Esseet

Siri Hustvedt  Elää, ajatella, katsoa  suom. Kaisa Sivenius  Otava 2016

Hustvedt tarttuu aiheisiin, jotka hän hallitsee: kuvataiteeseen, neurologiaan, filosofiaan, psykologiaan. Mikään yleistajuinen tai tietoa kansantajuistava teos ei ole. Vaatii lukijalta perehtyneisyyttä aihepiiriin, että kulloinenkin teema ja tarkastelukulma aukeaa. Oikeastaan teoksen hyödyttävin paikka olisi aiheita opiskelevan tai tutkimustyötä tekevän käsikirjastossa.  – Vaikeaselkoisuudesta huolimatta kaltaiseni kaikesta kiinnostunut maallikkokin sai esseekokoelmasta paljon, joskin lukemiseen meni aikaa. Erityisesti pidin taidetta pohtivista osuuksista.

*

Romaanit

Satu Vasantola  En palaa takaisin koskaan, luulen  Tammi 2018

Toimittajana paremmin tunnettu Vasantola on tarttunut pitkään proosaan. ”Esikoisromaani on taidokkaan humaani kuvaus lähtemisen pakosta ja paluun mahdottomuudesta.” Vasantola käyttää tarinassa lomittain aikatasoja sekä päähenkilön nykypäivästä, johon liittyy kosketus pakolaisperheeseen, että ankeasta lapsuudesta, jota varjosti isän väkivaltaisuus ja alkoholismi.  – Tarinassa on aineksia runsaasti moneen suuntaan, karsimalla sanoman focus olisi terävöitynyt. Esikoiskirjailijoille tyypillinen into kertoa kerralla kaikki tekee romaanista hiukan raskaan lukea. Eittämättä lupaava kirjoittaja kuitenkin, kieli on elävää, ihmiset terävin piirroin kuvattuja, ja tarina ottaa mukaan.

*

Leena Krohn  Kadotus  Teos 2018

Krohn on kirjailija, jonka uutta teosta odotan aina kutkuttavalla jännityksellä. Hänellä on taito viedä teksti äärimmäisyyksien rajoille, kadottamatta silti luettavuutta ja tarinan eheyttä. Kadotus muodostuu toisiinsa kytkeytyvistä tarinan sirpaleista. Teoksen nimi liittyy tavaroiden kadottamisen ja löytämisen jatkumoon, mikä voisi olla myös tarinoiden kirjoittajan dilemma.  – Nautittavaa luettavaa. Krohnin henkilöt ovat usein eräänlaisia marginaali-ihmisiä, joilla on oma, vähän viisto näkökulma elämiseen. Se hykerryttää lukijaa!

***

 

 

Runot

Anne Hänninen  Mustat peilit  WSOY 2015

Hännisen (s. 1958) runot löysin jo 1970-luvulla. Tähän mennessä julkaistuja runoteoksia on 16, niissä yksi Valittujen kokoelma, viimeinen on vuodelta 2017. Kuudesti palkittu runoilija Hänninen on. Tyyli muuttuu yhä aforistisemmaksi, mutta tietty syväluotaus ja kuvarikkaus on ollut hänen runoilleen ominaista alusta asti.  – Anne Hännisen runoja voi lukea uudestaan ja uudestaan, ne eivät tyhjene. Aforistisuus lähettää lukijan löytöretkille omaan ajatusmaailmaan.

Jos uskot meistä jäävän vain tähtipölyä – / tajuat tähtikirkkaat yöt mutta kaipaat pimeyteen. / Olemme tähtien tuhkaa, menneen kimallusta / se katsoo valoamme. // Taikalyhdyt heijastavat harsokankaalle / valot laatikoiden sisällä. // Liitutaulujen kalkki; kaikkien poisteiden / hämärä. // Heijastetut tarinat, ihmiset – / jotkut tulevat tarinaksi, vain siksi / moni ei jää jäljelle miksikään.

**

Romaanit

V.S. Naipaul  Lumotut siemenet  suom. Juhani Lindholm     Otava 2006 (2004)

Lienen maininnut, että enää harvoin tartun Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksiin, koska moni niistä on osoittautunut eri tavoin pettymykseksi. Trinidadissa 1932 syntyneen ja Iso-Britanniassa asuvan V.S. Naipaulin pitkä kirjailijanura huipentui Nobel-palkintoon v. 2001. Lumotut siemenet on tuolloin palkitun romaanin Elämän kuva jatko-osa. Tarina kertoo Willie Chandranin erikoisia polkuja kulkeneesta elämästä. Lontoon ja Afrikan vuosien jälkeen mies ajautuu terroristiryhmän jäseneksi Intian viidakoihin ja palaa viimein takaisin Lontooseen.  – Enpä tiedä tästäkään, jotenkin epämääräinen olo jäi. Päähenkilö edustanee nykyaikaista ihmistyyppiä, joka ei asetu elämäänsä vaan haahuilee etsimässä paikkaansa ja tehtäväänsä.  

*

Paolo Cognetti  Kahdeksan vuorta  suom. Lotta Toivanen  Bazar 2017

Milanolainen kirjailija Cognetti osoittautuu loistavaksi tarinankertojaksi, jonka kuudes romaani Kahdeksan vuorta voitti ilmestymisvuonna Italian Premio Strega-palkinnon. Kirja on noussut ilmiöksi maailmalla ja kiinnostaa jo kovasti elokuvan tekijöitä. Tarinan keskiössä ovat vuoret; vuoristossa kesiään viettäneen perheen isän ja pojan suhde sekä naapurinpojan liittyminen perheeseen ja poikien ystävyys.   – Pidin kovasti sekä rauhallisesti soljuvasta kerronnasta että herkkävireisestä vuoristoelämän kuvauksesta. Tarinalla on kaunis kaari ja se päättyy hienoon oivallukseen. – Suosittelen!

*

Kate Morton  Kaukaiset hetket  suom. Natasha Vilokkinen  Bazar 2016 (2010)

– Sen verran tästä, että noin sata sivua jaksoin kahlata. Sitten palautin kirjan.

*

Hannu Mäkelä   Valo  -kertomus rakkaudesta    Kirjapaja 2018

Ostin kirjan luottokriitikon esittelystä innostuneena. Kannatti. Maailma on täynnä rakkaustarinoita, useimmat niistä toistavat samaa kaavaa, jo alusta voi aavistaa miten se päättyy. Svetan ja Hannun tarina alkaa rakkaudesta sanoihin. Yhtälöstä tulee vaikea, arkiset realiteetit ovat hankaluuksia tulvillaan. Siihen nähden he löytävät ihmeellisen tyydyttävän yhteyden. Päättyyhän tämäkin tarina, mutta toisin kuin kumpikaan olisi arvannut. Rakkauskertomus on myös eloisaa kuvausta kahden naapurimaan arkielämän erilaisista ehdoista, joihin sopeutuminen koettelee puolin ja toisin.  – Mäkelän tyyli kertoa on kauniisti päiväkirjanomainen, lukemattomia eteen nousevia pulmia ratkotaan hyvin käytännöllisesti. Silti tunnelma on rakkaudentäyteinen ja lämpö säilyy vahvana loppuun asti. Koskettava ja todellinen rakkauskertomus.

*

Liza Marklund  Paratiisi  suom. Outi Knuuttila  Otava Seven 2015 (2001)

Ruotsalainen dekkaristi panee tässä toimittaja Annika Bengtzonin pöyhimään säätiötä, jonka toiminta herätti epäilyksiä. Kyseinen säätiö oli ollut yhteydessä maahanmuuttajanaiseen, joka ammuttiin Sergelin torille. Kirjan juoni rakentuu toimittajan henkilökohtaisen elämäntilanteen ympärille.  – En ole aiemmin lukenut Liza Marklundia, en ole varsinainen dekkarien ystäväkään, mutta tiennyt kyllä hänen nimensä. Tyyli, jolla Marklund kirjoittaa, ei ole miellyttävää lukea, tekstissä kiroillaan paljon, ja päähenkilö on vaikeuksissa vähän joka suuntaan sekä olosuhdesyistä että omistaan. Lukukokemuksessa ei synny jännitystä – joten taitaa jäädä ainoaksi Liza Marklundin teokseksi, jonka luen.   

*

Ritva Hellsten  Lea  Aviador-kustannus 2018

Hellsten on julkaissut aiemmin yhden omaelämäkerrallisen romaanin Orvot (2014). Lean tarina kertoo naisesta, joka on alusta asti sisäistänyt vahvan tahdon selvitä itse kaikesta mikä eteen tulee. Taustalla on alkoholisti-isä ja poissaoleva äiti. Turvaa löytyi isovanhempien luota. Lean oma elämä aikuisena rakentuu hyvän puolison ja yhteisen työn tuloksena kohtuullisen hyväksi, mutta kahdelle tyttärelleen hän jää sisäisesti vieraaksi ja ankaraksi äidiksi.  – Löysin jotain tuttua tuosta selviytymisen eetoksesta, joka naista on ajanut läpi elämän. Myös 1960-luvun nuoruusaika on tuttua sekä myöhemmän iän sisäiset syyllisyydet ja tilinteot äitinä olemisesta. Hellstenin teksti on sujuvaa ja Lean kohtalo kiinnostavan todentuntuisesti rakennettu.

*

Tatiana de Rosnay  Mokka  suom. Pirkko Biström  Bazar 2010

Ranskalais-englantilais-venäläinen Rosnay (s.1961) kirjailija on taitava kirjoittamaan elämyksellisiä menestysromaaneja, joita käännetään ja luetaan. Tarinan keskiössä on ranskalaisenglantilainen perhe, jonka 13-vuotias poika joutuu yliajetuksi suojatiellä, jää henkiin, mutta on koomassa. Ajaja pakeni paikalta. Poliisi yrittää selvittää ajajan henkilöllisyyttä, mikä on työlästä, koska silminnäkijöistä kukaan ei voinut vahvistaa rekisteritunnusta kuin osittain. Kirjailija kuvaa äidin tuntoja herkästi. Tapahtuma traumatisoi perhettä ja puolisoiden suhde rakoilee. Kun äiti päättää lähteä itse etsimään yliajajaa, tarina saa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu yllättää ja helpottaa.  – Romaani ottaa mukaansa heti ja tuntuu mukavalta välipalalta painavasisältöisen esseekokoelman luku-urakan keskellä.

