IMG_0864

Oli jo aikakin taas liikahtaa kotoa, kun lämpötila laskeutui säällisille lukemille. Siis autoon ja tielle, määränpäänä Tampere. Siellä vietetään teatterikesää ja meillä oli katsastamatta Pyynikin kesäteatterin tämänvuotinen esitys. Hauskahan se oli, enimmäkseen. Esiintyjäryhmä oli hiukan epätasainen. Eija Vilpaksen ammattitaitoisesti roolittamasta Irmasta muodostui Ehtoolehdon sankareiden johtohahmo. Muutama muukin herkullinen roolisuoritus jäi näytelmästä mieleen, mm. Sara-Maria Heinosen vihreätukkainen tyttö. Tommi Auvisen ohjaamassa teatteriesityksessä nousivat agendalle palvelualojen vierastyövoiman käyttö, kunnallisen kotihoidon työvoimapula, eutanasiakeskustelu ja asukkaille putkiremontista aiheutuneet ongelmat. Ajankohtaisia kaikki.

Jäin miettimään näytelmästä välittyvää vanhuuskuvaa, kun kesäteatteriesitysten tapaan kaikki vedettiin överiksi, että yleisöllä olisi hauskaa. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjat kannattaa lukea, teksti on oikeasti herkullista ja lukija pystyy mielikuvituksensa näyttämöllä näkemään henkilöhahmot, ehkä todellisempina kuin teatterissa.

Koska meillä oli yhteisen taivalluksemme merkityspäiväkin, hankkiuduimme toisena päivänä Viikinsaareen, josta oli miellyttäviä ja kutkuttavia muistoja parinkymmenen vuoden takaa. Kiersimme saaren leppoisaan tahtiin rantatietä pitkin, myös luontopolun meditaatiorasteineen. Lopuksi viivähdimme Pyhäjärven ekumeenisessa kappelissa, joka on entiseen putkaan rakennettu ja v. 1995 kappeliksi vihitty uniikki taideteos. Seinille maalatut vanhat symbolikuvat keskustelevat taiteilija Ilkka Väätin modernien taideteosten kanssa. Kappeli jakautuu esikristillisiä symboleja esittelevästä eteistilasta Stefanus Laurentiille pyhitettyyn läntisen perinteen ja Aleksanteri Syväriläiselle pyhitetyn itäisen perinteen huoneisiin. Paikkaan perehtynyt vapaaehtoisopas esitteli mielellään kappelia maalauksineen.

Söimme hiukan juhlallisempaan tyyliin illallista ja muistelimme, miten olemme aikojen saatossa juhlistaneet yhteisiä vuosikymmeniämme. Usein on oltu meren tuntumassa, hakeuduttu luontoon ja taide-elämyksien pariin. On tanssittu valssia pienessä paatissa myrskyävällä merellä, illastettu ruusupuutarhassa ja katseltu täysikuuta merellä risteilylaivalta. Viisitoista vuotta sitten siunattiin uudet sormukset seremonioitta kotikirkossa messun jälkeen. Ja matka jatkuu, jos Luoja niin suo.

On ollut helpottavaa, kun politiikkakin on ollut kesälomalla. Toisiaan sijaistaneet ministerit ovat pysyneet kiireisinä töissään eivätkä ole olleet  alituiseen toimittajien ärsyttäviin kysymyksiin vastaamassa ympäripyöreine liturgioineen. Sen sijaan eräskin puoluepomo on ehtinyt järjestämään itselleen pelleilyllään kyseenalaista julkisuutta vapaa-ajallaan. Äänestäjäin silmissä menetetty uskottavuus ei tiedä hyvää ensi kevään vaaleissa. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Budjettiuutisista ei kannata olla vielä mikseenkään ennen kuin ministerit ovat palanneet pöytiensä ääreen ja oppositio hoitamaan räksytysvirkaansa.

Meteorologit lupaavat kansalle vielä muutaman hellepäivän ennen syksyisiä sienestyssäitä. Riemuitkaa niistä kaikki ketkä voitte. Kesän kuuluu kääntyä syksyä kohti ajallaan. Sitä odotellessa.

