Aurinko paistelee, ja pilvet pilveilee, vuoronperään, sopivin välein, ja sade pitää ansaittua vapaata. Mummon kalenterissa ei ole menoja merkittynä, missä lie koko kalenteri, taitaa olla jo muun männeenvuotisen tarpeettomaksi käyneen kaman muassa poissiivottu. Mummo könyää ihanan arjen inspiroimana pihavajassa etsiskellen tiettyä häkkyrää, tiettyyn tarpeeseen.

No eipä löydy häkkyrää, mutta löytyy yhtä ja toista muuta, ja sen muun muassa muuan muovimatto, joka muinoin hankittiin terassin pihakeinun eteen. Mummon mielestä matto on ystävällisempi keinussa istujan paljaalle  jalalle kuin terassin betonilaatta. Muutamankin kerran on hän jo ihmetellyt mihin se matto. Poikakaveri on ollut monen muun asian muassa tästä kovin hiljaa. Sen sijaan hän on ylistellyt betonilaattaterassin mukavaa viileyttä jalalle hellepäivänä.

Kaikki pihavajan sisältöä koskeva aprikointi johtuu muun muassa siitä, että P.Kaveri on päätään Mummoa pitempi, niin että pystyy hallinnoimaan vajan ylintä tasoa, jonne päätyville tavaroille Mummo ei mahda mitään. Ei edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Vaan kuinkas ollakaan, maton kulma oli lipsahtanut näkyviin reunan yli. – Haa! sainpas sinut, kimmahti Mummo ja kiskoi maton esiin. Onneksi ei tullut sen mukana ylläreitä niskaan, tulipa mieleen jälkikäteen.

Ai niin se häkkyrä. Ei ollut vajassa sitä. Mutta koska samanmoisia on isompien perennojen tukena siellä sun täällä, asia järjestyi siirto-operaatiolla yhden kukkapuskan juurelta toiselle. Samalla sai syyn raivata liian rehvakkaaksi levittäytynyttä raunioyrttipehkoa pienemmäksi. Joten Mummo pääsi kuin pääsikin viimein tarkoituksiensa perille.

Hassuinta ikinä, mutta ulkoilutimme parinkymmenen kilometrin verran autoa ja samalla saivat kyytiä kahvitermari ja muut tykötarpeet kiertäessämme Tuusulanjärveä. Kohta kotipihasta lähdettyä ilmoittautuivat nimittäin ensimmäiset sadepisarat tuulilasiin. Emme kääntyneet takaisin, mutta yhtään sellaista kahvittelupaikkaa, jossa olisi ollut katos, ei näkynyt matkan varrella. Tai, no – Lottiksen kahvilassa oli piitkä ja liian tiivis jono ja Halosenniemen parkkis oli täynnä. Juotiin ne termarikahvit sitten kotona. Aika harvoin koko kierrosta on tehtykään sen jälkeen, kun molemmilla vielä oli pyörä. Siitä on vuosia, päätellen uusien talojen määrästä sekä Tuusulan puolella että Jäken.

No niin. Ja sitten katsottiin viimeiset jaksot The Council of Dads perhesarjaa, jossa on riittänyt moneksi illaksi vauhtia ja perhedramatiikkaa. Amerikkalainen perhe-elämä on luku sinänsä, mutta kun tässä yksi isä kuolee ja testamenttaa kolmelle ystävälleen vuodeksi paikan ’isäneuvostossa’, jonka tehtävä on tukea äitiä kolmen oman ja kahden adoptiolapsen kanssa selviämisessä. Ylläreitä riittää taholla jos toisella, ja loppuviimeksi hirmumyrsky riepottaa kaupungin alkutekijöihinsä. Näyttää pahasti siltä, että toinen kausi tarvitaan, että saadaan kaikkien asiat taas joten kuten mallilleen.

Viikonlopuksi näyttää tulevan kaunista. Voisi tehdä retken jonnekin merituulen tuntumaan. Sitä ennen on hoidettava talonmiehen hommat, mies pöristelee ruohonleikkurilla ja minä käytän varrellisia viimeistelysaksia. Esikoinen ja kaveri ovat skutsissa telttoineen, Mussukat äidillään, Kuopus ja Armiaisensa koettavat löytää muuttolaatikoista ensi hätään tarvitsemansa tavarat yötä varten uudessa kodissa.

