Kävimme ilahduttamassa itseämme maisemanvaihdoksella. Matkasää oli mitä parhain: aurinko paisteli poutapilvien lomasta sopivasti, ei ollut kuuma eikä kylmä. Menomatkalla löysimme Akaan abc-matkahuollon naapuriksi ilmaantuneen Pellavatehtaan vaatemyymälän, jonka kupeessa oli mukavin pikku yksityiskohdin somistettu kahvila. Kahvi oli hyvää, oikein kotikahvin veroista (mikä on laatumääre), tuoretta, keittimessä tiputeltua, eikä missään hehtaarikattilassa seisonutta. Butiikin puolella oli viehkoja pellava- ja puuvillamekkoja ja tunikoita, huiveja ja asukoruja, kaikki tuotu Italiasta. Pitkästä aikaa löysin jotain mieleistä uutta.

Illalla istuimme Pyynikin pyörivässä katsomossa eläytymässä tuoreen leskiäidin, insinööripoikansa sekä tarmokkaan miniän ratkaisuihin elämänmuutoksen pyörteissä. Musiikkinäytelmä Nuotin vierestä alkoi persoonalliseen tyyliin hautajaisilla, jatkui karaokekilpailulla ja päättyi romanssiin. Viihdyimme katsomossa. Totesimme, että vuodesta 2015 nyt nähty kesäteatteriproduktio oli meille neljäs Pyynikillä. Viereinen hotelli tarjosi hyvät unet.

Sunnuntaina hankkiuduimme ihailemaan Pyynikin näkötornista aukeavaa vaikuttavaa kaupunki- ja järvimaisemaa. Ähmäännyin kokeilemaan kuntoani rappuja nousemalla. Puolivälissä oli pakko pitää hengästyksen vuoksi breikki, mutta kaikki 129 rappua tuli noustua. Alas kyllä tultiin suosiolla hissillä.

Tampereen kesäreissun lempikohteemme on ilman muuta Hatanpään kartanopuisto ruusuineen. Arboretumin japanilainen kivipuutarha nelirunkoisen, pitkähiuksisen hieskoivun katveessa, houkuttaa istumaan penkillä Pyhäjärven rannalla. Ajatukset asettuvat runoksi, ja sielu lepää kauneudessa.

Illalla Esikoinen, Ritaripoika ja Murunen pelmahtivat Vaarilaan ja siinä kotoisessa säpinässä sydän täyttyi ilosta. Vaari ja Ritaripoika kävivät asiallista keskustelua miesten kesken pihakeinussa, Murunen taiteili jääkaapin ovigalleriaan kesätaulun, joka oli sinisiä ja punaisia marjoja tulvillaan. Ja ennen lähtöä Mummeli ja Murunen ehtivät keskustella sanojen ikävyys, ikävöiminen ja haikka vivahde-eroista.

Tädin omahoitaja soitti lauantaina illalla: jääkaappi on lähes tyhjä. Oli sovittu, että hän tiedottaa meille hyvissä ajoin välipalatarpeista, tilaamme viikoksi riittävän määrän. Kauppakassipalvelu toimittaa tilatut päivän viiveellä, mutta ei sunnuntaina. Käy ilmi, että Täti oli ollut ilman ateriapalvelun ruokatoimitusta kahtena päivänä peräkkäin, jolloin hän oli siis välipalatarpeiden varassa. Miten näin voi päästä käymään – kahtena päivänä peräkkäin? Ehdimmekin elää jo melkein viikon siinä uskossa ja toivossa, että vihdoin kaikki alkaa toimia.

Sunnuntaiaamuna ukkonen paukahtelee, pilvisalamat välähtelevät ja taivaalta tulee kylmää vettä. Toinen lähtee kauppaan ja viemään Tädille välipalaa sekä mansikoita. Ateriapalvelun ihminen sattuu tulemaan. Toinen kysyy, miten on mahdollista, että ruoka on jäänyt kahdesti tuomatta. Tämä ihminen vastaa kylmästi: kyllä kaikille on tuotu, mitkä listassa ovat. Siis Täti ei ollut listalla? Posti on tuonut päätöksen kotihoidon ja ateriapalvelun jatkumisesta, päätös on tehty kaksi päivää myöhemmin kuin vaihto tapahtui.

