Maisema, jossa näkee kauas, tekee silmille ja sydämelle hyvää. Lapsuusmaalla rakastin kiivetä metsästä kohoavalle korkealle kalliolle, jonka juurella kimalteli järvi ja järven takana loputon metsä, minun kaukametsäni. Ennen perheen aikaa tein lomalla matkoja Lappiin, vain kiivetäkseni tunturille kokemaan avaruuden huikaisevan elämyksen. Sitten löysin aavan meren avaruuden. Miten tyyni on horisontti, miten vapaa rannaton vesi. Haaveilin taas tunturivaelluksista eläkevuosien koittaessa. Se jäi unelmaksi. Unissa ja muistoissa vielä voi kokea jotain siitä rajattomasta vapaudesta.
Kortin myötä tervehdin blogimaailman sielunsiskoa, jonka kuvien myötä pääsen yhä uudestaan katsomaan kauas – sekä kaikkia teitä, jotka tunnette kaipauksen avariin maisemiin.
sinä olet minun sielunsiskoni. katson tanskalaista herrens veje -sarjaa ja mietin usein sitä katsoessani, että mitähän ellinoora sanoisi tästä ja tästä kohdasta. minulle tuo sarja on syvällinen ja hieno kertomus uskonkamppailusta, isien perinnöstä ja tarpeesta löytää elämälle merkitys. roolihahmoissa on sävykkyyttä – omia alter egojani ovat elisabeth ja christian.
Kommentin jätti meri · perjantaina 7. joulukuuta @ 16:49
Meri, kyllä, meillä on yhteisiä kirkkaita sielunsäikeitä, vaikka usein olen eri mieltä kanssasi milloin mistäkin vahvasti esittämästäsi mielipiteestä ja vaikka en kuulu niihin piireihin, joissa tunnut sulavasti liikkuvan. Kun Hav-Haavetar-blogin kautta löysin blogiisi kauan sitten, olen saanut seurata, miten tekstiesi kautta kerrot itsestäsi ja olen tajunnut jotain siitä erakkouden ja rakastavan yhteisön kaipuusta, joka sinussa taistelee. Nykyään luen enää muutamia blogeja. Tunnen, että kaikki on tavallaan vain sanahelinää, jos ei tunne persoonaa, joka kirjoittaa. Me olemme kukin osittain historiastamme ja maailmasta imemiemme vaikutteiden tuotteita, mutta se, mitä olemme omasta halustamme ja rehellisesti, tekee meistä toisillemme näkyviä.
*
Mainitsemassasi tanskalaissarjassa on oikeastaan jokaisella henkilöllä harvinaisen syvät mahdollisuudet tehdä roolistaan unohtumaton. Suvun päähenkilö, pappi, joka viime jaksossa kastoi väkisin lapsenlapsensa on pelottavalla tavalla henkistä väkivaltaa käyttävä yksilö, siksi Elisabet-vaimonsa ratkaisut oman elämänsä hyväksi tuntuvat niin oikeilta.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 7. joulukuuta @ 21:59