Voi että helpottaa, kun hetkeksi ainakin helle heltyi, ja lämpömittari näyttää entisnormaaleja kesäpäivälukemia. Tormennun tuulettamaan makuuhuoneen yläkomeron sisältöä, kun tuuli niin mukavasti henkäilee pihassa. Toinen puuhailee pyykinpesukoneen kimpussa, irrottelee hyvin palvellutta ja uransa loppusuoralla olevaa masiinaa pois vietäväksi. Iltapäivällä tuodaan uusi. Toinen oli valinnut AEG:n koneen, jotka valmistetaan nykyään kuulemma Turkissa. Saksalainen laatumerkki itämaisin vivahtein, mikäpä siinä, työtähän turkkilaisetkin tarvitsevat.

Päiväni alkoi ihanasti ystävien aamutervehdyksellä. Sitten Mummelin kännykkä kilahtaa, siellä on  Murunen, joka pulputtaa Isin ja Rip-veljen kanssa tehdyn matkan kokemuksia, äsken koottua uutta koulupöytää ja tulossa olevan ekan koulupäivän Kaikkia Tärkeitä Asioita. Mummeli toivoo erityistä ja henkilökohtaista suojelusenkeliä Murun ja jokaisen uuden ja isommankin koululaisen jännittäviin alkupäiviin.

IMG_0839

sytytän muistotuohuksen Eerolle, entiselle työtoverille, jonka aika täyttyi taannoin. hän oli sydämellinen mies ja kehitti laaja-alaisesti kotiseurakunnan jumalanpalveluselämää ja musiikkia. inhimillisesti ajatellen hänen elämänsä päättyi kesken työn. uskon kuitenkin, että itse kunkin elämänkaari on oikean mittainen, ja kun aika täyttyy, meidät kutsutaan pois – ei liian varhain eikä liian myöhään. 

*

pitkän ja voimia koetelleen hellejakson jälkeen alle 25 asteen lämpö tuntuu ihan taivaalliselta. voi istua pihakeinuun syömään mansikoita ja jäätelöä ja katselemaan tuttua mustispariskuntaa  syreenin lehvästön alla pöyhimässä omia herkkujaan.

IMG_0817

Kuopus ja Morsio muuttivat takaisin viimeisten muuttolintujen mukana toukokuussa. Asettumisen jälkeen alkoivat varmistella lähestyvän hääpäivän ohjelmaa. Aikuisiahan he ovat, halusivat tehdä juhlasta oman näköisensä, kutsua ystäviään, joitakin serkkujaan, kumminsa ja muutaman lähimmän sukulaisen. Sulhasen isän puheenvuoroa kysyttäessä Toinen myönteli, että kyllähän se käy. Sulhasen äiti puolestaan arveli, ettei laulunumeroon taipuisi (ankara liikuttumisvaara!), mutta kysäisi, josko hääparille runo sopisi. Ja se sopi.

Juhlapäivän sää tarjosi olosuhdehaastetta yllin kyllin. Helle paahtoi täysillä, mutta yllätysmomenttina mereltä puhalteli vilvoittava tuuli, taivutteli puita, hulmutti naisväen helmoja ja antoi kyytiä kampauksille. Vihkiminen tapahtui vanhojen puiden varjostamalla rannalla, taustana venesataman kauniit purret. Esikoisen perheorkesteri soitti häämusiikin, viulussa Muru, selloissa Ritaripoika ja Isi. Tuuli lennätteli iloisesti nuotteja ennen tilaisuuden alkua, kunnes keksittiin teipata nuotit puisille tarjottimille. Mikrofonilta oli unohtunut ’karvahattu’, niinpä kaiuttimesta kuului voimallista tuulen kohinaa, jota pastori vertasi Pyhän Hengen olemukseen. Hän jakoi viisaita ajatuksia rakkauden kestämisestä avioliiton arjessa ja saatteli rukouksin ja siunauksin morsiusparia yhteisellä tiellä, jota he olivat jo seitsemän vuotta kulkeneet. Tahtomista kysyttiin ja molemmat tahtoivat. Kaasot lukivat vuoroin korinttilaiskirjeen 13. luvun rakkauden ylistystekstin ja ottivat rukoustekstissä kauniisti huomioon myös tulossa olevan rakkausvauvan.