***

Outi Ampuja  Hyvä hiljaisuus  Atena 2017

Fil.tri Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja erilaisia ääniympäristöjä ja niiden vaikutusta ihmiseen. Tässä opuksessa tutkitaan hyvää hiljaisuutta 2011-2012 kerätyn Suomalainen hiljaisuus -kirjoituskilpailun tuottaman aineiston pohjalta.  – Koska olen itsekin hiljaisuusihmisiä, kiinnostuin uudesta tutkimusjulkaisusta. Mitään varsinaisesti tiedollisesti tai kokemuksellisesti uutta opus ei tarjoa, mutta siinä tarkastellaan erittäin hienosti kiteytettynä hiljaisuuden merkitystä ja vaikutuksia ihmiseen. Teksti on elävää runsaasti käytettyjen kilpailutekstien sitaattien ansiosta. – Suosittelen aiheesta kiinnostuneille!

*

Maarit Tyrkkö  Tyttö ja nauhuri  WSOY 2014

Toimittaja Maarit Tyrkön muistelusten ensimmäinen osa löytyi kirjastosta BON-pokkareista. Kirja on toimittajan otteella kirjoitettu ja sisältää runsaasti suoria sitaatteja nauhoitetuista keskusteluista, julkaistuista lehtijutuista, kirje- ja korttitervehdyksistä. Kerrotusta saa hyvän kuvan siitä, miten nuoren toimittajan ja iäkkään presidentin välille kehittyi luottamuksellinen ja lämmin suhde. Kerronta on yksityisyyttä kunnioittavaa eikä julki ole tuotu sellaista, minkä presidentti on kieltänyt. Tyrkön kerronta on miellyttävän sujuvaa, joskin lukijalle tulee vaikutelma, että toimittaja on ollut myös itse hyvin aloitteellinen ja pannut persoonansa peliin päästäkseen presidentin sisäpiireihin. Myös Suomen Kuvalehti saa yllin kyllin mainosta pitkin matkaa.  – Viihdyin hyvin kirjan parissa ja luettuani ymmärrän, miten tällainen julkinen luottosuhde voi alkaa toimia eräänlaisella win win -periaatteella. Oma osuutensa suhteen kehittymiseen lienee ollut Sylvi Kekkosen kuolemalla, joka saattoi vauhdittaa presidentin henkistä haurastumista. Siitä tässä kirjassa on vain muutama vihjeenomainen kirjaus. 

*

Kazuo Ishiguro  Haudattu jättiläinen  Tammi 2016

2017 Nobel-palkitun japanilaissyntyisen (1954) brittikirjailijan romaaneja on suomennettu seitsemän Tammen keltaisessa kirjastossa. Ishiguron kaikki romaanit ovat palkittuja. Kirjailija sai Nobel-palkinnon v.2017 ja Pitkän päivän ilta -romaanista tehtiin myös kokoillan elokuva. Ihastuin kirjailijan tyyliin keväällä luettuani kaksi aiemmin julkaistua romaania. Haudattu jättiläinen on viimeisin suomennos. Ishigurosta on sanottu, että kaikki hänen romaaninsa ovat täysin erilaisia, mikä osoittaa harvinaista kirjallista lahjakkuutta.  – Romaanin myyttinen tarina sijoittuu roomalaisvallan jälkeiseen aikaan Britteinsaarilla ja kertoo vanhasta pariskunnasta, joka lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. He joutuvat matkalla kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia, mutta pääsevät lopulta perille. Unenomaisen rauhallisesti etenevä tarina kuljettaa lukijaa lempeästi kohti kaunista päätöstä.Suosittelen!

*

Kate Morton  Talo järven rannalla  suom. Hilkka Pekkanen  Bazar 2017;

Australialainen menestyskirjailija Kate Morton (s. 1976) on julkaissut viisi viihdyttävää romaania, jotka kaikki on suomennettu. The Lake House romaani kertoo hylätyn vanhan talon ja sen asujien tarinan. Perhesalaisuuksien ja vaiettujen muistojen vyyhtiä selvittelee rikosetsivä Sadie Sparrow. Morton rakentaa henkilökuvansa huolellisesti ja kuvailee värikkäästi tapahtumia ympäristöineen. Kerronta on kyllä runsassanaista, kirjassa on 671 sivua ja opus painaa yli 800 g – siinä on lukijalla pideltävää.   – Pidin romaanista, sen eläväisistä henkilöistä ja mukavasti etenevästä, älykkäästä juonikuviosta. No, kirjailija on rönsyilevä ja runsassanainen, asiat voisi sanoa ytimekkäämminkin, mutta tyylinsä kullakin. Siistiä luettavaa, veri ei roisku eivätkä kamaluudet vie yöunia.

*

Riikka Ala-Harja  Reikä  novelleja  LIKE 2013

Kirjailija (s. 1967) tiedetään laadukkaaksi ja palkituksi tekstintuottajaksi. Seitsemäs romaani on ilmestynyt 2015 ja sen jälkeen lastenkirjoja. Tuottelias kynäilijä on tehnyt myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuvakäsikirjoituksia. Reikä on toistaiseksi ainoa novellikokoelma häneltä, ja paljastaa lyhytproosan taidonkin olevan hallussa.  – Olipa ihana pidellä kevyttä novellipokkaria Mortonin monsterikirjojen jälkeen. Varsinkin Tarmo, henkilökuva kuusikymmenvuotispäiväänsä viettävästä yksinäisestä humanistimiehestä ja hänen aatoksistaan hersytti oikein iloisen naurun novellipokkarin lukijalta.

***

 

 

Runot

Erzsebet Toth  Aamut, hiukset hajallaan  suom. Hannu Launonen ja Bela Javorszky  WSOY 2011

Hienointa unkarilaista runoutta läpileikkauksena runoilijan palkituista teoksista.  – Tämän runoilijan säkeet ovat harvinaisia, ne käynnistävät lukijassa luomisen ja ajattelun pitkiä prosesseja.

ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa / yöpaitani on / vielä unikuvista kostea / silkkiäispuu kiipeää jostakin / tänne luokseni, sen oksilla / kuivuvat hiukseni, oi äiti / mutta minä voin puhua / vain suurista hiljaisuuksista / voin soittaa sinulle vain sellaisia säveliä / joita lumi soittaa talven / mykillä uruilla —

*

Risto Ahti  Ilon ääriviivat  Valitut runot 1967-1998  WSOY 1999

Mirjam Polkusen kokoama hieno valikoima.

*

Mervi Koskela  Metsäksi laulettu puu  Sanasato Oy 2017

Esikoiskokoelma naisen elämänkaaresta.  – Elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja, erään äidin elämästä lohjenneita siruja ja kimpaleita.

Kun kaikki on pitkään jonkun toisen / vain rankkasateet / pesevät ohueksi kulunutta // Ojennettuun käteen on helpompi tarttua / kuin nousta vilpillisten silmien edestä

*

Sara Teasdale  En ole sinun  suom. Tuomas Kilpi  Oppian 2018

Amerikkalaisen Sara Teasdalen (1884 – 1933) sanotaan olevan 1900-luvun tärkeimpiä naisrunoilijoita. Meillä ei häntä tunneta, suomennoksia kun ei ole ollut, mutta englanninkielisissä maissa hänen runojaan luetaan edelleen. Runojen teemoina toistuvat ikääntyminen, rakkaus, kuolema, identiteetti, naisen asema yhteiskunnassa. Teasdale on saanut ensimmäisen runoilijalle myönnetyn Pulitzer-palkinnon.  – Olen todella vaikuttunut, taitavan suomennoksenkin ansiosta, tämän naisen runokuvista ja ajatuksista. Aika ei ole himmentänyt persoonallisten, uusia maailmoja avaavien runojen hehkua. Kesän runohelmiä!

Ajatukset ovat aarteeni ainoa / ja ne ovat riittävä apaja; / ajatukset sinusta ovat kultakolikkoja / jotka on lyönyt muistini paja. // Ja ne on käytettävä laulaen / sillä ajatukset, kuten kulta, pitää jättää / kuoleman tälle puolen / jotta ne voivat ikuisesti elää.

*

Juhani Ahvenjärvi  Maitovalas vatsa täynnä mandariineja  Teos 2018

Tamperelainen runoilija J. Ahvenjärvi (s. 1965) on julkaissut eri kustantajien kautta useita runoteoksia, joista tämä on seitsemäs. Minulle Ahvenjärvi on uusi tuttavuus.  – ’Maitovalaan’ ajatusmaailma tuntuu vieraalta – kuten usein miesten miehille kirjoittamissa teksteissä. Runot vaikuttavat tikkuisilta, jonka tekee runsas päälauseiden käyttö. Teoksen ulkoasu on erityisen kaunis, siitä kiitos kustantajalle. Jokunen kiinnostava ajatuskuva löytyy, kuten ”vesi nousee kuularingin betoniseen kehään” tai ”pallosalamat painivat pellolla heinäpaalien kanssa”.

Lumen loiva kolmio koulua vasten / katoaa kuin pöytäliina kiskaistaisiin pois. / Aivan tässä lähellä on lämmittävä järvi

*

Miia Paani  Tuulet vastaan  ntamo 2018

Esiintyvänä kirjailijana tunnetun Miia Paasin neljäs runoteos sisältää aforistisia säkeitä.  – Runosäkeet sisältävät ajatuksen, jonka voi vain ottaa vastaan ja maistella. Joistakin saattaa mietiskelemällä aueta enemmän.

Älä käännä toista poskea. Näytä nyrkki, nosta käsi tai käännä selkä.

Ongelman ratkaisu: Käy juurillasi. Älä juurru sinne.

Saari riidan keskellä. Ui sinne, vasten aaltoja. Ui hänen kanssaan.

Koiran tehtävä on katsoa palvovasti, kissan olla lämmintä kättä vasten, lapsen kasvaa ja kukoistaa. Äidin tehtävä on antaa tilaa.

