Moottoritietä ajellessa on hyvää aikaa jutustella keskinäisiä. Saattaa olla, että siinä puhe eksyy muistelun puolellekin. Niin kävi, kun ajoimme ohi paikoista nimeltä Piikkiö ja Raadelma. Kyllä suomenmaassa on ihme paikannimiä, täytyy sanoa. Liikuskelija saa ihmetellä milloin minkäkin sortin kylttiä. Noista puhe lipsahti tätiini, joka aikoinaan asui niillä main. En häntä monesti tavannut, mutta viimeinen tapaaminen jäi mieleen. Täti oli tullut sisarensa luo yökyliin. Hän kertoi äitini lapsuudesta ja nuoruudesta asioita, joita en ole äidiltä kuullut. Siitä taas muistin, miten kirpeästi äiti oli tätä vanhempaa siskoaan luonnehtinut. Äiti oli sisarussarjansa kahdeksas syntymäjärjestyksessä ja suri kovin jäätyään ’viimeiseksi’, kun nuorin ja läheisin siskonsa kuoli aiemmin.

Rupesin siinä muistelemaan muitakin äidin suvun tätejä, joilla oli semmoisia nimiä kuin Alma ja Hilma, Aino ja Liisa. Tädeistä nuorin oli minusta mukava, häntä tapasin useimmin, vaikka hän asui Helsingissä. Häneltä sain kerran omin käsin villalangasta neulotun punaisen hameen ja puseron. Se oli minun ’prinsessapukuni’, kellään ei ollut kyläkoulun joulujuhlassa niin kaunista pukua. Jos äiti olisi itse ehtinyt neulomaan, hän ei ehkä punaista olisi tehnyt. Oi, kiitos, Liisa-täti, että ymmärsit! Enoja oli neljä, joista vanhinta en koskaan tavannut, sillä hän kaatui rintamalla. Heikistä, Matista ja Aarosta minulla on muutama muisto kustakin. He olivat tosi kilttejä enoja.

Isän suku on ollut minulle tutumpi ja läheisempi, mikä johtui siitä, että olen kasvanut viisi ensimmäistä lapsuusvuottani sukuperheessä, johon äiti tuli miniäksi sotavuosien aikaan. Setiä oli neljä: Eino ja Heikki olivat sodassa hekin, Yrjö-setä opiskeli Helsingissä. Isänkin veljistä vanhin kaatui sodassa. Tätejä oli kaksi, nuorempi kummitäti Helli naitiin Keski-Suomeen. Vanhempi Ida-täti oli mainion persoonallinen pakkaus, hänen kanssaan oli aina rattoisaa. Hän eli osan itsellistä elämäänsä Turun seudulla emännöitsijänä papin perheessä. Kävin opiskeluvuosina ja myöhemminkin pääkaupungista käsin häntä tapaamassa.  

Tiedän joissakin suvuissa olevan tapana pitää kesäisin serkkutapaamisia. Koska vanhempani olivat isosta perheestä kumpikin, minulla on serkkuja ns. pilvin pimein ja ne ovat kuka missäkin, kauimmainen Amerikassa asti. Tuottaa vaikeuksia muistaa edes nimet, moni äidin suvun serkuista on jäänyt täysin vieraaksi, vanhimmat ovat jo poissakin. Vain ne kaksi, joiden kanssa kasvoin ja leikin, tulivat tosi läheisiksi ja heistäkin toinen on jo poissa. Tapaan ’serkkuveljeä’ Lapsuusmaalla käydessä melkein joka kesä.

Luulen, että aiemmin suvuilla on ollut enemmän merkitystä kuin nykyään. Sukupolvelleni tärkeimpien ja läheisimpien ihmisten joukossa on omien lasten ja lastenlasten lisäksi opiskelukavereita, entisiä työtovereita tai harrastusten kautta ystäviksi tulleita. Lapsuudenystävä on eräänlainen muistojen kultaama käsite, ainakin minulla. Minulla on kuitenkin yksi nuoruuden ystävä sekä ystäviä, jotka eivät ole sukua, mutta ovat elämässäni kukin omalla tärkeällä paikallaan.