Ruoho tuoksuu, kukat kukkii ja pörriäiset voi hyvin. Saunan jälkeen sopii istuskella pihakeinussa poreilevan janojuoman kanssa. Iho aistii tuulen miellyttävän henkäilyn kesäillan laskevan auringon kajossa. Hiljenevän kaupungin ääniä kuunnellessa voi miettiä elämänsä nykytilaa ja vaikka lähestyvään merkityspäivään liittyviä toiveita. Jos niitä olisi. Ja jotain onkin.
Nyt juuri kaikki on kohdallaan.

Ei ole turhaan todettu, että kun kaksi vanhaa tuttavaa tapaa kadulla tai kylällä, alkaa ’onpa muuten ilmoja pidelly’ -puhe. Nyt kun meiltä on viety kättely, halaukset ja luontainen välimatka – nehän kertovat paitsi tuttavuuden lämpötilasta ja läheisyydestä – mikä toimisi sen tilalla paremmin kuin kommentti säästä. Sanavalinnat, tokaisut ja niihin liittyvät ilmeet kertovat kaiken tarpeellisen. ’Koko päivän on taas satanut, ei keksi mitään tekemistä’ tai ’tulipa mukavasti välipäivä marjankeruu-urakointiin’ kertovat aika hyvin missä kumpikin menee.

Kummipoika kuulostaa maailman energisimmältä soittaessaan – yleensä matkalla pisteestä A pisteeseen B – ”Helou, helou, helou, miten meillä menee?” Siitä tiedän, että hän on iloinen itsensä eikä hänellä ole huonoja fiiliksiä eikä huonoja uutisia. Puheisiin on helppo solahtaa surffaamaan samoilla taajuuksilla, vaikka olisi ollut miten nokka maata kohti itsellä juuri vähää ennen.

Nyt on saanut nähdä uutisista kättelyjen ja poskisuudelmien tilalle maailmalla kehiteltyjä versioita. Kyynärpäätaktiikka on niistä epäonnistunein meikäläisen mielestä. Se tuo ikävästi mieleen koulukiusaajan tai pyrkyrin. Nyrkki nyrkkiä vasten on siitä kiltimpi versio ja sopii hyvin miehille, isät ja pojat niitä on jo ennenkin harrastaneet. Ylävitonen on nuorekkaampi muunnelma kättelystä, ja sellaisena nyt poissuljettu. En menisi myöskään tarttumaan toista hihasta, enhän tiedä, onko hän poiminut siihen yllättäneen aivastuksensa. Kannatan japanilaista kohteliasta kumarrusta ja läheisimmille namaste-tervehdystä, jonka viesti on: ’olet sydämessäni’. Erotessa vilkutus ja hymy kuningatar Elisabetin tapaan riittää.

Milloin Hesari muuttui muhevammaksi? Olenko ainoa, joka muistelee lehdessä muinoin olleen pääkirjoitusten, kolumnien ja muun tanakan vakiosisällön ohella runsaasti pienehköjä informatiivisia juttuja jykevien otsikoiden alla, jotka räpsähtivät päin näköä. Lyhyet oli helppo ohittaa tai lukea. Nykyään on huomattavasti enemmän runsassisältöisiä artikkeleita, joissa paneudutaan johonkin poliittiseen, kulttuuriseen, tieteelliseen henkilöön tai teemaan syvemmin. Se vaatii lukijaltakin paneutumista, ja pakottaa muodostamaan omaa kantaa. Teeman valinnalla on myös viestinsä. Viikonlopun lehden artikkeleissa on usein viihteellistä sisältöä, missä sanomalehti astuu jo aikakauslehtien ja erikoiskohderyhmän lehtien tontille. Hesarilla on myös käytössään maan parhaat uutiskuvaajat, mikä antaa paljon puhuvan aspektin tai pikantin mausteen sanalliselle annille.

On hienoa, että meillä on ainakin yksi luotettava päivälehti, joka on säilyttänyt tasonsa, elää ajassaan eikä alistu yhden ainoan näkemyksen äänitorveksi. Älkää pakottako meitä kaikkia tihruamaan diginäytöiltä tietoa maailman menosta, haluamme aamuisin ja pitkin päivääkin käännellä tuoreen sanomalehden ihoystävällisiä sivuja. Kiitos.

