PA046589

elämänvihreytensä luovuttaneet lehdet hehkuvat viime liekeissään. kohta ne käpristyvät ja loimu sammuu. mitä siitä, onhan hehkuttu kerran elämää täysin värein!

Esikoinen poikkesi illalla lainaamassa autoa isältään. Suunnitelmissa oli seikkailuretki lasten kanssa kansallispuistoon syysloman alkajaisiksi. Meiltä löytyi mukaan kaksi makuupussia, teltta ja makuualustat sekä muu tarpeisto oli ennestään. Sääennuste näyttää hyvää niille main, joten toivoa on, ettei routa aja seikkailijoita ennen aikojaan kesken seikkailun kotiin.

Tänään oli meillä talonmiesviikon puuhat, ja huomenna siitä kipeytyneiden lihasten ja nivelten lepopäivä. Palkitsevaa on aherrusta seuraava hyvänmielen fiilis, kun piha saadaan talvikuntoon hyvän sään aikana. Ja leffakerhossa nähtiin illansuussa Oscareilla palkittu La, la Land. Näytöksen alkajaisiksi saimme kuulla vielä extrana seitsemänvuotiaan muusikonalun soittavan filmin teemamelodian viululla. Filmi oli kohtuullisen laadukas, musiikki ja tanssiosuudet viihdyttäviä, vaikka tarina olikin Casablancan toisintoa. Eivät musikaalit ole kuolleet, eikä jazz!

Tänään on jalkahoitolapäivä. Kerran vuodessa yritän muistaa viedä ’liikuttimeni’ ammattihenkilön hoidettaviksi. Normihoito kotona on varpaanvälien voimasuihkutus pari kertaa viikossa ja saunan jälkeen rasvaus. Kynsien leikkaus on selkäongelmaiselle vähän pulmallista, mutta onnistuu tarvittaessa miten kuten. Lähes 50-vuoden kokemuksella ja miellyttävästi jutellen alan yrittäjäveteraani Irma hoiteli jalkani, jopa kehui ihmeen hyvässä kunnossa niiden olevan. Jossain vaiheessa siinä askarrellessaan hän kysyi, minkälaisessa työssä olen ollut, kun hänelle on tullut niin levollinen olo tässä jutellessamme, vaikka aamupäivä oli kamalan kiireinen. Kerroin, mihin hän vain totesi, no ilmankos. Myös minä viihdyin hänen eloisasti polveilevan juttelunsa ääressä. Kahdensuuntaista terapiaa, liikutuksen hetkineen.   

Vauvan ensimmäinen viikko on sisältänyt syntymäshokin ja uusia kokemuksia roppakaupalla. Kohdun turvakehdossa keinunut, napanuoran kautta ravittu ja vaimeista äänistä vain läheisimmät tunnistanut vauva on putkahtanut outoon maailmaan. Sairaalassa heti on monenmoisia käsiä pientä pyörittelemässä, ääniä ympärillä, uusia ihotuntemuksia kapaloista ja vaipoista, pesuista ja voiteista. Ja nälkä!

Kolmas lapsenlapsi on taas yhtä suuri ihme kuin ensimmäiset ovat olleet. Olemme saaneet kuvakimaran vauvan ilmeistä hereillä, kun tummat silmät katsovat tyynesti äidin tai isän kasvoja. Levollisesti nukkuva vauva on äidin ja isän levon hetki myös. Kunnes outo tuntemus rypistää vauvan kasvot ja ilmoille parahtaa hälytysääni. Näitä äännähdyksiä tuore äiti ja isä opettelevat tulkitsemaan. Onko nälkä, kipristääkö massua, vai äidin läheisyyttäkö vain tarvitaan. Kun on tultu vauvan kanssa kotiin, ei lähellä enää ole tietopankkia niin kuin osastolla. On uskallettava luottaa vaistoihinsa, ja tarvittaessa rohjettava kysyä kokeneemmilta. Sitä se arki on.

