Pissismummo on huolestunut. Uusin urheilutoimittaja YLE-ykkösen urheiluruudussa, sinänsä pirtsakka naisihminen, puhuu uusurbaania suomea, jossa lauseen intonaatio nousee ja laskee tietyn, toistuvan intervallin mukaan ja lauseet loput päätyvät poikkeuksetta ylähyllylle. Mummon korvassa se kuulostaa tekopirteältä……….¨¨¨¨¨¨¨…….¨¨¨¨¨¨……¨¨¨!   Ei nyt tarkoita hän sitä, että puheen pitäisi olla monotonista kuin affrobotilla tyyliin: hyvää_iltaa_ihminen. Kysyypä vain, miksei voi puhua normaalisti. (Ei silti, että P.Mummo mikään innokas urheilufani olisi, noin 5% urheilu-uutisista oikeasti kiinnostaa Mummoa.)

Nykyään kieli-ihmiset pohtivat häviääkö suomen kieli vähitellen kokonaan, kun inglismit valtaavat  varsinkin nuorempien ikäluokkien puhetta kiihtyvällä vauhdilla. P.Mummo ihmettelee onko esimerkiksi nextille levelille nousu jotenkin eri asia kuin tason korotus. Omakin puhelinviestintä supistuu usein hymiöllä täydennettyyn: Ok, Yes! Great!

Pissismummolassa puristetaan hauskuutta jokailtaisesta Ylen uutislähetyksestä. Mummolta pääsee herkästi sensuroimaton kommentti uutistoimittajien asuista, joiden suunnitteluun on epäilemättä palkattu joku muotitietoinen disainari. Toisinaan tulos kokeilee kovasti katsojien nauruhermojen kestävyyttä. Kerran Pissismummo tormentui peräti lähettämään uutistoimituksen palautesivulle kiitoksen Pia Pasasen kauniista ja asiallisesta asusta. Jo seuraavana iltana olikin sitten vuorossa yltiömoderni kukkaishirvitys. Sitäkin joutuu ihmettelemään, miksi nuoremmat pitkäkoipiset miestoimittajat seisovat jalat harallaan kuin heinähanko. Miten niin Matti Rönkä pystyy horjumatta seisomaan suorassa kuin normaali mies?

Suomen kielihän on kaunista korvassa ihan ilman inglismejäkin. Vai mitä olette mieltä näistä kaunein pilkuin koristetuista diftongeista: yömyöhään lyödään päämäärättömään vyöryntään höyrähtänyt tyhjänpäiväinen pöty pätkäksi jymäkällä pisteellä.

Pissismummo on tehnyt havainnon. Ikävuosien kerääntymä aiheuttaa kipakointiherkkyyttä. No, totuuden nimessä on tietty myönnettävä, että ihan pelkästään ikääntymisestä tuo ei johtune. Muitakin syitä saattaa löytyä. Ehken ihmisessä saattaapi olla olemassa semmoinen ominaisuus alun perinkin, mikä unohtuu, koska aiheita kipakointiin on vuosi vuodelta vähemmän. Vaan syksyn ekana koleatuulisena sadepäivänä, Mummolla räpsähti kipakka päälle. Oliko sateella ja pimeäpilvisellä päivälläkään osuutta, vaikea sanoa, mutta kipakka laskeutui äkisti, pani tuhahtelemaan ärtyisästi itsekseen ja loppujen lopuksi poistumaan paikalta.

Mummokuoro! Tämä julmetunmoisen pulinan tyyssija, jonka tarkoitus on kokoontua laulamaan hauskoja ja haikeita lauluja. Eikö ollut helvetillinen kalabaliikki ja kaaos vastassa, kun Mummo tuli viime minuuteilla paikalle. Kuoronjohtaja oli kuulemma taas sairaana ja tilalle oli toimitettu joku onneton opettajaihminen, joka yritti vaientaa mummot huutamalla kalabaliikin yli. – Olette pahempia kuin kolmasluokkalaiset, kiljui tämä. Siinä vaiheessa vielä nauratti.

