Olimme lauantain päivänäytöksessä Kaupunginteatterissa. Myrskyluodon Maija -musikaalin esityksestä jäi vähän raskas olo. Kun näyttämölle yritetään luoda merimaisema, syntyy kulissitaidetta. Kolisevia veneitä työnnellään ihmisvoimin sinne ja tänne. Epookkipuvut osaltaan luovat tummia sävyjä. Iso näyttämö pyritään väkisin täyttämään paljolla väellä, tanssiryhmä liehuu aallokkona ja valkeat liinat lokkeina meren yllä. Muusikot tekevät työtään orkesterimontussa, josta ei näy muuta kuin kapellimestarin päälaki. Anni Blomqvistin sydänverellä kirjoitettu elämäntarina raastaa katsojaa, musiikki pauhaa myrskyisesti. Parasta antia on pääroolin esittäjän, Laura Alajääsken syvä eläytyminen tarinaan ja erityisesti laulut, jotka soivat vahvasti ja kauniisti ja kohottavat esityksen tunnelmaa. Maija Vilkkumaan luomat laulutekstit ovat raikkaita ja ilmaisuvoimaisia. – Musikaalit ovat yleisöystävällisiä ja tuovat yleensä teatterille sekä katsojia että tuloja. Toivottavasti Maija pyörii niin pitkään, ettei mittava satsaus tunnu turhalta.
Hei
Olimme samassa näytöksessä lauantaina!
Kauniina muistona oli v. 2015 lahden Kaupunginteatterin esitys, joka oli lempeä ja sympaattinen. Uusintana TV:stä tullut Åke Lindmanin kuusiosainen sarja Myrskyluodosta oli myös satuttava.
Bussimatka Ahvenanmaalle ja käynti mm. Anni Blomqvistin haudalla tuli mieleen.
Tämä välillä riehakas esitys oli jotain muuta. Arvostan kyllä teatterilaisten työtä muuten.
Kommentin jätti tuula-mummo · tiistaina 26. syyskuuta @ 20:26
Tuula – No jopas, eikä tavattu! Esitys taisi olla loppuunmyyty, joten väkeä oli paljon. Yhden ainoan tutun tapasimme, entisen naapurin vuosikymmenten takaa.
Minä muistelin edellistä täällä näkemääni musikaalia Katri Helenasta. Se oli valoisa ja viihdyttävä.
Musikaalissa on tärkeää, että päähenkilöt osaavat laulaa hyvin – ja kuten sanottu tässä Maijan esittäjä oli loistava.
Heräsi kyllä halu lukea myös Anni Blomqvistin kirja.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 26. syyskuuta @ 21:14
joissakin arvosteluissa sanottiin että maijan katsomisesta ei tullut sellaisia väristyksiä, että se olisi koskettanut jostain. esimerkiksi kun maijan lapsi kuolee, niin hän ei pääse suremaan kuollutta lastaan rauhassa, koska kohtauksen katkaisee liian kevyt musiikki.
televisiosarjaa ei päihitä mikään. siinä on sitä ikisuloista romantiikkaa, joka minusta saakin olla ikisuloista silloin, kun kerrotaan ihmisistä, jotka selviävät omalla voimallaan maailman ja säätilojen pahuudesta.
sarjaa kelpaisi minusta katsoa uusiksi vaikka joka syksy, ei ainoastaan tekijöittensä suurtyönä tai dramatisointina ja ohjauksena, vaan myös inhimillisten arvojensa takia.
meri
Kommentin jätti meri · keskiviikkona 27. syyskuuta @ 16:19
Meri, minäkin ajattelin siellä haikeutta tuntien tv-sarjan ’oikeaa’ merimaisemaa ja eri tavalla iholle tulevia kohtauksia. Teatteri on teatteri ja elokuva on elokuva. En tiedä oliko hyvä idea tehdä tästä aiheesta musikaali nimenomaan teatteriin.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 27. syyskuuta @ 21:03