Tässä nyt on eletty syyssateista päivää. Pihat ja kadut lätäköityvät, pilvilautta makaa maiseman yllä ja viimeiset linnut istuvat lähtöaatoksissaan langoilla. Mitä tekee ihminen? Kaivautuu taas menneisiinsä, jatkaa kahden vuoden takaista projektia turhien paperien tuhoamisesta. Nyt kun vielä on kotona takka, jossa tulen voi antaa tuhkata turhiksi käyneet aatokset, kuvat ja sanat.  

Eilen oli elämää sykkivä perhetapaaminen Esikoisen Paratiisissa. Tehtiin yhdessä ruokaa ja nautittiin kauniista syyssunnuntaista. Lapsilla oli jossain välissä menonsa, Murulla kaverisynttärit ja Ritaripojalla futisharkat. Sopivasti ehdittiin jakaa aikuisten asioitakin keskenämme. Lopuksi saimme nauttia Murun viulunsoitosta. Kun sitä nykyään harvemmin kuulee, huomaa ihaillen miten taitava voikaan musikaalinen seitsenvuotias jo olla.
Palasimme kotiin kiitollisina ja hyvillä mielin. Ja lähiviikkoina odotellaan Kuopuksen ja Kultasen vauvan syntymää. 

P8302292

taimet kasvavat kukin tahtiaan. uusia nuppuja puhkeaa jo loistavien kukkien joukkoon. on kypsiä hedelmiä ja kypsyviä. puun juurella pudonneet hedelmät odottavat poimijaa. kaikki tapahtuu ajallaan. ei tarvitse kiirehtiä, ei hätäillä. näin on hyvä kuin on.

ps. https://versojavaahteramaelta.blogspot.com/

Herään puoli seitsemältä. On herkkä olo, tyyni, hiukan haikealla tavalla lähes onnellinen. Äiti ja Anna-Maija tulivat taas uniin, äidillä harmaat kiharat pitkin selkää kuin joskus puoli vuosisataa sitten eläessään. Unessa laitoin heille ruokaa ja he söivät vaiteliaana.

Nukuin pitkästä aikaa ehjän yöunen selattuani tallennettuja kahteentoista asti. En mahda mitään persoonalliselle unirytmilleni, jos nukahdan liian aikaisin, yöuni menee kahtia ja on noustava tunniksi aamuyöllä lukemaan, kun joku puoliuninen ajatuskierre ei muuten katkea.

Luen Hannu Mäkelän Valoa. Sen nostamako pehmeän haikea tunnelma on? Kerron Toiselle Hannun ja Svetan rakkaustarinasta, jossa on jotain vääjäämätöntä ja kohtalonomaista. Mikään reaalielämässä ei tue heidän rakkauttaan, suhde elää kaipauksesta ja kaipauksessa, välimatkan ehdoilla, ja yhdessäolon tuokiot ovat aina liian lyhyitä.

Aamut viilenevät. Yksinäinen punarinta käy pihassa, kahahtelee syreenin lehvästössä, juo vesiastiasta. Kolme oravanpoikaa kirmailee aamuvarhaisesta aidalla, vajan katolla, vaahterassa ja tammen oksilla. Tuossa yksi taas viilettää tammenterho suussa etsimään talvieväille hyvää piiloa.

Outi Ampuja  Hyvä hiljaisuus  Atena 2017

Fil.tri Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja erilaisia ääniympäristöjä ja niiden vaikutusta ihmiseen. Tässä opuksessa tutkitaan hyvää hiljaisuutta 2011-2012 kerätyn Suomalainen hiljaisuus -kirjoituskilpailun tuottaman aineiston pohjalta.  – Koska olen itsekin hiljaisuusihmisiä, kiinnostuin uudesta tutkimusjulkaisusta. Mitään varsinaisesti tiedollisesti tai kokemuksellisesti uutta opus ei tarjoa, mutta siinä tarkastellaan erittäin hienosti kiteytettynä hiljaisuuden merkitystä ja vaikutuksia ihmiseen. Teksti on elävää runsaasti käytettyjen kilpailutekstien sitaattien ansiosta. – Suosittelen aiheesta kiinnostuneille!

