Päivät pilveilevät ja päätyvät lempeään iltavaloon, yöt pyrkivät syksyisiksi jo. Tasaiseen elämäämme tulee pieniä rytmihäiriöitä, jotka heijastuvat uniin. Valvon taas aamuyöllä, täytän sudokun, ristikon ja krypton. Neljän jälkeen kömmin takaisin vuoteelle ja yhdeksältä herään, kun Toinen silittää poskea. 

Kummallista miten hyvältä tuntuu tietää lomalaisten palanneen töihinsä ja lasten kouluunsa. Hyvämielessä on perusvireenä eläkeläisen vapaudentunne, myös iloa oman voinnin kohtuullisuudesta. On kipuilevia päiviä ja tasaisempia. Pahinta on valvoa yöllä säryn kanssa kahdestaan. Se on ikävä kaveri.

Päivän mittaan ehdin miettiä omiani, jutella Toisen kanssa kaiken maailman asioista. Mielessä käy aikuispojat, kumpikin omissa töissään. Isommat lapsenlapset ovat koulussaan ja nuorimmainen äidin hoidossa kotona. Tädin hoitorintamalla on hetken rauhallista. Omat viikko-ohjelmat eivät ole vielä alkaneet.

On kanervien aika.


elämä / nupulla, kukassa ja kuihtumassa yhtä aikaa / vasta kun vihreä maatuu / maatuu elämä

Toinen kävi postitarkastuksella Tädin kotiosoitteessa. Viemäriputkien ’sukitus’ oli saatu valmiiksi, ja vessa sekä keittiö olivat jo käyttökunnossa. Guineanliisa oli kuollut ikäväänsä ja veden puutteeseen. Jollei se enää tokene vesikylvystä, lienee parasta viedä Tädille uusi, sillä hän on ollut kukasta kovin kiinnostunut ja sanonut kastelevansa sitä joka aamu. On niin vähän asioita, joista hän enää jaksaa innostua. Vaikka kotiin voisi jo palata, tuntuisi hyvältä, että toinenkin kuntoutuslomaviikko tulisi käytettyä. Siksi emme mainosta remontin valmistumista Tädille, eikä liioin hoitokotiin. Samalla puolittaiset huolivapaamme jatkuisivat vielä toisen viikon. Toinen joutui myös etsimään Tädin laatikoista kellarikomeron avainta isännöitsijätoimiston pyynnöstä viemäriputken remppaajia varten. Verkkokomero on täynnä nyssäköitä, on sukset ja polkupyöräkin. Onneksi remonttimiehet lupasivat raivata röykkiöt viemärin päältä pois.

Pitäisi pyytää E:n kaupungin kotihoidolta siivousapua Tädille. Huoneisto siivottiin ennen kuin Täti palautettiin sairaalasta kotihoitoon kesäkuussa. Ajattelin kysyä, kuuluuko kotihoitoon jatkossakin joskus siivousta. Omahoitajan töihin se ei ymmärrettävästi kuulu. Kun nyt ensin onnistuisi saamaan jonkun vastaamaan puhelimeen jossakin lukuisista annetuista numeroista.


pihlajan kukat ovat jo muuttuneet marjoiksi. se tietää syksyn tuloa. puistokävelyllä näki paikoin hienoja värilehtiä pensaissa, ja polulla tuulenhenki pyöritteli koivun keltaisia.
omassa pihassamme ja kotikadulla on satanut sopivasti, nurmikot voivat hyvin eivätkä koivut vielä ole kellastumassa. viljapelloilla kypsyy sato. siitä kiitämme, saamme kotimaisesta viljasta tehtyä leipää ensi talvenakin.

Kävimme Tätiä tapaamassa siinä hoitokodissa, johon omahoitaja oli hänet eilen aamulla saattanut putkiremontin ajaksi.  Täti oli vielä hiukan sekaisin tästä manööveristä, kyseli missä hän on ja kuka ja miksi hänet sinne toi. Toisaalta hän oli tyytyväinen hoitoon ja etenkin ruokaan. Sanoi nukkuneensakin yön yhtä hyvin kuin kotona.

