Neljäs päivä alkoi täsmälleen kuten aiemmatkin. Timo sanoi irrottavansa tänään saunan lattiakaakelit, joten meteliä riittäisi. Aamupäivällä kävimme leipomossa, kaupassa ja torilla sekä aikailimme torikahvilassa vohvelikahvien verran. Kuopus ja Neito tulivat puolipäivän tietämissä. Samassa ovenavauksessa tuli myös vakuutusyhtiön edellyttämä tarkastaja. Istuin nuoriparin kanssa pihassa. Välillä kävin kurkkaamassa miten Timon ja tarkastajamiehen neuvonpito edistyi. Toinen oli tietysti siellä koko ajan. Kuulosti lähinnä siltä, että talo pitäisi oikeastaan purkaa ja rakentaa uudestaan.

Ehdimme puhua nuorten kanssa ajankohtaisia, menneitä ja tulevia ennen kuin valvontakomissio sai kokouksensa päätökseen. Kun Timo oli huikannut hyvät viikonloput ja startannut tiehensä, meni vielä tovi ennen kuin saimme päätettyä, kuka meistä kaipasi ruokaa ja mihin mentäisiin sitä syömään. Sushi kelpasi nuoremmille ja me saimme tilaisuuden kysyä asiaa paremmin tuntevilta, mitä ja miten kuuluu syödä suhsiravintolassa, jossa olimme vain kerran keväällä käyneet riisipalleroita kokeilemassa. Ups, levää miso-keitossa ja kirpeää wasabia palleroiden kastikkeessa! Äkkiä kotiin leivoskahville. Kun hääsuunnitelmia oli vähän avattu, Kuopus ja Neito lähtivät toiseen kotiin rapujuhliin.

Ihanaa – meillä on edessä viikonloppu ilman koputusta, piikkausta ja porausta. Suunnistimme lauantain kunniaksi naapurikylän hienoon uimahalliin, jossa on sekä tavalliset että höyrysaunat. Otin reippaasti semmoisen asenteen, että kysyn, jos en hoksaa muuten. Hyvin se sujui. Oli uudenaikaiset kevyet rannekkeet, joilla pääsi ovista, sai kaapin lukkoon ja auki ilman avaimia. Oman kaupungin uimahallia rakennetaan uusiksi tänä kesänä, joten saimme kaksinkertaisen syyn ängetä kylään.

*jatkuu

P7205542

tänä kesänä pääsin tutustumaan kummipojan uuteen viljelykasviin, josta saadaan maukasta ja proteiinikasta kasvisruokahöystettä. hiljaisesti ja kauniisti kukkii härkäpapupelto.  ja mikä voima sen tuottamalla pavulla, josta on alettu tehdä rouhetta ihmisten sekä eläinten ravinnoksi. syön härkistä mieluummin kuin hyönteisiä, joiden ravintoarvoa nyt markkinoidaan.

Toinen päivä käynnistyy tasan kahdeksalta. Timo toivottelee hyvät huomenet ja puikahtaa työmaalleen. Seuraa uurasta koputtelua pitkin päivää. Mustat säkit täyttyvät irrotetuista seinäkaakeleista ja katoavat ovesta. Illalla pesutilan seinät ammottavat auki eristeitä myöten. Kosteuden mustuttamat palkit suihkunurkkauksen ja saunan väliseinän lattianrajassa kertovat omaa kieltään siitä, miksi nyt ollaan tässä puuhassa.  

Eilen ehdin jo ajatella, että onpa nyt todella hyvä, että on eriö eikä wc ole pesuhuoneen puolella, kuten talon pienemmissä asunnoissa. Ei tarvitse joka liraukselle lähteä kaupungilta vessaa etsimään. Tosin kuulin ohimennen, että eriön kohennukseen menee vielä kolme päivää sitten kun pesuhuoneen puoli on valmis. – Eestäpä syömätön löytyy, sanoisi äitvainaa, jos olisi sanomassa. Tulemme vielä siis tarvitsemaan myös suunnitelmaa B.