Oi sitä herkkupöytää! Aterialla tarjottiin mahtava määrä herkullisia salaatteja, pääruokana suussa sulavaa black angus härän filettä gourmet-kastikkeineen ja ranskalaisine viineineen, kahvi ja hääkakku jälkiruokana. Hääpari istui perinteen mukaan omassa pöydässään, kolme ihanaa kaasoa ja kaksi komeaa bestmania omassaan. Sukulaiset ja ystävät oli plaseerattu saliin siten, että seurustelu kävi tuttujen kesken vilkkaana. Sulhasen puolella lapsilla oli oma pöytä, jossa pikkuserkut saivat jutella omia juttujaan.

Puheet pidettiin tavan mukaan pääruuan jälkeen ennen kahvia. Morsiamen isä puhui lämpimiä onnellisen miehen sanoja rakkaalle tyttärelle ja ’mieluisalle’ vävylle, ja sulhasen isä toi vilpittömät onnen- ja siunauksen toivotukset rakkaalle Kuopukselle ja mieluisalle ’tyttärelle’ sekä odotetulle syysvauvalle. Äiti puolestaan varoitti kuulijoita, että runo saattaa olla hieman tunteikas, ja huomattiin siellä muutaman tarvinneenkin nenäliinaa. 

Kaasojen puheet kuvasivat kauniisti ystävää, jonka olivat huomanneet jossain vaiheessa rauhoittuneen, mistä he arvasivat, että nyt on tosi kyseessä. Olivat myös sitä mieltä, että sulhanen ja morsian sopivat ehdottoman hyvin toisilleen. Bestmanien puheista saimme kuulla, minkälaisena nämä yhdeksänvuotiaasta asti toisensa tunteneet olivat oppineet hänet tuntemaan ja miten vakuuttuneita hekin olivat siitä, että kyllä nyt vakka oli oikean kantensa löytänyt. Poikien keskinäinen kaveruus teki meihin vaikutuksen, sillä hääjuhlaan oli tullut kaikkiaan kuusi meillekin tuttua koulukaveria, joku vallan toiselta puolen maailmaa. Oli tosi mukava nähdä heitä aikuisina ja kuulla mitä heistä on tullut.

Häävalssinsa Kuopus ja Morsio tanssivat Kummisedän teemasävelen tahtiin. Pyörähdimme mekin parin vanhan valssin kera (Kultainen nuoruus). Arvelin siinä Kuopukselle, ettei ole taidettu tanssia yhdessä kuin kerran ennen tätä. – Joo, lukion vanhojentansseissa, totesi Kuopus.

Oli tunteikas päivä ja hyvät bileet. Monia herkkiä muistoja poikiemme lapsuus- ja nuoruusajalta kävi lävitseni onnellista paria katsellessa. Tajusin selkeämmin kuin koskaan, että Kuopuksemme on aikuinen mies, joka on itsensä, oman tiensä ja elämäntapansa löytänyt. Hänelle on suotu onni saada elämänkumppanikseen rakastettu, rauhallinen ja ihana nainen, joka kantaa yhteisen rakkauden salaisuutta sydämensä alla. Olkoon tuuli heille myötäinen!

 

 

 

 

Runot

Erzsebet Toth  Aamut, hiukset hajallaan  suom. Hannu Launonen ja Bela Javorszky  WSOY 2011

Hienointa unkarilaista runoutta läpileikkauksena runoilijan palkituista teoksista.  – Tämän runoilijan säkeet ovat harvinaisia, ne käynnistävät lukijassa luomisen ja ajattelun pitkiä prosesseja.

ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa / yöpaitani on / vielä unikuvista kostea / silkkiäispuu kiipeää jostakin / tänne luokseni, sen oksilla / kuivuvat hiukseni, oi äiti / mutta minä voin puhua / vain suurista hiljaisuuksista / voin soittaa sinulle vain sellaisia säveliä / joita lumi soittaa talven / mykillä uruilla —

*

Risto Ahti  Ilon ääriviivat  Valitut runot 1967-1998  WSOY 1999

Mirjam Polkusen kokoama hieno valikoima.

*

Mervi Koskela  Metsäksi laulettu puu  Sanasato Oy 2017

Esikoiskokoelma naisen elämänkaaresta.  – Elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja, erään äidin elämästä lohjenneita siruja ja kimpaleita.

