Kun saattaa ihmistä, jota muistellessa kokee samaa lämpöä kuin kohtaamisissa elämän varrella, ovat hyvästit heleät. Saattojuhlassa kosketti,  miten paljon meitä oli paikalla. Omaisten lisäksi oli runsaasti entisiä ja nykyisiä työtovereita, seurakuntalaisia ja ystäviä eri instansseista ja yhteistyökuvioista. Kuulimme kauniin Bachin Adagion, Schubertin ihanan Ave Marian, ja mieskuoron jykevästi laulaman virren Käy isänmaataan kohti ain. Yhdyimme kaikki valoisiin virsiin 105 ja 30. Vanhin kirkkoherroistamme siunasi kaunein ja lohdullisin sanoin Eeron. Puhutteleva näky oli kuuden miehen kunniavartio arkun ääressä pysähtyneenä kuuntelemaan Bachin Passacagliaa, jonka aikana kirkon alttariseinän ikkunasta tulvahti valoa kuoriin. Suru on yhteinen ja muistot kunkin saattajan omat.