  • Voi, miten lempeästi kerrot suvusta ja sukulaisista. Minä olen saanut vain vuosilukuja henkilöistä, siis syntymä- ja kuolinaikoja ilman tarinoita. Nekin kyllä kelpaavat, huomaa kuuluvansa isompaan ketjuun.

    Kommentin jätti tuula-mummo · tiistai6am 27. kesäkuu30am @ 10:43

  • Tuula,
    meillä tämä Toinen on sukututkijatyyppiä, hänen arkistoissaan on omasta suvustaan nimet ja syntymä- sekä kuolinpäivät. Ne kertovat toki myös jotain ihmisen tarinasta. Minulle oleellisia ovat henk.koht. muistot suvun ihmisistä. Yritän saada Toistani myös kertomaan muistojaan ja jotain olen kuullut oma-aloitteisestikin jopa useammankin kerran, hänen vaaristaan (isänisä) esimerkiksi. Ehdin myös tavata Uuno-vaarin ja mukava muisto siitä kohtaamisesta jäi.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai6am 27. kesäkuu30am @ 11:15

  • Ajattelin aikoinaan, että Pohjois-Karjalan nimistö Öllölöineen on ylittämätön, mutta kummallisia tai hauskoja nimiä on täällä Suomi-äidin lounaishelmassakin. Mainitsemassasi Piikkiössä, joka nykyisin kuuluu Kaarinaan, on Raadelman kartano, entinen katolisen kirkon tila, jonka Kustaa Vaasa luontevaan tapaansa otti kruunulle kirkon muun omaisuuden tavoin. Nykyään kartano on yksityiskäytössä.

    Lähellä Raadelmaa sijaitsee niin ikään keskiajalta peräisin olevan Tuorlan kartano (ent. Hulkkis-Tuorla). Sekin joutui Kustaa Vaasan toimesta kruunun pohjattomaan taskuun. Lahden toisella puolella olevan Kuusiston piispanlinnan hän määräsi purettavaksi. Tuorlan kartanon omistaa Turun yliopisto. Kartanon mailla sijaitsevassa observatoriossa äskettäin eläkkeelle jäänyt tähtitieteen professori Esko Valtaoja tutkii vieläkin tietä tähtiin.

    Kun Seiskarin saari talvisaodan alla tyhjennettiin, asutettiin väki Turunmaan saaristoon ja vasta äskettäin olen saanut selville, että isoisäni isä haudattiin Kustaviin ja isoäitini äiti Merimaskuun. Kustavin pienellä hautausmaalla lienee suurin osa seiskarilaisia tai heidän jälkeläisiään, hautakivissä olevista nimistä päätellen. Itse olen Kotkan poikii savolaisesta äidistä ja seiskarilaisesta isästä.

    Kommentin jätti a-kh · tiistai6pm 27. kesäkuu30pm @ 19:18

  • Pohjois-Karjalan Möhkö ja Öllölä saattavat niminä olla hauskimmasta päästä, mutta on niitä hauskoja nimiä täällä Suomi-neidon lounaisessa paidanhelmassakin. Kaarinaan liitetyn Piikkiön Raadelmasta, Kuusistonsalmen rannalta, löytyy Raadelman kartano, taustaltaan keskiaikainen katolisen kirkon tila, jonka Kustaa Vaasa otti kruunulle muun kirkollisen omaisuuden ryöväämisen ohessa. Kartanon alueen läpi kulkee osa Turun ja Viipurin välisestä Kuninkaantiestä. Kartano on yksityiskäytössä.

    Likellä Raadelmaa sijaitsee Tuorlan kartano, keskiaikaiselta nimeltään Hulkkis-Tuorla, joka lieni piispan karjatila vastapäätä lahden toisella puolella sijainnutta Kuusiston piispanlinnaa. Kustaa Vaasa määräsi kartanon kruunulle ja piispanlinnan purettavaksi. Niin tehtiin. Linnanrauniot on turistinähtävyys ja Kartanon omistaa Turun yliopisto. Kartanorakennusten likellä sijaitsevassa observatoriossa tähtitieteen professori Esko Valtaoja tutki työkseen tietä tähtiin ja mietti Jumalan olemassaolon mahdollisuutta sanaillen asiasta kirjan verran piispa Juha Pihkalan kanssa.

