Runot

Jouni Inkala    Nähty elämä   Siltala 2017

Jouni Inkala aloitti neljännesvuosisata sitten runoilijan taipaleensa voitollisesti J.H. Erkon palkinnolla ja Finlandia-ehdokkuudella. Viimeksi ilmestynyt teos seikkailee absurdissa maailmassa irrallaan kuin pilttuustaan karannut orivarsa ja viskoo numeropäitsiään. Tästä riittää taatusti kirjallisilla hengenheimolaisilla ja akateemisilla analyytikoilla mielenkiintoista analyysia.  – Lukijana totean vain, että yllättäviä ja huvittavia mielleyhtymiä ja toisiinsa mitenkään liittymättömiä lauseiden ryppäitä riittää. Onhan tämä persoonallinen ja sellaisena kiinnostava.  *Ote hauskimmasta ja ymmärrettävimmästä päästä kokoelmaa:

8

Kahdeksas vuosihääpäivä / hakee kyllästyttyään uutta symbolia. / Simpukka: ”Se olen minä, sillä kahdeksassa vuodessa / helmi kyllä ehtii kehittyä, jos on kehittyäkseen”. / Onni: ”Minäpäs, sillä vain minun ääneni / kykenee laulamaan saman päivän aikana saman melodianpätkän / kaikkiaan kahdeksan kertaa, joka kerralla oktaavia ylempää.” / Viuhka; ”Minäpäs, sillä olen ollut läpi vaihtuvien dynastioiden / yksi kahdeksasta valitusta, kahdeksasosakuolematon!” / Aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta: ”Kaikesta edellä sanotusta huolimatta / vain minun taivaallani kaksi kuuta seilaa yhteisellä kiertoradalla / ja kumpikin vuorollaan / kannattelee harteillaan toista.”

*

Risto Ahti    Lentäviä kukkia    WSOY 2013

Ahti (s. 1943) on runoilijoistamme monipuolisimpia, palkituimpia ja kunnioitettava on teosluettelokin, johon sisältyy myös runoilun oppikirjoja. Paitsi runoja Ahdin elämäntyö käsittää opetusta, kritiikkiä, artikkeleja ja esseitä ja suomennoksia. Lentäviä kukkia on hänen viimeisin runoteoksensa. Teos on mielenkiintoisesti rakennettu ja teksti yhä tuoretta ja antoisaa.  – Lentäviä kukkia lukiessa tuli tunne leijumisesta läpinäkyvässä labyrintissa – niin suvereenia runoa ja huikaisevia näköaloja avaavaa. Kirjaan vaikutelman tähän, sillä mitään vastaavaa en ole runojen ahkerana lukijana kokenut. Oikeastaan mikään katkelma ei voi kuvata kokonaisuutta Risto Ahdin tapauksessa. Silti:

On kuitenkin ymmärrettävä ihmisen vedenkaltainen luonne; / on käyttäydyttävä salakavalan hyvin niin, ettei jää kiinni erilaisuudestaan. / Ja on hankittava leipänsä ja viininsä laillisella tavalla. / On lähdettävä tiehensä opettajanpöydän takaa ja pysyttävä / siellä – on pystyttävä elämään kahta elämää. /

*

Jyrki Kiiskinen    Äänen murros    Teos 2015

Kiiskinen ei ole mikään aloitteleva runontekijä. Seitsemän suomeksi julkaistun runoteoksen jälkeen hän on päätynyt kokeilemaan erilaisia runotyylejä samojen kansien sisällä. Alkuosasta, joka on nimetty Ensimmäinen ääni, tulee mieleen kankaan kudonta, edestakaisin soutavine sukkuloineen ja poljinten rytmissä vaihtuvine loimineen. Toinen ääni kuljettaa mukanaan ihmisen työn filosofiaa ja maailman kuvia neljän rivin muotoon puristettuina palasina. Kolmas ääni hajauttaa lauseet irralleen ja Neljäs ääni sulloo runokuvat perinteisen runomitan muottiin. Lukijan kannalta on kyllä kiintoisaa seurailla, mihin suuntaan kokeilu johtaa, mutta runoissa maistuu samalla outo pakonomaisuuden sivumaku, niistä puuttuu ilo, ne eivät saa henkeä.  – Mitä sanoisin, maistelkaapa itse.

*

Tietokirjat

Liisa Keltikangas-Järvinen   Tunne itsesi, suomalainen   WSOY 2010 (9.p.)

