Herään puoli seitsemältä. On herkkä olo, tyyni, hiukan haikealla tavalla lähes onnellinen. Äiti ja Anna-Maija tulivat taas uniin, äidillä harmaat kiharat pitkin selkää kuin joskus puoli vuosisataa sitten eläessään. Unessa laitoin heille ruokaa ja he söivät vaiteliaana.

Nukuin pitkästä aikaa ehjän yöunen selattuani tallennettuja kahteentoista asti. En mahda mitään persoonalliselle unirytmilleni, jos nukahdan liian aikaisin, yöuni menee kahtia ja on noustava tunniksi aamuyöllä lukemaan, kun joku puoliuninen ajatuskierre ei muuten katkea.

Luen Hannu Mäkelän Valoa. Sen nostamako pehmeän haikea tunnelma on? Kerron Toiselle Hannun ja Svetan rakkaustarinasta, jossa on jotain vääjäämätöntä ja kohtalonomaista. Mikään reaalielämässä ei tue heidän rakkauttaan, suhde elää kaipauksesta ja kaipauksessa, välimatkan ehdoilla, ja yhdessäolon tuokiot ovat aina liian lyhyitä.

Aamut viilenevät. Yksinäinen punarinta käy pihassa, kahahtelee syreenin lehvästössä, juo vesiastiasta. Kolme oravanpoikaa kirmailee aamuvarhaisesta aidalla, vajan katolla, vaahterassa ja tammen oksilla. Tuossa yksi taas viilettää tammenterho suussa etsimään talvieväille hyvää piiloa.

P8296522

Pyhän Viisauden kolme tytärtä: Usko, Toivo ja Rakkaus

Joka toinen vuosi joku meidän kymmeniä vuosia sitten samaan ammattiin valmistuneiden ryhmästä ottaa asiakseen järjestää paikan ja kutsua porukan koolle. Kerta toisensa jälkeen samat meistä tulevat, jollei vastaansanomaton este kierry eteen. Ruuhkaisina vuosina työt tai perheasiat saattoivat tulla väliin, nykyään eläkeläiselämässä voi oma tai jonkun läheisen terveydentila nousta esteeksi.

Valitsimme paikaksi ortodoksien Kulttuurikeskus Sofian Helsingin Vuosaaresta. Vietin siellä Toisen kanssa kerran pääsiäisen ja muistin upean maiseman, talon hyvän ilmapiirin ja hyvän ruuan. Pyhän Viisauden kappelin lyhyt ehtoo- ja aamupalvelus loivat yhdessäoloomme levollisen tunnelman. Isä Ambrosius tuli lähtöaamun palvelukseen ja huomioi meidät lämpimästi sanoissaan. Gallerian kauniit ikonit ja aulatilojen seiniä värittävät Rosa Liksomin taulut puhuttelivat. Ympäröivän metsän upean korkeat ikiaikaiset männyt loivat juhlallisen olon kävellessämme meren tuntumassa tulopäivänä.

Illanistujaisissa on ollut tapana jakaa jotakin siitä, missä kukin menee ja miten on. Vuosi vuodelta opiskeluaikaiset muistelut ovat antaneet enemmän tilaa elämälle tältä kohtaa. Siihen liittyvät myös terveiset niiltä, jotka eivät päässeet mukaan. On ilo jakaa ne voimauttavat asiat, joita itse kullakin on, ja saada myötätuntoa niissä kohtaloissa, jotka kullakin elämää raskauttavat. Niin sen nytkin koin kuin usein: yhteys on rikkautta.

 

IMG_0817

Kuopus ja Morsio muuttivat takaisin viimeisten muuttolintujen mukana toukokuussa. Asettumisen jälkeen alkoivat varmistella lähestyvän hääpäivän ohjelmaa. Aikuisiahan he ovat, halusivat tehdä juhlasta oman näköisensä, kutsua ystäviään, joitakin serkkujaan, kumminsa ja muutaman lähimmän sukulaisen. Sulhasen isän puheenvuoroa kysyttäessä Toinen myönteli, että kyllähän se käy. Sulhasen äiti puolestaan arveli, ettei laulunumeroon taipuisi (ankara liikuttumisvaara!), mutta kysäisi, josko hääparille runo sopisi. Ja se sopi.