Ihan tosi mainiolta tuntui viimein lähteä, kaartaa moottoritielle arkiaamun auringon paisteessa. Karanteeniapatian aika päättyi meillä toukokuun merenrantaretkiin. Lapsenlapsia on kesä-heinäkuussa tavattu sen verran, ettei ole päästy ihan ikävään kuolemaan. Kesäkuussa poikkesimme päiväseltään Toisen kotikaupunkiin. Puhetta oli silloin, että heinäkuulla mennään minun Lapsuusmaalleni, mutta lähtö siirtyi alituisen sateen päättymistä odotellessa.

Matkalla etsiydyimme Juvavehmaan kartanon maille, jossa pihapiiriä hallitsee mahtava luomukarjanavetta kotoisine navetanhajuineen, erillisessä piharakennuksessa englantilaistyylinen Teehuone, viehättävä puutarha ja puoti, jossa löysin kauan kateissa olleen shoppailuilon. Tyylikkäästi pöytiintarjoiltu tee oli ihaninta haudutettua Earl greytä vasta paistettujen aitojen sconesien, kermavaahdon ja hillon kera. Herkuttelumme jatkui parin tunnin ajon päästä Savonlinnan torin rantaravintolan paistettujen muikkujen parissa. Punkaharjun harjutietä on aina ajettava, henkäiltävä kotimaan ikonisimpien kesämaisemien kauneutta, kun Lapsuusmaille sitä kautta mennään.

Tavata rakkaat läheiset, se siinä, puhua pois karanteenikokemuksia, jakaa kasvokkain sitä, miten menee, tuntea se yhteenkuuluvuus. Yhtä paljon myös päivittää mielessä se kylämaisema, metsineen ja peltoineen, piennarkukat, pääskysten iltalennot pihan yllä ja aistia miten talo elää tänään, miten ihmiset siinä ja Miisu-kissa. Illan kahdenkeskinen rauha kummipojan saunamökillä, jossa yövyttiin. Peilityyneen pikku järveen kuvastuva laskevan auringon tulinen loimu, vastarannan rauha. Aamuyön utuinen auer järven yllä, kallioiden hiljaisuus.

Veljen eläkekotiin aamukahville, nopeita, syvänherkkiä puheita keittiössä ja pihalla. Niityllä veljen kanssa kukkia keräämässä hautausmaalla käyntiä varten, rannassa kaislojen kahina ja ulpukankukat. Hyvästellessä pääskynen lennähtää langalle, laulaa riemukkaan aarian halaaville sisaruksille, koskettava hetki.

Pissismummolla on hyvin muistissa Ikimuoriltaan peritty sanonta asioille, jotka menevät niin pieleen kuin mennä vain voi. – Sen kerran kun erehtyy tillaamaan nettikaupasta jottain, ni eikös siinä mene vyyhti sekasi sielä enste, sitte täälä. Voi herrantähen, menosi Mummo yhtenä aamuna. Ai mitäkö? No koska hän oli karanteenikevään huhtikuussa kirjaston sulkemisesta suivaantuneena hätäpäissään mennyt tilaamaan kirjoja myyskentelevän verkkokaupan sivuilta neljä kirjaa.

Eipä siinä mitään, tilaus hoitui kevyesti, lasku tuli ja se maksettiin saman tien. Kirjatkin tulivat siitä kahden viikon päästä niin kuin luvattu oli, siistissä paketissa tietyn kaupan tiloihin jo Itellan nimissä perustettuun postin noutopisteeseen, josta Poikakaveri toimitti ne kohtsillään Mummolle kotiin. Kirjat oli valittu tiettyjen kriitikoiden kehujen perusteella eikä lukija pettynyt yhteenkään niistä. Olipa sitäkin mieltä, että nämä kannattaa jättää kotihyllyyn perillisille aikanaan tutkailtavaksi. Kaikki hyvin tähän asti.

