P1076185

tosi on: turhan usein löytää itsensä huokailemassa milloin mitäkin kremppaa. vaan huumorimielessä tekee tosi hyvää joskus iloitella ystävän kanssa kurjuusmaksimeilla. onko nyt niin kauheaa todeta habituksensa reaaliaikainen tila? uskaltaako sanoa ääneen, että olen ihan mielellään ikäiseni ja myös sen näköinen. terveysseikat tietysti ajoittain harmittavat, niitä se valituskin koskee. muin osin elämä on mallillaan.

todettu on, että itse asiassa keski-ikäiset eniten valittavat vanhenemista, käyvät vimmaiseen taisteluun pysyäkseen muka nuorekkaina ja vauhdissa mukana. paras tapa vanheta, on vanheta rauhassa omaa tahtiaan, ihmetellä maailman nykymenoa ja osata nauraa itselleen.

Kiinnitin huomiota lehtien penkkariajeluotsikoihin. Monissa kaupungeissa kerrottiin ajelureitit ja aikataulut ennakkoon iloiseen ja myönteiseen sävyyn. Iltalehti yrmyili penkkariajelujen häiritsevän ja sotkevan Helsingin liikennettä.

On tietysti niin, että stadissa lukioita on eniten, toki kahdentoista vuoden kouluputkesta ulos turskahtavien laumojen riemu sekä näkyy että kuuluu.  Eikö abien perinneiloittelu kerran vuodessa saa hämmentää autoissaan kyrmyilevien tärkeiden aikuisten pätemisreittejä? Ja onhan se ihanaa, että sää ei ole aina syyllinen, kun kaikki on sekaisin. 

P9124679

ystävyyden avainsanoja minulle ovat yhteiset arvot, hyväksyvä vuorovaikutus, myötätunto, läheisyys, ilo.

onko yksisuuntainen vuorovaikutus, tuki, myötätunto ystävyyttä? joskus on, jos siihen sisältyy läheisyyden ja ilon ajatuskin.

molempiin suuntiin toimiva yhteys pitää ystävyyden elävänä. yhdensuuntaisena ystävyys hiljalleen kuihtuu.  

P7118215

laskiainen oli muinoin lasten ja aikuistenkin riehakas kelkkamäkipäivä. sitä se toki voi olla nykyäänkin siellä, missä on lunta. kristinusko antoi laskiaiselle uutta sisältöä: paastonajan alkamisen. kristuksen kärsimisen ja uhrikuoleman muistoaikaa lähestyttiin kieltäytymällä huveista ja herkuista, hiljentämällä ja rauhoittamalla elämäntahtia. ei ole tätä päivää, sanoo moni. ei ehkä meillä, joilla on kaikkea, mutta pakollista paastoa on paljon tässä samassa maailmassa.

ei ole ihmiselle luontaista luopua vapaaehtoisesti elämän nautinnoista. siihen tarvitaan henkistä ponnistelua, jokin syy miksi. jos motiivia ei ole, paasto pelkkänä suorituksena on turha. paastoamalla ei tulla paremmaksi ihmiseksi, ei se ketään pyhitä. mutta se tutustuttaa itseen, omaan nautinnonhaluun, paljastaa rakkauden helppoon ja hauskaan.

hyvistäkin asioista voi joutua paastoamaan, se askarruttaa minua juuri nyt.

Huokaan syvään: vihdoin kotona. Kyllä pizza maistuu.

Fysioterapeutti Ida oli erilainen nuori ihminen kuin edeltäjänsä. Taitavasti Idakin käsitteli käsivarren akupisteet ja imusuonet. Sain myös kipeytyvän ranteen varalta kokeneen neuvoja. Olkapään ja olkavarren tilanne näytti ja tuntui nyt niin hyvältä, että terapia voidaan päättää. Minulla on numero, johon voin soittaa, jos tarvitsee syystä tai toisesta palata asiaan.

