P1096753

Keravan keskustan kupeessa on lastenpuisto, jota suojelee vanha jättikuusi. Kuusen iäksi on arveltu noin 200 vuotta, tarkkaa tietoa ei taida kellään olla. Me muutimme kaupunkiin neljäkymmentä vuotta sitten Helsingistä. Huomasin heti kohta tuon uljaan puun, joka on viereisiä 8-kerroksisia taloja huomattavasti korkeampi.  Kuusi on tiheäoksainen ja sopusuhtaiseksi kasvanut avaralla paikallaan. Runko on jykevä ja juuristo vahva. Onnekseen kuusi on korkeiden kerrostalojen ympäröimä, niin myrskytuulet eivät pääse pahasti uhkaamaan.

”Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut…”

P7043530

Aina voi toivoa ja toivottaa hyvää ja kaunista. Emme kuitenkaan voi muovata alkavaa vuotta mieleiseksemme. Turha on myöskään otsa mutrulla huokailla ja etsiä ennusmerkkejä. On mahdollista solahtaa uusiin päiviin sellaisina kuin ne tulevat, sillä tiedolla, uskolla ja kokemuksella, jonka menneet vuodet ovat kartuttaneet. On mahdollista olla rohkeasti oma itsensä kaikessa siinä, mikä eteen tulee – muita matkimatta, muihin vertaamatta. Pitää kiinni tärkeistä asioista, harrastuksista ja ihmissuhteista mahdollisin tavoin. Päästää irti turhaksi käyneestä, painolastiksi muuttuneesta. Luottaa, että elämä kantaa.  

***

PC266751

Lasten koristelema joulukuusi jäi heidän lähdettyään meille merkityskuvaksi elämän rikkaudesta. Vuosi soljuu viimeisissä päivissään. Paljon tapahtui, vaikeita sekä onnentäyteisiä asioita. Kaikesta on mahdollista kiittää, toisiamme, läheisiä, Jumalaa.

PB056644

Joulukertomuksen pyhän perheen kanssa taiteilija on kuvannut mustarastaan  istumassa levollisesti oksalla. Se näyttää laulavan. Joka on kuullut mustarastaan laulun voi kuvitella ne riemulliset, ihanat sävelet, joita se taidokkaasti livertää.

Joulun suuri salaisuus on keskellämme nyt.

Laulaa maa ja avaruus: on poika syntynyt.

Kellon soitto kirkkaana soi yllä kaiken maan.

Suuri, pyhä Jumala on tullut taivaastaan.

***

Joulunvietto perheen kesken päättyi äsken, kun Toinen lähti viemään Esikoista, Ritaripoikaa ja Murusta kotiinsa puolen tunnin matkan päähän. Kylläinen, tunnevoimainen fiilis kaikesta yhdessäolosta eilen ja tänään ja vielä joulukirkossa käynnistä kahdestaan. Ihanaa, että meillä on toisemme ja juuri nämä pojat, ja heidän rakkaansa lähellä.

 

PB056647

Maailmalla tapahtuu synkkiä asioita, jotka eivät tunnu olevan kenenkään hallinnassa. Ilmassa on suurta epävarmuutta, elämme eräänlaisessa kaaoksessa. Sellaista on aina ollut, joulunakin. Ei joulurauha ole ulkoinen rauha kaikkialla koskaan. Jos sitä on, se on sydänten sisäinen rauha, seesteinen ilo keskellä kaaosta tai sen tuntumassa. Ei joulu kaikille muodostu rauhalliseksi tai hyväksi toiveista tai toivotuksista huolimatta. Rohkenen silti toivottaa hyvää ja rauhallista joulua sinulle, lukijani. Että löytäisimme kukin tavallamme jouluun kätkeytyvän hyvän.

PB056649

Yksi adventin enkeleistä pujahti taivaallisesta orkesterista omille teilleen. Hän muisti kaukaisen maan, jonka ihmisillä on juuri tänään erityinen päivä. He juhlivat maansa itsenäisyyttä siniristilipuin, paraatein, soihtukulkuein ja tanssiaisin. Kansassa on monenmoista juhlijaa, mutta enkeli halusi rohkaista ihmisiä iloitsemaan maansa rauhasta ja hyvinvoinnista levottomassa maailmassa ja pitämään huolta kauniista maastaan ja toinen toisestaan. Hän oli varta vasten salaa opetellut soittamaan maan kansalaisten sydänsävelet. Ja niin kaikuu avaruudessa enkelitorven vienoin soinnuin finlandiahymni.

