Runot

Pauliina Haasjoki                      Planeetta         Otava 2016

Jos kriitikon työssä on joskus ollut jotakin kohottavaa, niin silloin kun on nähnyt nuoren kirjailijan rientävän radallaan. – – Tänään, seitsemän kokoelmaa kainalossaan, hän on merkittävimpiä nykyrunoilijoitamme. Ja tämä ei ole mikään yhden ihmisen mielipide. – Näin Mervi Kantokorpi, HS.

Kuten aina, tutkin kritiikkejä ja esittelyjä vasta luettuani löytämäni kirjan. Tämä Pauliina Haasjoen (s. -76) proosarunoteos sai välittömästi huokaamaan, miksi en ole havainnut hänen teoksiaan jo aiemmin. Ihastuttavaa, uudenlaista runokieltä, rajattomiin sinkoilevia ajatuksia, joilla on niin paljon annettavaa lukukerrasta toiseen. Nykyrunoutta usein vaivaava sisällyksettömyys, onttous, sanojen kolina tyhjyydessä, sanoilla ja muodoilla kikkailu ei todellakaan vaivaa Haasjoen runokieltä. Hän tarjoaa vastakohdaksi uusia, raikkaita ajatuskulkuja, näkymiä maailmaan ja maailmankaikkeuteen.       – Tämä on helmi.                        ­

Lumen keskellä nousi tummansinisessä kohdassa nyt laulu kuin jokin kynttilä, korkea ja valkoinen. Kaikkialle heittyi monivärisiä varjoja salaisista valonlähteistä. // Kun katsoo ilmaa on tosiaan kuin siinä ilmenisi lumikiteen mahdollisuus kussakin kohdassa sitten taas ei. Kun ne pääsevät, ikkunalaudalle ne ratkesivat siihen. // Missä kuu on, se, joka kasvoi niin täydeksi? Lukujonon päässä, kaartavalla maidonvalkoisella tiellä se pyörein luku on.

*

Romaanit

Jonas Hassen Khemiri    Kaikki se mitä en muista  suom. Tarja Lipponen   Johnny Kniga 2015

Nuori ruotsalainen kirjailija (s. 1978) oli jo esikoisteoksellaan valloittanut Ruotsin lukijat. Tästä kolmannesta romaanistaan hän sai myös August-palkinnon. Khemiriä on kutsuttukin 2000-luvun Strindbergiksi. Romaani tuntuu tuoreelta, erilaiselta. Se tapahtuu Ruotsissa ja Berliinissä, kertomus etenee kaleidoskooppimaisesti ja kiivaalla sykkeellä keskushenkilöidensä elämää valottaen. Kirjailija on kirjoittanut myös draamaa, hänen romaanissaankin on draaman kaari.   – Pidin kovasti tästä uuden ajan ihmisten tarinasta ja tyylistä, jolla Khemiri sen kertoo. Tarina kertoo riviensä välissä myös ruotsalaisesta yhteiskunnasta sivusta seuraajan silmin.

*

Toisaalta, kaikkea voi sattua  -Venäläisiä novelleja  suom. Martti Anhava, Vappu Orlov  WSOY 2015

Kahdentoista venäläisen nykykirjailijan novellit yhdessä kokoelmassa on kiehtova ajatus. Ja nimenomaan novellit. Niin, jokainen lienee ne menneet suuret Tolstoit, Dostojevskit ja Tsehovit lukenut. Uudet novellit paljastavat venäläisen sielun muuttumattomaksi ajasta ja paikasta riippumatta. Sielun tarkastelussa viipyilevät kertomukset saavat kaipaamaan otetta venäläisen yhteiskunnan ja maailman nykymeininkiin. Lopulta jonkinlainen yritys siihen suuntaan löytyykin Anna Matvejevan satiirisesta tulevaisuusmuseo -novellista esimerkiksi.     –  Samaan aikaan lukemisen kanssa osui seurattavaksi tv:n venäläissarja Suojasää, joka vain vahvistaa vaikutelmiani. Aikoinaan Ivan Goncharovin Oblomovin vitkasta olemista väkisin tarvottuani päätin, että nyt saavat venäläistarinat minun puolestani olla. Ja saivat ollakin, vuosikymmeniä. Nämä novellit ja tv-sarja ovat varovainen yritys kiinnostua uudestaan. Ei tämä tyrmäys ole, mutta ei oikein saa ystävystymäänkään.

*

Göran Tunström    Jouluoratorio suom. Arto Häilä           Gummerus 1997 (3.p.)