Hoitokoti on lähettänyt postia kahden viikon veteraanikuntoutuksesta. Toinen yrittää taas taivutella Tätiä suostumaan remontin ajaksi hoitokotiin mm. realisoimalla havaintomme Tädin muistisairaudesta. Täti hämmentyy, hänhän on yrittänyt salata asian esittämällä pärjäävää ja pitää edelleen itsepintaisesti kiinni päätöksestään pysyä kotona. – Tunnemme avuttomuutta.  

Tänään soitin hoitokotiin ja saamme aikaa; peruutus on tehtävä viimeistään viikkoa ennen määräpäivää. Tässä tulee kyllä miettineeksi, miten monen eri palveluntarjoajan palvelut niveltyvät yhteen ja kuka kokonaisuudesta oikeastaan on vastuussa. Mahtaako tämän monitahokkaan pyöritys tulla asiakkaalle tai soster-systeemille edullisemmaksi kuin palvelutalossa tai hoitokodissa hoitaminen? Vanhus ei ainakaan ole onnellisempi ja ongelmat kaatuvat aina lopulta omaisen syliin, jos sellainen jossain on.    

toinen meistä pitää yli kaiken amppelikukasta yhdeltä nimeltään ’karjalan heili’. nykyään puutarhurit jalostavat kukkiaan, punaisen sävytkin vaihtelevat eikä Toisen mielestä sitä aitoa ja oikeaa enää saa mistään. tällä kertaa minä ihastuin tähän shampanjanväriseen sävyyn, joka löytyi kotikaupungin puutarhamyymälästä. ja miten tuo yksilö suorastaan ryöppyää kukkia! nimesin tämän kesän heilimme juhannusmorsiameksi.

Meillä on ollut tunne, että mihin tahansa soster-systeemin tahoon olemme puhelimitse yhteydessä Tädin asioissa, vastauksena kysymyksiimme on nippu uusia puhelinnumeroita, joihin voi soittaa. (Voisin perustaa puhelinluettelon niistä.) Monet kasvottomat nimet, niiden paikka ja tehtävä systeemin lokerostossa jäävät vieraiksi. Kukin hoitaa jotain omaa juttuaan, johon tuntuu kuuluvan ennen muuta palveluohjaus, ei itse ongelman ratkaisu.

Siksi tuntui tänään tosi hyvältä osua Tädin luo käymään hetkellä, jolloin Kotikuntoutusyksikön ammattitaitoinen henkilö oli paikalla raportoimassa tilannetta ja hoitokuvioita uudelle 1.7. aloittavan Kotimedin hoitajalle. Tädiltä käytiin myös ottamassa verinäyte, joten terveydellistä tilannetta seurataan. Kotimedi jatkaa kolmen hoitajakäynnin systeemillä päivässä, ateriapalvelu ja kauppakassipalvelu toimivat edelleen. Kotimediltä löytyi omahoitajaksi sydämellinen lähihoitaja Rose, joka tuntui saavan Tätiin heti hyvän kontaktin.

Palveluohjauksen piirileikissä olen kohdannut yhden ammattilaisen, jolla oli harvinaiseksi osoittautunut taito ensinnäkin kuunnella omaista, ymmärtää tilanne sekä omaisen että asiakkaan kannalta sekä ehdottaa mielekkäitä käytännön ratkaisuja. Käytyäni kaksi puhelinkeskustelua tämän siunatun ihmisen kanssa tunsin syvää helpotusta ja kiitollisuutta. Hän jäi kesälomalle, mutta ennen sitä hän taikoi hoivakodin muistiosastolta kuntoutuspaikan Tädille putkiremontin ajaksi. Meidän epäkiitollinen tehtävämme on suostutella Täti lähtemään kotoaan kahdeksi viikoksi. Ainakin tänään hän ilmoitti varsin napakasti, ettei lähde remontin ajaksi kotoaan minnekään. Onneksi on vielä kuukausi aikaa miettiä, mutta kova taistelu tästä tulee.  