Olin viikko sitten maanantaina peruuttanut veteraanikuntoutusjakson ja tiedottanut kaikille asiaan liittyville tahoille, että emme saa Tätiä suostumaan lähtöön. Sinnikäs veteraaniasioiden palveluohjaaja Jaana sanoi vielä pitävänsä paikan varattuna ja yrittävänsä saada Tädin kuitenkin lähtemään. Keskiviikkona hän soitti, että kotihoitajan kanssa on nyt sovittu, että tämä saattaa Tädin maanantaina (eilen) kuntoutuspaikkaan. Ällistyksemme oli kyllä melkoinen, sillä emme tosiasiassa uskoneet Tädin muuttavan mieltään. Ilmeisesti häneltä ei enää kysytty lähteekö hän, vaan kerrottiin vain, että hänet viedään. Siihen me emme kyenneet.

Vastaava hoitaja kehotti meitä pitämään huolivapaata, Täti on tallessa heillä ja saa fyysistä kuntoutusta kahden viikon ajan. Osaisikohan sitä pitää, huolivapaata. Tuntuu edelleen todella ihmeeltä, että kotihoitaja sai Tädin pään käännettyä.   

iloinen, suorastaan tulisena hehkuva tervehdys lukijaystäville kukkaruukustamme pihassa! kesä-heinäkuun helleviikot ovat onneksi muisto vain. koen viileän aallon ja voimien paluun taas suurena helpotuksena. diagnoosieni yhdistelmällä ei ole helppo kestää pitkiä kuumia jaksoja. pelargoniani sen sijaan suorastaan riehaantuivat kukkimaan, joten välillisesti helle on tuonut myös iloa. kukkailon myötävaikuttajana on ollut erityisesti Toinen, joka on jaksanut kastella joka ilta ruukut sekä pensaat.

Runot

Miia Paani  Tuulet vastaan  ntamo 2018

Oululaisen runoilijan ja opettajan Miia Paanin (s. 1969) neljäs runokokoelma on enemmän aforismeja kuin runoa, jos haluaisi jotenkin määritellä minkä tyyppistä Paanin runous on. Kustantajakaan ei kansiesittelyssä osaa päättää onko kyseessä lyyrinen aforismi vai aforistinen lyriikka.  – Yhden lauseen mittaiset ajatukset ovat osin toteavia, osin laajempiin yhteyksiin avautuvia. Teksti on viipyillen luettavaa, sillä tavoin myös antoisaa.

                  Tanssii uudella tavalla. Vanha vyöryy ytimistään.

                  Lintu, lintu. Raollaan sydämensä kultainen nokka.

                   Minä olen kaikki ne linnut, sanojen siipisulat. 

*

Kaija Rantakari   Koko meren laajuus   Poesia 2018

1984 syntynyt monitaiteellinen Rantakari on julkaissut toisen runoteoksensa, sitkeästi teemassaan pysyen. Teksti hengähtelee lauseen, parin riveillä ja runo jatkuu jatkumistaan. Kiinnostava runoteos!  – Kokoelma synnyttää lukijassa erityisen rauhoittumisen kokemuksen, ikään kuin keinuisi meren aalloilla. Lopulta ei enää etsi sanoja tai lauseita merkityksineen, vain aaltoilee runomeressä.

*

Proosa

Sari Elfving  Taivaat jotka ansaitsemme  teos 2019

Tämäntyyppistä kirjaa on vähän vaikeaa esitellä. Kyseessä lienee romaani, ainakin henkilögalleria pysyy samana, mutta on vähän vaikea hahmottaa mikä luku milloinkin on äidin lapsuutta, mikä tyttären lapsuutta tai aikuisuutta. Sinänsä teksti on paikoin hienosti oivaltavaa ja kieli ilmaisuvoimaista. Itse tarina edustaa taas tätä modernia tarinan pilkkomista palasiin, joiden tapahtuma-aika seilaa äärestä toiseen.  – Lukukokemus oli raskas, myös tarinan aiheen vuoksi, jossa äiti ajautuu psykiatriseen hoitoon ja tytär hylkää äitinsä lopulta, ottaessaan etäisyyttä lapsuutensa kokemuksiin. En haluaisi nimetä tätä pelkästään terapiakirjaksi, mutta sellaiselta se maistui.

