Sitä ei ikinä ennakkoon tiedä mitä tapahtuu, kun ihmispopulaatio määrätään kotikaranteeniin pahimman pelossa. Pahaa tapahtuu kaikesta huolimatta, eivätkä silti koskaan ihan kaikki usko, mitä sanotaan, vaikka millä faktoilla perustellaan ja vedotaan. Oma apu kun tunnetusti on monen mielestä paras apu, ja jänöjussin turva on pää pensaassa. 

Kuulutaan riskiryhmään, selvä se. Ikää on päässyt kertymään ja muutama diagnoosikin asiaan kuuluvine pillereineen. Ihan kamalaksi äityisi muksu-ikävä kotikolossa, jos ei Kuopuksen porukka pistäisi kehiin hurmaavia kännykkävideoklippejä puolitoistavuotiaan Pikkufriidun edesottamuksista ja Esikoisen kotiorkesteri musisoinneistaan.

Vaan niinkin on, että myös hyvää tapahtuu. Sosiaalisen seisokin vallitessa aurinko houkuttelee luontopolulle. Ihmiset Italiassa ja vähän muuallakin kerääntyvät iltaisin parvekkeilleen laulamaan toiveikkaita ja hyvää tekeviä lauluja. Kaivetaan esiin unohduksissa olleita yhteyksiä entisiin työtovereihin ja ystäviin. Puhelimet soivat mummoloissa, tekstiviestit ja hymiöt viuhuvat suuntaan ja toiseen. Apua tarjotaan ja saadaan naapurilta ja tuttavilta, jos ei omaisia ole lähimain tai ollenkaan. Tämähän kuulostaa jo siltä kuuluisalta talvisodan hengeltä!