Ei ole turhaan todettu, että kun kaksi vanhaa tuttavaa tapaa kadulla tai kylällä, alkaa ’onpa muuten ilmoja pidelly’ -puhe. Nyt kun meiltä on viety kättely, halaukset ja luontainen välimatka – nehän kertovat paitsi tuttavuuden lämpötilasta ja läheisyydestä – mikä toimisi sen tilalla paremmin kuin kommentti säästä. Sanavalinnat, tokaisut ja niihin liittyvät ilmeet kertovat kaiken tarpeellisen. ’Koko päivän on taas satanut, ei keksi mitään tekemistä’ tai ’tulipa mukavasti välipäivä marjankeruu-urakointiin’ kertovat aika hyvin missä kumpikin menee.

Kummipoika kuulostaa maailman energisimmältä soittaessaan – yleensä matkalla pisteestä A pisteeseen B – ”Helou, helou, helou, miten meillä menee?” Siitä tiedän, että hän on iloinen itsensä eikä hänellä ole huonoja fiiliksiä eikä huonoja uutisia. Puheisiin on helppo solahtaa surffaamaan samoilla taajuuksilla, vaikka olisi ollut miten nokka maata kohti itsellä juuri vähää ennen.

Nyt on saanut nähdä uutisista kättelyjen ja poskisuudelmien tilalle maailmalla kehiteltyjä versioita. Kyynärpäätaktiikka on niistä epäonnistunein meikäläisen mielestä. Se tuo ikävästi mieleen koulukiusaajan tai pyrkyrin. Nyrkki nyrkkiä vasten on siitä kiltimpi versio ja sopii hyvin miehille, isät ja pojat niitä on jo ennenkin harrastaneet. Ylävitonen on nuorekkaampi muunnelma kättelystä, ja sellaisena nyt poissuljettu. En menisi myöskään tarttumaan toista hihasta, enhän tiedä, onko hän poiminut siihen yllättäneen aivastuksensa. Kannatan japanilaista kohteliasta kumarrusta ja läheisimmille namaste-tervehdystä, jonka viesti on: ’olet sydämessäni’. Erotessa vilkutus ja hymy kuningatar Elisabetin tapaan riittää.