    Yllätyksellisesti tämä isänmaan kolkka on osoittautunut minulle sukumenneisyyden kannalta tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi. Olen tiennyt, että seiskarilaiset asutettiin Turunmaan saaristoon, mutta vastikään on ilmennyt, että isoisäni isä on ollut haudattuna Kustavin kirkkomaahan ja isoäitini äiti Merimaskun kirkon viereen. Ensin mainittu hauta on käytetty uudelleen ja luulen, että samoin lienee toisenkin laita toisenkin haudan. Kustavin pieneen kirkkomaahan on haudattu lukuisa joukko sukulaisiani. Maantieteellisesti eristyneessä saaressa melkoinenjoukko asukkaista oli tavalla tai toisella sukulaisia keskenään. Minä olen Kotkan poikii vehmersalmelaisesta äidistä ja seiskarilaisesta isästä.

    Ja siunatuksi lopuksi: lähtiessäni joskus bussilla Kajaanista huomasin auton ikkunasta tielaitoksen kyltin:
    Meteli seis.

    Kommentin jätti a-kh · tiistai6pm 27. kesäkuu30pm @ 23:07

  • a-kh,
    kiitos seikkaperäisestä kommentista, joka valaisee hiukan edesmenneen tätinikin syitä asua Piikkiön ja Raadelman seudulla. Ymmärsin, että hän oli ollut karjakkona jollakin isolla karjatilalla, olisiko ollut joku noista kartanoista kenties.
    Hm, Möhkö ja Öllölä voisivat olla vaikka Tove Janssonin muumimaailmasta niminä. Moottiritieltä olisi muuten voinut poiketa Kaanaaseenkin.
    Sukujuuristasi sen verran, että lienetkö saanut selville isäsi ja äitisi tarinan, miten seiskarissa syntynyt nuorimies on vehmersalmelaisen tytön kohdannut.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikko6pm 28. kesäkuu30pm @ 12:25

  • Ellinoora

    Ajoitte Raision Kaanaan ohi. Olen käynyt siellä ja myös Alajärven Kuolemassa ja Lapuan Raamatussa.

    Vanhempieni tarinaa en tunne aivan alusta. Naimisiin he menivat samana vuonna jolloin synnyin. He eivät liene koskaan asuneet saman katon alla. Ollessani lapsi tätini sanoi, että isä jätti äidin. Äitini sairastui parkinsonismiin ja eli viimeiset vuotensa kunnalliskodissa, jossa kuoli 46-vuotiaana.

    Isoisäni muutti 1925 perheineen seiskarista Koiviston Tiurinsaareen, jossa isoin osa lapsista syntyi, isänikin.

    Kommentin jätti a-kh · keskiviikko6pm 28. kesäkuu30pm @ 18:16

  • Voi sentään, miltä tuntuisi kertoa asuvansa Kuoleman kylässä?
    Onko Kajaanin lähistöllä Metelin seisake, tuli mieleen hassunkuuloisesta kyltistä, jonka mainitsit.
    Äidilläsi on ollut kova kohtalo, eikä isäsi ratkaisua voi ihmetellä. Sukutarinat värittävät mennyttä, ymmärrys elämän monivivahteisuudesta lisääntyy.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikko6pm 28. kesäkuu30pm @ 18:26

  • Ellinoora

    Metelin seisake oli Paltamon kunnan Metelin kylässä sijainnut rautatien seisake. Enää ei juna Metelissä seisahtele ja tienviitassa lukee Metelinniemi.

    Kuoleman kyläkaupassa myytiin kylän omaa pinssiä, jossa luki ykskantaan Kuolema. Olin pyöräillen matkalla Isokyrön kirkkoa katsomaan.

    Kommentin jätti a-kh · keskiviikko6pm 28. kesäkuu30pm @ 21:08