Kun kaikki on pitkään jonkun toisen / vain rankkasateet / pesevät ohueksi kulunutta // Ojennettuun käteen on helpompi tarttua / kuin nousta vilpillisten silmien edestä

*

Sara Teasdale  En ole sinun  suom. Tuomas Kilpi  Oppian 2018

Amerikkalaisen Sara Teasdalen (1884 – 1933) sanotaan olevan 1900-luvun tärkeimpiä naisrunoilijoita. Meillä ei häntä tunneta, suomennoksia kun ei ole ollut, mutta englanninkielisissä maissa hänen runojaan luetaan edelleen. Runojen teemoina toistuvat ikääntyminen, rakkaus, kuolema, identiteetti, naisen asema yhteiskunnassa. Teasdale on saanut ensimmäisen runoilijalle myönnetyn Pulitzer-palkinnon.  – Olen todella vaikuttunut, taitavan suomennoksenkin ansiosta, tämän naisen runokuvista ja ajatuksista. Aika ei ole himmentänyt persoonallisten, uusia maailmoja avaavien runojen hehkua. Kesän runohelmiä!

Ajatukset ovat aarteeni ainoa / ja ne ovat riittävä apaja; / ajatukset sinusta ovat kultakolikkoja / jotka on lyönyt muistini paja. // Ja ne on käytettävä laulaen / sillä ajatukset, kuten kulta, pitää jättää / kuoleman tälle puolen / jotta ne voivat ikuisesti elää.

*

Juhani Ahvenjärvi  Maitovalas vatsa täynnä mandariineja  Teos 2018

Tamperelainen runoilija J. Ahvenjärvi (s. 1965) on julkaissut eri kustantajien kautta useita runoteoksia, joista tämä on seitsemäs. Minulle Ahvenjärvi on uusi tuttavuus.  – ’Maitovalaan’ ajatusmaailma tuntuu vieraalta – kuten usein miesten miehille kirjoittamissa teksteissä. Runot vaikuttavat tikkuisilta, jonka tekee runsas päälauseiden käyttö. Teoksen ulkoasu on erityisen kaunis, siitä kiitos kustantajalle. Jokunen kiinnostava ajatuskuva löytyy, kuten ”vesi nousee kuularingin betoniseen kehään” tai ”pallosalamat painivat pellolla heinäpaalien kanssa”.

Lumen loiva kolmio koulua vasten / katoaa kuin pöytäliina kiskaistaisiin pois. / Aivan tässä lähellä on lämmittävä järvi

*

Miia Paani  Tuulet vastaan  ntamo 2018

Esiintyvänä kirjailijana tunnetun Miia Paasin neljäs runoteos sisältää aforistisia säkeitä.  – Runosäkeet sisältävät ajatuksen, jonka voi vain ottaa vastaan ja maistella. Joistakin saattaa mietiskelemällä aueta enemmän.

Älä käännä toista poskea. Näytä nyrkki, nosta käsi tai käännä selkä.

Ongelman ratkaisu: Käy juurillasi. Älä juurru sinne.

Saari riidan keskellä. Ui sinne, vasten aaltoja. Ui hänen kanssaan.

Koiran tehtävä on katsoa palvovasti, kissan olla lämmintä kättä vasten, lapsen kasvaa ja kukoistaa. Äidin tehtävä on antaa tilaa.

**

Romaanit

Eve Hietamies  Hammaskeiju  Otava 2017

Herkän ja riemukkaan, elokuvaksikin päätyneen Yösyötön jälkeen Hietamies julkaisi Tarhapäivän. Hammaskeiju jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa ajasta, jolloin Paavo aloittaa koulun ja mitä siitä sitten seuraa. Tarina etenee runsain vuorosanoin ja Antin ajatusketjuina, ja on lukijalle huokoista ja hyvin sulavaa.  – Antti ja Paavo ovat niin kertakaikkisen riemukas isä ja poika -pari, että lukukokemuksesta muodostuu aidosti hauska. Väliin sai nauraa ääneen ja joissakin kohdin silmäkulmaan kiertyi liikutuksen kyynel. 

