P7043530

Aina voi toivoa ja toivottaa hyvää ja kaunista. Emme kuitenkaan voi muovata alkavaa vuotta mieleiseksemme. Turha on myöskään otsa mutrulla huokailla ja etsiä ennusmerkkejä. On mahdollista solahtaa uusiin päiviin sellaisina kuin ne tulevat, sillä tiedolla, uskolla ja kokemuksella, jonka menneet vuodet ovat kartuttaneet. On mahdollista olla rohkeasti oma itsensä kaikessa siinä, mikä eteen tulee – muita matkimatta, muihin vertaamatta. Pitää kiinni tärkeistä asioista, harrastuksista ja ihmissuhteista mahdollisin tavoin. Päästää irti turhaksi käyneestä, painolastiksi muuttuneesta. Luottaa, että elämä kantaa.  

***

  • Hyviä lauseita, mietittyjä ja mietiskeltäviä.”solahtaa uusiin päiviin sellaisina kuin ne tulevat, sillä tiedolla, uskolla ja kokemuksella jne”.

    Kommentin jätti Annikki · tiistaina 1. tammikuuta @ 18:35

  • Tätä opettelen itse ja aina kun se onnistuu voin parhaiten.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 2. tammikuuta @ 22:16

  • Pitää kiinni tärkeistä ja päästää irti turhasta, juuri näin. Ehkä tähän ikään eläneenä jo uskaltaakin niin tehdä. Hyvää alkanutta vuotta.

    Kommentin jätti seita · perjantaina 4. tammikuuta @ 10:05

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.