*

Kolmas remppapäivä alkaa samoin kuin eilinen. Timo on ilmeisen täsmällinen mies. Olen noussut puoli kahdeksan, ehtinyt pukea ja juoda aamuteen parin paahtiksen kera sekä lusikoida jogurttia myslin ja marjasopan säestyksellä. Olen aamulehden kimpussa, kun ovikello soi. Ja siitä alkaa ja jatkuu kopsutus ja jyske. Pakenen toiseen päähän huoneistoa tänne kolmanteen huoneeseen, jossa muutenkin kirjoittelen. Toinen on ryhtynyt inventoimaan vempainlehtipinojaan (Bitti, TM).                   

Mietin, missä saisin tukan pestyä. Pihassa? Ämpärillinen lämmintä vettä, pesuvati, shampoo ja pyyhe. Kyllä onnistuu.

Iltapäivällä alkaa infernaalinen meteli, kun Timo alkaa repiä lattialaattoja. Toteamme, että nyt on pakko lähteä. Ulkona tipahtelee muutamia vesipisaroita, mutta sadevarusteet olisivat tukahduttavia, lämpöä on yli 20 astetta. Kiertelemme lähistön tuttuja lenkkipolkuja ja löydämme jopa ’salaisen metsikön’, jossa emme olleet koskaan käyneet, vaikka se on ihan kulmilla! Kuopus soittaa siihen hetkeen, he ovat jossakin etsiskelemässä hääpaikkaa ensi kesäksi. – Oi, kuulostaa lupaavalta, sanon. He ovat tulossa huomenna käymään ja selostan remppatilannetta. – No, me tullaan puolen päivän aikaan joka tapauksessa, katsotaan mikä silloin on tilanne ja toimitaan sen mukaan.

*

 

Vuosi sitten syyskuussa kosteusmittarimies työnsi anturin saunan ja suihkutilan väliseinään ja urahti lukemat, jotka tiesivät remonttifirmalle töitä. Toisena päivänä tuli kaksi haalarimiestä, purkasivat seinää saunan puolelta ja totesivat, että lahon alkua on lattianrajassa, missä kosteussulku on pettänyt. Kolmantena päivänä tuli kirjallinen remonttitarjous, jossa oli työn alustava kustannusarvio. – Täähän sujuu rapsakasti, voiko olla tottakaan, hämmästeltiin.

Eihän se ollut. Seinät ja lattiat kun eivät ole rivitalo-osakkaan omaisuutta niin niiden korjaus vesieristeeseen asti on taloyhtiön vakuutusten alaista. Tästä seuraa, että pitää tehdä kaksi erillistä kustannusarviota, talon työstä ja omasta osuudesta (pintamateriaalit). Taloyhtiön pitää itse pyytää remonttitarjouksia, jotka on hyväksytettävä vakuutusyhtiössä. Jokaisen vaiheen välissä viikot vierähtelevät. Mietitään, että talvisaikaan on vähän hankala pistää pesutilat remontin alle viikkokausiksi. Päätetään palata asiaan keväällä.

Palattiin huhtikuussa, pyydettiin tutulta firmalta tarjous vähän laajemmasta työstä kalusteiden uusimisineen – eriteltynä taloyhtiön osuus. Kaksi eri miestä kävi ja kustannusarvio tuli meille viikossa. Sovittiin elokuun puolivälistä. Touko-kesäkuussa taloyhtiön hallitus isännöitsijän kera kokousti pariin otteeseen aiheesta. Joka viikko kyselimme asian edistymistä. Isännöitsijä oli saanut pyydystettyä toisen tarjouksen, toinen oli se meidän kautta tullut. Odoteltiin, että talon hallitus saa päätettyä jotain omasta osuudestaan. Juhannukseksi vihdoin syntyi päätös: myös taloyhtiön osuuden saa tehdä sama firma. Kävi mielessä, että kilpailutussäännökset ovat tämän kokoluokan asioissa pelkkää pilkun viilausta, joka tunnetusti on aikavaa puuhaa.