*

Maarit Tyrkkö  Tyttö ja nauhuri  WSOY 2014

Toimittaja Maarit Tyrkön muistelusten ensimmäinen osa löytyi kirjastosta BON-pokkareista. Kirja on toimittajan otteella kirjoitettu ja sisältää runsaasti suoria sitaatteja nauhoitetuista keskusteluista, julkaistuista lehtijutuista, kirje- ja korttitervehdyksistä. Kerrotusta saa hyvän kuvan siitä, miten nuoren toimittajan ja iäkkään presidentin välille kehittyi luottamuksellinen ja lämmin suhde. Kerronta on yksityisyyttä kunnioittavaa eikä julki ole tuotu sellaista, minkä presidentti on kieltänyt. Tyrkön kerronta on miellyttävän sujuvaa, joskin lukijalle tulee vaikutelma, että toimittaja on ollut myös itse hyvin aloitteellinen ja pannut persoonansa peliin päästäkseen presidentin sisäpiireihin. Myös Suomen Kuvalehti saa yllin kyllin mainosta pitkin matkaa.  – Viihdyin hyvin kirjan parissa ja luettuani ymmärrän, miten tällainen julkinen luottosuhde voi alkaa toimia eräänlaisella win win -periaatteella. Oma osuutensa suhteen kehittymiseen lienee ollut Sylvi Kekkosen kuolemalla, joka saattoi vauhdittaa presidentin henkistä haurastumista. Siitä tässä kirjassa on vain muutama vihjeenomainen kirjaus. 

*

Kazuo Ishiguro  Haudattu jättiläinen  Tammi 2016

2017 Nobel-palkitun japanilaissyntyisen (1954) brittikirjailijan romaaneja on suomennettu seitsemän Tammen keltaisessa kirjastossa. Ishiguron kaikki romaanit ovat palkittuja. Kirjailija sai Nobel-palkinnon v.2017 ja Pitkän päivän ilta -romaanista tehtiin myös kokoillan elokuva. Ihastuin kirjailijan tyyliin keväällä luettuani kaksi aiemmin julkaistua romaania. Haudattu jättiläinen on viimeisin suomennos. Ishigurosta on sanottu, että kaikki hänen romaaninsa ovat täysin erilaisia, mikä osoittaa harvinaista kirjallista lahjakkuutta.  – Romaanin myyttinen tarina sijoittuu roomalaisvallan jälkeiseen aikaan Britteinsaarilla ja kertoo vanhasta pariskunnasta, joka lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. He joutuvat matkalla kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia, mutta pääsevät lopulta perille. Unenomaisen rauhallisesti etenevä tarina kuljettaa lukijaa lempeästi kohti kaunista päätöstä.Suosittelen!

*

Kate Morton  Talo järven rannalla  suom. Hilkka Pekkanen  Bazar 2017;

Australialainen menestyskirjailija Kate Morton (s. 1976) on julkaissut viisi viihdyttävää romaania, jotka kaikki on suomennettu. The Lake House romaani kertoo hylätyn vanhan talon ja sen asujien tarinan. Perhesalaisuuksien ja vaiettujen muistojen vyyhtiä selvittelee rikosetsivä Sadie Sparrow. Morton rakentaa henkilökuvansa huolellisesti ja kuvailee värikkäästi tapahtumia ympäristöineen. Kerronta on kyllä runsassanaista, kirjassa on 671 sivua ja opus painaa yli 800 g – siinä on lukijalla pideltävää.   – Pidin romaanista, sen eläväisistä henkilöistä ja mukavasti etenevästä, älykkäästä juonikuviosta. No, kirjailija on rönsyilevä ja runsassanainen, asiat voisi sanoa ytimekkäämminkin, mutta tyylinsä kullakin. Siistiä luettavaa, veri ei roisku eivätkä kamaluudet vie yöunia.

*

Riikka Ala-Harja  Reikä  novelleja  LIKE 2013

Kirjailija (s. 1967) tiedetään laadukkaaksi ja palkituksi tekstintuottajaksi. Seitsemäs romaani on ilmestynyt 2015 ja sen jälkeen lastenkirjoja. Tuottelias kynäilijä on tehnyt myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuvakäsikirjoituksia. Reikä on toistaiseksi ainoa novellikokoelma häneltä, ja paljastaa lyhytproosan taidonkin olevan hallussa.  – Olipa ihana pidellä kevyttä novellipokkaria Mortonin monsterikirjojen jälkeen. Varsinkin Tarmo, henkilökuva kuusikymmenvuotispäiväänsä viettävästä yksinäisestä humanistimiehestä ja hänen aatoksistaan hersytti oikein iloisen naurun novellipokkarin lukijalta.

***

 

 

Eilen oli ’kypsään ikään ehtineiden naisten kuoron’ ensimmäinen harjoitussessio. Järjestävä taho on kaupungin Kansalaisopisto, joka palkkaa johtajan ja antaa harjoitustilan. Muutaman kympin kausimaksulla saa jokaviikkoisen sosiaalisen piristysruiskeen ja runsaasti lauluniloa. Opiston luettelossa on kaikkiaan kuusi erilaista kuoroa, seurakunnalla on lisäksi kaksi kuoroa, ja itsenäisenä toimii Mieslaulajat.