Juhlapäivän sää tarjosi olosuhdehaastetta yllin kyllin. Helle paahtoi täysillä, mutta yllätysmomenttina mereltä puhalteli vilvoittava tuuli, taivutteli puita, hulmutti naisväen helmoja ja antoi kyytiä kampauksille. Vihkiminen tapahtui vanhojen puiden varjostamalla rannalla, taustana venesataman kauniit purret. Esikoisen perheorkesteri soitti häämusiikin, viulussa Muru, selloissa Ritaripoika ja Isi. Tuuli lennätteli iloisesti nuotteja ennen tilaisuuden alkua, kunnes keksittiin teipata nuotit puisille tarjottimille. Mikrofonilta oli unohtunut ’karvahattu’, niinpä kaiuttimesta kuului voimallista tuulen kohinaa, jota pastori vertasi Pyhän Hengen olemukseen. Hän jakoi viisaita ajatuksia rakkauden kestämisestä avioliiton arjessa ja saatteli rukouksin ja siunauksin morsiusparia yhteisellä tiellä, jota he olivat jo seitsemän vuotta kulkeneet. Tahtomista kysyttiin ja molemmat tahtoivat. Kaasot lukivat vuoroin korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistystekstin ja ottivat rukoustekstissä kauniisti huomioon myös tulossa olevan rakkausvauvan.

Oi sitä herkkupöytää! Aterialla tarjottiin mahtava määrä herkullisia salaatteja, pääruokana suussa sulavaa black angus härän filettä gourmet-kastikkeineen ja ranskalaisine viineineen, kahvi ja hääkakku jälkiruokana. Hääpari istui perinteen mukaan omassa pöydässään, kolme ihanaa kaasoa ja kaksi komeaa bestmania omassaan. Sukulaiset ja ystävät oli plaseerattu saliin siten, että seurustelu kävi tuttujen kesken vilkkaana. Sulhasen puolella lapsilla oli oma pöytä, jossa pikkuserkut saivat jutella omia juttujaan.

Puheet pidettiin tavan mukaan pääruuan jälkeen ennen kahvia. Morsiamen isä puhui lämpimiä onnellisen miehen sanoja rakkaalle tyttärelle ja ’mieluisalle’ vävylle, ja sulhasen isä toi vilpittömät onnen- ja siunauksen toivotukset rakkaalle Kuopukselle ja mieluisalle ’tyttärelle’ sekä odotetulle syysvauvalle. Äiti puolestaan varoitti kuulijoita, että runo saattaa olla hieman tunteikas, ja huomattiin siellä muutaman tarvinneenkin nenäliinaa. 

Kaasojen puheet kuvasivat kauniisti ystävää, jonka olivat huomanneet jossain vaiheessa rauhoittuneen, mistä he arvasivat, että nyt on tosi kyseessä. Olivat myös sitä mieltä, että sulhanen ja morsian sopivat ehdottoman hyvin toisilleen. Bestmanien puheista saimme kuulla, minkälaisena nämä yhdeksänvuotiaasta asti toisensa tunteneet olivat oppineet hänet tuntemaan ja miten vakuuttuneita hekin olivat siitä, että kyllä nyt vakka oli oikean kantensa löytänyt. Poikien keskinäinen kaveruus teki meihin vaikutuksen, sillä hääjuhlaan oli tullut kaikkiaan kuusi meillekin tuttua koulukaveria, joku vallan toiselta puolen maailmaa. Oli tosi mukava nähdä heitä aikuisina ja kuulla mitä heistä on tullut.

Häävalssinsa Kuopus ja Morsio tanssivat Kummisedän teemasävelen tahtiin. Pyörähdimme mekin parin vanhan valssin kera (Kultainen nuoruus). Arvelin siinä Kuopukselle, ettei ole taidettu tanssia yhdessä kuin kerran ennen tätä. – Joo, lukion vanhojentansseissa, totesi Kuopus.

Oli tunteikas päivä ja hyvät bileet. Monia herkkiä muistoja poikiemme lapsuus- ja nuoruusajalta kävi lävitseni onnellista paria katsellessa. Tajusin selkeämmin kuin koskaan, että Kuopuksemme on aikuinen mies, joka on itsensä, oman tiensä ja elämäntapansa löytänyt. Hänelle on suotu onni saada elämänkumppanikseen rakastettu, rauhallinen ja ihana nainen, joka kantaa yhteisen rakkauden salaisuutta sydämensä alla. Olkoon tuuli heille myötäinen!