*  

Tuli elokuun puoliväli. Edellisenä päivänä raivattiin väistötilat. Mankeli väistyi pesukoneen tieltä. Peilikaapin sisältö ja pari pikkukorillista muuta tavaraa uudelleen sijoitettiin eri puolille huushollia. 

Viittä vaille yhdeksän sovittuna aamuna soi ovikello, ja työasuinen Timo Remppainen ilmoittautui. Käteltiin siinä. – Ja nyt se alkaa, ajattelin. Arkisen elämän aikatauluihin on soviteltava Timo ja Timon kaverit. Niiden liikkeet ja mukanaan tuoma äänimaisema. Remppavaiheet sinänsä ovat jo tuttua: on uusittu keittiö, on uusittu parketti, ovet ja sisäkatot. Joskus on paettu maalle evakkoon, joskus oltu matkalla pois jaloista. Nyt ajateltiin sinnitellä tässä.

Ensimmäisen päivän jäljiltä polku eteisestä makkarikäytävää pesutiloihin on päällystetty huolellisesti lattiaan teipatulla suojamatolla. Suihkuhuoneen sisäkatto on auki, putket, patteri ja lavuaari sekä peilikaappi viety pois. Hetken on vesi ollut kiinni, toisen sähkö katkaistuna. Kauhistuttava kirskuna ja kolina kuului varmasti läpi talon, kun putkia ja patteria irroteltiin.

*jatkuu

 

Arvostetun journalistin, Heikki Aittokosken kolumni ”Valkoisen keski-ikäisen miehen taakka” Hesarin pääkirjoitusaukeamalla on lukemisen väärti. Aittokosken teksti on  osuvasti ironinen, huikeaa sanallista taituruutta ja hykerryttäviä mielleyhtymiä tarjoava näkemys ajasta ihmisineen.

Brittein saarten nykyinen, Thatcheriakin koleampi pääministeri uhkapeluroi uusissa vaaleissa kannatuksensa vesirajoille. Täytyy vain toivoa, että rouva pysyy uimapatjallaan eikä uppoa. Varmaan on niitäkin, jotka toivovat että meloja päätyy karille mitä pikimmin.

Ihan sama mulle, miten Mayn käy, mutta Kuopukka ja Neito tekevät töitään kuningaskunnan pääkaupungissa ja joutuvat joka räjähdyksen jälkeen rauhoittelemaan vanhuksiaan ja kavereitaan kotimaassa ’surviving’ viesteillä. Big world is big and dangerous.
 

Toinen tulee suihkusta. – Mikä tämä on? – No, näyttää, että jokin on pistänyt, kun on jälki ja ympärillä punainen rengas. Pitäisi varmaan käydä näyttämässä terkkarissa. (Apua, punkki??)

Toinen tulee terkkarista.  – No?  – Kuulemma katsotaan vielä maanantaihin asti laajeneeko rengas.  – Ja sen tiedon saamiseen meni neljä tuntia. – Niinpä.

Suunnittelen kesän reissuja kotimaassa. Tekee mieli liikahtaa kotoa. Tarpeeksi on jo päivystetty tässä erinäisten remonttisuunnitelmien vuoksi. Sitten aina unohtuu, jos onkin kotipihassa syreenin kukkatertut jo pitkällä, eipä kuulla jylhien järvien loiskintaa vielä toisaalla kotimaassa.

Kokemuksen patinoima perinnetieto kertoo, että kesäkuu ei hellesäitä tarjoa. Ajelusää saattaa siis olla miellyttävä, mutta ulkoaktiviteetit vaativat vielä kerrospukimia. Heinäkuustakaan ei ole takeita, lämmintä on jos on ollakseen, vaan on nähty rakeitakin. Kesän lämpimin kuukausi on  kotimaassa usein elokuu, kun pohjoisenkin järvet ovat jäistä luopuneet.  