Runot

Arto Lappi  Taivaanpohjassa laulavat valaat  Valitut runot 2000-2018  enostone 2018

Arto Lappi on luontolyyrikko ja käyttää japanilaistyylistä tankarunon muotoa. Runoilija on valikoinut itse kokoelmistaan mieleisensä runot ja tehnyt kimpun uusiakin tähän teokseen.  – Olen samalla taajuudella tämän runoilijan kanssa. Miten pienesti ja hengähdellen hän sanoittaa luonnon ihmeellistä kauneutta, ihmissuhteiden herkkyyttä ja kulkemiensa polkujen näkymiä. Myös viime vuosina kuolleiden runoveljien muistorunoissa on jotain oleellista poismenneen runoilijanlaadusta. Tämän kirjan haluaisin runokirjastooni.

                           Perilläolo, / yksinkertaista se on. / Hyvin kätesi / tiesi mitä löytäisi / eksyessään käteeni.                          

*

                           Taakat, joita äidit ja enkelit piilottelevat. / Lohdutuksen hetkellä niitä ei ole, / siksi he kykenevät                    nousemaan / laudoiksi kynnyksille, köysiksi koskien yli.

            *              

                           Taivaan alla ei / ole muuta lakia / kuin luonnonvoimat / ja pikkuruinen tilhi / myrskyn jälkeen oksalla.

*

Esseet

Toim. Anni Tsokkinen  Tasa-arvon kirkko  S&S 2019

Neljätoista esseetä ja mielipidekirjoitusta eri kirjoittajilta on koottu yksiin kansiin fil.tri Anni Tsokkisen toimesta. Kirjoitukset koskevat kirkon tasa-arvonäkymiä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Ei hyvältä näytä, tulevaisuus, onhan se syytä todeta. Mitä pitemmälle yhteiskunnassa mennään tasa-arvoisuuden suuntaan, sitä jyrkemmin kirkko tuntuu jarruttavan kehitystä.  – Masentavaa – ja valitettavan todenperäistä – luettavaa luterilaisen kirkon työntekijälle ja seurakuntalaiselle. Kirkko näyttää hajonneen muinaisperäisten herätys- ja uudempien liikkeidensä repaleiseksi kokoelmaksi, jossa kukin porukka on kaivautunut poteroonsa eikä edes yritä ymmärtää toistaan.

*

Romaanit

Kristina Björklund  Rakas sinisilmä  suom. Outi Menna  WSOY 2013

Teoksen alaotsikko on Kertomus vanhenemisesta ja sairaudesta. Todenperäinen kertomus erään sinnikkään äidin ja velvollisuudentuntoisen tyttären arjesta pääkaupungin vanhustenhuoltosysteemin oravanpyörässä. Ruotsinkielisen, taloudellisesti hyvinvoivan perheen tausta ja tyttären akateeminen ura lienee osaltaan vaikuttanut ratkaisuihin, joita tehtiin. Tapahtumien ajankohta sijoittuu 1990-luvulle. Kertomus antaa lukijalle mahdollisuuden kulkea äidin mutkikkaan hoitopolun mukana ja myötäelää tyttären osaa lähiomaisena äidin kokemuksissa.  – Ajoittain raskaaksi kävi lukea kertomusta, jossa tyttären ja äidin symbioottinen suhde lopulta kääntyy päälaelleen: tytär muuttuu äitinsä äidiksi ja äiti tyttärekseen. Monet vanhusten pitkäaikaishoitoon liittyvät ongelmat tulevat tutuiksi ja ymmärrettäviksi. Myös hoitohenkilöiden osallisuus hoidon kokonaisuudessa ja omaisen tukena valottuu.