Tänään muistelen vanhempieni sukupolvea, joka joutui kokemaan nuoruudessaan sodan kauhut puolustaessaan isänmaata ja kansan itsenäisyyttä vieraan vallan uhan alla. Ja toivon sydämestäni, että lastemme ja lastenlastemme sukupolvi saisi elää rauhassa ja vapaudessa.

Etsiydyin aamulenkillä metsäpolulle, jota harvemmin kuljen. Ylitin laakean kallion, jolla on havupuita ja irtolohkareita. Kivien tiheä hiljaisuus; niiden ohuenohuella lumella kuorrutetut, sammalen kirjomat hahmot koko painollaan kalliolla leväten. Jykevästi paikoillaan, olleet ehkä jääkaudelta asti. Ei ole myrskyä, joka muuttaisi lohkareen paikkaa.

Kalliolla kasvaa myös vanhoja puita, jotka ovat löytäneet juurilleen sadevesikolot juodakseen, kestäneet kuumat kesähelteet ja pakkastalvien vihurit karulla asuinpaikallaan. Puu kukoistaa, jatkaa elämän ketjua siemenillään, tarjoaa linnuille suojaa, väsyy aikanaan, kaatuu paikalleen ja ruokkii maatuessaan hyönteisten ja kuoriaisten legioonat.

PB020374

Minä kun olen kesän lapsi, koen usein marraskuun vuoden ikävimpänä ajanjaksona. Taannoinen hellekesä tuntui yllättävän vaikealta kestää, se oli yhtä fyysistä näännytystä – mutta nyt on kestämistä näissä pimeissä päivissä, vaikka fyysisesti voin paljon paremmin kuin kesällä. Onneksi nyt näyttää korkeapaineen myötä valoisammalta, jaksaa lähteä lenkille, joka aina virkistää mielen. Jospa saataisiin vielä hiukan lunta…

Tämän marraskuun mielialoja on nostanut Vauvan kehityksen seuraaminen. Ensimmäiset hymyt! Jokelluksen tapailut! Pää terhakasti pystyssä jo! Ja sitten taas nämä koululaiset: Ritaripoika ja Murunen, miten hekin kantavat valoa, kasvavat, oppivat – ja antavat lapsuutensa herkkiä valööreja ja tapahtumia virtaavia hetkiä isovanhempienkin iloksi.

 

PA146594

syysnuha tuli kylään. aivastuksia ja niistämistä. lämmintä mehua, eginaforcea ja munkintippoja. isänpäivä ja isän pojat, itsekin isiä, tulossa, muksut mukana ja tietenkin äiti ja Vauva. kyllä elämä on niin täyteläistä, kun on pientä harmia suureen iloon sekoitettuna.

Pyhäinpäivän tunnelma on viipynyt mielessä. Ennen pyhiä ajoimme hämärässä tihkusateessa kolme ja puolisataa kilometriä vain käydäksemme Toisen vanhempien haudalla. Kesäkukista puhdistettu hauta on karu, se kertoo, ettei paikkakunnalla asu enää ketään, joka muistaisi kymmeniä vuosia sitten kuolleita omaisiamme. Sisarukset, ystävät ja työtoverit ovat poissa kaikki. Mekin elämme jo vanhuusvuosiamme. Seuraavalla sukupolvella ei ole tätä perinnettä.

Mistä haudoilla käymisessä oikeastaan on kysymys. Emmehän pidä kuolleita pyhinä sanan ylevässä merkityksessä. Poismenneet eivät pitäisi itsekään. Ehkä kysymys on muiston vaalimisesta, sukupolvien työn kunnioittamisesta. Lapsuudessa vanhemmat ja isovanhemmat olivat meille tärkeitä ja rakkaita henkilöitä. He eivät ole enää täällä missään. Hauta on vain muistopaikka, jonka kivi kaiverruksineen kertoo heidän kerran eläneen tässä kaupungissa.

Vaatimaton havuseppele ja valkokukkainen kanerva jäävät odottamaan, milloin lumi valostaa muistolehdon. Lyhtyyn syttyy pieni liekki, häilyy siinä päivän kaksi, kertoo, että jossain joku muistaa.