Virpi Suutari on tullut tutuksi erityisesti laadukkaiden dokkarien tekijänä. Leffakerhossa näimme taannoin filmin Yrittäjä, monella tavalla koskettavan kuvauksen, joka kuljettaa rinnakkain perinnelihaa myyvän Jani Laineen perheen tarinaa, ja Maija Itkosen ja Reetta Kivelän nyhtökaurakeksinnön vauhdikasta kehitystä teolliseksi tuotteeksi ja markkinointia Kiinaan. Dokkarin tekijän täytyy osata nähdä tarkasti, olla herkkä ja poimia hetket sekä luoda luottamus kuvattaviin, jotka eivät näyttele, vaan sallivat kuvaajan tulla mukaan elämänsä aitoon arkeen ja juhlahetkiin. Elokuva tarjoaa myös yllätyksiä, jotka tapahtuvat oikeasti yrittäjäperheelle. Myös päähenkilöiden väsymyksen ja keskinäisen kireyden nyhtökaurayrityksen hektisimmissä vaiheissa annetaan näkyä ja kuulua. Dokumentti tuntuu aidolta ja tuo näkyviin sekä yrittäjyyden karut että palkitsevat puolet. – Virpi Suutari oli filmin jälkeen kerholaisten kysymyksiä varten paikalla ja kertoili myös hauskoja sattumuksia kuvausajalta. Dokkarista on tehty lyhennetty versio televisiota varten. Kunhan se tulee ohjelmaan, kannattaa katsoa. 

Eilen iltapäivällä pääsimme tutustumaan Vauvaan. Uudesta perheenjäsenestä vielä hiukan hämmentyneet vanhemmat toivat hänet synnytysosaston kerroksen kahvilaan isovanhempien ihailtavaksi. Eihän siinä Mummelin silmä kuivana pysynyt, ja Vaarikin hykerteli onnesta, kun sai pienen nyytin syliinsä. Vauvalla oli päiväunet meneillään, joten ihmetteleviä ilmeitä saamme toistaiseksi ihailla kuvista. Niin pienestä se alkaa, ihmisen lapsen elämäntaival. Ja niin pyhä ja täynnä rakkautta on ensi kohtaamisen hetki. Tervetuloa pikkuinen ja enkeleitä matkaan.

Tänään olin ensi kertaa seurakunnan koraalikuoron harjoituksessa. Niin paljon tuttuja siellä oli, että tuli ihan kotiinpaluun tunne. Heli-kanttorilla on taito luoda myönteinen ilmapiiri ja kaikin puolin homma hallussa. Naisäänet soivat hyvin yhteen ja laulu on puhdasta; miehiä voisi olla enemmän, erityisesti juurevia bassoja kaivattaisiin. Yritän totutella vaihteeksi alttostemmaan, sopraanoja kun on aina eniten. Tästä se lähtee, uusi laulupolku. 

PA026571

Kuopuksen ja Kultasen tyttären syntymäpäivä! Aamupilvien hälvettyä aurinko tuli esiin!

Runot

Anne Hänninen  Mustat peilit  WSOY 2015

Hännisen (s. 1958) runot löysin jo 1970-luvulla. Tähän mennessä julkaistuja runoteoksia on 16, niissä yksi Valittujen kokoelma, viimeinen on vuodelta 2017. Kuudesti palkittu runoilija Hänninen on. Tyyli muuttuu yhä aforistisemmaksi, mutta tietty syväluotaus ja kuvarikkaus on ollut hänen runoilleen ominaista alusta asti.  – Anne Hännisen runoja voi lukea uudestaan ja uudestaan, ne eivät tyhjene. Aforistisuus lähettää lukijan löytöretkille omaan ajatusmaailmaan.

Jos uskot meistä jäävän vain tähtipölyä – / tajuat tähtikirkkaat yöt mutta kaipaat pimeyteen. / Olemme tähtien tuhkaa, menneen kimallusta / se katsoo valoamme. // Taikalyhdyt heijastavat harsokankaalle / valot laatikoiden sisällä. // Liitutaulujen kalkki; kaikkien poisteiden / hämärä. // Heijastetut tarinat, ihmiset – / jotkut tulevat tarinaksi, vain siksi / moni ei jää jäljelle miksikään.

**

Romaanit

V.S. Naipaul  Lumotut siemenet  suom. Juhani Lindholm     Otava 2006 (2004)

Lienen maininnut, että enää harvoin tartun Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksiin, koska moni niistä on osoittautunut eri tavoin pettymykseksi. Trinidadissa 1932 syntyneen ja Iso-Britanniassa asuvan V.S. Naipaulin pitkä kirjailijanura huipentui Nobel-palkintoon v. 2001. Lumotut siemenet on tuolloin palkitun romaanin Elämän kuva jatko-osa. Tarina kertoo Willie Chandranin erikoisia polkuja kulkeneesta elämästä. Lontoon ja Afrikan vuosien jälkeen mies ajautuu terroristiryhmän jäseneksi Intian viidakoihin ja palaa viimein takaisin Lontooseen.  – Enpä tiedä tästäkään, jotenkin epämääräinen olo jäi. Päähenkilö edustanee nykyaikaista ihmistyyppiä, joka ei asetu elämäänsä vaan haahuilee etsimässä paikkaansa ja tehtäväänsä.  

