Tietokirjat
Marja Saarenheimo Vanhenemisen taito Vastapaino 2017
Psykologi Marja Saarenheimo on Vanhustyön Keskusliiton tutkija ja yksityinen psykoterapeutti. Hän on nyt julkaissut uusimpaan tutkimukseen ja tietoon pohjautuvan kirjan vanhenemisesta. Hänen aiempi kirjansa Muistamisen vimma (2012) käsitteli muistitutkimusta. Uusin teos käsittelee mm. ikääntymisen uutta kulttuuria, kehon ja mielen vanhenemista, muistia, kypsän mielen voimia ja taitoja, psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä ikääntyessä sekä vanhenemista teoriassa ja käytännössä. Kirjoittajan tyyli on selkeä ja ihmisläheinen eikä psykologisoi liikaa. Vanhustyötä tekeville kirja on tuiki hyödyllinen ja ikääntyville itselleen miellyttävästi rinnalle asettuva lukea. – Olin vallan ihastunut Saarenheimon tyyliin käsitellä aihetta. Erityisesti nykyisen vanhuskäsityksen kritiikki ja uusien näkemysten esittely ilahdutti. Kysy kirjastosta tai tilaa kirjakaupasta tai kustantajalta. Kannattaa lukea!
*
Runot
Paavo Haavikko Talvipalatsi Art House 1993 (alkuper. Otava 1959)
Halusin palata ensimmäisiin -60 luvulla lukemiini runokirjoihin. Löysin Haavikon uudelleen. Niin selkeää, niin voimakastahtoista, niin väkevää ilmaisultaan. Eikä mitään kikkailua, puhdasta runoa.
Ja unessa minä olen aina puussa jonka näen / kun päivä on yön kanssa tasan, syksy mailla, / ja silmien lävitse lensi lintuparvi, / lämmitä itseäsi / kun lätäköt jäätyvät täällä taivaan pohjalla, / on taivas ohut eikä kannata, ja sielu irti.
*
Henriikka Tavi Esim. Esa Teos 2007
Vehkalahdelta syntyisin (1978) on Henriikka Tavi, joka aloitti yliopistossa runoilijalle tyypilliset filosofian, kirjallisuustieteen ja estetiikan opinnot sekä opiskeli Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Tavi on uuden aallon runoilijoita ja Esim. Esa hänen kypsyytensä näyte. Kuten olen useamman kerran todennut, en ole erityinen uuden runon ystävä, mutta se johtuu puhtaasti siitä, mitä kaikkea käsittämätöntä tyhjyyden kolinaa uutena runona myydään, eikä mistään nurjasta asenteesta. Tavi on aito runoilija, jonka teokset kestävät useammankin lukemiskerran. – Hauska idea tuo sivujen alareunassa juokseva erillinen teksti, joka tuntuu joskus liittyvän sivun varsinaiseen runotekstiin, joskus taas ei.
Romaanit
Pete Suhonen Poikani ja meri Kosmos 2017
Kirjailija-toimittaja Pete Suhosen neljäs romaani on herkkävireinen kertomus isän ja yhdeksänvuotiaan pojan suhteesta vanhempien eron jälkeen. Meri antaa molemmille loputtomasti elämyksiä, rauhallista tilaa keskusteluille ja lopulta myös henkiinjäämiskamppailuksi muuttuvan seikkailun. – Tarina tekee vahvan jäljen lukijan mieleen hienolla kuvauksella meren osuudesta isän ja pojan välisen luottamuksen kehitykseen. Koko ajan rivien välissä puhutaan oikeastaan rakkaudesta. Kerrassaan antoisa, jännittäväksikin kääntyvä lukuelämys. Ja elämä on meri…
*
Marja Kyllönen Lyijyuuma WSOY 1997
Tässäpä taas yksi vereväkielinen kirjoittaja pohjoisesta, missä niitä tuntuu kasvavan. Kyllönen kirjoitti tämän esikoisteoksensa 22-vuotiaana ja löysi heti lukijansa. Romaani sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ilmestymisensä vuonna ja ehti toiseen painokseen asti. Wikipedia kertoo Kyllösen tamperelaistuneen ja julkaisseen toisen romaanin Rikot 2001. Siitä ei paljon mainintoja heru, eikä sen jälkeisistä julkaisuista. Ainakin hän on opiskellut sekä opettanut kirjoittamista. Lahjakkuutta on eikä rohkeutta puutu, mutta mihin hän katosi? – Voi että olikin Lyijyuuma raskasta lukea. Sadan sivun jälkeen harppasin sivulle 200 ja totesin, että sama meno jatkuu. Riitti. Kyllösen kieli on väkevää, jopa räävitöntä, mitä itse en pidä ansiona. Tekstissä on runsaasti murresanoja, joiden hillitön käyttö tekee siitä myös jossain määrin vaikeaselkoista. Ehkä oli myös niin, että aihepiiri, päättymätön parisuhderimpuilu ja holtiton naiskentelu sinne tänne, ei sytyttänyt. Kielen värikkyydessä ei monta vertaista liene, Katja Kettu tulee mieleen.
*
Jonathan Carrol Valkoiset omenat suom. Laura Lahdensuu Loki-kirjat 2006
”Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta” – kustantajan kanteen nostama mainoslause ’myi’ minulle kirjan kirjaston hyllystä, mutta lause on kyllä sinänsä kryptinen. Mieleeni tulee, kuka antaisi lahjaksi tämän kirjan ja kenelle, ainakaan jos on itse lukenut sen. Siltikin joku saattaa pitää tarinasta, jossa kuolleet ihmiset tapaavat toisiaan ja järkyttävät vielä eläviä ystäviään ilmestymällä varoittamatta heidän elämäänsä. – Luin sata sivua, en saanut kiinni mistään järjellisestä juonesta enkä ilahtunut tyylistä, kielestä tai yleensä mistään. Ehkä jossain toisessa ajassa, toisessa elämässä. Tai sitten vain ei.
*
Heini Röyskö Mustat ikkunat omakustanne, Kristillisen Kirjakaupan nettisivulta
Kirja kuvaa helluntailaisperheen kuopustyttären kokemusta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja äitinsä suvun henkisestä perinnöstä. Lienee niin, että on oltava jokin kosketus helluntailaisuuteen, ymmärtääkseen vivahteita myöten mistä puhutaan. Kirjalla on tärkeä viesti erityisesti helluntaiseurakuntien piireissä toimiville ja liikkuville. Vanhempien tarina on kauniisti kirjoitettu eikä kanna katkeruutta sukupolvelta toiselle. Tässä raivataan parhaalla tavalla sukupolvien välisten salaisuuksien kuilua, vapautetaan itseä ja toisia kantamasta taakkoja, jotka estävät elämästä. – Tunnistin henkilöt, ehkä siksi lukukokemus tuli niin iholle, mutta tuotti samalla korjaavan kokemuksen itsellenikin.
***