*

Emma Puikkonen  Lupaus  WSOY 2019

1974 syntynyt Emma Puikkonen on ehtinyt aiemmin julkaista viisi kehuttua romaania. Hän on päässyt tunnetuimman julkaisuyhtiön kirjoittajaksi, joten hänen katsotaan kirjailijana olevan nousevalla kaarella. Lupaus on kertomus äidistä ja tyttärestä, jotka ovat kummankin kohtalonkäänteiden vuoksi kasvaneet vahvasti yhteen. Puikkonen luo ajassa liikkuvasta ilmastoahdistuksesta ja tulevaisuusdystopioista väkevän kuvan yksilön tasapainoa horjuttavana ja tuhoavana voimana.  – Hätkähdyttävän vahva kuvaus ihmisen globaaleista tulevaisuuspeloista. Jättää miettimään erityisesti tulevien sukupolvien kohtaloa. Voimmeko luvata lapsillemme, että suojelemme heitä pahalta? Emme ole ikuisia, emmekä elä yksin.   

*

Madaleine Hessérus  Paljain jaloin  suom. Jaana Nikula  Gummerus 2004

Ruotsalainen kirjailija, jolla on taustaa tanssijana, lääkärinä ja dramaturgina kirjoitti romaanin naisesta, joka allergisoitui omalle kaupunkilaiselämälleen ja parisuhteelleen. Eräänä kevätpäivänä nainen otti repun ja makuupussin ja lähti kävelemään pois kaupungista. Maagisesti vangitseva tarina kuljettaa naisen metsään ja talven mentyä takaisin kaupunkiin, jossa hän tekee tilin entisen elämänsä kanssa ja jättää sen lopullisesti. Jostain syystä kirjan alkuperäinen nimi Till Isola on suomennoksessa muutettu.  – Viehätyin tästä todentuntuisesta tarinasta erityisesti herkkien metsäkuvausten vuoksi. 

*

Kjell Westö  Halkeamia  osin suom. Katriina Huttunen  Otava 2011

Teos on kokoelma Westön kolumneja ja lehtiartikkeleja viime vuosilta sekä katkelma romaanista. Kirjoittajan lahjakkuus paljastuu jo varhaisista teksteistä ja saa enteilemään sittemmin menestyksekästä kirjailijan uraa. Westön vahvuus on molempien kotimaisten kielten ja kulttuurin vivahteikas ymmärrys ja taito ilmaista.  – Löysin Westön varsin myöhään, monet lukuyritykset jäivät aikoinaan puolitiehen (mm. Leijat Helsingin yllä). Mutta viimeisin romaani on jo mielestäni loistokas (Rikinkeltainen taivas).

*

Paola Pigani  Älä astu sieluuni kengät jalassa  suom. Einari Aaltonen  Aviador 2017 (2013)

Italialais-ranskalainen kirjailija aloitti runoilla ja novelleilla vuosituhannen vaihteessa. Älä astu sieluuni kengät jalassa on hänen esikoisromaaninsa. Tarina kertoo romaniperheestä, joka muiden heimolaistensa tavoin vietiin internointileirille kuudeksi vuodeksi toisen maailmansodan aikana. Epäinhimillisissä oloissa vapauteen, luonnonvaraiseen ja vaeltelevaan elämäntapaan tottuneet romanit kärsivät kovin, ja monet kuolivat nälkään ja tauteihin. Kirjoittaja onnistuu välittämään lasten kautta sitkeän vapaudenkaipuun ja toivon. Sodankin aikana heitä auttavat paikallisen kirkon pappi ja seurakuntalaiset. Kun internoidut sodan päätyttyä vapautetaan, heillä ei ole mitään omaisuutta, hevoset on teurastettu, vankkurit poltettu, ja vaatteet kuluneet rääsyiksi. Kaikki on aloitettava alusta.  – Romaani on huikea ja mykistävä ekskursio romanikulttuuriin ja romaninaisen sieluun. Suosittelen!   