*

Henning Mankell  Ruotsalaiset saappaat  suom. Kari Koski  OtavaSeven 2016

Kaksi vuotta sitten luin Mankellin Italialaiset kengät ja ihastuin kirjailijan mainioon tyyliin ja tarinan omalaatuisiin henkilöihin. Ruotsalaiset saappaat viittaa jo nimellään edelliseen romaaniin, keskushenkilötkin ovat samoja, mutta teos on itsenäinen eikä tehty Italialaisten kenkien jatkoksi, vaikka kengistä vilahtaakin pieni merkki. Nyt tarina lähtee rullaamaan tulipalosta, jossa saaressa asuva päähenkilö menettää kaiken maallisen perintöomaisuutensa, onneksi ei kuitenkaan pankkitilin saldoa. Mankell sekoittaa draamaan päähenkilön päätelmiä, tuumailuja ja epäilyjä, ja onnistuu luomaan pelon ja kuoleman ilmapiirin tapahtumien ylle.  – Mankellin ajatuksenjuoksu ja tyyli viehättää minua. Tarina liikkuu avoimessa maastossa, jossa juonenkäänteet eivät ole ennustettavissa. Dramaattiset tapahtumat sivuavat rikoksen tunnusmerkistöä, mutta varsinaisesta rikosromaanista ei ole kyse. Vanhenevan ja erakoituneen päähenkilön tuumauksista voi löytää itselle tuttuja vivahteita.

*

Henning Mankell  Syvyys  suom. Laura Jänisniemi  Otava 2004

Merihenkinen kertomus ihmisen kietoutumisesta omien valheidensa verkkoon. Tarinan pinnan alla loiskuvat petoksen ja vihan synkät syvyydet, etäisyyden ja läheisyyden ratkaisematon dilemma. Hyytävää luettavaa helteelläkin.    

*

Tiina Lifländer  Kolme syytä elää  Atena 2016

Blogikirjoittaja julkaisi esikoisromaaninsa, jossa kolmen ihmisen tarinaa kudotaan vuoroon 1950-luvun ja 2000-luvun alun aikajanalla. Ensin on Helmi ja Lauri, sitten vielä Kerttu. Lopuksi on Helmi ja Kerttu kahdestaan. Erikoinen tarina, jossa sivuhenkilöinä viivähtävät Kertun puoliso ja lapset ja Helmin sisarentytär. Romaani on omistettu ”Äitille”.  – Kirjailijan tyyli on selkeää ja sujuvaa, ja tarina hulmuaa paikoin valtaisan sävykkäänä ja kauniina kuvatessaan draamallisia huippukohtia. Kirjailija ei mene helpoimman kautta, tarina haastaa lukijaa. Pidin kovasti lukemastani.

*

Marianna Kurtto  Tristania  WSOY 2017

Erikoinen, jotenkin runollinen tarina meren eristämästä tulivuorisaaresta ja sen asukkaista. Keskushenkilö on Lise, nainen, jolla on poika. Mies on merenkulkija, enimmäkseen poissa omilla teillään. Saaren tulivuori alkaa purkautua ja väen pelastusoperaatio hajottaa yhteisön. Osa asutetaan Englantiin, Lise jää Kapkaupunkiin, jonne pelastuneet ensin vietiin.  – Teksti on jollain tavalla etäännytetty, kuten elämä eristyneellä saarellakin. Erikoinen tarina, jonka allegorioita voi jäädä miettimään.

*

Juha Ruusuvuori  Yksi näistä pienimmistä  WSOY 2017

Kirjoittaja on kirjallisuuden ammattilainen, joka on tässä romaanissa pureutunut perusteellisesti pohjoisen lestadiolaisyhteisön elämänmuotoon ja sen keskuudessa piilevään rikolliseen sivuilmiöön, pedofiliaan. Romaanissa on kirjoittajan puolison, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren ammatillinen näkökulma kauniisti mukana.  – Romaani on aiheensa vuoksi tavattoman tärkeä, ja mielestäni maltillisesti ja kaunistelematta kirjoitettu. Lukijalle kertomukset lasten hyväksikäytöstä ovat ahdistavia, mutta tarinan henkilöiden elämä järjestyy ja oikeus toteutuu tavalla ja toisella.

*

Maritta Lintunen  Stella  WSOY 2018

Kirjailija ja musiikin maisteri, jonka tuotanto käsittää kaksi runokokoelmaa, novelleja ja romaaneja. Syvällinen musiikintuntemus tekee tuoreimmasta romaanista ainutlaatuisen puhuttelevan ja viehättävän. Tarinalla voisi olla esikuvansa todellisessa elämässäkin, niin aidontuntuisena ja elävänä ihmiset näyttäytyvät. Teemana on taiteilijuuden ja realiteettielämän ristiriita, lahjakkuuden, kasvatuksen ja arkitodellisuuden kamppailu yksilön tulevaisuudesta.  – Musiikki-ihmisenä eläydyin vahvasti romaanin tarinan tunnelmiin ja käänteisiin. Vakuutuin kirjailijan kyvyistä ilmaista unelmien ja todellisuuden ristiriitaisiin pyrkimyksiin tukahtuvan elämän traagisuutta. Ihanan huikea tarina!