Tietämättäni mikä faktisesti on kypsä ikä, kuoro valikoitui siksi, että sen harjoituspäivä ja -aika sopii parhaiten viikko-ohjelmaani eikä kuorolla ole niin kunnianhimoista ohjelmaa, joka vaatisi stressaavaa harjoittelumäärää konsertteineen. Kävi ilmi, että laulajista monet ovat olleet tässä nimenomaisessa kuorossa kymmenet vuodet, siitäpä se kypsään ikään ehtiminen. Ja jos joku ei olisi liittyessään vielä kypsä, kyllä kypsyy, ellei muuten, niin äänivallit rikkovaan pulinaan session alussa, lopussa ja joka välissä.

Ohjelmisto vaikuttaa kevyeltä ja iloiselta, johtaja osaa asiansa, ja hallitsee pulisevaa naislaumaa ihailtavalla taidolla ja kokemuksella. Kuoron nimikkolaulusta Virvatulet aloitetaan kaksiäänisesti, Saukin Pojat pannaan hautumaan, Cosman Rakkaus ja Lennon-McCartneyn Yesterday odottavat. Lisää ikivihreitä, kolmiäänisestikin, on luvassa. Laulellaan!

P8296522

Pyhän Viisauden kolme tytärtä: Usko, Toivo ja Rakkaus

Joka toinen vuosi joku meidän kymmeniä vuosia sitten samaan ammattiin valmistuneiden ryhmästä ottaa asiakseen järjestää paikan ja kutsua porukan koolle. Kerta toisensa jälkeen samat meistä tulevat, jollei vastaansanomaton este kierry eteen. Ruuhkaisina vuosina työt tai perheasiat saattoivat tulla väliin, nykyään eläkeläiselämässä voi oma tai jonkun läheisen terveydentila nousta esteeksi.

Valitsimme paikaksi ortodoksien Kulttuurikeskus Sofian Helsingin Vuosaaresta. Vietin siellä Toisen kanssa kerran pääsiäisen ja muistin upean maiseman, talon hyvän ilmapiirin ja hyvän ruuan. Pyhän Viisauden kappelin lyhyt ehtoo- ja aamupalvelus loivat yhdessäoloomme levollisen tunnelman. Isä Ambrosius tuli lähtöaamun palvelukseen ja huomioi meidät lämpimästi sanoissaan. Gallerian kauniit ikonit ja aulatilojen seiniä värittävät Rosa Liksomin taulut puhuttelivat. Ympäröivän metsän upean korkeat ikiaikaiset männyt loivat juhlallisen olon kävellessämme meren tuntumassa tulopäivänä.

Illanistujaisissa on ollut tapana jakaa jotakin siitä, missä kukin menee ja miten on. Vuosi vuodelta opiskeluaikaiset muistelut ovat antaneet enemmän tilaa elämälle tältä kohtaa. Siihen liittyvät myös terveiset niiltä, jotka eivät päässeet mukaan. On ilo jakaa ne voimauttavat asiat, joita itse kullakin on, ja saada myötätuntoa niissä kohtaloissa, jotka kullakin elämää raskauttavat. Niin sen nytkin koin kuin usein: yhteys on rikkautta.

 

Valitsimme alkukesästä Netflixin tarjonnasta vaihteeksi turkkilaisen sarjan Intersection (leikkauspiste, risteys). Sarjan pitkien jaksojen kahlaaminen alusta loppuun vaati melkoista asenteen säätöä länsimaisiin, ripeästi eteneviin elokuvallisiin tarinoihin tottuneille. Ei puhettakaan, että tätä olisi jaksanut katsoa kahta jaksoa yhteen menoon. Kovin oli raskassoutuista monin paikoin.

Sarja osoittautui varsinaiseksi seikkailuksi vieraaseen kulttuuriin. Miten vähän turkkilaisten elämästä, asenteista, tavoista tiesimmekään yhden Istanbulissa vietetyn joulun perusteella! Tietenkin fiktiivinen kertomus yläluokkaisesta elämästä on tavalliselle katsojalle yhtä saippuavaahtoa, mutta eihän mikään fiktio synny irralleen tekijöidensä kulttuurisista arvoista, oman maan todellisuudesta ja – ihmisten unelmista.