*

Maarit Verronen  Muutama lämmin päivä  Aviador 2019

Valtionpalkinnolla kirjailijan työstä huomioitu Maarit Verronen on viimevuotisen hienon romaanin (Hiljaiset joet) jälkeen julkaissut nyt kopallisen mainioita pikku juttuja tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta. Hän on taidokkaasti punonut mukaan viistoja näkökulmia ja erikoisia sattumuksia ja höystänyt tarinat totisella huumorilla.  – Kylläpä viihdyinkin Verrosen jutustelun parissa kesätouhujen lomassa! 

*

Asko Sahlberg  Haudallasi, Adriana  LIKE 2019

Ruotsinsuomalaista Sahlbergiä (s. 1964) olen kehunut Lukunurkassani, niinpä tartuin mieluusti hänen uusimpaan romaaniinsa. Kirjailija ei kikkaile tekstin palastelulla ja tapahtuma-aikojen viskelyllä sinne tänne, tasaisesti etenevä, vivahteikas kerronta on hänen vahvuutensa. Romaanin päähenkilö on elämäntyylinsä löytänyt, antikvariaattia pitävä mies, joka hankkii asuintalonsa pihamökkiin alivuokralaisen. Tämän myötä hänen tasaiseen ja tylsänpuoleiseen elämäänsä alkaa tulla värikkäitä kohtaamisia vuokralaisen ja hänen luonaan asioivien miehien kanssa. Sahlbergin kieli on ilmeikästä ja kuvauksellista, ja tarina tuo hyvin esiin millaista on elää ruotsalaisessa yhteiskunnassa näinä aikoina.  – Kirjailija eläytyy kiinnostavasti päähenkilönsä yhä oudommiksi muuttuviin mielenliikkeisiin, maiseman ja ympäristön personoituminen kuvataan suorastaan kihelmöivän jännittävästi. Romaani alkaa lopputilanteesta ja avaa vähän kerrallaan tietä sitä kohti. Jännittävä lukukokemus olematta mikään dekkari.

*

Toinen tuntematon  – antologia, toim. Johanna Catani ja Lari Mäkelä  WSOY 2017

Tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden laadukkaita novelleja Tuntemattoman sotilaan viittauksenomaisista naishahmoista.  – Erinomaista ja viihdyttävää, helppolukuista novellitaidetta jokaiselle Tuntemattomansa lukeneelle. 

*

Anja Portin  Muistokirjoitus  S&S 2019

Helsinkiläinen kirjailija, aiemmin lastenkirjoja ja esseistiikkaa kirjoittanut, on julkaissut ensimmäisen romaaninsa. Päähenkilö on sairaalassa potevan tunnetun äitinsä tytär, jota äiti on pyytänyt laatimaan itsestään muistokirjoituksen. Äiti haluaa itse hyväksyä tekstin, joka hänen muistokseen laaditaan. Samalla kun tytär saa äitinsä elämänkaaren dokumentteja tekstin tueksi, hän saa myös tietää salaisuuden: kuka oli oikeastaan hänen isänsä, josta äiti on huolellisesti vaiennut.  – Huolellisesti laadittu romaani rakentuu eläinsatujen ympärille ja dramaattinen loppukohtaus paljastaa myös sen, miten tytär on toistanut äitinsä mallia suhteessa omaan lapseen. Puhutteleva tarina perussuhteiden ja sukusalaisuuksien vaikutuksesta ihmisen elämään. Pidin tästä.