*

Anne Svärd  Vera  suom. Jaana Nikula  Otava 2018

Ruotsalaista 1969 syntynyttä kirjailijaa on kutsuttu ainutlaatuiseksi tyylitaituriksi. Vera onkin erikoislaatuinen romaani ja varsin hyytävällä tavalla. Svärd aloittaa hääkuvauksella, jossa morsian synnyttää hääpäivänään lapsen, joka ei ole sulhasen. Kerros kerrokselta monipolvinen tarina kuoriutuu esiin ja lukijan mieltä kaihertavat kysymykset saavat vastauksia. Romaanin päätös on sekin varsin erikoislaatuinen ja jättää Veran ja hänen äitinsä tulevaisuuden aavistelujen hämärään.  – Romaani on piinallista luettavaa, jos eläytyy tunteenomaisesti päähenkilönaisen ja tyttären kohtaloihin. Olisinpa ymmärtänyt keskittyä enemmän tarkkailemaan kirjailijan tyyliä ja tehokeinoja. Niissä riittääkin ihailtavaa.

*

Karoliina Timonen  Aika mennyt palaa  Tammi 2012

Kirja-alan freelanceriksi esitelty Katariina Timonen on ryhtynyt romaanin tekoon. Hän aloittaa tarinan naisesta, jonka mies on saanut vuodeksi rahoituskonsultin työn Yhdysvalloista. Perhe matkustaa Bostoniin ja pitkällä lentomatkalla nainen näkee lapsuuden ajalta tutun unen, joka alkaa toistua ja jatkua. Timonen kertoo lomittain unia ja unennäkijän tarinaa. Unennäkijän mielessä unille alkaa vähitellen löytyä selitykseksi jälleensyntymäkokemus. Lopussa unet ja tositarina alkavat jo sekaantua kirjoittajankin päässä ja tekstiin pujahtaa epäjohdonmukaisuuksia.  – Tarina on mielestäni kökkö rakenteeltaan ja vaatii lukijalta yletöntä ponnistelua. Ajoittain tulee tunne, että kummassakaan rinnakkaistarinassa ei tapahdu oikein mitään eikä tarinan päätöskään tarjoa kunnollista avainta. Romaanin naiskuva on yllättävän naiivi. Kirjan lukeminen osoittautui ajanhukaksi. 

*

Kjäll Westö  Rikinkeltainen taivas  suom. Laura Beck  Otava 2017

En ole aikaisemmilla lukuyrityksillä päässyt Kjäll Westön tekstien maailmaan jostain syystä. ’Leijat Helsingin yllä’ mm. jäi kesken, samoin ’Missä kuljimme kerran’. Mitä on tapahtunut minulle tai kirjailijan tekstille, kun tämä uusin ottaa heti mukaan, intensiteetti on sitä luokkaa.  – Meluamattomasti vahvaa tekstiä. Lähestyy inhimillisesti suomenruotsalaisen eliitin maailmaa ja avaa sen kerroksia kaunistelemattomasti ja samalla hienotunteisesti.

*

Heidi Köngäs  Sandra  Otava 2017

Köngäs on tarttunut ajankohtaisteemaan ja kirjoittanut romaanin kansalaissodan ajoista kolmen naisen kokemana. En ole enää aikoihin jaksanut paneutua lukemattomiin aihetta käsitteleviin artikkeleihin enkä tv-ohjelmiin, mutta ehkä juuri siksi Köngäksen romaani järkytti kertomalla naisen näkökulmasta, miten isän katoaminen särki köyhän lapsiperheen elämän. Romaani ei vaahtoa kummankaan puolen aatetta, kertoo vain, miten sitkeät naiset selvisivät kansalaissodan jaloissa.  – Pidin kirjailijan koruttomasta tyylistä kuvata Sandran ja lasten selviämistaistelua. Lukija tajuaa kirkkaasti, miten järjetön sota aina on, ja miten siitä kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Paikoin kirjailijan kieli on todella kaunista.