Tapasin toisen hoidon jälkeen sovitusti kirjoittajaohjaajan työhuoneellaan. Häneltä sain varteenotettavia neuvoja elämäntarinatekstin stilisoimiseksi sekä pari hyvää ideaa täydennykseksi. Keskustelimme yhteisöllisyydestä ja yksinolon tarpeesta. Koin tulleeni ymmärretyksi. Keskustelimme myös tekstin kulttuurihistoriallisista arvoista, jos päättäisin muokata tekstiä tietyiltä osin julkaistavaksi. Kirjallisen palautteen hän päättää sanoihin: Tarinasi lukeminen on koskettanut minua syvästi. Kiitos luottamuksesta.

P9142497

Onnittelut onnistuneesta projektista! Vihdoinkin presidentinlinnaan on saatu perintöprinssi. Tosin hän ei tule perimään valtakunnan puolikastakaan, mutta taitaa olla ainut suomalainen poika, joka pääsee sanomaan syntyneensä virkaansa juuri astuneen presidentin perheeseen.

Pressiklubi kuuluu perjantai-iltoihimme. Se tulee sopivasti iltateen aikaan ennen ylen pääuutisia ja pöyhii viikon herkullisimpia uutisaiheita. Tällä kertaa kiinnitin huomioni asioita enemmän toimittajien elekieleen, joka oli hätäisesti ja töksähtelevästi käsillään huiskivan juontajan Sanna Ukkolan sekä meluisan ja monisanaisen Reetta Rädyn ansiosta kovin levotonta. Keskustelukin ryöpsähti loppupuolella päällekkäin puhumiseksi. Miehet taas olivat tällä kertaa sujuvasanaisia ja rauhallisempia. Hjallis H. on omalla suorapuheisella tavallaan sympaattinen olento eikä muistuta kovin paljon Joonas Nordmanin kärjekkäästi imitoimaa ’pelimies’ – hahmoa. En nyt sanoisi, että Ruben Stilleriä varsinaisesti ikävä olisi tullut, mutta hänen huumorinlajinsa oli sentään sympaattinen. Nykyisessä Pressiklubissa ei huumoria olekaan, ellei siihen viittaavaksi lasketa silmiään pyörittelevää piirrosheppua lopputekstien äärellä. Eleet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se …

Juutuin katsomaan toissailtaista A-studio-ohjelmaa, jossa toimittaja Kirsi Heikell keskusteli Elina Knihtilän, Pihla Viitalan ja Lasse Saarisen kanssa Teatterikorkeakoulun skandaalista. Aiemmin arvailuksi jätetyn nimen tuominen viimein julkisuuteen ei ollut tarkoitushakuinen mestaus, se antoi oikeutta uhreille. Studiossa oli lähes harras tunnelma, jota toimittaja taitavasti rytmitti. Seksuaalisen häirinnän ja opiskelijoihin kohdistuvan vallankäytön jatkuminen vuosikausia on todella käsittämätöntä ja järkyttävää. Asian käsittelystä jäi katsojalle jotenkin puhdistunut olo, mikä tässä ajankohtaisohjelmassa on ainutlaatuista. Kiitos Kirsi Heikell.

Tietenkin meillä oli pakollinen ajo moottoritietä kaupunkiin juuri tänään kaikista päivistä, kun väylä oli sakeanaan liikenteen nostamaa ja tuulen pyörittelemää myräkkälunta. Pääsimme onnellisesti kotiin, mutta taiten oli ajettava. Palatessa voi todeta muutamankin auton päätyneen romuttuneena penkkaan.

Huominen pelottaa jo nyt. Myräkkä kuuluu jatkuvan, ja ammattiyhdistysväki tulee vyörymään kaikkialta Senaatintorille nyrkkiä puimaan sen sijaan että menisivät töihinsä ne, joilla töitä on.  Niinpä pääkaupunkiseutu on todennäköisesti helvetinmoisessa kaaoksessa. Ja sinne on sekaan on monen ängettävä omine kyyteineen, vaihtoehtoa ei ole.