*

Kirsti Ellilä   Lepra   Arktinen banaani 2019

Turkulainen, v. 1959 syntynyt Ellilä on tunnettu ja ahkera kirjailija, joka on julkaissut yli 30 kaunokirjallista teosta sekä toiminut myös kirjoittajien opettajana. Kirjailijan tuotannolle on ominaista pureutua teksteissään eettisiin pohdintoihin ja näennäisen keveän kerronnan lomassa ujuttautua syvällisiin teemoihin tarinoissaan. Romaani Lepra kertoo viime vuosisadan alkupuolella Suomessa lepraan sairastuneiden potilaiden hoidosta eristetyssä leprasairaalassa Orivedellä. Sairaalan johto oli Diakonissalaitoksen kouluttamien sisarten hallussa. Romaanin päähenkilöt, diakonissasisarukset Helmi ja Matilda, toteuttivat omaa kutsumustaan ja hoitivat vuoroin eristettyjen ja halveksuttujen leprapotilaiden yhteisöä. Romaanissa pohditaan entisajan diakonissakutsumuksen ankaruutta ja parantumatonta sairautta kantavien ihmisten kohtaloa.  – Tavattoman kiinnostava kirja historiallisiin tosiseikkoihin pohjautuvasta aiheesta. Lukija tulee miettineeksi, miten parantumaton vaikea sairaus on samaan tapaan ankara kohtalo kuin vanhakirkollinen diakonissakutsumus aikanaan oli.   

***

Kaksi viikkoa sujui kaikki hyvin. Kotihoitaja lähetti tekstiviestillä välipalatarpeet, ja Toinen tilasi kauppakassitoimituksen ja ilmoitti ajan, jolloin se tuodaan. Sitten viime lauantai-iltana tuli viesti, että ateriapalvelusta ei ole tuotu viikolla ruokaa kolmeen päivään, kotihoitaja oli soittanut toimistoon ja sieltä luvattu korjata asia. Huoh.

Sunnuntaina käymme yhdessä Tädin luona puolen päivän aikoihin. Viemme mustikka-kaurapaistosta ja jäätelöä sekä mansikoita. Täti lienee ollut päiväunilla, koska on aluksi vähän sekavan oloinen. Hän ihmettelee taas kaikkea ja marisee, ettei halua ottaa vieraita vastaan, kun hänellä ei ole mitään tarjottavaa.  Tutkimme muitta mutkitta ruokatilanteen ja toteamme, että leipä on lopussa, kaikkea muuta välipalaa on huomiseen, jolloin kauppakassitoimitus tulee. Toinen menee uudestaan kauppaan hakemaan leipää. Sillä välin ateriapalvelun iloinen mies käy tuomassa päivän annoksen. Minä luen vihkoa, johon kotihoitaja kirjoittaa viestit ja kuulumiset, ja kirjaan sinne käyntimme. Keskustelemme Tädin kanssa nuorimmasta lapsenlapsestamme, jonka kehitys kiinnostaa häntä. Näytän viimeksi otetut kuvat ja kerron, että Pikkufriidu on kiipeilyvaiheessa ja omistaa kaksi hellyttävää hammasta. Tästä muodostuu mukava hetki, ja marinat unohtuvat.

Yritämme vielä kerran puhua putkiremontin ajaksi luvatusta kuntoutusjaksosta, mutta Täti on edelleen taipumaton. Toteamme, että vastuu ei ole enää meillä, olemme yrittäneet kuukauden ajan suostutella. Jää siis nähtäväksi, kuinka sujuu kotona olo putkimiesten kanssa. Huomenna kuntoutuspaikka on peruttava, ja omahoitajalle ilmoitettava, että Täti aikoo olla putkiremontin ajan kotonaan. Aion myös soittaa kotihoidon toimistoon ateriapalveluiden epäluotettavuudesta. Toimituskatko oli jo toinen kerta. Syyksi on paljastunut kotihoidon vastuuhenkilön ja ateriapalvelun välinen tietokatkos. Kun jakelulista ei ole kunnossa, vanhus jää ilman ruokaa. – Ihana omahoitaja Rosemarie tekee kaikkensa, kirjoittaa Tädille muistilappuja sinne ja tänne, houkuttelee pesulle ja muuta, mutta ei voi ruuaksi muuttua, jos päätöksen tekijä on unohtanut tiedottaa ateriapalveluun.

