Tässä nyt on eletty syyssateista päivää. Pihat ja kadut lätäköityvät, pilvilautta makaa maiseman yllä ja viimeiset linnut istuvat lähtöaatoksissaan langoilla. Mitä tekee ihminen? Kaivautuu taas menneisiinsä, jatkaa kahden vuoden takaista projektia turhien paperien tuhoamisesta. Nyt kun vielä on kotona takka, jossa tulen voi antaa tuhkata turhiksi käyneet aatokset, kuvat ja sanat.  

Eilen oli elämää sykkivä perhetapaaminen Esikoisen Paratiisissa. Tehtiin yhdessä ruokaa ja nautittiin kauniista syyssunnuntaista. Lapsilla oli jossain välissä menonsa, Murulla kaverisynttärit ja Ritaripojalla futisharkat. Sopivasti ehdittiin jakaa aikuisten asioitakin keskenämme. Lopuksi saimme nauttia Murun viulunsoitosta. Kun sitä nykyään harvemmin kuulee, huomaa ihaillen miten taitava voikaan musikaalinen seitsenvuotias jo olla.
Palasimme kotiin kiitollisina ja hyvillä mielin. Ja lähiviikkoina odotellaan Kuopuksen ja Kultasen vauvan syntymää. 

Eilen oli ’kypsään ikään ehtineiden naisten kuoron’ ensimmäinen harjoitussessio. Järjestävä taho on kaupungin Kansalaisopisto, joka palkkaa johtajan ja antaa harjoitustilan. Muutaman kympin kausimaksulla saa jokaviikkoisen sosiaalisen piristysruiskeen ja runsaasti lauluniloa. Opiston luettelossa on kaikkiaan kuusi erilaista kuoroa, seurakunnalla on lisäksi kaksi kuoroa, ja itsenäisenä toimii Mieslaulajat.

Tietämättäni mikä faktisesti on kypsä ikä, kuoro valikoitui siksi, että sen harjoituspäivä ja -aika sopii parhaiten viikko-ohjelmaani eikä kuorolla ole niin kunnianhimoista ohjelmaa, joka vaatisi stressaavaa harjoittelumäärää konsertteineen. Kävi ilmi, että laulajista monet ovat olleet tässä nimenomaisessa kuorossa kymmenet vuodet, siitäpä se kypsään ikään ehtiminen. Ja jos joku ei olisi liittyessään vielä kypsä, kyllä kypsyy, ellei muuten, niin äänivallit rikkovaan pulinaan session alussa, lopussa ja joka välissä.

Ohjelmisto vaikuttaa kevyeltä ja iloiselta, johtaja osaa asiansa, ja hallitsee pulisevaa naislaumaa ihailtavalla taidolla ja kokemuksella. Kuoron nimikkolaulusta Virvatulet aloitetaan kaksiäänisesti, Saukin Pojat pannaan hautumaan, Cosman Rakkaus ja Lennon-McCartneyn Yesterday odottavat. Lisää ikivihreitä, kolmiäänisestikin, on luvassa. Laulellaan!

On ollut helpottavaa, kun politiikkakin on ollut kesälomalla. Toisiaan sijaistaneet ministerit ovat pysyneet kiireisinä töissään eivätkä ole olleet  alituiseen toimittajien ärsyttäviin kysymyksiin vastaamassa ympäripyöreine liturgioineen. Sen sijaan eräskin puoluepomo on ehtinyt järjestämään itselleen pelleilyllään kyseenalaista julkisuutta vapaa-ajallaan. Äänestäjäin silmissä menetetty uskottavuus ei tiedä hyvää ensi kevään vaaleissa. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Budjettiuutisista ei kannata olla vielä mikseenkään ennen kuin ministerit ovat palanneet pöytiensä ääreen ja oppositio hoitamaan räksytysvirkaansa.

Meteorologit lupaavat kansalle vielä muutaman hellepäivän ennen syksyisiä sienestyssäitä. Riemuitkaa niistä kaikki ketkä voitte. Kesän kuuluu kääntyä syksyä kohti ajallaan. Sitä odotellessa.