*

Pirkko Saisio  Epäröintejä  Siltala 2019

Saision ei tarvitse enää todistella taitavuuttaan, eikä pitää yllä kustantajien tai kriitikoiden määreitä kirjailijalaadustaan. Hän voi kirjoittaa miten tahtoo ja hän myös tahtoo. Epäröintejä ei ole romaani, novellikokoelma eikä mitään muutakaan stereotyyppistä. Teos tuntuu olevan fragmentteja mielikuvilla, mahdollisten ja todellisten tapahtumien vispaamista suuntaan jos toiseenkin. Sanat taipuvat, panevat vastaan ja ovat karkaamaisillaan käsistäkin, mutta tulos on kirjallisuutta, epäröimättä.  – Viihdyin ihanasti tässä sanojen pensaikossa, johon kirjailija on eksymäisillään, mutta löytää aina ihailtavan varmasti polulleen.

*

Jukka Pakkanen  Taivaan varjo  Aviador 2018

Kun mies saa tietää aikansa loppuvan vääjäämättä, hän päättää lähteä etsimään paikkaa nimeltä Terranova. Saavuttuaan perille, hän joutuu pohtimaan mitä hän oikeastaan toivoi sieltä löytävänsä. Eletyn elämän ja edessä häämöttävän kuoleman kysymykset nousevat pintaan. Onko Domenico vastaus, vai tienviitta?  – Pieni kirja (137 sivua) on miellyttävän kevyt lukijan pidellä. Myös sisältö hengähtelee yllättävän kevyesti aiheen painavuudesta huolimatta. Pakkanen ei pyri syntyihin syviin eikä luomaan suuria katarttisia kaaria. Pidin tästä.

*

Maarit Verronen  Osallisuuden tunto  Tammi 2006

Helsinkiläinen kirjailija ”Maarit Verronen on jälleen kerran kirjoittanut intensiivisen ja monisyisen romaanin.” Romaanin henkilöistä monella on kirjava ja puutteellinen tausta, onneton lapsuus tai jollakin tavalla merkillinen kohtalo. Päähenkilö on lastenkodissa kasvanut tyttö, joka sai mahdollisuuden yliopistollisiin opintoihin ja josta tuli selviytyjä.  – Verrosen kerronta on sujuvaa ja tarina polveilee joutuisaan. Onnettomien kohtaloiden kerronta ei tee romaanista raskasta lukijalle. Tällaistahan elämä voi olla.

*

Jussi Valtonen  Siipien kantamat  Tammi 2007

Kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen on tähän mennessä julkaissut neljä romaania, joista viimeinen He eivät tiedä mitä tekevät voitti Finlandia-palkinnon 2014. Siipien kantamat kertoo nelikymppisestä äidinkielen opettajasta, joka rakastuu lahjakkaaseen 17 v oppilaaseensa. Miehen ensimmäinen avioliitto on päättynyt eroon, ja toinen yritys on tuhoon tuomittu jo lähtöasetelmiltaan. Koiran kohtalo on kuin alkusoitto sille, mitä myöhemmin seuraa. Miehen rimpuilu kielletyn suhteen koukussa näyttää mahdottomalta. Ratkaisun tuo fataali sairaus, joka paljastuu liian myöhään. Tarina päättyy tavallaan kauniisti, lahjakas tyttö nousee siivilleen ja jatkaa elämäänsä, opettajamies löytää voiman luopua ja kohdata kohtalonsa.  – Luin aikoinaan Valtosen Finlandialla palkitun, hienon teoksen ja se teki valtavan vaikutuksen. Siipien kantamat on myös erinomainen, vaikka aihe onkin hiukan kliseinen. Hyviä kirjoittajia on aina ilo löytää luettavaksi.

