Heräilen hissukseen. Hipsuttelen kohta keittiöön, käynnistän vedenkeittimen ja varustelen aamuteeni tarjottimelle. Jokin on toisin, mutta tajuan syyn vasta, kun Toinen tulee postilaatikolta ja ryhtyy vetämään seinäkelloa. Kello on seisahtanut, aika ei. Digitaalinumerot eri laitteissa rientävät eteenpäin, vaikka muinoin häälahjaksi saadun seinäkellon viisarit pysähtyvät. Joulukuun 22:na kalenteri kertoo olevan Talvipäivänseisauksen päivä. Sekään ei seisauta aikaa.
Syksy on asettunut paikalleen vuodenkierrossa. Päivä päivältä lehtipuut kellastuvat, punertuvat. Miten ihanan kevyesti värikäs lehti irtoaa oksasta, leijailee alas. Ei se tarvitse tuulen apua, se luovuttaa, kun aika on täysi. Aurinkoisena päivänä pihan ja kotikadun värikäs lehtimatto ilostuttaa kävelijän tai pihapuuhailijan mielen. Sadekuuro kirkastaa värit ja puhdistaa ilman.
Vielä ei ole syysmyrskyjen aika.
Hieno kuvaus syksystä. Kuljemme syksyn mukana seuraavaan aikaan.
Kommentin jätti Pirkko · lauantaina 28. syyskuuta @ 17:29
Ja syksylläkin on vaiheensa, tämä kellastuvien ja punertuvien lehtien ihana aika, sitten se alastomien lehtipuiden aika, lopulta pimenevien aamujen ja iltojen ja pilvihämärien päivien aika. Minä rakastan syksyä.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 29. syyskuuta @ 15:22