Kun lento lähtee suden hetkillä ja kentällä pitäisi olla kaksi tuntia ennen, on melkein turha mennä ylipäätään nukkumaan. Mennään kumminkin ja siitähän seuraa heräämisen hetkillä vain melko syyntakeetonta toimintaa. Kolmasosa taksimatkasta lentokentälle sujuu unihämärässä (käsittämättömän pirteän kuskirouvan kyydissä), kun tajuntaan äkisti hiipii epävarmuus tuliko kaikki mukaan. Passi ainakin on, mutta lyhyt tsekkaus osoitti, että pieni lentolaukkuni puuttui. – No, käännytäänkö hakemaan, kysyi Pipsapirteä. – Pakko se on hakea, ynähdän häpeissäni. Pienen kotiseuturetken verran eestaas sompailua ja kohta matka jatkuu eteiseen unohtuneen laukun kera. Toinen ymmärsi olla sanomatta sanaakaan ylimääräisestä kierroksesta, vaikka mittari raksutti.

JERSEYN SAARIVALTIO – pikkuisia saaria puolenkymmentä Englannin Kanaalissa – valikoitui kohteeksi kiinnostuksesta saarimatkailuun. Tarjontaa valmismatkoille sinne ei ole liiemmin näihin asti meiltä ollut eikä paikka kovin suurta turismivolyymiä kestäkään. Lähtö- ja paluupäivä menevät matkaamiseen, ei uskoisi, että noin lähellä olevaan paikkaan on lentäen niin hankala matka. Kööpenhaminassa vaihdetaan (ja odotellaan) konetta ja SASin pienet reittikoneet saavat tunteja kulumaan meren yli lentäessä.

Pääsaarella asuu lähes satatuhatta ihmistä, pääkaupunki St.Helierissä kolmisenkymmentä tuhatta. Puolet väestä on syntyperäisiä saarelaisia. Saarivaltio on itsehallintoaluetta Englannissa (kuten Ahvenanmaa meillä), sillä on oma parlamentti, oma rahakin (Jerseyn punta) eikä Jersey kuulu EU:hun. Toki Englannin puntakin on käypää valuuttaa, mutta euro ei. Viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Saari on itseasiassa lähempänä Ranskan rannikkoa (25 km) kuin Englannin. Kaikki on ihmisenkokoista; kadut (ja bussit) kapeita, vasemmanpuoleinen liikenne soljuu ketterästi. Verotus on matala, mistä johtuu, että saarta kutsutaan myös veroparatiisiksi. Ihan ketä tahansa saarelle muuttavaa ei hyväksytä asukkaaksikaan, pitää olla sijoituspääomaa.

Hotelli Merton

Hotelli sisäpuistikon puolelta

näkymä sisäpuistikkoon

Howard Davisin puisto

Hotellivalintamme osui mitä parhaiten, sijainti hiukan keskikaupungilta sivussa, St.Helierin suurimman ja kauneimman puiston kulmalla. Hotellissa sattuu olemaan saapumisiltana yksityinen first communion-juhla, varakas italialaissuku juhlii hienosti päivälliselle pukeutuneena tyttärensä ensiehtoollista. (Katolisessa maailmassa meidän rippikoulumme konfirmaatiota vastaava riitti toimitetaan ennen murrosikää, jopa 7 vuotiaana.) Hotellin toiseen siipeen kulkiessamme näemme pikku Shannon-Marian tanssimassa kimaltavassa valkoisessa morsiuspuvussaan ystävineen tunnelmavalaistulla tanssilattialla yökerhossa. – Ajattelen: miten eri maailmasta aamuvarhaisella lähdimmekään.

*jatkuu