Riitta Jalonen   Tanssikaa!   Tammi 2019

Hämeenlinnalainen Riitta Jalonen (s. 1954) on laadukkaimpia kirjailijoitamme. Julkaisuja on runsaasti, myös palkintoja (Finlandia Junior, Runeberg-palkinto). Edellinen kiitetty romaani Kirkkaus oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi. Tanssikaa! on Jalosen kolmastoista romaani. Romaanin päähenkilö on nainen, joka elää kuuden kuolleen enon ja oman äitinsä kipeiden muistojen kantajana.   – ”Viiltävän kaunis romaani taakoista, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle”. Rankoista muistoista kertova romaani on kirjoitettu ilmavasti ja kuljettaa kauniilla kielellä kerrottua tarinaa niin, että lukukokemus ei ole raskas. Jalosen lauseet ovat taidetta.

*

Anja Erämaja   Imuri   WSOY 2019

Helsinkiläinen, Turun saaristosta kotoisin oleva Anja Erämaja on julkaissut lähinnä runoja. Imuri on hänen ensimmäinen romaaninsa. Tyyli on aforistista tajunnanvirtaa ja sisarusten keskustelunpätkiä äidin kuolinvuoteen tuntumassa.   – Ihan tällaista ei ole suomalaisten kirjailijoiden teoksissa tullut vastaan. Kirjoittavan naisen ajatuksenjuoksu on sinänsä kiinnostavaa, mutta olisi ehkä ainoana tyylikeinona puuduttava pitemmän päälle. Tässä se kuitenkin toimii ja tutustuttaa hienosti erään naisen sisäiseen maailmaan ja äitimuistoihin. Pidin kirjasta.

*

Jussi Nikkilä   Näyttelijä   Tammi 2019

Näyttelijä Jussi Nikkilä kirjoitti romaanin näyttelijästä, joka ryhtyi kirjailijaksi, kun ei saanut riittävästi töitä omassa ammatissaan. Romaani valottaa yksityisen miehen ahdistusta miehenä, puolisona, isänä, satunnaisten töiden varassa sinnittelevänä näyttelijänä. Tarina on vahva ja sen vahvuus kaipaisi myös katarttista loppua, mutta Nikkilä jättää kaiken auki.  – Näin riipaisevaa tilitystä en ole aikoihin lukenut. Oikeastaan ei kiinnosta niinkään miten paljon näyttelijä Jussi Nikkilä on pannut näyttelijä Viktorin tarinaan itseään ja omia kokemuksiaan, enemmänkin miten näin vereslihaisesta avautumisesta yleensä selviää. Paikoin teksti on huiman terävää ja analyyttisesti oivaltavaa ja rikasta, mutta heikkoutena koin jossain määrin anaalivaiheeseen juuttuneen miehen retoriikan.  

*

Eve Hietamies   Hammaskeiju   Otava 2017

Eve Hietamieheltä olen lukenut hänen kolme viimeisintä romaaniaan, ne Antti ja Paavo Pasasesta kertovat. Muutakin on, kuusi aiemmin julkaistua. Pitääpä lukea nekin. Hietamies, kahden kirjailijan tytär, on nimittäin sujuva ja oikeasti hauska kirjoittaja (ainakin kolmen viimeisen romaanin perusteella). Olen riittävästi ahdistuneita nykykirjailijoita lukenut, arvostan sitä, että Hammaskeiju sai minut nauramaan ja suorastaan hykertelemään hyvämielestä. Voisiko olla kyse samastumispinnasta, meillä on aikoinaan ollut kaksi poikalasta, vaikka yksinhuoltajia ei ole oltukaan.  

*

Helena Petäistö  Ranska, Macron ja minä  Otava 2017

Ranskalaistunut toimittaja Petäistö kävi puhumassa taannoin helsinkiläiselle eläkeläisyleisölle EU-asioista ja myi samalla kahta kirjaansa. Tämä teos kuvailee seikkaperäisesti ja eloisasti Ranskan poliittista lähihistoriaa, ranskalaista demokratiakäsitystä ja erityisesti viimeisten presidentinvaalien suurta yllätysvoittajaa Emmanuel Macronia.   – Petäistön kieli on paikoin hiukan alatyylistä, hän mm. kutsuu ranskalaisia läpi teoksen ’ranskiksiksi’, mikä särähtää lukijan korvaan. Pitkään MTV:n Pariisin kirjeenvaihtajana olleen Petäistön tiedot ja tuntuma aiheestaan sekä yleisemminkin ranskalaisesta elämänmenosta ovat pääosin luotettavaa ja hauskaa luettavaa.

*

Sofia Lundberg  Punainen osoitekirja  suom. Tuula Kojo  Otava 2018

Tukholmassa asuva toimittaja Sofia Lundberg (s. 1974) on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa. Mielenkiintoiseen muotoon sovitettu tarina kertoo poikkeuksellisen naisen kohtalonkäänteistä ja rakkaustarinoista. Romaania on mainostettu ’vuoden koskettavimpana’.  – No, olihan ainakin kohtalonkäänteitä kerrakseen. Viihdyttävää lukea. Päähenkilön toistama elämänohje kelpaa kelle tahansa tieksi menestykseen.

”Toivon sinulle kaikkea tarpeeksi. Tarpeeksi aurinkoa valaisemaan päiväsi, tarpeeksi sadetta, jotta osaisit arvostaa aurinkoa, tarpeeksi iloa ravitsemaan sieluasi, tarpeeksi tuskaa, jotta osaisit arvostaa elämän pieniä iloja, ja tarpeeksi kohtaamisia, jotta aina silloin tällöin osaisit jättää myös jäähyväiset.”

***