**

Romaanit

Eve Hietamies  Hammaskeiju  Otava 2017

Herkän ja riemukkaan, elokuvaksikin päätyneen Yösyötön jälkeen Hietamies julkaisi Tarhapäivän. Hammaskeiju jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa ajasta, jolloin Paavo aloittaa koulun ja mitä siitä sitten seuraa. Tarina etenee runsain vuorosanoin ja Antin ajatusketjuina, ja on lukijalle huokoista ja hyvin sulavaa.  – Antti ja Paavo ovat niin kertakaikkisen riemukas isä ja poika -pari, että lukukokemuksesta muodostuu aidosti hauska. Väliin sai nauraa ääneen ja joissakin kohdin silmäkulmaan kiertyi liikutuksen kyynel. 

*

Henning Mankell  Ruotsalaiset saappaat  suom. Kari Koski  OtavaSeven 2016

Kaksi vuotta sitten luin Mankellin Italialaiset kengät ja ihastuin kirjailijan mainioon tyyliin ja tarinan omalaatuisiin henkilöihin. Ruotsalaiset saappaat viittaa jo nimellään edelliseen romaaniin, keskushenkilötkin ovat samoja, mutta teos on itsenäinen eikä tehty Italialaisten kenkien jatkoksi, vaikka kengistä vilahtaakin pieni merkki. Nyt tarina lähtee rullaamaan tulipalosta, jossa saaressa asuva päähenkilö menettää kaiken maallisen perintöomaisuutensa, onneksi ei kuitenkaan pankkitilin saldoa. Mankell sekoittaa draamaan päähenkilön päätelmiä, tuumailuja ja epäilyjä, ja onnistuu luomaan pelon ja kuoleman ilmapiirin tapahtumien ylle.  – Mankellin ajatuksenjuoksu ja tyyli viehättää minua. Tarina liikkuu avoimessa maastossa, jossa juonenkäänteet eivät ole ennustettavissa. Dramaattiset tapahtumat sivuavat rikoksen tunnusmerkistöä, mutta varsinaisesta rikosromaanista ei ole kyse. Vanhenevan ja erakoituneen päähenkilön tuumauksista voi löytää itselle tuttuja vivahteita.

*

Henning Mankell  Syvyys  suom. Laura Jänisniemi  Otava 2004

Merihenkinen kertomus ihmisen kietoutumisesta omien valheidensa verkkoon. Tarinan pinnan alla loiskuvat petoksen ja vihan synkät syvyydet, etäisyyden ja läheisyyden ratkaisematon dilemma. Hyytävää luettavaa helteelläkin.    

*

Tiina Lifländer  Kolme syytä elää  Atena 2016

Blogikirjoittaja julkaisi esikoisromaaninsa, jossa kolmen ihmisen tarinaa kudotaan vuoroon 1950-luvun ja 2000-luvun alun aikajanalla. Ensin on Helmi ja Lauri, sitten vielä Kerttu. Lopuksi on Helmi ja Kerttu kahdestaan. Erikoinen tarina, jossa sivuhenkilöinä viivähtävät Kertun puoliso ja lapset ja Helmin sisarentytär. Romaani on omistettu ”Äitille”.  – Kirjailijan tyyli on selkeää ja sujuvaa, ja tarina hulmuaa paikoin valtaisan sävykkäänä ja kauniina kuvatessaan draamallisia huippukohtia. Kirjailija ei mene helpoimman kautta, tarina haastaa lukijaa. Pidin kovasti lukemastani.

*

Marianna Kurtto  Tristania  WSOY 2017

Erikoinen, jotenkin runollinen tarina meren eristämästä tulivuorisaaresta ja sen asukkaista. Keskushenkilö on Lise, nainen, jolla on poika. Mies on merenkulkija, enimmäkseen poissa omilla teillään. Saaren tulivuori alkaa purkautua ja väen pelastusoperaatio hajottaa yhteisön. Osa asutetaan Englantiin, Lise jää Kapkaupunkiin, jonne pelastuneet ensin vietiin.  – Teksti on jollain tavalla etäännytetty, kuten elämä eristyneellä saarellakin. Erikoinen tarina, jonka allegorioita voi jäädä miettimään.

*

Juha Ruusuvuori  Yksi näistä pienimmistä  WSOY 2017

Kirjoittaja on kirjallisuuden ammattilainen, joka on tässä romaanissa pureutunut perusteellisesti pohjoisen lestadiolaisyhteisön elämänmuotoon ja sen keskuudessa piilevään rikolliseen sivuilmiöön, pedofiliaan. Romaanissa on kirjoittajan puolison, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren ammatillinen näkökulma kauniisti mukana.  – Romaani on aiheensa vuoksi tavattoman tärkeä, ja mielestäni maltillisesti ja kaunistelematta kirjoitettu. Lukijalle kertomukset lasten hyväksikäytöstä ovat ahdistavia, mutta tarinan henkilöiden elämä järjestyy ja oikeus toteutuu tavalla ja toisella.

*

Maritta Lintunen  Stella  WSOY 2018

Kirjailija ja musiikin maisteri, jonka tuotanto käsittää kaksi runokokoelmaa, novelleja ja romaaneja. Syvällinen musiikintuntemus tekee tuoreimmasta romaanista ainutlaatuisen puhuttelevan ja viehättävän. Tarinalla voisi olla esikuvansa todellisessa elämässäkin, niin aidontuntuisena ja elävänä ihmiset näyttäytyvät. Teemana on taiteilijuuden ja realiteettielämän ristiriita, lahjakkuuden, kasvatuksen ja arkitodellisuuden kamppailu yksilön tulevaisuudesta.  – Musiikki-ihmisenä eläydyin vahvasti romaanin tarinan tunnelmiin ja käänteisiin. Vakuutuin kirjailijan kyvyistä ilmaista unelmien ja todellisuuden ristiriitaisiin pyrkimyksiin tukahtuvan elämän traagisuutta. Ihanan huikea tarina!

*

Anne Svärd  Vera  suom. Jaana Nikula  Otava 2018

Ruotsalaista 1969 syntynyttä kirjailijaa on kutsuttu ainutlaatuiseksi tyylitaituriksi. Vera onkin erikoislaatuinen romaani ja varsin hyytävällä tavalla. Svärd aloittaa hääkuvauksella, jossa morsian synnyttää hääpäivänään lapsen, joka ei ole sulhasen. Kerros kerrokselta monipolvinen tarina kuoriutuu esiin ja lukijan mieltä kaihertavat kysymykset saavat vastauksia. Romaanin päätös on sekin varsin erikoislaatuinen ja jättää Veran ja hänen äitinsä tulevaisuuden aavistelujen hämärään.  – Romaani on piinallista luettavaa, jos eläytyy tunteenomaisesti päähenkilönaisen ja tyttären kohtaloihin. Olisinpa ymmärtänyt keskittyä enemmän tarkkailemaan kirjailijan tyyliä ja tehokeinoja. Niissä riittääkin ihailtavaa.

*

Karoliina Timonen  Aika mennyt palaa  Tammi 2012

Kirja-alan freelanceriksi esitelty Katariina Timonen on ryhtynyt romaanin tekoon. Hän aloittaa tarinan naisesta, jonka mies on saanut vuodeksi rahoituskonsultin työn Yhdysvalloista. Perhe matkustaa Bostoniin ja pitkällä lentomatkalla nainen näkee lapsuuden ajalta tutun unen, joka alkaa toistua ja jatkua. Timonen kertoo lomittain unia ja unennäkijän tarinaa. Unennäkijän mielessä unille alkaa vähitellen löytyä selitykseksi jälleensyntymäkokemus. Lopussa unet ja tositarina alkavat jo sekaantua kirjoittajankin päässä ja tekstiin pujahtaa epäjohdonmukaisuuksia.  – Tarina on mielestäni kökkö rakenteeltaan ja vaatii lukijalta yletöntä ponnistelua. Ajoittain tulee tunne, että kummassakaan rinnakkaistarinassa ei tapahdu oikein mitään eikä tarinan päätöskään tarjoa kunnollista avainta. Romaanin naiskuva on yllättävän naiivi. Kirjan lukeminen osoittautui ajanhukaksi. 

*

Kjäll Westö  Rikinkeltainen taivas  suom. Laura Beck  Otava 2017

En ole aikaisemmilla lukuyrityksillä päässyt Kjäll Westön tekstien maailmaan jostain syystä. ’Leijat Helsingin yllä’ mm. jäi kesken, samoin ’Missä kuljimme kerran’. Mitä on tapahtunut minulle tai kirjailijan tekstille, kun tämä uusin ottaa heti mukaan, intensiteetti on sitä luokkaa.  – Meluamattomasti vahvaa tekstiä. Lähestyy inhimillisesti suomenruotsalaisen eliitin maailmaa ja avaa sen kerroksia kaunistelemattomasti ja samalla hienotunteisesti.

*

Heidi Köngäs  Sandra  Otava 2017

Köngäs on tarttunut ajankohtaisteemaan ja kirjoittanut romaanin kansalaissodan ajoista kolmen naisen kokemana. En ole enää aikoihin jaksanut paneutua lukemattomiin aihetta käsitteleviin artikkeleihin enkä tv-ohjelmiin, mutta ehkä juuri siksi Köngäksen romaani järkytti kertomalla naisen näkökulmasta, miten isän katoaminen särki köyhän lapsiperheen elämän. Romaani ei vaahtoa kummankaan puolen aatetta, kertoo vain, miten sitkeät naiset selvisivät kansalaissodan jaloissa.  – Pidin kirjailijan koruttomasta tyylistä kuvata Sandran ja lasten selviämistaistelua. Lukija tajuaa kirkkaasti, miten järjetön sota aina on, ja miten siitä kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Paikoin kirjailijan kieli on todella kaunista.

”Auton luona hän kääntyi vielä katsomaan taloon päin, nyökäytti kevyesti ja sulkeutui sisään päin kuin pieni soittorasia, ja vuodet palasivat hänen kasvoilleen.”

*

Haruki Murakami  Rajasta etelään, auringosta länteen  suom. Juha Mylläri  Tammi 2017

Japanilainen lempparikirjailijani Murakami julkaisi tämän romaanin 1992, mutta vasta viime vuonna Tammi on suomennuttanut sen Keltaiseen kirjastoonsa. Mies muistelee lapsuuden toveriaan ja nuoruuden rakastettuaan. Tutustuttuaan tulevaan vaimoonsa hän saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa tyydyttävämmäksi. Ja sitten eräänä päivänä hän kohtaa lapsuudentoverinsa uudestaan…  – Tarina on nostalginen, ihanalla, Murakamille tyypillisellä syvällä tavalla. Siinä on läsnä merkityksellisen elämän kaipaus, jota taloudellinen menestys ja rakastettava perhekään ei voi miehessä täysin tyydyttää.

