Cheek, tuo suomalaisen rap-genren iso-egoisin ja karismaattisin poskisolisti, sofistikoidun hävyttömyyden huipentuma, piti elokuun viimeisenä viikonloppuna kaksi jäähyväiskonserttia nuoruutensa kotikaupungissa Lahdessa. Stadionkonsertit oli jo niin nähty, nyt näyttämönä oli Salpausselän mäkimonttu. Kolmen komean vauhtitornin siluetti hitaasti hämärtyvässä elokuun illassa muodostui aikuiskatsojan mielikuvissa pop-idolin uran ja elämän vertauskuvaksi. Jare Tiihosen elämä, jos kenen, on ollut Äärirajoilla –elämää.

Nelosen taltioima konsertti odotti elisaviihteen uumenissa aikaansa, joka tuli siis minulle vasta eilen, koska halusin katsoa koko konsertin alusta loppuun yhteen kyytiin. Kello oli jo yli yhden yöllä, kun Valot sammuu päätti uran suosituimpien hittien koosteen ja Cheek häipyi ovilavasteiden sulkeutuessa backstagen pimeyteen. Koko megalomaaninen spektaakkeli vaati satojen ihmisten työpanoksen ääni-, valo- ja pyrotekniikan osaajineen, tanssijoineen, taustakuoroineen, orkestereineen ja vierailevine artisteineen.

Yleisöä oli kymmenin tuhansin. Tv-kamera seurasi lavaa lähinnä olleen katsomon eläytymistä tuntikausien musiikkivyöryn kestäessä. Nuoria tyttöjä kiihkein kasvoin, aikuisia naisia unelmoivin silmin, siellä täällä muutama mies, joiden ilmeet eivät paljon kertoneet. Kaikki näyttivät räppäävän mukana, näkyi, että kuunneltu oli, teksti jokaisella mielessä. Jumalten keinu keinutti yleisöäkin. Loppua kohti tytöt jo itkivät toistensa kaulassa ja useat naisetkin pyyhkivät virtoja poskiltaan. Eron haikeus välittyi väkevänä tv-yleisöllekin. Toki shown huippukohdat oli myös tarkoin suunniteltu tunnelman tihentämiseksi loppua kohti.

Miksi tästä kirjoitan? En ole erityisesti pop-musiikista tai artisteista kiinnostunut, enemmänkin erilaisista ilmiöistä. Mietin katsoessani, tuntevatko nämä egosentrikot vastuuta nuoresta yleisöstään, joka tuntikausien myllytyksen jälkeen on joukkopsykoosin partaalla. Cheek on ajan ilmiö Suomessa. Kuka muu muka saisi stadionit ja mäkimontut täyteen kaksi iltaa peräkkäin.

  • katsoin tuota konserttia viisitoista minuuttia ja huomasin, että cheek ei olekaan enää se hieman lapsenkasvoinen räppäri, jonka näin vain elämää -sarjassa vuosia sitten. tuli pieni huoli siitä, että onkohan myös jare kadonnut jonnekin tähtikultin myötä. minulle cheek on ennen kaikkea erinomainen lyyrikko. kävin äskettäin hietaniemen hautausmaalla ja huomasin hyräileväni häntä: ”istuin pariisissa taksis / mietin et mä haluaisin kuolla / ajoin hautausmaan ohi / mitä jos maatuisin tuolla?”

    Kommentin jätti meri · tiistai11pm 13. marraskuu30pm @ 16:27

  • Luulenpa, että oli oikea aika sammuttaa valot. Olen myös arvostanut hänen taitoaan sanoittaa tuntojaan, monet rap-artistit ovat tosi taitavia tekstien sommittelussa, mutta esityksen karisma on Jare Tiihosella ihan ikioma.
    Konsertti venyi ja vanui, ajattelin monta kertaa, että onko noin vaikea sanoa hyvästit ja lähteä. Onhan se. Kymmenien tuhansien valopisteet tottelemassa artistin tahtoa lienee huumaava kokemus.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikko11pm 14. marraskuu30pm @ 14:16