Voi että helpottaa, kun hetkeksi ainakin helle heltyi, ja lämpömittari näyttää entisnormaaleja kesäpäivälukemia. Tormennun tuulettamaan makuuhuoneen yläkomeron sisältöä, kun tuuli niin mukavasti henkäilee pihassa. Toinen puuhailee pyykinpesukoneen kimpussa, irrottelee hyvin palvellutta ja uransa loppusuoralla olevaa masiinaa pois vietäväksi. Iltapäivällä tuodaan uusi. Toinen oli valinnut AEG:n koneen, jotka valmistetaan nykyään kuulemma Turkissa. Saksalainen laatumerkki itämaisin vivahtein, mikäpä siinä, työtähän turkkilaisetkin tarvitsevat.

Päiväni alkoi ihanasti ystävien aamutervehdyksellä. Sitten Mummelin kännykkä kilahtaa, siellä on  Murunen, joka pulputtaa Isin ja Rip-veljen kanssa tehdyn matkan kokemuksia, äsken koottua uutta koulupöytää ja tulossa olevan ekan koulupäivän Kaikkia Tärkeitä Asioita. Mummeli toivoo erityistä ja henkilökohtaista suojelusenkeliä Murun ja jokaisen uuden ja isommankin koululaisen jännittäviin alkupäiviin.

Tuleillaan olevan perhejuhlan vuoksi Toinen ryhtyi kehotuksestani kokeilemaan pukujaan. Löytyi mustaa, tummempaa ja vaaleampaa harmaansävyä, vihertäväkin. Huu. Ihan hyvässä kunnossa, yksi kaiken kattava vika vain: pari numeroa liian suuria kaikki. Kyse ei ole pelkästään siitä, että miesten pukumuoti on nykyään vartalonmyötäisempi kuin ennen. Toinen on hoikistunut, todistettavasti. – Onneksi on aleaika, tuumin, – ei kun kauppaan.

Tulimme kotiin stadista kassit täynnä miesvaatetta. Nykymuodin mukaisesti istuu nyt puku Toisen yllä ja värikin on eloisampi. Moderni paita ja solmio tietysti myös. Kaiken kruunuksi valittiin kengät ja niihin sointuvat sukat. Tsadaa! Sanovat, että puku tekee miehen. Ainakin yleiskuva komistuu katsojan silmissä.

Vastaava inventaario omassa vaatekaapissani paljasti helpottavan asiaintilan. Löytyy peräti kaksi juhlapäivän asuksi sopivaa silkkimekkoa. Yksikin olisi riittänyt. Ei ole nimittäin nykymuodista iloa meikäläiselle.

Tukaluus lienee lievin olosuhdeilmaisu tämän kesän 27-30 asteen hellepäivälukemille. Sopii vain ihmetellä, miten ihminen on niin typerä vielä yli puolen vuosisadan elämänkokemuksellakin, että ryhtyy kitkemään kukkapenkkejään hellepäivänä. Ajattelee, että eihän tässä kauan mene. No ei mene, mutta kun se tuntikin on ihan liikaa. Hiki valuu puroina, ja selkä huutaa armoa, mutta ähmällä vain pitää puskea homma loppuun.

Asiantuntijataho on taas neuvonut, että hellepäivänä ikäisten ja vaivaisten on viisainta pysyä sisätiloissa ja juoda runsaasti vettä. Paras kun olisi jonkin sorttinen tehokas ilmanjäähdytin. Kylmää suihkua niskaan, jos ei muu auta. Yöksi kaikki tuuletusikkunat auki läpi talon ja makuuhuoneeseen puhallusta. Aikansa unta saamatta kieriskeltyään, on pakko paeta yön viilentämään pihakeinuun toviksi. Niinpä tässä eräänä hiljaisena aamuyönä tulin tietämään, että pihassamme vaeltelee öisin hyvinvoivan näköinen siili.

En nyt varsinaisesti valita, mutta kovin tukalaa on ollut. Takataskussa on vielä käyttämättä yksi ekologisesti arveluttava eloonjäämiskonsti: yöajelu tehokkaasti ilmastoidussa autossa.    