*

Sinikka Nopola  Onko teillä tämmöistä?  WSOY 2017

Kustantaja on nimennyt Nopolan jutut oikein novelleiksi ja pannut koviin kansiin, suotta. Nopolan tyyli on ennallaan, mutta huumori on väljähtynyttä ja laimeaa, vain parhaimmat pätkät saavat lukijan hymyilemään vaivautuneesti.  – Melko lailla turhantuntuista ja löysää jutustelua, joita en novelleiksi kehtaisi nimittää.  

*

Elif Shafak  Rakkauden aikakirja  suom. Maria Erämaja  Gummerus 2010

Shafak on Turkin suosituimpia naiskirjailijoita ja ilmeisen perillä kulttuureista, joita tarina vertailee. Kirjan saatesanoissa verrataan 1200-lukua ja kaksituhattalukua toisiinsa aikakausina, joita leimaavat uskonnolliset ja kulttuuriset kiistat. Tarina kuljettaa aikakausia rinnakkain niin, että lähi-idän suufikulttuurin ja dervissien maailma aukeaa kiinnostavana ja rikkaana. Kustannustoimittajan työn puitteissa 2000-luvun amerikkalainen perheenäiti tutustuu kirjailijaan, joka kertoo tiestään suufilaisuuteen. Naisen ja kirjailijan välille syntyy rakkaussuhde, joka ikävä kyllä tuoksahtaa tyypilliseltä turhautuneen keski-ikäisen perheenäidin päiväunelmalta.  – Vanhat suufitekstit ovat toki hyvää sielunravintoa missä ajassa ja kulttuurissa tahansa, mutta kehyskertomus on heppoinen. Kirjan ulkoasu on kaunis, mutta yli 500 sivua tarinaa on vähän liikaa, tiivistys olisi parantanut kokonaisuutta. Suufifilosofian vuoksi kannattaa kuitenkin lukea.

*

Jill Santopolo  Valo jonka kadotimme  suom. Inka Parpola  Otava 2018

Amerikkalainen kirjallisuuden maisteri, apulaisprofessori ja kustannustoimittaja Santopolo on kirjoittanut menestyneitä lasten- ja nuortenkirjasarjoja. Valo jonka kadotimme on kaunis rakkaustarina, jonka alkupiste on syyskuun 11. päivän murhenäytelmä Manhattanilla.  – Valloittava tarina intohimoisen rakkauden hurmasta ja kipeydestä, valintojen vaikeudesta unelmien ja todellisuuden leikkauspisteissä. Hienosti ja koskettavasti kirjoitettu. Suosittelen!

*

Maeve Binchy  Kastanjakadun väki  suom. Hilkka Pekkanen  WSOY 2015

 – Ei kesää ilman Maeve B:tä! Hurmaavia irlantilaistarinoita Binchyn romaaneista koottuina mukavina annospaloina. Koska M.B. kuoli 2012, tarinoita ei enää tule uusia, mutta tämä viimeinen kokoelma sisältää myös ennen julkaisematonta tekstiä. Oi, niin viihtyisää!

***

Runot

Johanna Venho   Saaren runot   Palladium Kirjat 2017

Kirjailija on monialainen ja monesti palkittu. Saaren runot on hänen viides runokokoelmansa. Teoksen sisältö jakautuu seitsemän alaotsikon alle: Vene, Äidit, Isät, Saaliit, Silmät, Linnut, Alku. Runot ovat selkeää, tiheää kieltä, kirjailijan tekstit merellistä ja meteorologista luontoa, arkielämän kuvastoa.  – Pidän Venhon selkeästä, konstailemattomasta runokielestä, jossa ajatus etenee ja ilmaistaan ymmärrettävästi. Tämän voisin ostaa kirjastoonikin.

Hän ottaa äänen kiinni ja kuorii sen. / Joskus siitä jää väkevä ydin. / Se on hänen omansa. Tulppaanit ovat liian punaisia / mutta jos uskaltaa antaa ajan kulua / ne kumartuvat kauniisti kivipöytää vasten / rakkaus punnitaan vuosikymmenissä / se muuttuu yhä polttavammaksi, sulaksi laavaksi, sen hehkussa näkee / kuka osaa rakastaa, kuka vain puhua rakkauden kuvista. / Hän panee kovan ytimen suuhun, kielen alle / imee mehun jossa on kuluneet vuodet / ja sanoo: Tarvitaan mahdoton. Me kaksi alasti huoneessa / jonka seinille aika liimailee silmiä: minäminä! / ne pälyilevät, imevät itselleen, haluavat omistaa / rakkauden // Voi lapset, ei villivarpusta omisteta / se muuttuu petolinnuksi // ja jos suden sulkee häkkiin / se lakkaa laulamasta yölauluja / joita kaikki maailman naiset tarvitsevat / jotta jaksavat kantaa tämän reissun taakat: / takkuiset lapset, uupuneet siskot / joita tyhjkyys painaa // ja kun eihän sekään mitään merkitse // tarvitaan / mahdoton / voima kantaa tyhjä arkku, avata ovi kadulle / näyttää harmaalle katseelle taivas, kun eihän siellä mitään ole / katsot maahan, ripsien ruoho / minä kuljen kohti uusia sääilmiöitä // joita maailma näinä aikoina tuottaa / tarvitaan / lisävarusteita, ehkä tuulitakki, myrskylyhty, ehkä paljaat jalat / ehkä ovi joka pysyy auki että kulman kerjäläinen pääsee sateelta sisään

(osasta Linnut, 5-6)

*

Risto Ahti  Ensimmäinen rakkaus  WSOY 2018

Kerrotaan, että tämä runoteos on kypsään ikään ehtineen runoilijan 39. teos. Tuotantoon kuuluu kyllä myös jokunen kirjoittamisen oppikirjakin. Sopii siis odottaa, että tekijän sanat ovat punnittuja ja hiottuja.  – Odotus täyttyy, ei tullut turhaan ostettua uutuushyllyltä toisessa niistä pääkaupungin kahdesta oikeasta kirjakaupasta, jotka vielä ovat jäljellä.

Läsnäolon kipu ja kaipaus

Seisoin ja näin mikä ihminen on: // Ilo on iloittava, oli se kenen tahansa / suru on kannettava, oli se kenen tahansa // Työ on tehtävä, intohimo on tunnistettava / oli se kenen tahansa, millainen tahansa… // Totuus, vapaus ja kauneus / eivät ole sinun vaan jokaisen. // Niin ylpeä on oltava, että itsestä tulee yksi kaikista / ja yksi kenestä tahansa.

**

Romaanit

Heikki Turunen  Kuokka ja kannel  WSOY 2016

Pohjois-Karjalan 1945 syntynyt kirjailijataata aloitti uransa palkitulla esikoisromaanilla Simpauttaja (1973) ja on sen jälkeen taituroinut alun kolmattakymmentä romaania ja muutamia kertomuskokoelmia. V. 2009 kirjailijalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, mutta luova työ on jatkunut. Turusen tyylin tunnusmerkki on rehevä ja kansanomainen kieli, ja tarinain aiheet liittyvät Raja-Karjalan historiaan. Kaksi tuoreinta romaania kertovat Karjalan ortodoksievakoiden kohtaloista ennen talvisotaa ja sodan jaloissa. Turunen käyttää runsaasti aunuksenkarjalaista murretta sekä vanhoja lauluja elävöittämään tarinaa elämästä Hyrsylänmutkassa.  – Turunen ei varsinaisesti ole lempikirjailijoitani, mutta tässä tarinassa viihdyin, paljolti musikaalisen murteen ansiosta.

*

Meritta Veilleux  Sovinto  Aviador 2017

”Sovinto on kuulas ja raadollinen romaani erilleen viskatusta perheestä toisen maailmansodan myllerryksessä.” Suomalaissyntyinen Ingria ja hänen Itävallassa asuvat sukulaisensa ovat tarinan keskiössä. Romaanin taustana ovat toisen maailmansodan melskeet, natsismin nousu ja tuho. Kirjailija on helsinkiläinen, kansainvälisesti palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut kolme romaania ja novelleja sekä ollut luomassa elokuvia ja tv-sarjaa.  – Pidin kovasti Veilleuxin vähäeleisestä tyylistä, joka kertoo kauhistuttavimmatkin kohtalot tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Pienoisromaani on koskettava, lukija voi eläytyä pienen Ingrian kohtaloihin lähes itku kurkussa. Romaanin päätös on hieno. – Kuukauden kirjahelmi!

*

Päivi Alasalmi  Siipirikon kuiskaus  Gummerus 2017

Kirjailijan saamelaistrilogian kolmas ja viimeinen osa jatkaa samaa maagista, mukaansatempaavaa tarinankerrontaa luonnonkansan elämästä 1500-luvulla Lapin perukoilla. Heti alussa hätkähdyttää kuvaus tunturimaahan syöksyneen asteroidin dramaattisesta vaikutuksesta sekä luontoon että ihmisiin, jotka eivät tajunneet mistä oli kysymys. Romaani kuvaa isältään tietäjän lahjat perineen Soruian kasvamista yhteisönsä parantajaksi ja auttajaksi, jolta käytiin myös kysymässä tulevaisuutta. Romaani päättyy Soruian järkyttävään kohtaloon, kun veronkantajapirkkalaiset ja Lutterin kirkon pappi alkavat syyttää tietäjää noituudesta. Loppuratkaisu on raastavuudestaan huolimatta kaunis.  – Hieno on tämäkin Alasalmen romaani. (Aiemmat trilogian osat on arvioitu Lukunurkkauksessa v. 2016 ja 2013. Hakukenttään päivi alasalmi, niin löytyvät.) Kirjailija kuljettaa tarinaa terävien luonnon havaintojen ja luonnosta elävän yhteisön vuosisataisten perinteiden maastossa niin, että lukijan mielenkiinto säilyy.