Elokuvallisia huomioita ovat hidastusten ja lähikuvien runsas käyttö sekä kohtausten pitkittäminen – joskus sietokyvyn rajoille. Takautumia käytetään runsaasti selittämään tapahtumien taustoja. Ihmisten elämää eivät näytä sitovan työt eikä toimet, duunareillakaan, seurustelua ja teen juontia riittää. Ajetaan koko ajan kovaa mustilla autoilla, tapahtumat etenevät ja kääntyvät puhelimien soitolla. Juonen käänteet humahtavat toiselta toiselle kerrottuna hetkessä läpi johtavien klaanien ja liitännäishenkilöiden suppean maailman. Ihmisiä raivataan tieltä koneaseiden räiskeellä tai hakataan henkihieveriin nyrkein ja astaloin. Poliisi ilmestyy kuvaan vasta, kun joku päähenkilöistä asetetaan syytteeseen murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Lainvartijat näyttävät olevan helposti lahjottavissa ja uhkailulla taivuteltavissa.

Ihmisten välisissä suhteissa korostuu perhekeskeisyys. Isät ja veljet hellivät ja puolustavat äitiään ja sisariaan, mutta hetkessä miesten omat afäärit myös ohittavat perheen asiat tärkeysjärjestyksessä. Sekä naisten että miesten maailmaa värittävät mustasukkaisuuskohtaukset ja näyttelijät antavat kaikkensa hysterian ilmentämisen saralla.

Miksi jaksan kahlata tätä hyvisten ja kuvottavien pahisten taistelutannerta? Vastaus on Aybars Kartal Özson, pieni kiharatukkainen poika, jonka kyky eläytyä rooliinsa kaksi äitiä menettäneenä lapsena, on yksinkertaisesti ylivertainen.

iltarusko.JPEG Image

Kun saattaa ihmistä, jota muistellessa kokee samaa lämpöä kuin kohtaamisissa elämän varrella, ovat hyvästit heleät. Saattojuhlassa kosketti,  miten paljon meitä oli paikalla. Omaisten lisäksi oli runsaasti entisiä ja nykyisiä työtovereita, seurakuntalaisia ja ystäviä eri instansseista ja yhteistyökuvioista. Kuulimme kauniin Bachin Adagion, Schubertin ihanan Ave Marian, ja mieskuoron jykevästi laulaman virren Käy isänmaataan kohti ain. Yhdyimme kaikki valoisiin virsiin 105 ja 30. Vanhin kirkkoherroistamme siunasi kaunein ja lohdullisin sanoin Eeron. Puhutteleva näky oli kuuden miehen kunniavartio arkun ääressä pysähtyneenä kuuntelemaan Bachin Passacagliaa, jonka aikana kirkon alttariseinän ikkunasta tulvahti valoa kuoriin. Suru on yhteinen ja muistot kunkin saattajan omat.

Paavi on ottanut kantaa kirkkonsa häpeälliseen syntiin. Vihdoinkin. Kauan on vaiettu ja peitelty lasten hyväksikäyttöä, jonka laajuus nyt kauhistuttaa. Mitä sekin kertoo, että pedofilia on paljastunut nimenomaan Yhdysvalloissa, Pensylvanian osavaltiossa. 

Joskus vain pettyy ihmiseen, vaikkei henkilökohtaisesti odota kummempia. Epäilemättä taustalla on oma arvomaailma, jonka läpi toista katsoo. Kun ihmisessä törmää ikävästi törröttävään edesottamukseen, joutuu punnitsemaan omia arvojaan. Miksi pahoittaa mielensä toisen tekosista, kun ne eivät välittömästi koske itseä? Mitä väliä, jos joku roiskii menemään ja rapa lentää? Sepä se. mutta väliä on, sillä teot saattavat koskea toista, jonka arvot eivät ole vielä vakaat.

Ihminen on erehtyväinen, itsekin olen. Kuitenkin hän, joka on monelle esikuva ja jolla on enemmän valtaa, siltä vaaditaan enemmän ryhtiä – axl, aku, jarit, touko ja moni muu.

P8116510

maisemat tarjoavat kauneintaan aurinkoisena kesäpäivänä. vesi välkehtii, tuuli soittaa puita. ihmisen äänet vaimenevat. luojan lämpö siunaa varjossakin istujaa.

kesä kypsyttää herkkujaan. tuoreita oman maan kasviksia, yrttejä ja mansikoita saamme toreilta mekin, joilla ei ole omaa puutarhaa. ihania metsämarjoja tuo toisillekin hän ken jaksaa vielä poimia. meidän keittiössä on tehty jo neljästi maanmainiota perinneherkkua, kesäkeittoa. kattilallisesta riittää kahdeksi päiväksi, ja maku on mitä parhain. tänä kesänä olen lisäillyt fenkolia mukaan ja olemme tykästyneet sen makuun.