Psykologian professori L. K-J, temperamenttia koskevista tutkimuksistaan tunnettu, kirjoitti perusteellisen kuvauksen suomalaisista. Kirja julkaistiin jo v. 2000 ja lienee kuulunut alaa opiskelevien käsikirjastoon iät ajat. Luin hitaasti uudelleen tätä mainiota opusta ja tällä kertaa hykertelin erityisesti sananlaskujen kuvaamaa suomalaisuutta.  – Luennoitsijana L. K-J on suorastaan murskaavan sujuva professorityyppi eikä hajamielisyydestä tietoakaan. Kirjaa on helpompi lukea, se on täsmällisesti jaoteltu ja tarjoilee sekä kansanviisautta että tutkijan viisaita tulkintoja suomalaisuudesta.

*

Romaanit

Umayya Abu-Hanna    Nurinkurin       WSOY 2003 (2.p.)

Palestiinalainen toimittaja ja kirjailija eli pitkään Suomessa, oppi kielen täydellisesti ja kirjoitti kirjan lapsuudestaan Palestiinassa suomeksi. Hän ei enää asu siellä eikä täällä, mutta antoi suomen kielellä meille lahjan, mahdollisuuden ymmärtää palestiinalaisten kulttuuria ja perinteitä sekä kokeneen näkökulmaa asumisesta muurien takana juutalaisvaltion kainalossa. Umayya kertoo kirjassa lapsuudestaan kuuden päivän sodan aikoihin.  – Luin tämän toistamiseen ja nautin taas kovasti eloisasta kerronnasta, jossa hivenen on aistittavissa ei-äidinkieltään kirjoittavan ilmaisu. Umayya ei kirjoita katkerasti eikä syyttele ketään, vaikka aihetta olisikin, seikka, joka lisää tekstin vaikuttavuutta.   

*

Riku Korhonen     Emme enää usko pahaan     WSOY 2016

Turkulaisen kirjailijan kuudes romaani on kunnianhimoinen yritys pureutua pahuuden mysteeriin. Korhosen teksti on tiukkaa, asiapitoista ja luotettavaa, mutta hiukan sekavaksi kokonaisuus mielestäni jäi. Alun tarina vaimosta ja ryöväristä herättää heti kiinnostuksen. Teksti solahtaa suoraan erään sortumassa olevan avioliiton tarinaan. Tarinan lopun kannalta voi ymmärtää sivuhenkilöiden heittämisen kehiin varhaisessa vaiheessa, mutta romaanin lukukokemusta vuorottelu häiritsee. Hyppelehtivä kerronta tuntuu sahaavan edestakaisin. Jos teoksen nimen on tarkoitus antaa romaanille teema, tarina ei vie teemaa huippuunsa.  – Ehkä Korhosen tyyli lähenee tässä rikosromaania. Melua pitämätön loppu on kyllä omalla tavallaan hieno.

*

Petina Gappah    Muistojen kirja    suom. Tero Valkonen    Tammi 2017 (Keltainen kirjasto)

Zimbabvelainen kirjailija kirjoitti romaanin, joka kuvaa mainiosti hänen kotimaansa (tapahtuma-aikaan vielä Rhodesia) elämää ja ihmisiä. Monenlaiset, vahvat taikauskot hallitsevat ihmisten kohtaloita, erityisesti poikkeavat lapset kantoivat aikaisempien sukupolvien suututtamien henkien aikaansaamaa kirousta. Romaani kertoo albinotytön tarinan, jossa salaisuudet säilytetään viimeisille sivuille asti. Tarina kerrotaan värikkäästi alkuperäiskielen ilmaisuja viljellen.  – Kiehtova, ravistelevakin afrikkalaiskulttuurin kuvaus, jonka herättämiä kysymyksiä joutuu pitämään mielessä loppuun asti eikä kaikkiin tule vastaustakaan.     

*

Laura Lähteenmäki     Korkea aika     WSOY 2016

Lähteenmäki (s. -73) on palkittu lastenkirjailijana, myös tämä aikuisromaani on taiten rakennettu ja hyvää, rikasta kieltä. Sukupolvitarina elää ja hengittää, säilyttää salaisuuksia ja jättää ne lukijan oivallettavaksi. Tarina alkaa evakkokarjalaisten, Olavin ja Annan asettumisesta lapsettoman pariskunnan, Heljän ja sodassa vammautuneen Kallen maista lohkaistulle tilalle rakentamaan kotia. Tarina tulee nykyaikaan Annan ja Olavin Lauri-pojan ja hänen Saana-tyttärensä kautta.  – Pitkästä aikaa käsiin osui kunnon lukuromaani, jossa tarina pitää otteessaan ja vetää lukijaa sivu sivulta eteen päin niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään.  

***