Toinen päivä käynnistyy tasan kahdeksalta. Timo toivottelee hyvät huomenet ja puikahtaa työmaalleen. Seuraa uurasta koputtelua pitkin päivää. Mustat säkit täyttyvät irrotetuista seinäkaakeleista ja katoavat ovesta. Illalla pesutilan seinät ammottavat auki eristeitä myöten. Kosteuden mustuttamat palkit suihkunurkkauksen ja saunan väliseinän lattianrajassa kertovat omaa kieltään siitä, miksi nyt ollaan tässä puuhassa.  

Eilen ehdin jo ajatella, että onpa nyt todella hyvä, että on eriö eikä wc ole pesuhuoneen puolella, kuten talon pienemmissä asunnoissa. Ei tarvitse joka liraukselle lähteä kaupungilta vessaa etsimään. Tosin kuulin ohimennen, että eriön kohennukseen menee vielä kolme päivää sitten kun pesuhuoneen puoli on valmis. – Eestäpä syömätön löytyy, sanoisi äitvainaa, jos olisi sanomassa. Tulemme vielä siis tarvitsemaan myös suunnitelmaa B.

*

Kolmas remppapäivä alkaa samoin kuin eilinen. Timo on ilmeisen täsmällinen mies. Olen noussut puoli kahdeksan, ehtinyt pukea ja juoda aamuteen parin paahtiksen kera sekä lusikoida jogurttia myslin ja marjasopan säestyksellä. Olen aamulehden kimpussa, kun ovikello soi. Ja siitä alkaa ja jatkuu kopsutus ja jyske. Pakenen toiseen päähän huoneistoa tänne kolmanteen huoneeseen, jossa muutenkin kirjoittelen. Toinen on ryhtynyt inventoimaan vempainlehtipinojaan (Bitti, TM).                   

Mietin, missä saisin tukan pestyä. Pihassa? Ämpärillinen lämmintä vettä, pesuvati, shampoo ja pyyhe. Kyllä onnistuu.

Iltapäivällä alkaa infernaalinen meteli, kun Timo alkaa repiä lattialaattoja. Toteamme, että nyt on pakko lähteä. Ulkona tipahtelee muutamia vesipisaroita, mutta sadevarusteet olisivat tukahduttavia, lämpöä on yli 20 astetta. Kiertelemme lähistön tuttuja lenkkipolkuja ja löydämme jopa ’salaisen metsikön’, jossa emme olleet koskaan käyneet, vaikka se on ihan kulmilla! Kuopus soittaa siihen hetkeen, he ovat jossakin etsiskelemässä hääpaikkaa ensi kesäksi. – Oi, kuulostaa lupaavalta, sanon. He ovat tulossa huomenna käymään ja selostan remppatilannetta. – No, me tullaan puolen päivän aikaan joka tapauksessa, katsotaan mikä silloin on tilanne ja toimitaan sen mukaan.

*

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.