Onni on elää tätä vaihetta, jossa on vapautta olla, tehdä tai lähteä, kun siltä tuntuu. Kesäsäät ovat kaikkien yhteistä jaettavaa sellaisenaan.

Juna stadiin. Satumme vaunuun, jossa kymmenkunta nuorimiestä on matkalla sinne, missä jotain tapahtuu. Korvia huumaava arabiankielinen ajatustenvaihto täyttää vaunun. Joku keksii rikastuttaa keskustelua spotifaista kaivamallaan itämaisella musiikilla. Vaunua ei voi vaihtaa leimautumatta rasistiksi, paikalliset istuvat typertyneinä aloillaan. Jos nuoriso olisi kotimaista, olisimme jo vaihtaneet, melun takia. Milloin olemme ylimalkaan olleet viikonloppujunissa, en edes muista, mutta tajuan taas miksi yleensä ajamme stadiin autolla ilta- tai viikonloppumenoihin. Jos menen yksin, menen päivällä ja käytän junaa.

Matkalla asemalta Senaatintorille havaitsemme  leiriytymällä mieltään osoittavat osapuolet. ”Oikeus elää” – ja ”Suomi ensin”. On tiedossa, että Helsinki raivaa leirit lähipäivinä pois. Toivottavasti viesti on jo mennyt perille – ei se ainakaan leiriä pitkittämällä parane. Ensimmäisen lämpimän kevätillan kunniaksi joka kadulla ja terassilla soi.

Senaatintori. Valtava lavarakennelma, penkkejä, iso screeni. Aurinko paistaa vielä kuuden aikaan kuumasti ylhäältä. Kaikki teltan varjossa olevat istumapaikat ovat täynnä, auringossa olisi tilaa. Tuomiokirkon raput ovat täynnä kuoroväkeä, joka kohta kajauttaa Suvivirren yhdessä yleisön kanssa. Lokit lentelevät ihmismeren yllä. Seitsemältä alkavat eri puolilta Suomea tulleet tuhannet kirkkokuorolaiset laulaa kaikille kuoroille tuttua ohjelmistoa. ”Siunaa ja varjele meitä, Korkein…” – Siinä kostuvat silmät.

Nostalgialaulukonsertin jälkeen lyhyt halaus veljeltä, joka laskeutuu rapuilta alas Aleksanterin patsaan tuntumaan. Hän lähtee seurueensa laulajien mukana jo ajamaan kotiin, ja me kaksi taas asemalle. Juna on täynnä rauhallista väkeä matkalla kotiin. 

Niin nyt on, että kevään puuhaviikot ovat koittaneet. Naapuriyhteisön talkoopäivä on ovella. Pihafaunaan on ilmaantunut kevään korvalla hiiri. Se hiiviskelee naapurin puoleisen aidan alta tutkimaan josko lintulaudan alta löytyisi vielä pikku purtavaa. Hiiri on soma, mutta ihmisen metsästysvaisto herää, kun ei talossa ole kissaa, joka hoitaisi sen puolen reviirin turvaamistointa. 

Siis lisätään kauppalistaan tavaranimike hiirenpyydys. Toinen tuo tuplamäärän teollisen tuotannon ensimmäistä pyydysmallia, nääs kokemus on osoittanut, että toimintavarmuus parin euron vempeleessä on noin 50%. Niinpä taas. Ensimmäisen viritys oletusarvoisesti epäonnistuu, jokin vipu on liian pitkä tai lyhyt, mutta toiseen asennetaan pala ahvenanmaan kartanojuustoa. 

Pariin päivään ei hiirosen kulkureitillä näy liikennettä. Kolmantena aamuna juusto on kadonnut ja viritys lauennut, mutta saalista ei ole. Neljäntenä aamuna pyydys on lauennut ja juusto tallella. Ei tästä mitään tule. No, rautakauppaan. Otetaan kokeiltavaksi astetta modernimpi versio, kotelo myrkkyherkkuineen, jota orava ei pääse käpälöimään. Jokohan tärppäisi.