*

Jyrki Pellinen  Tuikkivat tähdet  2017

Kun silmäilee Wikipediaa, käy ilmi, että Jyrki Pellinen on syntynyt 1940 ja julkaissut romaaneja, runoja, artikkeleja, maalannut tauluja sekä saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Olen aikoinaan hankkinut runokirjastooni Valitut runot, Otava 1983. Lienee Pellisen parhailta vuosilta peräisin olevista kokoelmista poimittu valikoima.  – Mitä sanoa Tuikkivista tähdistä? On kyllä sekavaa tekstiä, lauseet ovat hajoamispisteessä, ideaa ei ole, tarinasta puhumattakaan. Sivulta 30 aloin jo harppoa eikä tekstiin löytynyt missään vaiheessa päätä ei häntää.

”…vähän sanavarastoa ja outoa määkimistä mitään katsomusta paitsi luomisen tarve ei jäänyt.” (s. 16)    

*

Virpi Hämeen-Anttila  Villa Speranza  Otava 2017

Tuottelias kirjailija punnertaa Otavan myyntilistoille romaanin harva se vuosi. Tässä toteutetaan taas tietyn (nais?)lukijaryhmän unelmia viikosta italialaisessa huvilassa. Kaavahan on: päähenkilö nuori, kaunis, surusta/erosta toipuva nainen, jonka italianviikko sisältää sopivasti dramatiikkaa ja erotiikkaa esteettisessä maisemassa ja superihanassa talossa. Italiasta on minullakin miellyttäviä muistoja, se oli varmaan pontimena poimiessani kirjaston tuorehyllyltä tämän, vaikka kirjailija ei olekaan ’minun tyyppiäni’.  – No niinpä taas. Alku pyrkii olemaan dramaattinen, mutta sortuu uskottavuuden puutteeseen. Puoliväliin romaania teksti haahuilee niissä näissä, tarina junnaa. Villa Speranzan asukkaat ovat outo kokoelma oudon omistajaparin sukulaisia. Naisten pukeutumista ja meikkaamista raportoidaan ahkerasti, talon huoneita ja sisustusta samoin. Rutiinilla tarina saadaan kuljetetuksi loppuun neljässä päivässä niin, että kaikki aloitettu jää auki, ja päähenkilö poistetaan talosta. Ikävystyin ihan kipeäksi. Mieleeni jäi leijumaan kysymys: miksi Otava julkaisee näitä tyhjänpäiväisyyden mestariteoksia?

*

Elin Willows  Sisämaa  suom. Raija Rintamäki  Teos & Förlaget 2018

Ruotsissa kasvanut ja sittemmin vaasalaistunut kulttuuritoimittaja tarttuu esikoisromaaniin, joka julkaistaan molemmissa maissa samaan aikaan. Tarinaa kuljettaa etelästä pohjoiselle pikkupaikkakunnalle poikakaverin mukana muuttanut nainen. Pari ajautuu eroon samantien ennen kuin yhteiselo pääsee edes alkuun. Romaani keskittyy kuvaamaan täysin oudossa elämänpiirissä aloilleen jäävän naisen sopeutumista.  – Kirjoittajan lakoninen tyyli on tehokasta, kuvaus vähäeleistä, toistavaa. Mitään ei oikeastaan tapahdu, mutta nainen kypsyy eleettömästi mahdollisuuteen palata tai jäädä.

*

Anni Kytömäki  Kivitasku  Gummerus 2017

Hämeenkyröläinen Anni Kytömäki (s.1980) julkaisi esikoisromaaninsa Kultarinnan 2014 ja se oli Finlandia-palkintoehdokas silloin. Uusi tiiliskiviromaani, 645 sivua, kuljettaa sukupolvien tarinoita kohti toisiaan. Romaanin sukutarinain teemat ovat verenperinnössä siirtyvä seikkailijuus, halu etsiä, löytää ja tutkia, karjalaisen runonlaulajaperimän voimansiirto äidiltä tyttärelle, kallion ja kivien kätkemät salaisuudet ja miehet, jotka eloonjäämistaistelussaan luopuvat persoonastaan ja luovat elämänsä tarinan uudeksi.  – Kytömäki on loistava tarinankertoja, kieli elää ja säkenöi, maaginen realismi ja mystiikka punoutuvat hiljaisen arjen kuvaukseen jäljittelemättömällä tavalla. Ihastuin jo Kultarintaan niin, että halu sukeltaa Kytömäen uuteen tarinaan voitti tiiliskiviromaani-inhonikin. Elämys jälleen!

*

Annamari Marttinen   Ero   Tammi 2011

Ero on Marttisen viides romaani, ketjussa, jossa kirjailija kaivautuu elämän erilaisiin kipukohtiin, kuten alzheimeriin, päihderiippuvuuteen ja avioeroon. Tarinan päähenkilö on Ellen, nainen, jolla on 19 vuoden avioliitto, kolme lasta ja talo. Ellen on ollut pitkään tyytymätön parisuhteessaan, jossa ainut läheisyyden muoto on riitely. Kun ero lopulta saadaan tehtyä, talo myytyä ja uuden elämänvaiheen kuviot lasten osalta järjesteltyä, tarina paneutuu hartiavoimin vatvomaan mistä kaikki alkoi, miten tähän päädyttiin ja miksi. Alaotsikot Pelko, Yksinäisyys, Syyllisyys, Viha, Rohkeus, Rakkaus, Halu ja Vapaus pyrkivät kartoittamaan eroprosessin vaiheita. Kuten kriisipsykologiasta tiedetään, ei eroprosessikaan etene suoraviivaisesti, vaan jaksottain ja edestakaisin. Tässä tarinassa syyllisyydentunteet korostuvat pitkin matkaa, sillä nainen teki aloitteen ja kokee aiheellisesti syyllisyyttä rikottuaan itsekkäistä syistä lapsiltaan onnellisen lapsuuden.  – Minusta kirja on ikävä ja ahdistava velloessaan loputtomasti samoissa ajatuskehissä. Lukukokemus saattaisi olla terapeuttinen erokriisissä olevalle, mutta kannattaisi ehkä lukea nimenomaan ennen eropäätöstä. Vapautumisen unelmat saattaisivat saada realismia vastapainokseen. Ilman muuta tärkeä aihe tämäkin nostaa esille ja Marttinen kyllä taitaa kirjoittamisen.

***

 

    

Johanna Venho  Kaukana jossain onnenmaa  WSOY 2015

Palkitun ja monipuolisen kirjailijan, fil.maist. Johanna Venhon kirjallinen tuotanto on laajaa ja käsittää mm. viisi runoteosta, nuorten kirjoja sekä kolme romaania, joista viimeksi julkaistu Kaukana jossain onnen maa on sukellus äidin ja pojan maailmaan 1970-luvulla ja nykyisyydessä. Venho käyttää ajallista hyppelymetodia, kuvaten vuoroin äidin ja pojan kokemus- ja ajatusmaailmaa pojan lapsuudessa ja aikuisuudessa. Metodi ei ole mielestäni tässä kaikkein onnistunein, vaikka sitä paljon harrastetaankin. Se tekee lukukokemuksesta hajanaisen. Kertojan ääni on realistinen ja kuvaus todentuntuista.  – Kuvaus on pääosassa, juonelliset seikat sivuosassa, mikä tuo kertomukseen junnaavan sävyn. Pojan ja äidin suhteen kiinteys korostuu. Loppuratkaisua ei ole, kaikki jää auki ja irralleen. Hyvää tekstiä lukee kuitenkin mielellään.

*

Kati Tervo  Sukupuu  Otava Seven 2017 (2014)

Pienimuotoinen sukuromaani Heidi Hukkasen saksalaisista juurista. Toimittajamaisella otteella kirjoitettu, ideana asettua suvun henkilöiden nahkoihin, yhden kerrallaan.  – Jokin tässä ei toimi parhaalla tavalla, romaani on kuivakkaa luettavaa. Henkilöille ei muodostu omaa persoonaa, jäävät kalpeiksi kasvoiksi sukualbumiin.

*

Raija-Sinikka Rantala  Maanantaikappale / 526 askelta  LIKE 2017

Teatterinjohtajana paremmin tunnettu Rantala on julkaissut myös romaaneja, joista tämä uusin sattuu olemaan ensimmäinen lukemani. Täytyy sanoa, että rintasyöpäpotilaan tarina teki vaikutuksen! Huolimatta hivenen huterasta kehyskertomuksesta, itse teksti oli hyytävän täynnä todellisesta kokemuksesta pursuavaa ja hankittua tietämystä aiheesta. Kirjailija osaa tarinan kuljetuksen taidokkaasti!  – Tarina otti heti mukaansa ja piti pihdeissään pitkiä lukusessioita. Romaani on puheenvuoro ajankohtaisesta aiheesta, naisen omaehtoisen elämän puolesta sekä lujatahtoisen äidin ja lujatahtoisen tyttären suhteesta. *Suosittelen! 

*

Hanna-Riikka Kuisma  Viides vuodenaika  LIKE 2016

Kuisma on nelikymppinen porilainen kirjailija, julkaissut novelleja ja romaaneja. Hänestä löytyy Anna-lehden artikkeli vuodelta 2016, jossa kirjailija tilittää omaa mielenterveyspotilaan historiaansa. Kaikki viisi LIKEn julkaisemaa romaania käsittelevät aihetta jostakin näkökulmasta, olematta kuitenkaan yksi yhteen kirjailijan omaa tarinaa. Viides vuodenaika kuvaa pedofiilisen isäpuolen hyväksikäyttämän tytön pitkän paranemisprosessin vaiheita. Romaanin rakenne on suorastaan trillerimäinen, mutta päättyy toivoa antavaan näkymään.  – Minusta romaani oli raskasta luettavaa, vaikka toisaalta omaa koulutustani sivuten mielenkiintoistakin. Prosessin kuvaus on todentuntuista ja antanee toivoa samaa kokeneille. Päähenkilön traumaperäisen dissosiaatiohäiriön tuottamiin fantasioihin eläytyminen ei ole suositeltavaa iltalukemista herkälle tai omaa kriisiä käyvälle.