”Auton luona hän kääntyi vielä katsomaan taloon päin, nyökäytti kevyesti ja sulkeutui sisään päin kuin pieni soittorasia, ja vuodet palasivat hänen kasvoilleen.”

*

Haruki Murakami  Rajasta etelään, auringosta länteen  suom. Juha Mylläri  Tammi 2017

Japanilainen lempparikirjailijani Murakami julkaisi tämän romaanin 1992, mutta vasta viime vuonna Tammi on suomennuttanut sen Keltaiseen kirjastoonsa. Mies muistelee lapsuuden toveriaan ja nuoruuden rakastettuaan. Tutustuttuaan tulevaan vaimoonsa hän saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa tyydyttävämmäksi. Ja sitten eräänä päivänä hän kohtaa lapsuudentoverinsa uudestaan…  – Tarina on nostalginen, ihanalla, Murakamille tyypillisellä syvällä tavalla. Siinä on läsnä merkityksellisen elämän kaipaus, jota taloudellinen menestys ja rakastettava perhekään ei voi miehessä täysin tyydyttää.

*

Sinikka Nopola  Onko teillä tämmöistä?  WSOY 2017

Kustantaja on nimennyt Nopolan jutut oikein novelleiksi ja pannut koviin kansiin, suotta. Nopolan tyyli on ennallaan, mutta huumori on väljähtynyttä ja laimeaa, vain parhaimmat pätkät saavat lukijan hymyilemään vaivautuneesti.  – Melko lailla turhantuntuista ja löysää jutustelua, joita en novelleiksi kehtaisi nimittää.  

*

Elif Shafak  Rakkauden aikakirja  suom. Maria Erämaja  Gummerus 2010

Shafak on Turkin suosituimpia naiskirjailijoita ja ilmeisen perillä kulttuureista, joita tarina vertailee. Kirjan saatesanoissa verrataan 1200-lukua ja kaksituhattalukua toisiinsa aikakausina, joita leimaavat uskonnolliset ja kulttuuriset kiistat. Tarina kuljettaa aikakausia rinnakkain niin, että lähi-idän suufikulttuurin ja dervissien maailma aukeaa kiinnostavana ja rikkaana. Kustannustoimittajan työn puitteissa 2000-luvun amerikkalainen perheenäiti tutustuu kirjailijaan, joka kertoo tiestään suufilaisuuteen. Naisen ja kirjailijan välille syntyy rakkaussuhde, joka ikävä kyllä tuoksahtaa tyypilliseltä turhautuneen keski-ikäisen perheenäidin päiväunelmalta.  – Vanhat suufitekstit ovat toki hyvää sielunravintoa missä ajassa ja kulttuurissa tahansa, mutta kehyskertomus on heppoinen. Kirjan ulkoasu on kaunis, mutta yli 500 sivua tarinaa on vähän liikaa, tiivistys olisi parantanut kokonaisuutta. Suufifilosofian vuoksi kannattaa kuitenkin lukea.

*

Jill Santopolo  Valo jonka kadotimme  suom. Inka Parpola  Otava 2018

Amerikkalainen kirjallisuuden maisteri, apulaisprofessori ja kustannustoimittaja Santopolo on kirjoittanut menestyneitä lasten- ja nuortenkirjasarjoja. Valo jonka kadotimme on kaunis rakkaustarina, jonka alkupiste on syyskuun 11. päivän murhenäytelmä Manhattanilla.  – Valloittava tarina intohimoisen rakkauden hurmasta ja kipeydestä, valintojen vaikeudesta unelmien ja todellisuuden leikkauspisteissä. Hienosti ja koskettavasti kirjoitettu. Suosittelen!

*

Maeve Binchy  Kastanjakadun väki  suom. Hilkka Pekkanen  WSOY 2015

 – Ei kesää ilman Maeve B:tä! Hurmaavia irlantilaistarinoita Binchyn romaaneista koottuina mukavina annospaloina. Koska M.B. kuoli 2012, tarinoita ei enää tule uusia, mutta tämä viimeinen kokoelma sisältää myös ennen julkaisematonta tekstiä. Oi, niin viihtyisää!