*

Paolo Cognetti  Kahdeksan vuorta  suom. Lotta Toivanen  Bazar 2017

Milanolainen kirjailija Cognetti osoittautuu loistavaksi tarinankertojaksi, jonka kuudes romaani Kahdeksan vuorta voitti ilmestymisvuonna Italian Premio Strega-palkinnon. Kirja on noussut ilmiöksi maailmalla ja kiinnostaa jo kovasti elokuvan tekijöitä. Tarinan keskiössä ovat vuoret; vuoristossa kesiään viettäneen perheen isän ja pojan suhde sekä naapurinpojan liittyminen perheeseen ja poikien ystävyys.   – Pidin kovasti sekä rauhallisesti soljuvasta kerronnasta että herkkävireisestä vuoristoelämän kuvauksesta. Tarinalla on kaunis kaari ja se päättyy hienoon oivallukseen. – Suosittelen!

*

Kate Morton  Kaukaiset hetket  suom. Natasha Vilokkinen  Bazar 2016 (2010)

– Sen verran tästä, että noin sata sivua jaksoin kahlata. Sitten palautin kirjan.

*

Hannu Mäkelä   Valo  -kertomus rakkaudesta    Kirjapaja 2018

Ostin kirjan luottokriitikon esittelystä innostuneena. Kannatti. Maailma on täynnä rakkaustarinoita, useimmat niistä toistavat samaa kaavaa, jo alusta voi aavistaa miten se päättyy. Svetan ja Hannun tarina alkaa rakkaudesta sanoihin. Yhtälöstä tulee vaikea, arkiset realiteetit ovat hankaluuksia tulvillaan. Siihen nähden he löytävät ihmeellisen tyydyttävän yhteyden. Päättyyhän tämäkin tarina, mutta toisin kuin kumpikaan olisi arvannut. Rakkauskertomus on myös eloisaa kuvausta kahden naapurimaan arkielämän erilaisista ehdoista, joihin sopeutuminen koettelee puolin ja toisin.  – Mäkelän tyyli kertoa on kauniisti päiväkirjanomainen, lukemattomia eteen nousevia pulmia ratkotaan hyvin käytännöllisesti. Silti tunnelma on rakkaudentäyteinen ja lämpö säilyy vahvana loppuun asti. Koskettava ja todellinen rakkauskertomus.

*

Liza Marklund  Paratiisi  suom. Outi Knuuttila  Otava Seven 2015 (2001)

Ruotsalainen dekkaristi panee tässä toimittaja Annika Bengtzonin pöyhimään säätiötä, jonka toiminta herätti epäilyksiä. Kyseinen säätiö oli ollut yhteydessä maahanmuuttajanaiseen, joka ammuttiin Sergelin torille. Kirjan juoni rakentuu toimittajan henkilökohtaisen elämäntilanteen ympärille.  – En ole aiemmin lukenut Liza Marklundia, en ole varsinainen dekkarien ystäväkään, mutta tiennyt kyllä hänen nimensä. Tyyli, jolla Marklund kirjoittaa, ei ole miellyttävää lukea, tekstissä kiroillaan paljon, ja päähenkilö on vaikeuksissa vähän joka suuntaan sekä olosuhdesyistä että omistaan. Lukukokemuksessa ei synny jännitystä – joten taitaa jäädä ainoaksi Liza Marklundin teokseksi, jonka luen.   

*

Ritva Hellsten  Lea  Aviador-kustannus 2018

Hellsten on julkaissut aiemmin yhden omaelämäkerrallisen romaanin Orvot (2014). Lean tarina kertoo naisesta, joka on alusta asti sisäistänyt vahvan tahdon selvitä itse kaikesta mikä eteen tulee. Taustalla on alkoholisti-isä ja poissaoleva äiti. Turvaa löytyi isovanhempien luota. Lean oma elämä aikuisena rakentuu hyvän puolison ja yhteisen työn tuloksena kohtuullisen hyväksi, mutta kahdelle tyttärelleen hän jää sisäisesti vieraaksi ja ankaraksi äidiksi.  – Löysin jotain tuttua tuosta selviytymisen eetoksesta, joka naista on ajanut läpi elämän. Myös 1960-luvun nuoruusaika on tuttua sekä myöhemmän iän sisäiset syyllisyydet ja tilinteot äitinä olemisesta. Hellstenin teksti on sujuvaa ja Lean kohtalo kiinnostavan todentuntuisesti rakennettu.