*

Annamari Marttinen  Korsetti  Tammi 2018

”Millaista on elää heteroseksuaalisena miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen?” – Marttinen (s. 1960) on kokenut kirjailija ja osoittautunut taitavaksi erilaisten nais- ja perheteemojen kuvaajaksi. Tässä uusimmassa romaanissa päähenkilö on mies, joka lapsesta asti on tuntenut viehtymystä pukeutua naisten vaatteisiin. Romaani kuvailee transvestiittikulttuuria ja miehen kipuilevaa ponnistelua ensin salata taipumuksensa parisuhteessa ja sitten ’tulla ulos kaapista’.  – Marttinen ei yleensä kikkaile romaanien tyyliseikoilla, hän kirjoittaa tavallista reilua kieltä. Hän valitsee erilaisia teemoja, jotka kannattelevat tarinaa. Häntä on arvosteltu viihteellisyydestä, mutta en näe hänen kirjailijalaatuaan sellaisena. Korsetin teema on jäänyt itselleni täysin vieraaksi, siksi lukukokemus oli antoisa ja avasi fetisistien maailmaa ja kaapista tulon vaikeutta. Aikamme kirjallisuudessa tartutaan rohkeasti, mutta myös revitellen erilaisiin tabuihin. Marttinen ei paisuttele eikä ihannoi transvestismiä, mutta johdattelee lukijaa ymmärtämään – siksi tämä kirja on tärkeä lukea.

***

 

 

Runot

Hannu Mäkelä  Kadonneen muistikirjan runot  Palladium Kirjat 2017

Oikeastaan Mäkelän uusin opus on mietiskelykirja. Hän etsii ja pöyhii vanhoja muistikirjojaan, muistelee siinä sivussa menneitään ja pohdiskelee runontekemisen eri puolia. Kadonneeksi luullun muistikirjan löytyminen vie mielenvaivaan: missä ja milloin nämä runoaihiot ovat syntyneet. Lopulta vastaus löytyy, mutta sitä ennen käydään läpi kymmenittäin aihioita, joista kirjailija toteaa: ehkä tästä saisi runon, ehkä tässä on jotain. Opuksen loppupuolella on ehyeksi runo-osastoksi muovattu Runoja kadonneitten kaupungista. Lopuksi kirjailija palaa nuoruutensa idoliin Majakovskiin.  – Mäkelän tasainen, pohdiskeleva tyyli jatkuu läpi kaiken, mitä hän on julkaissut. Kaikenlainen tempoilu ja teennäisyys puuttuu. Tämäkin opus jatkaa sitä tietä ja päätyy loistavaan kiteytykseen omasta kirjailijuudesta: ” Ensiksi kirjailijan on hyväksyttävä se, ettei hän voi olla kukaan toinen.”

Monet järjestämättömät asiat odottavat aikaansa / tai vuoroaan. Kuten se, miten olla, elää, rakastaa. / Kenen kanssa ja kuinka arvokkaasti / voi ottaa loppuelämän. / Olen jo oppinut olemaan tyyni / teen patsaan sijaiseksi. / Kalliolta se katso alas laaksoon / agaattisilmin ja hattu päässään / odottaa jotain: Lintujen kuningas.

(aihio)

*

Jukka Kemppinen   Maailman loppu on jokapäiväinen asia   Art House 2017

Yksiin kansiin on valittu Jukka Kemppisen eri kausilta väkeviä proosarunoja, joista aukenee kokonaisia maailmoja.  – Olenkohan koskaan lukenut suomen kielellä näin vahvasti miehisiä, tiiviitä ja painavia runoja, jotka tutkailevat maailmaa kaikilta ilmansuunnilta. Kemppisen ilmaisuvoimainen kieli on parhaimmillaan runoissa, proosatekstiään en jaksaisi kahlata, siinä on liikaa sanoja ähkyyn asti. Runot puhuvat tunteistakin, ohi mennen, voima-asteikolla.

Maailma on kylmän / tuulen ja veden / vaivaama hautausmaa / jossa juoksevat / huolen muurahaiset. / Likaiset vaatteet takertuvat ihoon. // Tästä menee tyhjä tie / josta on mennyt elämä / ohi kuin imperfekti. / Kantojen tykistöryhmä tähtää taivasta. // Järvellä demoni / näyttää kauniitkin puut hulluina / kuvastamalla ne syvyyden suuntaan / tyvet rantaan yksin / ja joka toinen puista on sururuno.

Riitamaa 1989

Romaanit

Kazuo Ishiguro   Ole luonani aina   suom. Helene Bützow   Tammi 2005  Menneen maailman maalari  suom. Helene Bützow  Tammi 2017

2017 Nobelilla palkittu kirjailija Ishiguro osoittautui jo aiemmissa romaaneissaan verrattomaksi tarinankertojaksi. Vuoden 2005 romaani Ole luonani aina kertoo lapsista, jotka varttuvat aikuisiksi sisäoppilaitoksessa. Kathy, Ruth ja Tommy muodostavat kolmikon, jonka välisiä suhteita Ishiguro äärimmäisen hienovireisesti kuvaa samalla vaivihkaa raotellen salaisuuksien verhoa. Miksi lapset ovat kasvattajiensa ohjattavina eristetyssä paikassa? Mistä he ovat tulleet ja mihin matkalla?  – Menneen maailman maalari kertoo puolestaan Japanin ja Yhdysvaltojen sodanjälkeisestä mielipiteiden ja mielialojen puhdistuksesta taiteilijamaailmassa. Romaani on myös kirkas kuvaus ajalle tyypillisestä kohteliaisuuskulttuurista ja avioliittojen solmimisesta kiemuroineen, jossa sukujen maine näyttelee tärkeämpää osaa kuin osapuolten mieltymykset.   – Pidän kovasti japanilaiskirjoittajan keskittyneestä, unenomaisen kauniista kerronnasta ja erikoisista tarinoista, jotka lipuvat menneessä ja tulevassa yhtä suvereenisti.

*

Ernest K. Gann  Paluuta ei ole  suom. Pentti Järvinen   Tammi 1961 (5.painos)

Viime vuosisadan romaani tarttui kirjaston vaihtohyllyltä. Sinänsä mainio kertomus lennolta Honolulu – San Fransisco. Romaanin The High and The Mighty suomennettu nimi antaa ymmärtää, että kaikki ei suju lennolla ihan tavanomaisesti. Kirjailija paisuttaa lennolla mukana olevien 21 matkustajan sekä lentohenkilöstön luonteenpiirteitä ja elämää sekä suhtautumista uhkaavaksi käyvässä tilanteessa. Trilleri sisältää kosolti merenkulkuun ja lentämiseen liittyvää nippelitietoutta.  – Lukija joutuu odottamaan kohtuullisen pitkään pahojen aavistusten toteutumista. Jännitystä riittää sitä kaipaavalle.

* * *

Runot

Riina Katajavuori  Maailma tuulenkaatama  Tammi 2018

Kirjailijaa on vaikea määritellä julkaisujensa perusteella puhtaasti runoilijaksi. Proosaakin löytyy. Uusin runoteos onkin proosarunoa, paljoja päälauseita, asiaa, ajatelmia ja vaikutelmia. Meri ja laivat ovat monen runon maisema, innoittajana on käytetty mm. James Cookin purjehduksista kertovia teoksia.  – Lukukokemus kuin aforismeja tai lyhyitä novelleja lukisi. Hyviä oivalluksia  tulee vastaan.

*

Veikko Huotarinen  Kuolinhuuto  Kirjokansi 2016

Pieni omakustanne kuolemasta ja surusta ortodoksin kokemana.  – Niin pelkistettyä, niin jylhää.

*

Niina Oisalo  Valaan silmä, pilvien hai  Kolera 2017

Tamperelaisen, tanssivaksi runoilijaksi esitellyn esikoisteos, jonka teemana on elämän monimuotoisuus ja kehitys. Kirjan runot ovat levinneet mustavalkoisten kuvahahmojen sekaan.  – Oisalolla on kunnioitettavan sinnikäs pyrkimys luoda monitaiteellista runoa. Lukukokemus esikoisesta jää hajanaiseksi. Tulevaisuus näyttänee, mihin hän pääsee pyrkimyksessään.

ranta minussa / pilvet liikkuivat meren päällä / ohjasivat merivirtoja / ohuella imulla // laskeuduit kasvoilleni / polvistuit kosteana // kuin valaan silmä / pilvien hai // kun olimme veden alla, hauet ja varjot liukuivat ohi / purivat hampaansa kiinni

*

Juha Tapio   Sinun vuorosi loistaa   Minerva 2017

Laulurunoutta, joka alkaa soida mielessä tekijänsä sävelin, ainakin heille, jotka fanittavat laulajaa. Olen kuullut Juha Tapion lauluja tv:n Vain elämää-ohjelmassa ja ihmetellyt, miksi sanoista on niin vaikea saada selvää. Kertosäe jää parhaiten mieleen, koska sitä toistetaan. Luettuani nämä laulut runona, ymmärrän miksi.  – Tapion ajatus liikkuu omintakeisia latuja eikä runokaan aina aukea kovin kirkkaasti. Vähän yksisävyistä ja surumielistä on minun makuuni, niin runoina kuin lauluinakin. Hienojakin oivalluksia on.

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan / varoita ei myrsky matkoistaan. / Arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa. // Toisiamme hetken saamme kantaa / pitkin maailman pintaa karheaa / hetken verran kohti taivaanrantaa kurkottaa.

**

Romaanit

Jessie Burton  Muusa  suom. Natasha Vilokkinen  Otava 2018 (2016)

Burton (s. -82) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä, jonka esikoisteos Nukkekaappi palkittiin vuoden kirjana Iso-Britanniassa, ja toinenkin teos Muusa osoittautui bestselleriksi. Tarinan keskipisteessä on taideteos, jonka tekijän mysteeriä selvitellessä paljastuu erikoinen tapahtumaketju. Burton kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, joiden palat lomittuvat loppua kohti kauniisti paikoilleen.  – Burtonilla on verraton taito luoda imussaan pitävä tarina, jonka parissa lukija viihtyy. Hän on nähnyt vaivaa luodakseen harvinaisen taideteoksen ympärille kehkeytyvästä tarinasta uskottavan ja todentuntuisen. Hyvän kirjoittajan tarinaa on ilo lukea! Parasta!

