Vuoden 2016 viimeisenä iltana katselimme tuhansien kaupunkilaisten kanssa keskustassa Aurinkomäen ylle puhkeavia sähikäiskukkia. Ilotulitus oli lapsiperheitä ajatellen järjestetty jo klo 20. Moderni kaupunki elää yhteisönä eri-ikäisten asukkaidensa toiveita ja odotuksia myötäillen. Oma vuoteni vaihtui samaa jalkasärkyä pitkin, jota olin jo koko joulukuun kärvistellyt, mutta siinä tulisen kukkameren katveessa en sitä mieti. Ehkä olen jo oppinut erottelemaan asiat, joilla on hetkensä – ja ne, jotka tulevat lupaa kysymättä. Keskiyöllä soivat kirkonkellot, aloittivat reformaation muistovuoden.

Tammikuisen arjen tultua olin jo ortopedillä valituksineni. En ole saanut nukuttua, kun hermosärky raastoi pitkin oikeaa jalkaa kuin pedon kynsillä. Mistä se tällä kertaa alkoi, en osannut sanoa, äkisti kuitenkin. Lähete fysiatrian polille aluesairaalaan lähti, ja apteekkiin e-resepti vahvasta hermosärkylääkkeestä. Kieltäydyin opiaateista, yksi kokemus niistä muinoin sappikivuissa riitti. Kuukauden viimeisenä päivänä tapasin poliklinikalla fysiatrin. Kutsu lannerangan magneettikuvaukseen tuli helmikuussa. Kun fysiatri soitti tuloksista, oli särkyä kestänyt tasan kolme kuukautta. Sain vihdoin tietää syyn tuskaiseen, toistuvaan särkyyn. Kun särky hiljalleen taas häipyi, lopetin lääkkeen ohjeen mukaan hallitusti.

Maaliskuussa olin retriitissä. Se tuntui pelkästään hyvältä, en miettinyt mitään erityisiä. Ihan kuin olisin vain kokoillut hermosäryn hajottamia ruumiin- ja sielun voimia. Toisen synttäripäivän merkeissä ajelimme Tampereelle, yövyimme Villassa, kuten aina, ja kävimme katsastamassa Sara Hildenillä Raimo Mäkilän näyttelyn. Kyllä ne Mäkilän kuvat minua ravistelivat. Christina Brancon fado-konsertti herätti uinuneita muistoja Andalusian matkalta. Huhtikuussa Esikoinen soitti ja kertoi erosta. Ei voi sanoa, etteikö merkkejä olisi ollut nähtävissä pitkin syksyä, myös lapsissa, mutta ainahan rakkailleen toivoo hyvää, myös kykyä ja voimia ratkoa ristiriitoja. Lapsille vanhempansa kertoivat tilanteesta vasta toukokuun lopulla. Kyllä meistäkin oli tuskallista nähdä heidän maailmansa särkyvän, ottaa vastaan lasten surua ja pienen pojantyttären urhoollista yritystä kannatella veljensä lohdutonta kipua. Kesä alkoi surullisissa merkeissä. Juhannuksen päiviksi lähdimme Turkuun. Juhannusaattona kävelimme Kultarannan puistossa ja rannalla. Niin kaunista, rauhoittavaa.  

Heinäkuussa olimme liikkeellä. Porvoossa, Hatanpään ruusupuistossa ja Pyynikin kesäteatterin Niskavuoren nuori emäntä -esitystä katsomassa Tampereella. Sukulaisia ja ystäviä tapaamassa Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Samalla reissulla yövyimme myös Valamossa ja poikkesimme Lintulassa. Matka antoi uutta ajateltavaa. Elokuussa olin ystäväsiskon kanssa Ikaalisissa Hengen Uudistuksen kesäjuhlilla. Tutustuimme uudenlaisen, kirkkoon kuuluvan yhteisön tapaan ilmentää uskoaan. Avartavaa. Kuun puolivälissä Kuopus ja morsio tulivat kesälomalle Lontoosta ja samaan aikaan meillä alkoi saunaosaston remontti kotona. Loppukuusta olimme kylpylässä sen aikaa, kun vessaa laitettiin, muuten kotona. Remontti kesti ja kesti, kun alapohja otettiin auki ja sitä kuivattiin viisi viikkoa. Syyskuussa paimensimme päätoimisesti remonttia, pari konserttia ja musikaaliteatteriesitys Myrskyluodon Maija sentään saatiin katkaisemaan nuhjuista arkea. Lokakuussa päästiin viimein remontissa jälleenrakennusvaiheeseen. Oli ilo seurata pesutilojen ja saunan kohentumista. Kumpikin joutui käymään aluesairaalassa, minä tällä kertaa päivystyksessä, jalalle kaatuneen palkin ansiosta, Toinen tutkimukseen kutsuttuna. Kuun lopussa päästiin viimein juomaan remontin valmistujaiskahvit kakkuineen.

Vuoden mittaan maailmallakin tapahtui monenmoista. Syyrian sota jatkui seitsemättä vuotta. Italiassa oli tuhoisia maanjäristyksiä. Donald Trump asetettiin presidentin virkaan Washingtonissa. Syksyllä Karibian merellä kulki neljä hirmumyrskyä tehden tuhojaan saarilla ja rannikolla. Terroritekoja tapahtui Euroopassa, erityisesti Englannissa., Ja toukokuussa saatettiin Helsingissä presidentti Mauno Koivisto haudan lepoon.

Meidän vaikea vuotemme sitten huipentui marraskuun puolivälissä, kun peräkkäisinä päivinä saimme kumpikin diagnoosin eri tahoilla tehtyjen tutkimusten tuloksina. Toiselle se merkitsi lisäystä lääkelistaan, minulle monivaiheisen hoitopolun alkua. – Nyt kun kaupungilla jo viritellään jälleen öistä ilotulitusta, kumarran pääni. Kaikki kääntyy hyväksi, tavalla ja toisella, vaikka tässä kohtaa emme tiedä miten. Aamun messusta jäi mieleen soimaan virsi 465: ”Koteja huoliin uupuneita elvytä armon Hengellä, ja mieliämme painuneita herätä, nosta, lämmitä. Lahjoita uusi rohkeus ja voima tehdä parannus.”

  • Voi miten sydämestäni toivotan sinulle ja teille helpompaa tätä vuotta, terveyden kohenemista ja siunauksen saattoa päiviin ja öihin. Voimia olla lapsenlapsille turvallisena ankkurina. Kirjoittaminen on varmaan sinulle yksi kantava voimavara. Katson joka päivä blogiisi ihaillen.

    Kommentin jätti Annikki · maanantai1am 1. tammikuu31am @ 08:39

  • Kiitos Annikki sanoistasi. Jatkamme kumpikin polkuamme ja saamme tukea luottamuksesta Jumalaan. Tänään on hyvä päivä!

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantai1pm 1. tammikuu31pm @ 12:22