*

Tatiana de Rosnay  Mokka  suom. Pirkko Biström  Bazar 2010

Ranskalais-englantilais-venäläinen Rosnay (s.1961) kirjailija on taitava kirjoittamaan elämyksellisiä menestysromaaneja, joita käännetään ja luetaan. Tarinan keskiössä on ranskalaisenglantilainen perhe, jonka 13-vuotias poika joutuu yliajetuksi suojatiellä, jää henkiin, mutta on koomassa. Ajaja pakeni paikalta. Poliisi yrittää selvittää ajajan henkilöllisyyttä, mikä on työlästä, koska silminnäkijöistä kukaan ei voinut vahvistaa rekisteritunnusta kuin osittain. Kirjailija kuvaa äidin tuntoja herkästi. Tapahtuma traumatisoi perhettä ja puolisoiden suhde rakoilee. Kun äiti päättää lähteä itse etsimään yliajajaa, tarina saa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu yllättää ja helpottaa.  – Romaani ottaa mukaansa heti ja tuntuu mukavalta välipalalta painavasisältöisen esseekokoelman luku-urakan keskellä.

***

Tänä syksynä olen päättänyt tutustua tv-ohjelmaan nimeltä Idols. Yhden kauden The Voice of Finlandiakin katselleena ihmettelen nyt, mistä ihmeen ideapajasta näitä teinien ja aikuistenkin useimmiten epärealistisia idoliunelmia ruokkivia ohjelmia oikein sikiää. Ja mikä on ohjelmalla mainosaikaa myyvien tahojen vastuu, kun epäkypsä ja itsekritiikitön nuori ihminen päätyy nolaamaan itsensä kotikatsomon sohvaperunoiden huviksi ja somepilkan kohteeksi. Tuomariston toiminta on ollut pääosin oikeansuuntaista. Mielestäni ei pitäisi kuitenkaan rohkaista lahjatonta hukkaamaan elämäänsä ja aikaansa turhaan. Ohjelmaan vyöryy satamäärin ilmoittautuneita, joissa karsinnankin jälkeen pääsee estradille laulutaidottomia karaokeprinsessoja ja -prinssejä, paino-ongelmaisia, tasapainottomia tai estoisia aikuisia. Todellisia lahjakkuuksia on harvassa ja parhaatkin idoliksi vasta aihioita. Eikä voittajista välttämättä tule todellisia menestyjiä.

Pissismummo on tehnyt havainnon. Ikävuosien kerääntymä aiheuttaa kipakointiherkkyyttä. No, totuuden nimessä on tietty myönnettävä, että ihan pelkästään ikääntymisestä tuo ei johtune. Muitakin syitä saattaa löytyä. Ehken ihmisessä saattaapi olla olemassa semmoinen ominaisuus alun perinkin, mikä unohtuu, koska aiheita kipakointiin on vuosi vuodelta vähemmän. Vaan syksyn ekana koleatuulisena sadepäivänä, Mummolla räpsähti kipakka päälle. Oliko sateella ja pimeäpilvisellä päivälläkään osuutta, vaikea sanoa, mutta kipakka laskeutui äkisti, pani tuhahtelemaan ärtyisästi itsekseen ja loppujen lopuksi poistumaan paikalta.

Mummokuoro! Tämä julmetunmoisen pulinan tyyssija, jonka tarkoitus on kokoontua laulamaan hauskoja ja haikeita lauluja. Eikö ollut helvetillinen kalabaliikki ja kaaos vastassa, kun Mummo tuli viime minuuteilla paikalle. Kuoronjohtaja oli kuulemma taas sairaana ja tilalle oli toimitettu joku onneton opettajaihminen, joka yritti vaientaa mummot huutamalla kalabaliikin yli. – Olette pahempia kuin kolmasluokkalaiset, kiljui tämä. Siinä vaiheessa vielä nauratti.

Harjoitus eteni yleisen mekastuksen ja kilpalaulannan merkeissä. Niin sanottu sijaisjohtaja ei osannut soittaa eikä laulaa, lainaili kuorolaisilta nuotteja ja kyseli millä rytmillä te nyt olette näitä laulaneet. Tietysti porukasta nousivat ne kovaäänisimmät neuvomaan ns. sijaisjohtajaa. Pissismummo tunsi mustanpuhuvan pilven nousevan päänsä päälle. Hivuttautui eteiseen, soitti Poikakaverille, tuletko hakemaan vartin päästä. P.Kaveri sanoi vain: selvä. Vieressä istuvalle kuorokaverille Mummo kuiskasi: taidan tästä lähteä, nähdään joskus.

Myöhemmin Pissismummo kuuli, että lopun harjoitusajasta olivat leikkineet (!) sanaleikkejä ja pantomiimia. Miten se liittyi kuorolauluun, jäi mysteeriksi. P.Mummo tietää tähän ikään, milloin kipakka on sitä lajia, että se kypsyttää tuleillaan olleen päätöksen. Se oli nyt tässä.