*

Eija-Riitta Korhola  Kuolemaa nopeampi  Tammi 2019

Fil.tri, pitkäaikainen meppi ja kristillisdemokraateista kokoomukseen vaihtanut poliitikko alkoi kirjoittaa kirjaa sairastuttuaan aggressiiviseen rintasyöpään. Teos ei ole sairauskertomus, vaikka hoitovaiheita kuvataankin osin yksityiskohtaisesti. Korhola on halunnut myös kertoa itsestään, poliittisesta ajattelustaan sekä toiminnastaan Euroopan Unionin parlamentin jäsenenä.  – En ole oikeastaan kiinnostunut Korholasta henkilönä, mutta halusin katsoa, miten henkilökohtaisen tragedian ja poliittisen uran yhdistäminen elämäntarinaksi häneltä onnistuu. Aika hyvin, tässä tapauksessa. Myös julkisuuden henkilöön kohdistunut sairas vaino, johon poliisista ei ollut apua, tulee yksityiskohtaisesti kuvattua. Korhola väitteli tohtoriksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ympäristöön ja edustaa poliittisesti kannanottoja, joita minun on vaikea ymmärtää.

*

Sarah Winman  Merenneidon vuosi  suom. Aleksi Milonoff  Tammi 2016

Romaani on englantilaisen kirjailijan ja näyttelijän toinen teos,lajityypiltään eräänlainen aikuissatu, joka rakentuu hienosti todellisuuden ja fantasian kudelmaksi. Kirjailijalla on poikkeuksellinen tarinankertojan kyky. Hän fantisoi päähenkilöidensä menneisyyden ja luo tulevaisuuden sekä kuljettaa heitä nykyisyydessä käyttäen rikasta ja sävykästä kieltä. Tämän seikan välittämisessä myös suomentajalla on ansionsa.  – Viihdyin tarinassa erinomaisesti, saatanpa kaivaa kirjastosta kirjailijan esikoisromaaninkin. Vaihteeksi on hyvä lukea toiseen maahan ja maisemaan sijoitettua tarinaa, joka myös kerrotaan ilmavasti, ei ryppyotsaisesti – mikä useita kotimaisia kirjoittajia tuntuu vaivaavan.   

***

kesäkuu sulkeutuu. kalenterikuvat vaihtuvat, maisema elää. oras vahvistuu, kasvaa korreksi omaa hiljaista tahtiaan. pilvet täyttyvät pisaroista, satavat alas, ruokkivat kasvun ihmettä. aurinko tuhlaa valoaan, toisille tulisen kuumana, toisille lempeämmin. kiitollisena lämmön lempeydestä käyn syntymäkuuni kukkaloistoon. niityt tuoksuvat, ilottelevat väreillään ja humalluttavat perhoset ja pörriäiset. kerään lapsenlapsen käteen päivänkakkaran, kissankellon, apilan ja ohdakkeen tupsukukan. pojantytär katsoo suurin silmin ja hymy syttyy joka kerran, kun sanon ’kukka’.


Lähdimme eilen käymään Tädin luona mukanamme juhannuskukka, jäätelöpakkaus ja mansikoita. Täti otti vastahakoisesti meidät vastaan. Kolme kertaa päivässä käyvät kotihoitajat ovat selvästi hermostuttaneet häntä. – Käyvät vain katsomassa satunko olemaan kotona. (Täti ei muista, että hänellä ei ole enää avainta.) Kyselen, onko ateriapalvelu tuonut ruuan tänään. Täti ei muista, ei sitäkään onko syönyt. Pöydällä on kansiollinen selostusta siitä mitä ’kotikuntoutusyksikön’ palvelut sisältävät ja mitä ei ja mitä palvelu maksaa. Meille on kerrottu, että hoitaja jättää kansioon merkinnän joka käynnistä. Kansion käyntilomakkeessa ei ole ainoatakaan merkintää. Kaksikymmentä yli kahden ovesta tulee yksi hoitaja ja tervehtii iloisesti Tätiä, sitten meitäkin. Hän ei ole tietoinen merkitsemisasiasta. Tarkistamme yhdessä jääkaapin, se on lähes tyhjä, mutta on siellä hiukan sen näköistä valmisruokaa, joka on päivän ruokalistassa. Ilmeisesti Täti on siis saanut aterian ja syönyt. Hoitaja lähtee, viiden minuutin käynti ei sisältänyt muuta. Minusta Täti näyttää taas kutistuneen sitten kahden viikon takaisen tapaamisen sairaalaosastolla. Todennäköisesti Täti ei muista juoda, vaikka kotihoitaja ehkä käydessään muistuttaa. Kaikki tärkeät asiat puhutaan moneen kertaan ja kohta Täti kysyy taas samaa. Listaan kauppakassipalvelua varten, minkälaista aamu- ja iltapalaa Täti mieluiten söisi. Täti allekirjoittaa apteekkia varten hoitajan jättämän lapun lääketilin avaamiseksi. Tili tarvitaan, että hoitaja voi hakea lisää lääkkeitä, kun entiset loppuvat, ja apteekki voi laskuttaa omaista, joka raha-asioita hoitaa. Käymme kotimatkalla apteekissa hoitamassa tiliasiaa. Saamme lisää lappuja. Huoh. – Tänään hoitaja soittaa ja kertoo, että tädille pitäisi hankkia paikka kuukauden päästä alkavan putkiremontin ajaksi. (Mitä, meidänkö se pitää hoitaa?) Puhelimesta kuulee, että Täti sanoo taustalla: – minä en lähde kotoani minnekään.  – Näin mennään päivästä toiseen tässä kotihoitosysteemin ihmemaassa.