  • Olen jo aika vanha, sanoo Täti, – enkö olekin. – Olethan sinä. – Tämmöistä tämä vanhuus on. – Niin.   

puu, lehdet, valo. kesä täyttyy jo, valuu syksyä kohti. on niin paljon varhain kukkinutta, siemeniksi kypsyvää. on lempeitä aurinkopäiviä ja ukkospilvistä kohahtavia sadekuuroja. hellettäkin on luvassa, mutta pihapuittemme ystävällinen varjo suojaa polttavimmilta säteiltä. pakastimet ovat jo täyttyneet mansikoista ja mustikoista. toripöydät notkuvat yhä tuoreita vihanneksia ja monenlaisia ihania marjoja, joiden aika on nyt! iloitkaamme!

Kävimme ilahduttamassa itseämme maisemanvaihdoksella. Matkasää oli mitä parhain: aurinko paisteli poutapilvien lomasta sopivasti, ei ollut kuuma eikä kylmä. Menomatkalla löysimme Akaan abc-matkahuollon naapuriksi ilmaantuneen Pellavatehtaan vaatemyymälän, jonka kupeessa oli mukavin pikku yksityiskohdin somistettu kahvila. Kahvi oli hyvää, oikein kotikahvin veroista (mikä on laatumääre), tuoretta, keittimessä tiputeltua, eikä missään hehtaarikattilassa seisonutta. Butiikin puolella oli viehkoja pellava- ja puuvillamekkoja ja tunikoita, huiveja ja asukoruja, kaikki tuotu Italiasta. Pitkästä aikaa löysin jotain mieleistä uutta.

Illalla istuimme Pyynikin pyörivässä katsomossa eläytymässä tuoreen leskiäidin, insinööripoikansa sekä tarmokkaan miniän ratkaisuihin elämänmuutoksen pyörteissä. Musiikkinäytelmä Nuotin vierestä alkoi persoonalliseen tyyliin hautajaisilla, jatkui karaokekilpailulla ja päättyi romanssiin. Viihdyimme katsomossa. Totesimme, että vuodesta 2015 nyt nähty kesäteatteriproduktio oli meille neljäs Pyynikillä. Viereinen hotelli tarjosi hyvät unet.

Sunnuntaina hankkiuduimme ihailemaan Pyynikin näkötornista aukeavaa vaikuttavaa kaupunki- ja järvimaisemaa. Ähmäännyin kokeilemaan kuntoani rappuja nousemalla. Puolivälissä oli pakko pitää hengästyksen vuoksi breikki, mutta kaikki 129 rappua tuli noustua. Alas kyllä tultiin suosiolla hissillä.

Tampereen kesäreissun lempikohteemme on ilman muuta Hatanpään kartanopuisto ruusuineen. Arboretumin japanilainen kivipuutarha kuusihaaraisen, pitkähiuksisen hieskoivun katveessa, houkuttaa istumaan penkillä Pyhäjärven rannalla. Ajatukset asettuvat runoksi, ja sielu lepää kauneudessa.

Illalla Esikoinen, Ritaripoika ja Murunen pelmahtivat Vaarilaan ja siinä kotoisessa säpinässä sydän täyttyi ilosta. Vaari ja Ritaripoika kävivät asiallista keskustelua miesten kesken pihakeinussa, Murunen taiteili jääkaapin ovigalleriaan kesätaulun, joka oli sinisiä ja punaisia marjoja tulvillaan. Ja ennen lähtöä Mummeli ja Murunen ehtivät keskustella sanojen ikävyys, ikävöiminen ja haikka vivahde-eroista.