Pissismummo on juuri saanut lenkkarit jalkaan eteisessä, kun pilvestä pussahtaa lumiannos alas.  – Nonnih, pitipä arvata. Ovelta katsoen tuo näyttää kuivalta pakkaslumelta, mutta sulaahan se heti sulassa maassa niin miksei ihmisen tukalla ja takilla. Merkille on kyllä pantu, että toukokuun lumisateet ovat olleet näytösluonteisesti ohimenevää sorttia, joten Mummo jää pukeutumisoperaation puoliväliin tarkkailemaan tilannetta ja ottaa esiin yhden monista puuhista, joita mummoilla on aina varalla.   

Kun Mummo saa koneen auki ja pääsee kirjoittamisen alkuun, äsken sakeana tuprunnut sade on jo laantumaan päin. Aifouni kilahtaa, viesti tulee Puolassa marhailevalta ystävältä, joka valittaa kuoppaisia teitä niillä main. Noteerataan se pikku vastauksella. Ja kas, sillä välin aurinko on jo tullut pilven takaa, ja yksi kevätsään ailahduksista on taas kuudessa minuutissa ohi.  – Hiiohoi, nyt mentiin!

P.Kaveri lähtee mukaan jarruttamaan liiallisia menohaluja. Noh, lonkkakin muistuttaa Mummoa, että ihan äsken ei lenkillä ole oltu. Meno tuntuu vähän ruosteiselta. Askelletaan kotikatua parin korttelin verran, ja siitä aukeaa metsäpolku. Tuoksuu havupuilta, jotka ovat juuri saaneet raikastavan lumikylvyn. Linnut piiskuvat, peipponen vähän sooloilee. Valkovuokot ja sinivuokot availevat lumipöllyn säikähdyttämiä teriöitään. Koivut ovat hiirenkorvilla. Kevät puskee esiin kylmästä piittaamatta.
Tunnin kuluttua ollaan kotiovella taas, ja kas, jostakin tupsahtaa lumipilvi siihen kuin tilauksesta.  Kevät ailahtelee.