ei tarvitse kahdesti katsahtaa jo näkee
talven tanssivan ikkunan takana
hiutalehelmoin
puita havunvihreitä, paljaita
peltoja hahtuva hahtuvalta peittyviä

tunti tunnilta sade sakenee, valostaa pihat
ruoho pilkottaa kylmän sylistä
naapurin auton peittää jo lumilakana
 – mutta aamulla kaikki on taas ollut unta

*
on myös mustasieluisia päiviä
jotka nuolaisevat ohuen lumen
kadulle kasvaa lätäköitä
koivunoksat valuttavat murhettaan pisaroina
marraskuun pilvet matavat, tuuli hyytyy
ja mieli

*
marraskuuta ei moni rakasta
valopilkut
etsittävä melkein ryömien

*
 ei ole ennen ollut juuri tätä marraskuuta
riipaisevine öisine uninäkyineen
valvottuine pimeän tunteineen
hätkähdyksenä heräävine aamuineen

ei tätä lumettoman maan sudentummaa läsnäoloa
näin hellän vaiteliaasti
kouraisevaa

**

  • Vuosi vuodelta olen alkanut rakastaa tätä vuodenaikaa yhä enemmän. Paljasta metsänhiljaisuutta joka ei vaadi mitään, joka antaa olla, jos niin haluaa. Mutta Ellinoora, ompa runosi hienoja kertakaikkiaan puhuttelevia ja niin upeita yksityiskohtia täynnä. Ihan kuin metsäkin marraskuussa, vasta riisuttuna huomaa yksityiskohtien merkityksen ja hiljaisen kauneuden ja lohdullisuuden. Milloinka sinulta ilmestyy kokoelma?

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntai11pm 23. marraskuu30pm @ 17:18

  • Paljaus on puhuttelevaa,ja kuten sanot, lohdullistakin. Usein runossa on nämä kaksi tasoa, metafora ja sen alainen elämän kuva. Niin näissäkin.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantai11pm 24. marraskuu30pm @ 17:52