***

Maailmanjärjestyksessä on ainakin yksi suvereeni asia, jota ihminen ei pysty peukaloimaan. Yritystä kyllä on. Typerintä on kehityksen vääjäämättömyyden kieltäminen. Huokailulla ja toivoskelulla ei tilanne myöskään parane. Ilmasto on muutoksessa, ja iso syy on ihmisen toimissa. Meitä on liikaa tällä pallolla.

Rankkasateet tulvineen ja mutavyöryineen, hurrikaanit ja hirmumyrskyt, maanjäristykset tsunameineen toistuvat päiväntasaajan tuntumassa. Euroopan eteläisin ja kaunein meri on muuttumassa ilmasto- ja sotapakolaisten hautausmaaksi. Valtamerillä kelluvat jättimäiset jätelautat.

Pohjoiset maat ovat pitkään saaneet seurailla kehitystä sivummalta, mutta tuhon kirves hakkaa jo täälläkin kaikkea, mikä kasvaa. Sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen on vakava globaali uhka. Hellekaudet piinaavat maata ja asukkaita. Pohjavedet niukkenevat. Tuhansien järviemme ja ainoan merialueemme rannat loiskuvat kesäisin vihertävää levämassaa. Pellot pöllyävät kuivuuttaan, heinä ei kasva, vilja ei valmistu. Metsät palavat soihtuna.

Saimme kauniin maan – jota emme ole osanneet emmekä välittäneet hoitaa hyvin. Häpeä ja surku.

Tuleillaan olevan perhejuhlan vuoksi Toinen ryhtyi kehotuksestani kokeilemaan pukujaan. Löytyi mustaa, tummempaa ja vaaleampaa harmaansävyä, vihertäväkin. Huu. Ihan hyvässä kunnossa, yksi kaiken kattava vika vain: pari numeroa liian suuria kaikki. Kyse ei ole pelkästään siitä, että miesten pukumuoti on nykyään vartalonmyötäisempi kuin ennen. Toinen on hoikistunut, todistettavasti. – Onneksi on aleaika, tuumin, – ei kun kauppaan.

Tulimme kotiin stadista kassit täynnä miesvaatetta. Nykymuodin mukaisesti istuu nyt puku Toisen yllä ja värikin on eloisampi. Moderni paita ja solmio tietysti myös. Kaiken kruunuksi valittiin kengät ja niihin sointuvat sukat. Tsadaa! Sanovat, että puku tekee miehen. Ainakin yleiskuva komistuu katsojan silmissä.

Vastaava inventaario omassa vaatekaapissani paljasti helpottavan asiaintilan. Löytyy peräti kaksi juhlapäivän asuksi sopivaa silkkimekkoa. Yksikin olisi riittänyt. Ei ole nimittäin nykymuodista iloa meikäläiselle.

P7191377

 ajatukset piimivät helteellä. ainoa, mitä jaksaa pihassa, on istua varjossa ohuessa kesämekossa ja odottaa tuulenvirettä.

ukkonen käy väliin räyhäämässä ja uhkailemassa, ja minä pelkään. kun se on kaatanut sadevesitynnyrinsä pihaan, huuhtonut katot ja kumisee pois päin,  olen kiitollinen. jäin henkiin.

tämä on kesä, monin tavoin parasta vuodenaikaamme. yritän muistaa sen. ja ovathan kukat.

IMG_0786

Vanhanpunainen talo viimeisenä kolmen ketjussa, jäkälöityneen aidan takana puisto. Avara nurmipiha, vadelma- ja viinimarjapensaita, hedelmiä ryöppyävä omenapuu, patinoitunut puukeinu vanhan koivun siimeksessä. Varjoisa terassi, johon voi pujahtaa keittiöstä. Kellarissa takkahuone, sauna, puuvarasto ja kylmätila. Talon seinustalla villiintynyt perennapenkki jo kuihtuneine pioneineen, ihanasti kukkivaa ruusumalvaa ja, kas, varjoliljakin… Korkeassa olohuoneessa ikkunan takainen rehevä salava muodostaa upean maisemataulun. Sisällä saattaa aistia vanhan talon edellisten asukkaiden jättämään hiljaisuuteen puhjenneen uudenlaisen, riemukkaan ja elämänmakuisen viserryksen. – Esikoisen loputon puuhamaa ja Murun ja Ritaripojan uusi isikoti.