Kului toukokuu, kului kesäkuu ja tuli heinäkuun perinteiset sadeviikot. Muuanna aamuna sähköposti viestitti, että tilaamanne ne ja ne kirjat ovat noudettavissa sieltä ja sieltä. – No jopas, reagoi Mummo, karanteenin hämmentämä verkkokauppa-apulainen ei ol muistanu merkitä listoihinsa, että homma hoitui jo. Mitäs tälle nyt tehdään?Sille tartte mitään tehdä. Paketti palautuu lähettäjälle, jos sitä ei noudeta, Poikakaveri kirahti

Vaan kun Pissismummo on laatuisensa. Niinpä ryhtyi hän seikkailemaan viestin tarjoilemissa linkeissä löytääkseen osoitetta tai puhelinnumeroa, johon voisi ihmetellä omin sanoin ääneen, että mitä te siellä oikein sähläätte. No, ei löytynyt puhelinnumeroa eikä tilanteeseen sopivaa ruksattavaa linkeissä. Sen sijaan löytyi mm. tieto, että jos jättää tilauksen noutamatta, palautuksesta velotetaan 14 euroa. – Grrr, ärisi Mummo, nyt jo kiukuissaan.

Pissismummon perheensisäinen blogineuvoja sitten viimein luotsasi sivulle, josta pääsi lähettämään viestin verkkokirjakaupan asiakaspalveluun omalla nimellä ja näine terveisineen: – Pitäkää kuulkaa uusi toimituksenne hyvänänne. Tilaamani kirjat on tulleet jo toukokuussa, on luettu ja maksettu. Palautuksesta en kyllä mitään maksa, ettäs tiedätte. Lähetä-komento vielä nikotteli punaisella, että viesti ei muka lähde, vaan Mummo klikkaili uudestaan, kunnes vastattiin, että nyt onnistui. Asiakaspalveluautomaatti kilautti minuutin päästä sähköpostiin: ”Kiitos palautteesta”. Ei pahoitteluja, ei selitystä.  – Olkeepa hyvä, ja arvatkeepa tillaanko kohtahuomenna teiltä kirjoja. Tässä meni digiloikkaajan ja hänen digineuvojansa elämästä tunti hukkaan ja Poikakaverilta hermo tutkiessa teitin epämääräisiä ja huonosti laadittuja asiakaspalvelusivujanne, mutisi Mummo itsekseen.

(PS. Tulihan se pahoittelukin sitten seuraavana päivänä asiakaspalvelusta, muttei mitään selitystä sählingille.)   

Raamatun suomenkielistä uusiokäännöstä koskevan sunnuntain Hesarin artikkelin innoittamana tutkin tiedot aiemmista, käytössä olleista raamatunkäännöksistä. Niitä löytyi Suomen Pipliaseuran sivustolta yhdeksän, alkaen Agricolan ensimmäisestä UT:n suomennoksesta 1548, koko raamatun käännökseen 1642 ja aina viimeiseen 1992 uudistettuun viralliseen raamatunkäännökseen.

On totta, että kieli uusiutuu koko ajan, varsinkin tällä vuosituhannella muutos on ollut merkittävä. Puhekieli etääntyy kirjoitetusta kielestä ja lukemisen tavat muuttuvat. Arkaainen teksti jää asiaan vihkiytymättömälle oudoksi ja käsittämättömäksi, ja sitä mukaa hengellinen aspekti elämässä eriytyy omaksi saarekkeekseen. Uutta käännöstä tarvitsevien sanojen listalla ovat mm. vanhurskas ja hurskas, autuas ja laupias, kilvoitus ja kavallus, herjaus ja lankeemus. Nämä ja monet muut listalle päätyneet sanat ovat kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen kielenkäytössä tuttua ja monelle kuulijalle sekä puhujalle läheistä kieltä, jonka muuttamisyritykset aiheuttavat väistämättä paljon porua. Jo nyt on olemassa hengellisiä piirejä, joille 1992 käännös on ollut siinä määrin liikaa, että pitäytyvät yhä 1933-38 käännöksessä, vanhoillisimmat jopa vanhan 1776 kirkkoraamatun teksteissä. 

Raamatun, Koraanin, tai muun uskonnolliseen perinteeseen liittyvän tekstin monet kokevat sillä tavalla pyhäksi, ettei sitä voi eikä saa muuttaa. Moni ymmärtää ja uskoo pyhät tekstit suoraan Jumalalta saaduksi, mistä johtuu, että ne on sekä ymmärrettävä että niitä on noudatettava kirjaimellisesti. Mitä tiukemmin perinteisiksi koetuista sanankäänteistä halutaan pitää kiinni, sitä varmemmin menneeseen takertuvat uskonyhteisöt ja niiden julistajat ajautuvat friikeiksi, jotka pitävät profeetallisesta vallastaan kiinni. Halutaanko tämän ja tulevien sukupolvien ymmärtävän raamatun sanomaa, vai jääkö se harvojen ja valituiksi itsensä kokevien salakieleksi?  

