P7114022

Varhainen kahden ja puolen tunnin lento kolmen meren yli. Dublinin kentällä on ruuhkaa. On vain yksi pitkä kiitotie, sama sekä tulijoille että lähtijöille. Kiertelemme puolisen tuntia ympyrää ennen kuin tulee vuoromme laskeutua. Mietin miksi me olemme täällä vasta nyt, kun matkustus alkaa käydä vaivalloisemmaksi. Niin kauan Irlanti on ollut toivekohteiden listalla. Vuotemme pinoutuvat, pinon paino jo tuntuu. On aika herätä vihdoin: jokainen matka tästedes voi olla viimeinen yhteinen, sen verran riskitekijöitä jo on.

Tulopäivän sää osoittautuu saaren tyypillisimmäksi: pilveilevää, auringon pilkahtelua, muutama sadepisara bussin tuulilasiin kaupunkikiertoajelulla. Dublinin kuhinaan tuntuu olevan helppo solahtaa. Kadut ovat kotoisasti mullin mallin kuten Helsingissäkin joka kesä. Dublinissa kaivetaan nyt paikkaa luas’in (raitiotien) kiskoille kapeiden pääkatujen keskelle. Kaksikerroksisia kaupunkibusseja jyrisee tauotta suuntaan ja toiseen. Siellä täällä joku huono-osainen lojuu kadun varrella kerjuukuppi ojossa. Jalkaudumme keskustan ainoaan puistoon. Se on omistettu Oscar Wildelle. Siellä on myös ainoa koko matkan aikana nähty lasten puistoalue.

sieluni tarvitsee puut

Oscar Wilde

Oscar Wilde

P7114037

P7114039

Saamme liput Dublinia-museoon tutustumaan Irlannin historiaan ja opas häipyy teilleen. Museo on ahdas ja sokkeloinen, vaeltelemme siellä koululaisryhmien seassa omaan tahtiin opastauluja tutkien. Eri aikakausia on elävöitetty luonnollisen kokoisin vahanukkevitriinein. Tekstitaulut ovat myös iiriksi, joka on virallisesti maan ensimmäinen kieli, vaikka vain kymmenesosa puhuu sitä äidinkielenään. Historia kertoo viikinkien tulleen saarelle ensin laivoineen ryöstelemään luostarien aarteita ja tekemään kauppaa. Viikinkien valta-aika päättyi 1100-luvulla, kun anglo-normannit hyökkäsivät saarelle ja valloittivat sen. Museo esittelee viikinkien ajan ja keskiajan elämää Dublinissa.

Museon uumenista nykyaikaan noustuamme vaeltelemme omin päin kaduilla. Penkkejä ei ole missään, nuoriso istuskelee talojen portailla ja turistit seisoskelevat tukkimassa ahtaat kulkuväylät. Ymmärrämme, että penkit ovat pubeissa. On ilmeinen tarkoitus viihtyä siellä guinneslasin ääressä.  Mekin viihdymme lounassalaattia nautiskellen. Sitten kuljeskelemme Trinity Collegen portista alueelle, missä on nurmikkoa ja upeita puita (mutta ei penkin penkkiä). Aurinko on tullut esiin ja helottaa täysillä. Koska on tarkoitus tavata siellä Leni-opas määräaikaan, emme enää lähde kaupungille. Ryhmämme näyttää kokoontuvan paikalle ajoissa.

Bussissa käy ilmi, että eräs yksin matkustavista naisista puuttuu. Opas lähtee takaisin kohtaamispaikalle etsimään, mutta sillä välin nainen ilmaantuu omia aikojaan bussille. Opas tulee ja kuulee, että nainen on löytynyt, mutta eräs mies on lähtenyt pakottavan tarpeen ajamana etsimään vessaa. Tilanne huvittaa matkalaisia, vaan mitä miettinee oppaamme. Odottelemme siis, ja kohta helpottunut mieskin ilmaantuu. Mutta kaupungin työstäpaluuruuhka on alkanut ja jumittanut bussin. Odotus jatkuu. Leni käyttää tilaisuuden hyväksi ja saamme kosolti dublinilaisten arkeen liittyvää tietoa.

Ensimmäinen yöpymispaikkamme on Kildaressa, josta on tarkoitus heti aamulla jatkaa kohti Galwayta. Olen puhkirikkiväsynyt huonosti nukutusta yöstä, varhaisesta ylösnoususta, odottelusta ja kävelemisestä. Ehdin suihkuun ja siistiytymään ennen illallista. Pöydissä keskustelu on väkinäistä kuten aina ensimmäisenä iltana uppo-outojen kesken on.  Naiset puhuvat puuta heinää, miehet eivät vaivaudu sitäkään vertaa, paitsi Toinen. Hän ottaa luontevasti puhetta vieressään istuvan miehen kanssa päivän kokemuksista. Minä en jaksa. Vieressäni istuva edellisen puoliso kysyy vähän töksähtäen: Mistä te olette? Vastaan yhdellä sanalla. Hän ei saa siitä lörpötyspuheen aihetta, jättää minut rauhaan. Kolmen ruokalajin illallinen on ihan liikaa. Syön kasviskeiton ja maistelen pääruokaa. Jälkiruoka on ylimakeaa minulle. Poistumme ensimmäisten joukossa huoneeseen, eikä unta tarvitse houkutella.

…jatkuu