa on riskaabelia mennä neuvomaan, eräänä päivänä P.Kaveri ottaa homman hoteisiinsa lupaa kyselemättä.

Mummo ei ehdi aamun lehteä loppuun, kun keittiössä jo kolisee. Pakasteet ja kylmäkallet kalahtelevat kylmälaukkuun ja tyhjät laatikot pinotaan tiskipöydälle. Matto kääräistään puoliksi sivuun, pakastekaapin säätimet näyttämään nollaa.  Ruuvinväännin surauttaa hetkessä alasäleikön irti. Keskimmäiselle hyllylle asetetaan kuumavesikattila. Mummon tukankuivaajalla puhalletaan kuumaa suoraan yläputkistoon. Vuoden aikana kerääntynyt jää rapsahtelee alas ja valuu uuninpellille, joka on varta vasten asetettu parketin suojaksi. Loppusilauksena kaapin kuivaus, ja imurilla pölyt laitteen alta, säleikkö paikalleen ja säätimet täyteen toimeensa. Kolme varttia on insinöörin ennätys, kolmen sähkövempaimen avustuksella. Mummo olisi huokaillut rätteineen pakastekaapin kanssa koko aamupäivän.

Pissismummo ihailee ylenmäärin moista tehokkuutta – ja siunaa fiksuuttaan, kun ymmärsi jättää homman osaavammalle.

Naisihmisen reviiri supistuu vuosi vuodelta Pissismummolassa. Puuron keitto, salaatin sekoitus ja useammankin ruuan laitto, pöydän kattaminen sekä raivaus onnistuvat erinomaisesti P.Kaverilta. Pyykkien ripustus kuivumaan on viimeisin aluevaltaus. Tiskikoneen täyttö insinöörin logiikalla, viikkosiivouksen imurointiosio, kauppa-asiat (listan kanssa) – kaikki hoituu, missä jokin apuvempele on käytössä. Pissismummo keksii tähän hätään vain yhden kotiaskareen, joka on jäänyt naisihmisen reviiriksi: pölyjen pyyhkiminen.

 

 

P5235108

orvokkini tummasilmä / kultasydän pieni /katsot aina lempeästi / kun käy luokses tieni

itse hoidin kukkamaani / rikkaruohot kitkin / vettä kannoin iltasella / rantatietä pitkin

pieni tytön palleroinen / pikkuruinen piltti / yhden kerran kiukkupussi / toisen kerran kiltti

¨*¨

Lauantaina nähtiin Mummo ajamassa kaupungin halki kotiin päin punaisella Tunturilla. Kypärä tiukasti päässä, ja kieli keskellä suuta, nääs toisen merkkinen tuntuu toisenlaiselta. Mummo oli ajanut valkealla Crescentillään kolmannesvuosisadan, vaan viime kesänä tuo sanoi elämänmittaiseksi tarkoitetun sopimuksen irti.

Mummo sai Lumperin mukavimman poijan pyöräkauppaa hieromaan. Kertoi siinä, että ennen muinoin oli isä-Lumperilta ostettu entinen, ja hyvin on palvellut, mitä nyt renkaita ja satula on uusittu sekä muuta pienempää rompetta vuosien saatossa. Vaan nyt on keskiö prakannut, jotahan ei saa vaihdettua. (Tämän oli tiennyt P.Kaveri kertoa ja paikkansa piti.) Mummo lateli ehdot, semmoinen pitää olla, että kenkkukoiven saa nostettua polkimelle ja kipeytyvän ranteen varassa ei tarvitse rönöttää ohjaustangolla. Ja eväskori pitää olla. Eikä saa maksaa maltaita.  – Selvät on sävelet, siihen Lumperin Poika ja luotsasi Mummon pois crescenttiosastolta tarjouspyörien rivistölle.