Harjoitus eteni yleisen mekastuksen ja kilpalaulannan merkeissä. Niin sanottu sijaisjohtaja ei osannut soittaa eikä laulaa, lainaili kuorolaisilta nuotteja ja kyseli millä rytmillä te nyt olette näitä laulaneet. Tietysti porukasta nousivat ne kovaäänisimmät neuvomaan ns. sijaisjohtajaa. Pissismummo tunsi mustanpuhuvan pilven nousevan päänsä päälle. Hivuttautui eteiseen, soitti Poikakaverille, tuletko hakemaan vartin päästä. P.Kaveri sanoi vain: selvä. Vieressä istuvalle kuorokaverille Mummo kuiskasi: taidan tästä lähteä, nähdään joskus.

Myöhemmin Pissismummo kuuli, että lopun harjoitusajasta olivat leikkineet (!) sanaleikkejä ja pantomiimia. Miten se liittyi kuorolauluun, jäi mysteeriksi. P.Mummo tietää tähän ikään, milloin kipakka on sitä lajia, että se kypsyttää tuleillaan olleen päätöksen. Se oli nyt tässä.

 

 

Pissismummolle kävi niin kuin kelle tahansa kesällä voi käydä, että korva meni tukkoon. Tunne on kuin puoli päätä olisi pois pelistä. Mummo urimoi netin kautta hankkimaan terkkahoitajalta korvahuuhteluaikaa, nääs Systeemiinhän on turha puhelimella yrittää. Palvelu on tyyliä tunti soittoaikaa ja koko ajan nauha laulaa inhokkirallia: jos sitä, paina tätä ja odota – ja sitten: kahdeksantoista puhelua jonossa. Netin kautta Mummo pääsi samaan systeemiin ihan itse valitsemaan ajan ja huomiseksi järjestyi systeemin kesäsupistuksista huolimatta. Korvatipat yöksi molempiin, vanutuppoa perään ja umpiunessa aamuun.

Hoitaja kurkkaa lampun kera korvakäytäviin. Ei näy mitään. Ei kun etsimään korvalamppuun varapattereita. Kahta ei löytynyt, mutta yhden vaihdettua näkyvyys parani. Viisi pruuttausta ja tukkokorva aukesi. Toiseen korvaan sama, mutta sepä sen sijaan onnistui menemään tukkoon, kun ei ennestään ollut. P.Mummo sanomaan siitä, mutta hoitajan mielestä korva varmaan aukeaisi itsestään iltaan mennessä. (?!) Vastoin parempaa kokemusperäistä tietoaan Mummo jätti hoitajan uskomaan arveluihinsa.

Seuraavana päivänä P.Mummo hankkiutui apteekkarin pakeille ja palasi uusien tippojen ja korvapruutan kanssa. Tunnin liotus ja kunnon omatoimipruuttaus ohjeen mukaan. – Talita kuum – ja kas, systeemin tukkima korva aukesi omin toimin.

Esikoinen, Rip ja Muru lähtivät junalle pyörineen. Pihaportti kilahti heidän jälkeensä, ja talo on hetken aikaa vielä ihanasti sekaisin. Jääkaapinoven piirustusnäyttely on saanut uudet kuvat – oi niin väkevät! Tiskikone hyrisee ja viimeiset astiat odottavat vuoroaan. Pöytäkeskustelun katkelmat pyörivät vielä mielessä. Muistijäljet äkisti syttyvistä hymyistä ja herkistä, paljon kertovista ilmeistä säilyvät. Jalkapallotreenit odottavat Ritaripoikaa, ja Muru jatkaa isikotona tavaroidensa pakkaamista, joka kuulemma on hauskaa. Muuttomylläkkä kestää kesäkuun ylikin. Lasten kesä on hauskaa ja haikeaa vuorotellen. – Niinhän se on meilläkin. Haikeaa ja hauskaa ja tavallista arkionnellista.