kesän korkein hetki, sanottiin ennen juhannuksesta. usein se on myös kukkein ja suvisuloisin, mutta harvemmin helteinen. parhaimmillaan kaupungin juhannus on, kun menijät ovat menneet ja kaupunki rauhoittunut iltaan. istumme kahdestaan pihakeinussa saunan jälkeen ja nautimme leppeästä tuulenhengestä eikä ainutkaan hyttynen inise inhasti korvan juuressa.

tänä vuonna saimme nauttia eurovision välittämänä Wienin Filharmonikkojen perinteisestä kesäkonsertista Schönnbrunnin keisarillisen palatsin puistossa jo juhannusviikon torstaina. meillä oli onni päästä käymään Wienin matkalla 2008 tuossa ihmeen kauniissa ja valtavassa puistossa, jonka upeat suihkulähteet, kukkaistutukset ja rakennukset valaistaan aina aistikkaasti kesäkonserttia varten. konserttiin saapuu väkeä kymmenintuhansin ja ihmiset levittäytyvät nurmikkorinteille ja vaeltelevat puiston käytävillä pimenevässä illassa. klassista konserttimusiikkia rakastetaan ’vanhassa maailmassa’. Eurooppa on antanut maailmalle parastaan, kaikki säveltäjät, joiden teokset elävät vuosisadasta toiseen.

Ajelimme lauantaina lapsuusmaillemme kummipojan esikoistyttären rippijuhliin kutsuttuina. Jo menomatkalla kotihoitaja soitti kahdesti tädin asioista. Lopulta Toinen sanoi, että olemme viikonlopun matkalla emmekä voi nyt olla mitenkään avuksi ennen maanantaita.

Perillä oli paljon sukua koolla. Monet oli nähty rippilapsen vanhempien hääjuhlissa viimeksi, niinpä oli vähän varmisteltava puolin ja toisin ketä ollaan. Sunnuntai oli lämmin ja kaunis kesäpäivä, pihassa lentelivät pääskyset. Urheilullinen rippilapsi jaksoi poseerata hyväntuulisesti koko päivän, hiukset kauniisti kiharrettuina, hopeakrassein koristellussa valkoisessa mekossa ja kummilta saatu hopearisti kaulassa. Pöydät notkuivat perinneherkuista ja moderneista leipomuksista.

Iltaa myöten ajoimme kotiin. Muistelin mielessäni veljen sekä kummipojan rippijuhlia samassa lapsuuteni kirkossa, jossa nyt jo kolmas sukupolvi astui alttarille valkoisissaan. Kristilliset perinteet murenevat hiljalleen, mutta tuntui hyvältä kokea, että siellä ne ovat vielä kunniassa. Kiitos, että saimme olla mukana.

