Aamiaisen jälkeen istuskelemme jonkin aikaa hotellin puutarhassa, jossa seurailemme kesynoloisen kissan touhuja. Se on kiinnostunut gorilla-patsaasta. Kivahan olisi ollut tietää, miksi puutarhassa yleensä on kookas gorillapatsas, emmepä tule kysyneeksi.

Kävelemme selkeän ja lyhyehkön reitin kaupungin keskustaan Vapaudenpatsaan aukiolle ja sen laidalta sunnuntain kierroksella huomaamaamme Jerseyn museoon. Museossa on monta kerrosta mielenkiintoista nähtävää Jerseyn historiaan liittyen. Onpa oikeisiin nahkoihin täytetty Jerseyn lehmäkin. Kahden tunnin museossa kiertelyn jälkeen tuntuu lounas olevan jo tarpeen, etsimme siis kauppahallin, jonka kohdalla toisella puolen katua on kalahalli. Siellä on oppaan kehuma ravintola, jossa valitsemme grillattua meribassia voikastikkeen ja tuoreiden kasvisten kera lounaaksi. Hyvää!

Keskustan katujen näyteikkunat luovat kuvan hyvinvoivien ihmisten kaupungista. Pieni paikka, mutta paljon patsaita. On perinteinen kullattu kuningaspatsas, on ylevä Vapautuksen muistomerkki, on modernimpaa, ilmassa roikkuva ihmishahmokin, on hyvinvoiva sammakko pylvään päässä. Kävelyllä tulemme kaupungin nimikkopyhimykselle omistettuun St. Helierin kirkkoon. Se on tavanomainen anglikaanipyhäkkö, kaunis, rauhallinen. Kohtaamme mummon, joka laittelee kukka-asetelmia. Pienessä sivukappelissa on katseenvangitsijana lasitaiteilijan luomus, Sininen Madonna. Yritän ymmärtää sen värisanomaa, mutta siinä tulee vain viluinen olo. Kirkossa viipyessämme on kirkon pihalle pystytetty kahvikoju, mutta emme nyt poikkea siihen vaan jatkamme läheiseen Paraatipuistoon, jota hallitsee kookas ja pöyhkeä Don-patsas korkealla jalustalla. Sen juurella on runsaasti nuorisoa istuskelemassa, ehkä Don-herra on heidän idolinsa.

Palaamme kaupungin halki oman puistomme teehuoneelle kahville ja Rose Gardeniin istuksimaan. Tunnelma on apea, jonkinlaista riitaa on matkalla syntynyt, en enää edes muista mistä. Miten voi ollakin, että neljänkymmenen yhteisen vuoden jälkeen toinen toisensa ajatusten, tunteiden ja toiveiden ymmärtäminen käy aina vain vaikeammaksi. Lokki yrittää repiä Ruusutarhan kalalammikon suojaverkkoa. Istumme Maryn ja Arthurin penkillä taas, koska siinä on hiukan varjoa, enkä voi olla auringossa. Mietin, ovatko M ja A olleet sopuisa pari. Jos eivät, mikä piina, että joutuvat istumaan samaa penkkiä vielä vuosikymmenet kuolemansa jälkeenkin. Joku lintu laulaa meille kirkkaasti livertäen. Mustarastaskin siinä hyppelee, ja kauempana kujertaa kyyhkynen. Tunnelma lientyy. Edessäni valtava hehkuvanpunainen ruusu on tänään avannut kasvonsa auringolle. St. Lukasin kellot soivat puoli kuutta.

******jatkuu