Pissismummolassa on ollu hiljasta. Paitsi tieten iltamyöhäsellä, kun apparaatti näyttää Suomi-poikain kiekon ja mailain kanssa sähläämistä MM-skaboissa. Ei sen puoleen meillä mekkaloida yleisemminkään. Sitäpaitti Poikakaveri on potenut jotain kuumeista miesflunssaa, ja Mummo on helteen jäljiltä yleisheikotuksen vallassa.

Vaan samaan aikaan tapahtuu, että P.Mummo ajautuu törmäyskurssille aifouninsa kera. Apparaatti kieltäytyy yhteistyöstä, kun pitäis säätää kalenteria. Entinen reitti ei toimi. Mummo on koittanut kaikkensa (mikä luultavimmin on vain pahentanut asiaa), puutannu systeemiä, räpeltänyt asetuksissa ja päivityksissä ja aiklaudissa. Mutta kun ei ota eikä anna. Näyttää vuotta 2017, vaikka miten valitsis 2018 toukokuun. Lopulta Mummo antoi ähmäilevän apparaatin Poikakaverin käteen. Jopa tuli koti-insinöörilleki haastetta. Möyri tuntitolkulla niissä samoissa, missä jo Mummoki. – Nyt se toimii, oli lopputulema.

Iltamyöhäsellä P.Mummo ryhtyy toiveikkaana asentamaan sovittuja menoja ja vierailuja kalenteriin. Ei tule mitää. Ei ota eikä anna. Nyt kyllä kiristyy hermo. Apparaatin kalenteri on edelleen sitä mieltä, että vuosi 2017 on elettävä uudestaan. Luoja varjelkoon, se raskain ikinä vuosi.

Aamulla Poikakaveri joutuu ajamaan puolikuntoisena toiseen kaupunkiin, kun yksin asuva kummitäti ei taaskaan vastaa puhelimeen. Sieltä tulee viesti: täti on ok, mutta puhelin on jostain syystä äänettömällä. (Miten täti on saanut sen äänettömälle on samanlainen mysteeri kuin Mummon aifounin kalenteriongelma.) Yhdeksättä vuosikymmentään yksin elelevä täti jäi lankapuhelinaikaan, ei muista, että nykypuhelinta pitää ladata. Tarkistussoitot määräpäivinä tehdään, mutta kun täti ei vastaa, on pakko mennä katsomaan. Muistilaput eivät auta, tilanne toistuu. Palvelutaloista ja kotihoitosysteemeistä ei kärsi puhuakaan. Ei hänellä mitää hätää oo, kun vielä jaksaa rollalla kauppaan ja taksilla takasi. Juuei ole, hätä onki täällä.   

Digiaika ottaa mummoilla ja tädeillä koville.

No niin, taas se tapahtui. Lienen kirjoittanut aiheesta ennenkin tänne, mutta eipä se mitäkään, arv. Lukija ja Lukijatar eivät kumminkaan muista ja niitä, jotka eivät näitä lue, se vähiten haittaa. Joten.

Varispappa suorittaa arvokkaan laskeutumisen Kolmannen Huoneen ikkunantakaisen naapurinpihan kevätsulalätäkköjen tuntumaan. Se käy siinä aamukahvilla.

No hei, missäs viivyt, harakkaherra, mutisen itsekseni. Ja kas, saman tien se lennähtää siihen. Että joku jaksaa päivystää reviirillään uskollisesti. Ihan kuin kaiken aikaa odottaisi, milloin tapahtuu.

Aiemmin harakkaherra on pyrkinyt osoittamaan varispapalle röyhistellen, kenen reviirillä muka liikutaan. Pappa ei piittaa. Se toistaa joka-aamuisen kierroksensa tyynesti ja arvokkaasti.

Pappa vilkaisee harakkaa, tutkailee pihan lumialueen reunat, josko sieltä löytyisi särvintä aamupalalle. Ei löydy. Jatkaa siitä laatoitettua polkua rivitalon rappujen editse kohti metsää.

