Kaupunkimme on joka syksy järjestänyt ilmaisen rokotuksen riskiryhmiin kuuluville terveyskeskuksessa. Siellä remontoidaan taas jotain, niinpä mummot ja papparaiset sekä muu riskiryhmäväki on ohjattu keskustan lukion tiloihin saamaan piikkinsä. Liikuntasaliin oli pystytetty kuusi rokotuspistettä, kukin näkösuojan takana. Ihmiset odottelivat aulatilassa numerolappu kourassa.

Odottaessani katselin parkkihallin puolelta tulijoita, jotka kävivät ihmettelemässä portaikon yläpäässä, miten pyörätuolilla tai rollan kanssa pääsee 12 rappua alas. Punaisen Ristin vapaaehtoisia oli kolme, eivät ehtineet tai huomanneet auttaa. Mehutarjoilun hoitaja neuvoi tulijat kiertämään koko valtavan lukiokompleksin alueen pihan puoleiselle sisäänkäynnille, jonne taas ei saa ajaa autolla. Olisiko ollut suuri vaiva panna ilmoitukseen ohje, mikä neljästä sisäänkäynnistä on esteetön? Kadun puolelta pihaovelle olisi ollut lyhyt matka.

Avasin sanaisen arkkuni asiasta ja pyysin välittämään palautteen järjestäjätaholle. Muistinkohan edes kiittää ilmaisesta piikistä, niin tuohtunut olin toisten puolesta.