Sumuinen aamu. On rauhallista, toimekkaat ovat pörisseet töihinsä, lapsukaiset tallustaneet kouluunsa. Meillä, jotka olemme elämän luppovaiheessa, on aikaa ihmetellä ikkunan ääressä kotikadun koivuissa pyrähtelevää valtavaa pikkulintujen parvea. Toisen puolen ikkunoista näkyy naapurin äiti parivuotiaine kaksosineen, jotka rattaista päästyään rynnistävät riemukkaasti pihan ainoaa kuralätäkköä kohti.

Jo lauantai-iltana lyhtyihin sytytetyt kynttilät ovat yöllä palaneet loppuun. Olen toipumassa viime viikkoisesta ohjelman runsaudesta. Flunssaoireet muistuttivat: liika on liikaa. Siunattu sunnuntai, lepopäivä. Sai vain olla.

Kaikkeahan on koko ajan tarjolla, mihin ei tarvitse osallistua. Pitää vain kuunnella sisäisiä signaalejaan: onko tämä minulle hyväksi; missä taas voisin olla iloksi ja avuksi, jos jaksan.

  • Eläkeläisenä olon hvviä puolia on, että voi osallistua ja tehdä asioita, mutta vain sen verran mikä tuntuu hyvältä ja mitä jaksaa. Ei ole pakko jos ei tahdo.

    Kommentin jätti seita · tiistai11am 19. marraskuu30am @ 08:55

  • Tosi on: kaikkinainen pakottomuus on käsittämättömän ihanaa!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai11pm 19. marraskuu30pm @ 13:24