Nykyään harakkaherra antaa papparaisen tehdä kierroksensa, käy siinä vain näyttäytymässä ja häipyy sitten taholleen. Kyllä pihoilla moikkaamaan aina mahtuu. Siinäpä mallia siivettömillekin.

 

Pissismummolassa on taas aikoihin eletty.  Yleinen joulutahm.. siis joulurauha alkaa hiljalleen rakoilla ja tarkkakorvainen saattaa kuulla muitakin äännähdyksiä kuin kylläisyyden aiheuttamaa ähkimistä ja hyvänmielen hyrinää. Joskus muinoin Pissismummon lapsuusmaalla näitä joulunpyhien jälkeisiä ja seuraavaa juhlaa edeltäviä arkipäiviä sanottiin ’välipäiviksi’. Kotona siihen kuului ennen muuta univelkojen nukkumisen, runsaan ja monimuotoisen  herkuttelun sekä joululahjakirjaan uppoutumisen passiivisesta pysähtyneisyyden tilasta irti pyristelyä kohti normaalia viretilaa.

Ennen seuraavaa koitosta olisi tässä ensin välipäiväviikonloppu ja sen perään tähtien sotaa ja yleistä horroria muistuttava uudenvuoden aattoilta ja yö. – Mikä siinä on, kirskuttaa hampaitaan P.Mummo, että yhden numeron vaihtumisesta toiseen pitää nostaa keskiyöllä niin kamala mekkala. Eikä tämä mitään, mutta mekastushan olisi suorastraan infernaalinen, jos numeroita vaihdettaisiin useampi kerralla. Hyvässä muistissa on se kauhujen yö, kun kaikki neljä ajanlaskua ilmineeraavaa numeroa vaihtui kerralla kahdeksantoista vuotta sitten. Vähältä piti, että ei, mutta jäätiin sentään henkiin siitä mylläkästä.

Välipäivät ovat otollisia päiviä syödä rippeitä, tähteitä, ylijäämää ja jääkaapin nurkkiin unohtuneiden purkkien yllättäviä sisältöjä. Ateriain koostumus muilta osin vaihtelee, mutta vakio-osa on hupenevasta possun takajalanjuurimöhkäleestä veistetty tukeva viipale sinapilla höystettynä. Terveellisyyden nimissä joka välipäivälle tehdään kyllä tuore salaatti, ettei pääse normijärjestys lipsumaan ihan uunikintaasta. Parasta myöntää, että osa rippeistä, tähteistä jne muuttuu hissukseen hävikiksi, mutta sitä ei kerrota Mummon Muruselle, joka asioista hyvin informoituna eskarilaisena paheksuisi moista syvästi.

Paitsi edellä kerrottua, mikä onkaan välipäiväin funktio?  Yksi niistä ainakin P.Mummolassa on kuluneen vuoden inventaario sekä pari punnittua toivetta uuden vuosinumeron viitoittamalle elonpolulle. Mummo kuittaa: eiliset ovat menneet, huomiset vasta matkalla, tänään on ihan hyvä välipäivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muru halusi kertoa mummelille puhelimessa, että hänen omenapuussaan on viisitoista pientä omenaa. Koska puu on istutettu hänen syntymänsä keväänä, sekin on nyt kuusivuotias. Eräänä talvena kekseliäs jänis kävi jättämässä hampaanjäljet puunrunkoon, kun suojaverkko oli peittynyt kinoksiin. Arvet jäivät, mutta puu kasvaa ja voi hyvin. Omenat eivät ehkä ole isoja, mutta ne kasvavat vuosi vuodelta. Puu on paikallaan, vaikka Murun kotipiha olisi jo muualla. Omenankukat kukkivat Murun sydämessä joka kevät ja niistä tulee syksyisin pieniä iloisia omenoita.