Lumperilla oli kevättarjousten päivä, ja esitelty 7-vaihteinen täytti ehdot, oli hyvänvärinen sekä sopi Mummon pankkikortin saldolle. Parin säädön ja korttelin ympäri hilpaistun kokeilukierroksen jälkeen tehtiin pyörälle paperit. Kuten autojen, pyörienkin kanssa on niin, että pitää ensin koeajaa ja sitten opetella uuden merkin metkut. Eikä jäädä haikailemaan entisen perään.

Pissismummo on juuri saanut lenkkarit jalkaan eteisessä, kun pilvestä pussahtaa lumiannos alas.  – Nonnih, pitipä arvata. Ovelta katsoen tuo näyttää kuivalta pakkaslumelta, mutta sulaahan se heti sulassa maassa niin miksei ihmisen tukalla ja takilla. Merkille on kyllä pantu, että toukokuun lumisateet ovat olleet näytösluonteisesti ohimenevää sorttia, joten Mummo jää pukeutumisoperaation puoliväliin tarkkailemaan tilannetta ja ottaa esiin yhden monista puuhista, joita mummoilla on aina varalla.   

Kun Mummo saa koneen auki ja pääsee kirjoittamisen alkuun, äsken sakeana tuprunnut sade on jo laantumaan päin. Aifouni kilahtaa, viesti tulee Puolassa marhailevalta ystävältä, joka valittaa kuoppaisia teitä niillä main. Noteerataan se pikku vastauksella. Ja kas, sillä välin aurinko on jo tullut pilven takaa, ja yksi kevätsään ailahduksista on taas kuudessa minuutissa ohi.  – Hiiohoi, nyt mentiin!

P.Kaveri lähtee mukaan jarruttamaan liiallisia menohaluja. Noh, lonkkakin muistuttaa Mummoa, että ihan äsken ei lenkillä ole oltu. Meno tuntuu vähän ruosteiselta. Askelletaan kotikatua parin korttelin verran, ja siitä aukeaa metsäpolku. Tuoksuu havupuilta, jotka ovat juuri saaneet raikastavan lumikylvyn. Linnut piiskuvat, peipponen vähän sooloilee. Valkovuokot ja sinivuokot availevat lumipöllyn säikähdyttämiä teriöitään. Koivut ovat hiirenkorvilla. Kevät puskee esiin kylmästä piittaamatta.
Tunnin kuluttua ollaan kotiovella taas, ja kas, jostakin tupsahtaa lumipilvi siihen kuin tilauksesta.  Kevät ailahtelee.

Muru viettää hajautettua synttäriaikaa, on sukusynttäreitä, kaverisynttäreitä, kummisynttäreitä, miten vain saa aikaa järjestymään kenenkin kanssa. Muru esitteli jo saamiaan lahjoja ja toivelistaa, josta vielä puuttui yhtä ja toista. Mummeli kirjoitti puuttuvia muistiin ja paperi luovutettiin juhlallisesti Vaarin haltuun.

Koska Ritaripoika oli futisharkoissaan koulun kentällä, Mummeli ja Vaari saivat kuulla tavanomaisista vuorokiistoista vapaata soittoa. Uusin viululäksy oli vielä vaiheessa, mutta vanhat kappaleet soivat mallikkaasti. – Tuleekohan sinusta viulisti, arveli Mummeli. Puhuttiin, että soittaminen voi olla ihana harrastus, mutta esiintyvältä viulistilta vaaditaan paljon työtä taitojen kartuttamiseksi. – Kyllä minä haluan, että minusta tulee viulisti, ilmoitti kuusivuotias itsestään selvänä asiana.

Murun huoneessa on Muumitalo, jolla hän halusi nyt leikkiä Mummelin kanssa. Vaari tarvittiin nostamaan talo kaapin päältä lattialle ja siitä se alkoi. Ensin talossa tehtiin suuri kevätsiivous, kalustus järjesteltiin uudestaan ja asukkaita sijoiteltiin eri huoneisiin. Mummeli katseli Muumitalon tapahtumia lattiatasolla hiljaa mietteissään. Ihana ja rakas Pojantytär, pieni viulistin alku, joka on vasta kuusi, mutta tietää mitä tahtoo.