 

 

 

 

IMG_0786

Vanhanpunainen talo viimeisenä kolmen ketjussa, jäkälöityneen aidan takana puisto. Avara nurmipiha, vadelma- ja viinimarjapensaita, hedelmiä ryöppyävä omenapuu, patinoitunut puukeinu vanhan koivun siimeksessä. Varjoisa terassi, johon voi pujahtaa keittiöstä. Kellarissa takkahuone, sauna, puuvarasto ja kylmätila. Talon seinustalla villiintynyt perennapenkki jo kuihtuneine pioneineen, ihanasti kukkivaa ruusumalvaa ja, kas, varjoliljakin… Korkeassa olohuoneessa ikkunan takainen rehevä salava muodostaa upean maisemataulun. Sisällä saattaa aistia vanhan talon edellisten asukkaiden jättämään hiljaisuuteen puhjenneen uudenlaisen, riemukkaan ja elämänmakuisen viserryksen. – Esikoisen loputon puuhamaa ja Murun ja Ritaripojan uusi isikoti.

Kesän lapsi kun oon, toivoin synttärilahjaksi vain kaunista korttia ja päiväretkeä jonnekin kivaan paikkaan, jossa on kukkia, vettä ja hyvää ruokaa. Ajomatkakin on nykyään jo hyvä rajata tuntiin yhteen suuntaan. Tällä kertaa Toinen vei Loviisaan, jossa olen vain kahdesti elämässäni käynyt. Kolmekymmentä vuotta sitten vein sinne ryhmän matkustavaisia, ja 2010-luvun alkupuolella kävimme kahdestaan kesäkonsertissa.

Kaupunki oli arkisena iltapäivänä ihan tyhjä. Pari koiranulkoiluttajaa ja muutama mummo nähtiin. Kotvan kierreltyämme etsiydyimme satamaan – ja kas, siellähän kaikki olivat. Satamapaviljongissa oli meneillään senioritanssiharjoitukset. Hauskaa oli tanssijoilla ja mukavahan iloisia ihmisiä on katsella. Viereisessä ravintolassa söimme ruotsalaisia pikkumuikkuja ja ihastelimme merihenkisiä akvarelleja. Tarjoilijan kanssa jutellessa kävi ilmi, että kaupunki on täysin kaksikielinen. Ruotsia siellä enemmän kuultiinkin. (Ilmankos muikutkin oli Ruotsista saakka haettu!)

Mutta sitten: Karamaloo! Puoti, jossa tuoksuivat elefanttiheinästä punotut korit, vadit, ruukut ja rasiat. Sisältä bongasin heti ’omanväriseni’ senegalilaismekon ja samasta kankaasta paidan Toiselle. Täydellinen heräteostos! Puodinpitäjärouva kertoi itse käyvänsä ’reilua kauppaa’ paikallisten tekijöiden kanssa Senegalissa ja tuovansa kontillisen tavaraa aina kesäksi puotiinsa myyntiin. Eksotiikka käy kaupaksi pohjan perukoilla.

Iltapäivän elämys oli kävellä satamapuiston jatulintarhan kivikehäpolut keskiöön ja siitä takaisin, rauhalliseen tahtiin, oman elämän kulkua mietiskellen. Kauniiden, meren siloittamien kivien reunustama polku tuli kohtaan, jossa piti valita kolmesta suunnasta, minne jatkaa päästäkseen perille. Jos valitsi vasemman, polku toi takaisin risteykseen ja antoi uuden valinnanmahdollisuuden. Jos lähti oikealle, joutui kulkemaan pitemmän lenkin kuin suoraan jatkaessa. Keskiössä voi iloita, että pääsi perille asti. Ja Toinen odotti rauhallisesti puiston penkillä ehdittyään ensiksi käydä oman polkunsa. 

P6223508

kesä tuulessa kahisevin lehdin. kesä sinisenä, vihreänä, valkein pumpulipilvin. kesä salamoin, ukkosenjyrinöin. kesä kukin ja perhosin. ja nyt mittumaarian tuulet!