Pissismummo kävi Systeemissä esittäytymässä uudelle omalääkärille rannevaivan kanssa. ”Vaiva ei ole äskensyntynyt, vaan eipä ole mummokaan. Nykyään se on vain alkanut toistaa itseään turhan usein, vaiva siis”, esitteli Mummo asiaansa. Uusi OL oli pirtsakasta sorttia, osasi kysyä ja vastata – siis edellisen Nyhverönyyssöskän täydellinen vastakohta. Pikapuoliin tämä pisti piikillä ranteeseen, mikä sai Mummon pidättämään henkeä ääntä päästämättä. Tarkoitus oli todeta onko nivelnestettä kapseloitunut ylimäärä vaikeuttamaan liikeratoja. Ei ollut. – No, sitten röntgeniin. Katsotaan, missä kunnossa nivel on. Soitan, jos jotain poikkeavaa ilmenee. Muuten samat konstit, joita olet jo käyttänytkin: särkylääkettä, kylmää käärettä ja lepuutusta, jos pahaksi äityy.

Röntgenissä kättä aseteltiin levykkeelle kohtalokkaan punaviivan alle oikeaan asentoon. Se oikea asento osoittautui  puolestaan haasteelliseksi saman käden jo aiemmin pistellylle ja vesijumpalla hoidetulle olkanivelelle. Kotiin päin tullessa Pissismummo arveli, että taitaa nyt olla  niin, että eri vaivojen tasapainoa ei pidä mennä järkyttämään liian tehokkailla toimenpiteillä. Saattaa käydä niin, että tulee Systeemistä kipeämpänä kuin sinne meni. 

Näihin aikoihin kesästä on tietty puuha, joka on ennen muinoin ollut Pissismummolassa naisihmisen reviiriä. Myönnettävä on, että ihan hissun kissun ei se toimi ole sujunut. On kuultu useampanakin päivänä huokailua ja mutinoita ennakkoon, ja ryhtymisen päivänä on Mummon päänpäällisestä ukkospilvestä muutama salama sinkoutunut ympäristöön. Poikakaveri on oireilua seuraillessaan tehnyt johtopäätöksensä. Koska tohkeissaan olevaa Mummoa on riskaabelia mennä neuvomaan, eräänä päivänä P.Kaveri ottaa homman hoteisiinsa lupaa kyselemättä.

Mummo ei ehdi aamun lehteä loppuun, kun keittiössä jo kolisee. Pakasteet ja kylmäkallet kalahtelevat kylmälaukkuun ja tyhjät laatikot pinotaan tiskipöydälle. Matto kääräistään puoliksi sivuun, pakastekaapin säätimet näyttämään nollaa.  Ruuvinväännin surauttaa hetkessä alasäleikön irti. Keskimmäiselle hyllylle asetetaan kuumavesikattila. Mummon tukankuivaajalla puhalletaan kuumaa suoraan yläputkistoon. Vuoden aikana kerääntynyt jää rapsahtelee alas ja valuu uuninpellille, joka on varta vasten asetettu parketin suojaksi. Loppusilauksena kaapin kuivaus, ja imurilla pölyt laitteen alta, säleikkö paikalleen ja säätimet täyteen toimeensa. Kolme varttia on insinöörin ennätys, kolmen sähkövempaimen avustuksella. Mummo olisi huokaillut rätteineen pakastekaapin kanssa koko aamupäivän.

Pissismummo ihailee ylenmäärin moista tehokkuutta – ja siunaa fiksuuttaan, kun ymmärsi jättää homman osaavammalle.

Naisihmisen reviiri supistuu vuosi vuodelta Pissismummolassa. Puuron keitto, salaatin sekoitus ja useammankin ruuan laitto, pöydän kattaminen sekä raivaus onnistuvat erinomaisesti P.Kaverilta. Pyykkien ripustus kuivumaan on viimeisin aluevaltaus. Tiskikoneen täyttö insinöörin logiikalla, viikkosiivouksen imurointiosio, kauppa-asiat (listan kanssa) – kaikki hoituu, missä jokin apuvempele on käytössä. Pissismummo keksii tähän hätään vain yhden kotiaskareen, joka on jäänyt naisihmisen reviiriksi: pölyjen pyyhkiminen.