… ällistelee Pissismummo tykönäns, kun olevinaan heräsi perjantaiaamuun, mutta kohtsillään mummon vertaisheimo kilvan kilisytti w-upin hälytyskelloja onnentoivotuksineen ihan kuin olis tietty lauantaiaamu. – Kyllä näin on, lauantai on, totesi Poikakaveri ja jatkoi, etteipä monesti ole elämäntoveria niin ymmyrkäisenä nähnyt. (Asiaintilan vahvistukseksi vielä halasi oikein kunnolla. Uskottava se oli.)

No, mikäpäs siinä, käännetään sitten viisarit siihen asentoon, tuumi Mummo. Se oli sitte siivousaamu, pakko imuroida aineskin, pölyallergisen. Sitä paitsi, ulkona satoi lotisten niin, että kaikki räystäät jo antoivat ylen. Ettei sen puoleen edes pihakeinuun houkutellut aamukahvia nauttimaan, luonnonhelmasta puhumattakaan. 

Siivous auttoi myös ajantajua, kas tuo lauantaiaamun rutiini kuului P.Mummon ja Poikakaverin elämänjärjestykseen melko lailla poikkeuksetta. – Mutta mihin se perjantai katosi, palasi Mummo pähkäilemään siivouksen jälkeen. Kelatessa kävi ilmi, että kun olivatten olleet kaupassa eilen aamulla, niin Mummo mielestään oli kaupassa torstaina ja P.Kaveri perjantaina. Keskiviikosta oltiin molemmat samaa mieltä, nääs sen päivän kruunasi lapsenlapsen ja oman Kuopuspojan käynti. – Elin siis oikeasti torstain kahteen kertaan, johan nyt, huokaili Mummo, taidan olla höperöitymässä, hävettää aineskin. – No, elähän sie nyt, se johtuu koronasta. Karanteenipäivät olivat kaikki niin samanlaisia, ettei toisistaan erottanut. Vastahan meidät päästettiin muiden ihmisten kirjoihin. – Mutta kumminkin karanteenissa olin kartalla koko ajan, mutisi Mummo jo hivenen rauhoittuneena.

Ehkä ei kannata olla huolissaan yhdestä ohi menneestä huolettomasta päivästä. Huolissaan saa olla alituiseen, jos haluaa huolissaan olla. Aiheita riittää.    

Se on vissiin satteellakkii toisinaa välpäivä, tuumisi päivän säästä Pissismummon Ikimuori, jos eläis. Aamuaurinko paistaa lekottaa sinitaivaan taustavalona. Tuulonen silittelee pihakeinussa istuvan Mummon kiharaisia hapsikkaita. Ja lintu, tuo pieni, hiljainen, ei-minkään-värinen, yksikseen lentelevä olento käypi taas istumassa aidalla. Se jaksaa ihmetellä päätään kallistellen ja vajan seinustalle tähyillen, ettei tutulla paikalla ole valmisruokabaaria, vaikka aina on ollut. Miten kauan kestää pikku linnun pikku aivon käsittää, että lintulautakin on kesälomalla, miksei olis, kun moni muukin on. Koko talvettoman talven ja karanteenikevään baari oli auki joka päivä eikä asiakasvirroissa ollut muutosta. Ihminen oppii järjestelemään asiansa ruuanhankintaa myöten poikkeusoloissa mahdollisuuksien mukaan. Lintu vain ihmettelee, vaikka Luontoäidin buffetti on kukkuroillaan syötävää.

Iltapäivällä ärhäköityi ukkonen paukuttamaan rumpujaan ja mustanpuhuvien pilvien rintamasta välähteli. Kun kolina ja pauke painui koillista kohti, pisaroi taas sen verran, että päästiin siitä välpäivästä. Meteorologi tiesi illan tullen kertoa, että säätyypit ovat nykyään paikoilleen jumahtavaa sorttia, joten kuvatun lajista vaihtuvaa saadaan sitten hamaan ensi viikkoon. Vaan mitäpä tässä. Mennään näillä näkymillä.