*

Tiina Mahlamäki  Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa, Kirjailija Kersti Bergrothin elämänkerta  Partuuna 2017

Mahlamäki, uskontotieteilijä Turun yliopistosta, on tutkijan täsmällisyyteen pyrkien kuvannut Kersti Bergrothin elämänkaarta, kirjailijuutta, persoonallisuutta ja varhain omaksuttua antroposofista maailmankatsomusta. Bergroth syntyi Viipurissa 1886, eli omalaatuisen taiteilijaelämän, asuen mm. Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa. Hän kuoli 89-vuotiaana Helsingin kaupungin sairaalan kroonikko-osastolla 1975.   – Bergrothin persoona kiinnosti minua, ei niinkään kirjojensa kautta, enemmänkin ihmisenä. Kiinnosti, mitä niin voimakas uskonnäkemys vaikutti hänen elämänsä kulkuun ja kirjalliseen työhönsä. Elävää kulttuurihistoriaa!    

*

Sue Harrison  Jokien laulu  suom. Anu Niroma  WSOY 1999

Amerikkalainen 1950 syntynyt tarinankertoja on perehtynyt Aleuttien alkuperäiskansojen kieleen ja muinaisuuteen, n. 9000 vuotta sitten. Hän kirjoitti aiheesta trilogian, jonka osat julkaistiin 1995, -96 ja -98. Kriitikoiden ja lukijoiden ylistävä vastaanotto sai hänet jatkamaan alkuheimojen elämän kuvausta uudella romaanitrilogialla, jonka ensimmäinen osa Jokien laulu on.  – Viehätyin tekijän eloisaan kuvaukseen yksinkertaisen metsästys- ja keräilykulttuurista toimeentulonsa saavan luonnonkansan elämästä. Ihmisten sosiaalinen ja tunne-elämä on perustaltaan samaa, ennen elämä vain on ollut ankarampaa ja keskittynyt pääosin hengissä säilymiseen ja ravinnonhankintaan.

*

Italo Calvino  Jos talviyönä matkamies  suom.Jorma Kapari  Tammi 1983

Mietin kirjastossa, miksi en ole koskaan tarttunut Italo Calvinoon. Otin tämän, joka tuli ensiksi vastaan. Luin 50 sivua. Siihen se juuttui. Ensin suora hyökkäys lukijan iholle. Sitten käämiteltyä sanapuuroa, josta orastava tarina hajoaa heti kohta kahtaalle. Kumpaa hän mahtaa lähteä kehittelemään, mietin ja saman tien: pitääkö jaksaa tätä haahuilua. Kirja on Otavan Keltaisissa, joten varmaan pitäisi. Suomalainen kriitikko luonnehtii teosta näin: ”Yhden romaanin mitassa Calvino käsittelee kaikki kirjallisuuden ikuiset aiheet. Romaanista kehittyy loputtomasti eri teemoja varioiva rihmasto, jonka lukukokemus antaa kielellisen ja temaattisen pohjattomuuden tunteen.”  – Ahah. Hyvä tietää, mistä jäi paitsi.

***

Runot

P1016165

Runoilija Matti Paavilainen (1932-2017) eli täyden elämän. Löysin hänen runonsa 1970-luvulla ja seurasin tyylin kehittymistä. Paavilaisella oli vahvasti oma ääni. Hän toimi Kymen läänin läänintaiteilijana ja kirjallisuuskriitikkona. Runoteoksia on julkaistu 21, lisäksi novelleja ja tv-näytelmä. – Pidin alusta asti Paavilaisen erilaisista, mietiskelevistä runoista. Hän on alkujaan vaikuttanut myös siihen, että aloin koota omaa runokirjastoa.

… Laivat lastaavat merta / meri laivat. / Aktiivinen sanavarasto / hupenee lajien kuoleman myötä. / Kieli katoaa / vähäisten sanojen aika koittaa. / Runoilijat harvenevat. / Kun heitä ei enää ole / mykkyys mykistyy / ei puhu edes / hiljaisuuden / vertaa.

(Koko elämä, Gummerus 1989)

*

Saila Susiluoto  Metropolis  Otava 2018

– S.S:n kielellinen rikkaus, sävykkyys, rajoja rikkova sanojen säihke, uudet ja raikkaat kielikuvat – koko tuo persoonallisuutta hehkuva uusin runoteos ihastuttaa. Taas on mentävä kirjakauppaan, että saa herkutella   runoilla katetun pöydän äärellä kiireettömästi ja toistamiseen.

Jokainen kantaa labyrintin pimeää, valon avainta, raiteiden kolketta / varausnumeroa, jokainen matka on toive / tehdä toisin, siirtyä lähemmäs / jokainen aikakausi hajalla, omalla tavallaan / niin kuin jatkaisi kireää ompelusta kokonaisuutta näkemättä / ja kaikkialla on meidän lapsiamme / tuolla he maistavat pimeää ja ahmivat valoa / ja leikkivät pelotta vedenrajassa / sokaistuvat kirkkaudesta ja katoavat meiltä, koska me katoamme / emmekä tahdo kuin varjelusta, suojaa / kesäpäiviä hiekalla. auringon villankuumaa / tyyntä hetkeä jossa hengähtää, että valo / että päivä puskee lämmön yöhön saakka

*

Pauli Tapio  Varpuset ja aika  Poesia 2017

1986 syntyneen Pauli Tapion esikoisteos voitti oitis HS:n kirjallisuuspalkinnon. Teoksessa kokeillaan uusia numeroituja ja aakkostettuja rytmityksiä ja aforistista sekä päiväkirjamaista ajatusvirtaa.  – Lukukokemus oli mielenkiintoinen. Kirjoittaja käyttää arkikieltä sanoakseen arkisia asioita koukeroimatta ja estetisoimatta. Maailma, jossa liikutaan, on reaaliajassa. Ja varpuset, niiden tsirptsirp…

*

Pentti Holappa  Valitut runot  WSOY 1977  Savun hajua  WSOY 1987

Lukiessani Holapan romaaneja, katselin runokirjastostani, onko siellä hänen runojaan. Vain nämä kaksi opusta löytyi. Holapalla on vahvoja runoja miesrakkaudesta, kätkettyjä ja avoimia, on eeppisiä, pitkiä runoja ja oivalluksenomaisia lyhyitä.

– Hiukkasten keskustelu, molekyylien nopeat valomerkit / enteilevät oivallusta, joka saapuu niin kuin raskas / tavarajuna asemalle jarrut kirskuen ja on siinä, / todetaan ja kirjataan. Kiskopari saapuu jostain, / johtaa jonnekin. Asemamies pohtii suurta järjestelmää. // He ratsastavat radan vartta junaa nopeammin, kilpaa / aavistusten kanssa, viittovat seuraamaan ja silti he / ovat huomisen rampoja, haavoittuneita, niin kuin minä / olen tänään, ja hän on yksi heistä. Tänään hän / ratsastaa kädessä malja tulvillaan lähdevettä.

Savun hajua, Syysruno

*

Romaanit

Angie Thomas  Viha jonka kylvät  suom. Kaijamari Sivill  Otava 2017

Thomas on nuori amerikkalainen ihmisoikeustaistelija ja räppäri, joka on opiskellut luovaa kirjoittamista. Hän teki kirjan, joka sävähdyttää lukijaa rehellisyydellään ja aitoudellaan. Kirja on kirjoitettu tavalla ja kielellä, jota nuoret ymmärtävät ja josta ikäpolveni lukijakin ilahtuu. Romaani kertoo 16-vuotiaasta mustasta tytöstä, hänen elämästään ja unelmistaan perheessä alueella, jota valkoiset kutsuvat mustien ghetoksi. Värikkääseen tyyliin kirjoitettu romaani paljastaa viiltävästi ennakkoluulojen ja oletusten voiman yhteiskunnassa, jossa oikeus on vahvemman oikeutta ja jossa aseet puhuvat herkästi sekä rotujen keskinäisessä arjessa että rotujen välisessä kanssakäymisessä.  – Olen varsin vaikuttunut lahjakkaan nuoren kirjoittajan sanankäytöstä ja terävästä, mutta humaanista yhteiskunta-analyysistä. Omaa, vielä melko homogeenista yhteiskuntataustaamme vasten, joutuu lukija peilaamaan myös omia ennakkoluulojaan. Suosittelen!

*

Alessandro Baricco  Verta vuodattamatta  suom. Hannimari Heino           WSOY 2006 (2002)

Bariccon pienoisromaanin loppukiitosten sivulla mainitaan vierailu erikoisessa bostonilaisessa museossa, ja sanat: ”Olen velkaa heille sen hiljaisuuden, jota ilman yksikään tarina ei voi alkaa.” Itse tarina on kaksiosainen. Alussa tapahtuu kauheita, loppuosa valottaa kauheuksien keskeltä pelastuneen tytön myöhempiä vaiheita.  –  Tällaisia pieniä pahan ja hyvän teemaa kiteyttäviä tarinoita saisi olla enemmänkin. 

*

Pentti Holappa  Yksinäiset (1954), Tinaa (1961), Perillisen ominaisuudet (1963)  WSOY 2002

1927 syntynyt ja viime lokakuussa kuollut Pentti Holappa kuuluu runoilijana siihen vanhempien setämiesten outoon joukkoon, jonka romaaneja en ole aiemmin lukenut. Yksinäiset tuo mieleen Camus’n Sivullisen. Tässä romaanissa Holapan kieli, tyyli ja hahmot tuntuvat jossain määrin vanhahtavilta. Tinaa on taas isä-poika-romaani, joka riehaantuu lopulta vallan surrealistisiin mittoihin. Perillisen ominaisuudet avaa tehtaan työläismiesten maailmaa, keskinäistä toveruutta, kilpailua ja kaunoja sekä suhteita johtajaan.  – Mielestäni Holapan naiskuva on melko omalaatuinen, mutta miesten tunnemaailmoja ja ajatuksenjuoksua hän kuvaa herkällä ja lavealla skaalalla. En löytänyt tarinoista oikein minkäänlaista yhtymäkohtaa omiin elämänkokemuksiini ja väsyin monta kertaa tekstiin, lopulta jo harpoin. Olisiko niin, että aikanaan kukin kirjailija antaa parhaansa ja muuttuu toisessa ajassa friikiksi.

*

Anna-Liisa Ahokumpu  Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa  Gummerus 2018

Pienoisromaani saksalais-suomalaisesta sodanaikaisesta rakkaustarinasta. Poika alkaa etsiä saksalaista isäänsä, jonka kerrotaan kadonneen sodan loppuvaiheissa. Tarina paljastaa yllätyksen, joka avaa myös sodanaikaisista kokemuksista vaienneen äidin salaisuutta.  – Todella viehättävä kertomus, jota oli nautinto lukea!