P7043531

Esikoinen tuli juhannusreissuiltaan kaverinsä mökiltä varsin hyväntuulisena ja rentoutuneena. Sanoi olleen leppoisaa. Niinpä meilläkin. Kun oli toivuttu lasten mukana tulleesta turbulenssista ja jääty kahdestaan, eipä tehnyt mieli lähteä yhtään minnekään. Palailtiin omaan rytmiin ja nautittiin hiljaisuudesta ja rauhasta. On ihmisiä, joilla pitää aina olla ohjelmaa, menemisiä ja tulemisia ja happeninkejä. Me osataan nauttia jo siitä, ettei tarvitse muuta kuin olla kotoisasti. Saa sitä ihan rauhassa sanoa vanhusteluksikin.

Kevään ensimmäinen pyörälenkki kaupungin laidalta toiselle. Aurinkoa, raikasta tuulenhenkeä, hikipisaroita kypärän alta. Tuuli kampaamassa oraspellon tukkaa. Uusi pyörä toimii loistavasti, mutta ajajan kunto on viime kesästä rapistunut.

Toinen jatkoi raivausta omalla pihalla: kuivahtaneita syreeninoksia silppuriin. Piha valostuu.  Tammenlehvät ovat heleimmillään nyt, vaahtera ja koivut ovat jo tummuneet. Lemmikkien taivaansininen matto on levittäytynyt yli pihan.

Riviasumisessa on monta hyvää puolta. Pääsee kotiovelle yhden porrasaskelman nousulla. Ylä- ja alakerran naapureita ei ole ja päädyssä asuvalla vain yksi seinänaapuri. Oma pikku piha antaa yksityisyyttä. Jos asuntoja on kymmenen tai vähemmän, taloyhtiötä koskevat  päätökset saadaan yleensä tehtyä sovussa. Yhteisten pihojen kunnossapito hoituu talkoilla ja liputukset ja roskakatosten siistiminen viikottaisin talonmiesvuoroin. Vuoroista ei kehtaa laistaa.  Omakotialueellakin asujilla on naapurinsa. Itsellisempää on vain kylissä umpimaalla.

Meidän ongelmaksemme on viime vuosina alkanut muodostua talkoopäivä. Olisi jaksettava osallistua voinnista riippumatta. Toistaiseksi Toinen on hoitanut osallistumisvelvoitteen silloin, kun olen estynyt syystä tai toisesta. Nyt olemme molemmat jo sen verran rajoitteisia, että pelottaa, miten näistä selvitään. Tänään kitkin voikukkia (pahinta!) ja silppusin ruusupensaiden kuolleita oksia, jotka Toinen leikkoi ensin vahvaleukaisella työkalulla. Ruohonleikkuutakin riitti.  Välillä vein juotavaa ja jakkaran lepotaukoa varten. Hommat jatkuvat ensi viikon talonmiesvuorolla.

Kolmen ylettömän ruhtinaallisen pelivoiton jälkeisessä euforiassa leijuneet kiekkoleijonat palautettiin tylysti jään pintaan tanskalaisyleisön toimesta. Kyllä Tanskan joukkue pelata osasi, myös rumaa peliä, mutta vasta kotiyleisön riemukas kannustus siivitti heidät voittoon ja latisti poikiemme sinnikkään tasoitusmaalien metsästyksen. Tämä oli tarpeellinen taitotason realisointi Suomen joukkueelle. Nyt nimittäin näyttää siltä, että kiekkoleijonilla on vain yksi ketju, joka pystyy tekemään maaleja. Muissa ketjuissa lähinnä pyöritään toistensa jaloissa, ja syötöt tuppaavat lipsumaan turhan herkästi vastapuolen haltuun, ja harvat maalipaikat menevät iloisesti ohi. Vaan parhaimmillaan Ahon, Savinaisen ja Teräväisen ketju pelaa kyllä niin kaunista maalikuviota, että sitä on ihana seurata. Tiedossa on, että MM-mitali ei ihan soitellen irtoa, peli kovenee loppua kohti.

PS. Ja lauantai-iltana pojat rökittivät Kanadan oikein 5-1. Huumaavaa!