Viime aikoina Pissismummo on soitellut puheluja lähellä ja kaukana asuville ikätovereille ja ystäville ihan syystä, että ei ole päästy aikoihin turvalliselle näköetäisyydelle puhumattakaan halaustuntumasta. Olemme kaikki ylittäneet ilmeisesti jonkun vanhuuden rajaviivan, koska viimeksi kuluneen noin vuoden aikana jokaiselle on ilmennyt jokin uusi terveysongelma tai aiemmin sairastettu on uusiutunut ja/tai pahentunut.

• Juuei, muuhun tulokseen voi tuskin tulla, nyt on virallinen vanhuus meidät saanut kiinni, vaikka parhaamme mukaan olemme tuota yrittäneet välttää, totesi P.Mummo puhelimeen, jossa oli tovin vaihtanut aatoksia ikätoverin kanssa.
• Nii’ih. Miten se on voinut tapahtua, kun meille on uskoteltu kaiken aikaa, että ikä on vain numeroita?
• Jaa’a. Jos se on tarkoittanutki sillai numeroita, että ensin on yksi vaiva, sitte toinen ja kohta kolmas?
• Saattaapi olla näinikkää. Eläkkeelle päästyä aateltiin, ai että, nyt on aikaa tehdä kaikkee hauskaa, mitä ei ennen ehtinyt, jaksanut, eikä keksinyt. Ettei se vanhuus vielä tästä ala, vasta kahdeksankymppisenä tarvii pikku hiljaa alkaa sitä miettiä. Mutta mitäs! Rajaviiva tulikin yks kaks yllättäen tähän.
• No jospa tää kaikki johtuuki koronasta?
• Niivissiin, karanteenin syytä kaikki! Selvä se, kun joutuu samaan pussiin ikäistensä kanssa, siinä rupee epätoivo sikiämään ja sitte leviämään ja lopuksi kiihtymään muiksi taudeiksi hätäpäissään, jos ei virus pääse käsiksi.
• Samassa pussissapa hyvinkin. Ollaan yhäeelleen. Ja epätoivon fiilikset nitistetään vertaistuella. Taaperrettaan etiäppäin. Kohta on ystävänpäivä ja sitte tullee pääsiäinen ja aprillipäivä. Sitte ollaanki jo vapussa ja kohtsillään on juhannus. Niitä ootellessa.