*

Maria Mustranta  Sokeita hetkiä  WSOY 2017

Uuden tekijän teos paljastuu tyylilajiltaan rikosromaaniksi, jossa on vahva ymmärrykseen pyrkivä ote.  Mustranta eläytyy keski-ikäisen poliisimiehen syyllisyydentuntoihin ja yrityksiin hyvittää tekemänsä rikos uhrille, joka ei ole hakenut oikeutta. Teos valottaa heikoista lähtökohdista aikuisuuteen ponnistelevan tytön selviämistaistelua. Molempien tarina etenee johdonmukaisena eikä pääty ennalta arvattavasti.  – Ei huono. Vaikkei aihepiiri ole mitenkään herkullinen eikä lupaa nautittavia hetkiä, tarina onnistutaan kertomaan niin, että kirjan haluaa lukea loppuun ja jaksaa toivoa molemmille elämänsä suota tarpoville päähenkilöille hyvää käännettä elämään. Samalla teos on syvästi inhimillinen paljastaessaan samassa ihmisessä taistelevan hyvän ja pahan.

*

Seija Ahava  Ennen kuin mieheni katoaa  Gummerus 2017

Ahava on jo kyntensä näyttänyt kirjailijana: v. 2010 julkaistun ja palkitun esikoisromaanin jälkeen on tullut toinen, sekin palkittu, sekä elokuvakäsikirjoituksia. Viimeisin romaani yhdistää kaksi outoa ja harvinaista tarinaa kuljettamalla rinnakkain Kolumbuksen löytöretkiä ja miehensä menettävän naisen tuntoja. Rakkaustarinan julma päättyminen on julkisuuteenkin tuotu kirjailijan omakohtainen kokemus kirjalliseen muotoon saatettuna ja löytöretkiteemaan osittain kätkettynä.  – Ravisuttavan tarinan mukana lukija joutuu pohtimaan miehuuden ja naiseuden ilmiasua, kysymystä sukupuolikokemuksen virheellisyydestä ja onko se korjattavissa ulkoisin keinoin. Ymmärrän Kolumbuksen löytöretkitarinoiden käytön kipeän ja hämmentävän omakohtaisen tarinan etäännyttämiskeinona, ehkä turhankin perusteellisena naamiointina.

*

Asko Sahlberg  Amandan maailmat  LIKE 2017

Ruotsissa elävän suomalaisen kirjailijan, Sahlbergin, uusin pienoisromaani on kertomus syrjässä elävästä naisesta, jolla ei paljon omaisuutta ole, mutta on hyvä sydän. Sivuhenkilö, naapurimies Jansson on syrjäytynyt vaimonsa kuoltua. Jokin side heitä yhdistää, elävät erillään, mutta tarvitsevat toisiaan. Romaanin läpäisevä teema on pakolaisten kohtalo yhteiskunnassa, jolla ei ole heille annettavaa ja jossa ei heille ole sijaa.  – Olen ennenkin kehunut Asko Sahlbergia kirjoittajana. Hän on taitava tarinan kehittelijä ja kerronnan rytmittäjä. Henkilökuvaus on loistavaa, Amanda on sangen eläväinen hahmo ja hänen maailmankuvansa sekä ajatuksensa aukenevat lukijalle koskettavasti. Sympaattinen tarina.

***

Tietokirjat

Marja Saarenheimo  Vanhenemisen taito  Vastapaino 2017

Psykologi Marja Saarenheimo on Vanhustyön Keskusliiton tutkija ja yksityinen psykoterapeutti. Hän on nyt julkaissut uusimpaan tutkimukseen ja tietoon pohjautuvan kirjan vanhenemisesta. Hänen aiempi kirjansa Muistamisen vimma (2012) käsitteli muistitutkimusta. Uusin teos käsittelee mm. ikääntymisen uutta kulttuuria, kehon ja mielen vanhenemista, muistia, kypsän mielen voimia ja taitoja, psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä ikääntyessä sekä vanhenemista teoriassa ja käytännössä. Kirjoittajan tyyli on selkeä ja ihmisläheinen eikä psykologisoi liikaa. Vanhustyötä tekeville kirja on tuiki hyödyllinen ja ikääntyville itselleen miellyttävästi rinnalle asettuva lukea.  – Olin vallan ihastunut Saarenheimon tyyliin käsitellä aihetta. Erityisesti nykyisen vanhuskäsityksen kritiikki ja uusien näkemysten esittely ilahdutti. Kysy kirjastosta tai tilaa kirjakaupasta tai kustantajalta. Kannattaa lukea!

*

Runot

Paavo Haavikko  Talvipalatsi  Art House 1993 (alkuper. Otava 1959)

Halusin palata ensimmäisiin -60 luvulla lukemiini runokirjoihin. Löysin Haavikon uudelleen. Niin selkeää, niin voimakastahtoista, niin väkevää ilmaisultaan. Eikä mitään kikkailua, puhdasta runoa.

Ja unessa minä olen aina puussa jonka näen / kun päivä on yön kanssa tasan, syksy mailla, / ja silmien lävitse lensi lintuparvi, / lämmitä itseäsi / kun lätäköt jäätyvät täällä taivaan pohjalla, / on taivas ohut eikä kannata, ja sielu irti.

*

Henriikka Tavi  Esim. Esa  Teos 2007

Vehkalahdelta syntyisin (1978) on Henriikka Tavi, joka aloitti yliopistossa runoilijalle tyypilliset filosofian, kirjallisuustieteen ja estetiikan opinnot sekä opiskeli Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Tavi on uuden aallon runoilijoita ja Esim. Esa hänen kypsyytensä näyte. Kuten olen useamman kerran todennut, en ole erityinen uuden runon ystävä, mutta se johtuu puhtaasti siitä, mitä kaikkea käsittämätöntä tyhjyyden kolinaa uutena runona myydään, eikä mistään nurjasta asenteesta. Tavi on aito runoilija, jonka teokset kestävät useammankin lukemiskerran.  – Hauska idea tuo sivujen alareunassa juokseva erillinen teksti, joka tuntuu joskus liittyvän sivun varsinaiseen runotekstiin, joskus taas ei.    

Romaanit

Pete Suhonen  Poikani ja meri         Kosmos 2017

Kirjailija-toimittaja Pete Suhosen neljäs romaani on herkkävireinen kertomus isän ja yhdeksänvuotiaan pojan suhteesta vanhempien eron jälkeen. Meri antaa molemmille loputtomasti elämyksiä, rauhallista tilaa keskusteluille ja lopulta myös henkiinjäämiskamppailuksi muuttuvan seikkailun.  – Tarina tekee vahvan jäljen lukijan mieleen hienolla kuvauksella meren osuudesta isän ja pojan välisen luottamuksen kehitykseen. Koko ajan rivien välissä puhutaan oikeastaan rakkaudesta. Kerrassaan antoisa, jännittäväksikin kääntyvä lukuelämys. Ja elämä on meri…

*

Marja Kyllönen  Lyijyuuma   WSOY 1997

Tässäpä taas yksi vereväkielinen kirjoittaja pohjoisesta, missä niitä tuntuu kasvavan. Kyllönen kirjoitti tämän esikoisteoksensa 22-vuotiaana ja löysi heti lukijansa. Romaani sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ilmestymisensä vuonna ja ehti toiseen painokseen asti. Wikipedia kertoo Kyllösen tamperelaistuneen ja julkaisseen toisen romaanin Rikot 2001. Siitä ei paljon mainintoja heru, eikä sen jälkeisistä julkaisuista. Ainakin hän on opiskellut sekä opettanut kirjoittamista. Lahjakkuutta on eikä rohkeutta puutu, mutta mihin hän katosi?      – Voi että olikin Lyijyuuma raskasta lukea. Sadan sivun jälkeen harppasin sivulle 200 ja totesin, että sama meno jatkuu. Riitti. Kyllösen kieli on väkevää, jopa räävitöntä, mitä itse en pidä ansiona. Tekstissä on runsaasti murresanoja, joiden hillitön käyttö tekee siitä myös jossain määrin vaikeaselkoista. Ehkä oli myös niin, että aihepiiri, päättymätön parisuhderimpuilu ja holtiton naiskentelu sinne tänne, ei sytyttänyt. Kielen värikkyydessä ei monta vertaista liene, Katja Kettu tulee mieleen.

*

Jonathan Carrol  Valkoiset omenat  suom. Laura Lahdensuu  Loki-kirjat 2006

”Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta” – kustantajan kanteen nostama mainoslause ’myi’ minulle kirjan kirjaston hyllystä, mutta lause on kyllä sinänsä kryptinen. Mieleeni tulee, kuka antaisi lahjaksi tämän kirjan ja kenelle, ainakaan jos on itse lukenut sen. Siltikin joku saattaa pitää tarinasta, jossa kuolleet ihmiset tapaavat toisiaan ja järkyttävät vielä eläviä ystäviään ilmestymällä varoittamatta heidän elämäänsä.  – Luin sata sivua, en saanut kiinni mistään järjellisestä juonesta enkä ilahtunut tyylistä, kielestä tai yleensä mistään. Ehkä jossain toisessa ajassa, toisessa elämässä. Tai sitten vain ei.  

*

Heini Röyskö  Mustat ikkunat  omakustanne, Kristillisen Kirjakaupan nettisivulta

Kirja kuvaa helluntailaisperheen kuopustyttären kokemusta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja äitinsä suvun henkisestä perinnöstä. Lienee niin, että on oltava jokin kosketus helluntailaisuuteen, ymmärtääkseen vivahteita myöten mistä puhutaan. Kirjalla on tärkeä viesti erityisesti helluntaiseurakuntien piireissä toimiville ja liikkuville. Vanhempien tarina on kauniisti kirjoitettu eikä kanna katkeruutta sukupolvelta toiselle. Tässä raivataan parhaalla tavalla sukupolvien välisten salaisuuksien kuilua, vapautetaan itseä ja toisia kantamasta taakkoja, jotka estävät elämästä.  – Tunnistin henkilöt, ehkä siksi lukukokemus tuli niin iholle, mutta tuotti samalla korjaavan kokemuksen itsellenikin.

***