Puhelussa ystävättären kera lausahti hän ihmetellen, mikä lienee tämä sisäisen kiireen tuntu hänen sisällään. – Sisäinen kiire? – sitä pitääkin miettiä vähän tarkemmin.

Toisen, tutunkaan, sisäiseen elämään ei ole muuta avainta kuin kuuntelu. Päädyn tutkistelemaan asiaa omalta kohdaltani. Omasta elämästä itsellä on sellainen tuntu, että enää ei ole kiire minnekään. Tiettyjen käänteentekevien ja ravistelevien kokemusten kautta on sisälleni tullut sellaista suloista hiljaisuutta, jolle kaikki rientäminen, kiiruhtaminen, tulevaisuuteen kurkottelu ja elämänkokemusten hamuaminen on vierasta. Kaikki tarpeellinen tuntuu olevan tässä, arkisen onnen säteet, rakkaat ihmiset, menneen vaikuttavimmat ja kauneimmat muistot.

Kiire alkaa, kun huomaa ajan lyhenevän. Joissakin tehtävissä on takaraja, deadline, joka lisää painetta, ’painaa päälle’, kuten sanotaan. Jos sisällä alkaa lepattaa ja kiireen kumu kasvaa, olisiko kysyttävä mikä deadline painaa päälle? Vuodet pinoutuvat niin hiljalleen, ettei sitä oikein tajua. Tulevaan liittyvät toiveet ja haaveet tulevat takarajoilleen yksi toisensa jälkeen. Unelmista luopuminen on vaikeaa. Elämätön elämäkö sen kiireen nostaa kuin autiomaassa tarpova karavaani hiekkapölyn? Vanhuutta – ja kuolemaa – kohti vaelluksen tarkoitus voisi olla etsiä keitaat, viipyä niillä lepäämässä ja virkistymässä.

  • Suloinen hiljaisuus viipyilee keitailla lepäilemässä ja virkistymässä, löytää arkisen onnen säteet! Ihania elämän löytöjä, tässä ja nyt. Onnellista aikaa!

    Kommentin jätti Annikki · tiistai3pm 19. maaliskuu31pm @ 16:54

  • Terapeutti Tommy Hellsten kirjoitti kirjan Saat sen mistä luovut. Tuo ajatus tulee monesti mieleen. Jollakin tavalla sama ajatus löytyy taustalta, kun olen kokenut, että elämän ihanimmat löydöt tulevat lahjana eteen, kun lakkaa niitä metsästämästä ja juoksemasta perässä.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai3pm 19. maaliskuu31pm @ 19:53