Eilen illalla soi puhelin. Miesääni kertoi olevansa Tädin rapun alaovella ja tarvitsevansa ovikoodia. Kävi ilmi, että kotikuntoutukseen siirto oli päätetty toimeenpanna, mutta unohdettu tiedottaa omaiselle, niin kuin sovittu oli. Toinen antoi puolestaan isännöitsijätoimiston numeron: – Kysykää sieltä koodia, en ole tarvinnut, kun minulla on vara-avain. (Mietin, mihin ovikoodia tarvitaan, jos Täti on siinä ja hänellä on avain kotiinsa.)

Soitettiin saman tien osastolle, kello oli kuuden maissa. – En voi nyt tarkistaa, olen potilasta hoitamassa, soitan kun vapaudun. Viittä vaille kahdeksan soitettiin uudelleen. Huonosti suomea puhuva mieshoitaja pahoitteli, että takaisinsoitto oli unohtunut. – Kyllä, hänet on siirretty kotiin tänään. Kotikuntoutusyksikkö hoitaa hänen asioitaan. Tässä tulee numero…  – Päätimme soittaa aamulla, tuskin siellä kukaan enää illalla vastaa.

Aamulla soitin. Kotikuntoutusyksikön päivystäjällä kesti etsiä koneelta asiakkaan tietoja. Asiakastiedostojen selaaminen ei selvästikään ollut hänen vahvuusaluettaan. Kun hän oli kartalla kenestä puhutaan, puhelu katkesi. Soitin uudelleen. – Kyllä, hänet on tuotu kotiin eilen illalla. Kyllä, hän on Espoo Cateringin ateriapalvelun listalla, lämmin ateria tuodaan puolen päivän maissa. Nyt en tiedä miten sen sisäänpääsyn kanssa on, mutta jos rappuun pääsee, ruoka jätetään oven taa 10-14 välillä, ellei asiakas avaa. Kauppa-asiat hoitaa kauppapalveluyksikkö. Kyllä, osastolta yleensä pannaan mukaan jotain pientä iltapalaa ensimmäiseksi illaksi. Aluksi kotihoitaja käy kolmesti päivässä, aamulla 8-10 välillä, 12-14 välillä ja viimeisen kerran 17-19 välillä. Osastolta kerrottiin, että asiakas pääsee itse vessaan. Eikö, no me olemme osastolta saadun tiedon varassa.

Puhelin soi kohta. – Täällä on kotihoitaja …, olen soittanut omaisenne ovikelloa useaan kertaan, mutta hän ei avaa. Mitä tehdään? – Toinen huokaa syvään. – Tulen avaamaan oven, sopiiko tunnin päästä? Toinen ajaa Espooseen päästämään hoitohenkilön sisään. Toinen ihmettelee hoitajalle, miksi Tädillä on kanyyli teipattuna käteen, vaikka tiputukset piti olla jo aikoja sitten lopussa. Kotihoitaja poistaa kanyylin. Neuvotellaan avaimen antamisesta kävijälle, paljon puhetta, perustelua ja suostuttelua tarvitaan ennen kuin Täti itkien suostuu ’lainaamaan’ oman avaimensa. – Se on palautettava, muuten en voi lähteä ulos kauppaan. (Kauhistus, ei kai hän aio mennä ulos ilman kotihoitajaa!) Isännöitsijätoimistosta tilataan ylimääräinen avain, sen saa huomenna. Kotihoitaja lupaa hakea.  

Toinen odottaa puoli kolmeen asti, mutta ateriaa ei näy. Hän soittaa taas Kotikuntoutusyksikköön, josta luvataan soittaa Ateriapalveluun ja kysellä, miksi ruokaa ei ole toimitettu sovitusti. Huoh. Täti on niin väsynyt kaikesta, että nukahtaa vuoteeseensa. Toinen palaa kotiin. Yritämme luottaa Kotikuntoutukseen, vaikka ihan hyvin tämä ei ole alkanut…