Kirjailija (s. 1937) paljastuu tyylitaituriksi, jonkalaisia lukijaminäni aina tiedostamattaankin etsii. Kirja oli kaivettu kirjaston varastosta ja tuotu esille, en muista mistä erityishyllystä sen poimin. Nimestään huolimatta tarina ei ole mikään joulutarina, vaikka Bachin Jouluoratorio kulkeekin jonkinlaisena punaisena lankana. Tunström on kirjoittanut kauniisti kerrostuvan sukutarinan isistä ja pojista, joilla kullakin on erityislaatuinen äiti.  Tarina alkaa äidin kuolemasta, joka jättää pysyvät jäljet isään ja poikaan ja heijastelee vielä pojanpojankin elämässä hänen äitinsä kautta. Romaani palkittiin ilmestymisvuonna Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla sekä suurella romaanipalkinnolla. Kirjan tarinasta tehtiin myös elokuva.   – Göran Tunström kirjoittaa todella kaunista tekstiä, jonka sävyt erinomainen suomennos saa hyvin esiin. Nautittava tarina!

*

Pirkko Saisio   Signaali            Siltala 2014

Joskus huvittelen lainaamalla mielikirjailijoideni opuksia muutaman vuoden välein uudestaan. Blogin Lukunurkkauksen kautta hakemalla voin helposti verrata mitä mieltä olin Signaalista ensi lukemalla ilmestymisvuonna ja onko mielipide muuttunut. Signaalin luin ilmestymisvuonna. Silloin viihdyin kirjailijan fragmentaaristen esseiden parissa. Tällä kertaa nautiskelin erityisesti puoli-ironisista huomioista kunniatohtoriksi vihkimisen tilaisuuksissa, joissa kirjailija oli osallisena.   – Ei voi kuin ihailla miten Saisiolla on sana hallussa, on myös näkemystä ja kokemusta ja rohkeus sanoa. Kirja ei oikeastaan ole romaani vaan esseekokoelma, joka koostuu tunnelmapalasista, havainnoista, ulkoisen herättämistä sisäisistä liikkeistä. Ironia tyylilajina on hankala, mutta tässä lempeysasteessa, jonka Saisio osaa, se on nautittavaa.  

***

  • Tämä runonäyte tempaisi heti mukaansa, siitä tuli todellisuutta. Tätä helmeä pidän silmällä kun käyn kirjastossa.

    Kommentin jätti pirkko · torstaina 2. helmikuuta @ 15:43

  • Saattaisit Pirkko tykätä Saisiostakin, jos et ole vielä tuota lukenut.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 3. helmikuuta @ 19:28

  • kävin lainaamassa haasjoen, ja että se on ihana. ensin tuli sellainen tunne, että tekstissä on lapsen näkökulman, mutta sitten muutin mieleni: se on pikemminkin aikuisen, joka kaipaa lapsuuttaan. ilostuin siitä, että haasjoki pitää itsensä tiukilla ja varoo kliseitä. eikä näissä runoissa ole turhaa syvämietteisyyttä tai raskasmielisyyttä. kun ei haalita mitään eksoottista rekvisiittaa, eikä uppouduta mihinkään tavattoman syvälliseen, niin juuri siksi runoista voi tulla syviä.

    *
    samaa mieltä kanssasi sanojen tyhjästä kolinasta ja kikkailusta; ne tuppaavat runoihin niin helposti pesiytymään.

    Kommentin jätti meri · perjantaina 3. helmikuuta @ 19:30

  • Minäkin ajattelin pistäytyä meidän kirjaston runohyllyllä ja samalla voin katsoa Eeva Sjöbergin taidenäyttelyn.

    Kommentin jätti Tuulamummo · lauantaina 4. helmikuuta @ 14:27

  • Meri kulta

    Pyrin aina lainaamaan uudet runoteokset, jos vain kiinni saan. Usein petyn, ihmettelen. Tietenkään vanhojen mestareiden veroisia ei kannata etsisäkään, mutta ihastuuhan runon ystävä jos löytyy joku uusi, todella runoilija. Se uusin sanoin kuvattu tuttu maailma – ajatusten ja tunteiden raannaton aava – ihastuttaa aina.
    *

    Tuula

    Meidänkin kirjastossa on usein taidetta esillä. Aina ei niistä kovin ilahdu, mutta katsoa kannattaa, helmiä voi olla sielläkin.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 4. helmikuuta @ 15:23

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.