P7053540

kukkia, hellettä, vilvoittavaa tuulta, rantaa, kukkia, ruohon tuoksua, mattojen pesua, kirjaa pihakeinussa, askareita, pyhäisiä hetkiä, kukkia….

palataan

~~~

Kotiasemalla juna sulkee ovet edestäni ja lähtee. Luulen olevani hyvissä ajoin, mutta aikataulut ovat näköjään muuttuneet sitten viime kulkeman. Näin vähänkö enää liikun kotoa? Toisessa päässä rataa juna kohisee assalle Linnunlaulun kalliosolasta. VR:n makasiinien paikalla kohoavan lasiseinäisen talomuurin kyljistä välähtelevät keskipäivän auringon säteet. Tuuli pöllyttää kaiken maailman mainoslippuja.

Onneksi sattuu olemaan ’vain’ 24 astetta mittarissa ja virkistäviä tuulenpyörteitä veden äärellä Töölönlahden tuntumassa. On rauhallista, liikkeellä on enimmäkseen lastenvaunukansaa, mummoja ja turisteja. Aktiiviväki pursuu toimipaikoistaan muutamaa iltapäivän tuntia myöhemmin ja viilettää citypyörällä kaupan kautta kotiin. Helsinki on tähän vuodenaikaan pyöräilijöiden kaupunki. Baanalta eri suuntiin huristeleva kypäräväki pitää jalankulkijat varpaillaan, ettei jouduta törmäyskurssille.

Oodi-keskuskirjastosta tulee varmasti Stadin kulttuuria sykkivä sydän jahka se valmistuu vuodenvaihteessa. Töölönlahden rantapuisto Finlandiatalon entisen parkkialueen paikalla on puhjennut ihan olokeitaaksi keinuineen, istutuksineen ja terasseineen. Ja meille katveessa viihtyville Café Veranda on oiva paikka juoda jääteetä tai lattea välipalan painimeksi. Ystävyys on mahdollisuutta luottaa, istua hiljaa puun varjossa veden äärellä, pohtia päällimmäisiä ja syväisiä, jakaa huolia ja iloa.

Minua on siunattu uniikeilla ystävillä. Tapasin heistä kaksi, perheettömät ystävykset, jotka aikojen saatossa lyöttäytyivät yhteen väljällä yya-sopimuksella. Heillä on toisissaan puhekaveri ja vanhuudenturvaakin. Ystävyyttä ja yhteistyötä on molemmin puolin riittänyt, ja eläkevuosina sitä avunantoakin on jo tarvittu. Yhteyttä on pidetty enemmän kirjoittelevan ja autoilevan ystävän toimesta. Ja nyt minut kutsuttiin heille kylään. Haettiin ja tuotiin ja hyvänä pidettiin.

Kertasimme ystävyyden syntyaikoja ja antoisia yhteistyön vaiheita, jotka ystävyyttä syvensivät. Kerroin miten olen heistä iloinnut, missä asioissa heitä arvostanut. Sitten minulle yllättäen ojennettiin paketti, jonka saatteena oli sydämellinen kiitoskortti. Tällaista ei tapahdu, ajattelin täysin yllätettynä, liikuttuneenakin. Että kukaan ei täytä vuosia tai vietä mitään päiviä, että halutaan vain kiittää ystävyydestä näin. Totesimme, että näillä vuosikymmenillä tapaamiset harvenevat monestakin syystä, mutta toivomme sydänten yhteyden säilyvän.

Sunnuntai joen rannan kaupungissa. Matkalla sinne oli hyvä tilaisuus katsella maanviljelijöiden aherrusta traktoreineen ja muokkauskoneineen peltoaukeillaan. Multa pöllysi. Metsät hehkuivat seitsemää erilaista vihreää. Aurinko helotti.

Perillä herkuteltiin ensin lounaalla. Palvelu toimi huomaavaisesti niin, että oli myös kaivattu mahdollisuus keskustella Esikoisen kanssa aikuisten kesken.  Kaikkien aikojen helteisin äitienpäivä pakotti poikkeamaan joenrantakävelyllä varjoisalle penkille. Siitä maleksimme rauhallisesti sillan yli herkuttelemaan kesän ensimmäiset tötteröt paikallisen jäätelötehtaan rantakioskilla. Taisi jäädä nesteytys vähiin, kun sammahdimme kotona heti Esikoisen lähdettyä pyöräilemään kotiinsa. Iltamyöhään ilahdutti Kuopus vielä kukkaviestillä kaukaa äitiään.