Toinen on puhkunut kotiin tultuaan kolan kanssa pihateitä auki. Jotain rajaa toivoisi lumen tulossakin, mutta nykymaailman säässähän mikään ei enää ole kohtuullista.

Runot

P1016165

Runoilija Matti Paavilainen (1932-2017) eli täyden elämän. Löysin hänen runonsa 1970-luvulla ja seurasin tyylin kehittymistä. Paavilaisella oli vahvasti oma ääni. Hän toimi Kymen läänin läänintaiteilijana ja kirjallisuuskriitikkona. Runoteoksia on julkaistu 21, lisäksi novelleja ja tv-näytelmä. – Pidin alusta asti Paavilaisen erilaisista, mietiskelevistä runoista. Hän on alkujaan vaikuttanut myös siihen, että aloin koota omaa runokirjastoa.

… Laivat lastaavat merta / meri laivat. / Aktiivinen sanavarasto / hupenee lajien kuoleman myötä. / Kieli katoaa / vähäisten sanojen aika koittaa. / Runoilijat harvenevat. / Kun heitä ei enää ole / mykkyys mykistyy / ei puhu edes / hiljaisuuden / vertaa.

(Koko elämä, Gummerus 1989)

*

Saila Susiluoto  Metropolis  Otava 2018

– S.S:n kielellinen rikkaus, sävykkyys, rajoja rikkova sanojen säihke, uudet ja raikkaat kielikuvat – koko tuo persoonallisuutta hehkuva uusin runoteos ihastuttaa. Taas on mentävä kirjakauppaan, että saa herkutella   runoilla katetun pöydän äärellä kiireettömästi ja toistamiseen.

Jokainen kantaa labyrintin pimeää, valon avainta, raiteiden kolketta / varausnumeroa, jokainen matka on toive / tehdä toisin, siirtyä lähemmäs / jokainen aikakausi hajalla, omalla tavallaan / niin kuin jatkaisi kireää ompelusta kokonaisuutta näkemättä / ja kaikkialla on meidän lapsiamme / tuolla he maistavat pimeää ja ahmivat valoa / ja leikkivät pelotta vedenrajassa / sokaistuvat kirkkaudesta ja katoavat meiltä, koska me katoamme / emmekä tahdo kuin varjelusta, suojaa / kesäpäiviä hiekalla. auringon villankuumaa / tyyntä hetkeä jossa hengähtää, että valo / että päivä puskee lämmön yöhön saakka

*

Pauli Tapio  Varpuset ja aika  Poesia 2017

1986 syntyneen Pauli Tapion esikoisteos voitti oitis HS:n kirjallisuuspalkinnon. Teoksessa kokeillaan uusia numeroituja ja aakkostettuja rytmityksiä ja aforistista sekä päiväkirjamaista ajatusvirtaa.  – Lukukokemus oli mielenkiintoinen. Kirjoittaja käyttää arkikieltä sanoakseen arkisia asioita koukeroimatta ja estetisoimatta. Maailma, jossa liikutaan, on reaaliajassa. Ja varpuset, niiden tsirptsirp…

*

Pentti Holappa  Valitut runot  WSOY 1977  Savun hajua  WSOY 1987

Lukiessani Holapan romaaneja, katselin runokirjastostani, onko siellä hänen runojaan. Vain nämä kaksi opusta löytyi. Holapalla on vahvoja runoja miesrakkaudesta, kätkettyjä ja avoimia, on eeppisiä, pitkiä runoja ja oivalluksenomaisia lyhyitä.

– Hiukkasten keskustelu, molekyylien nopeat valomerkit / enteilevät oivallusta, joka saapuu niin kuin raskas / tavarajuna asemalle jarrut kirskuen ja on siinä, / todetaan ja kirjataan. Kiskopari saapuu jostain, / johtaa jonnekin. Asemamies pohtii suurta järjestelmää. // He ratsastavat radan vartta junaa nopeammin, kilpaa / aavistusten kanssa, viittovat seuraamaan ja silti he / ovat huomisen rampoja, haavoittuneita, niin kuin minä / olen tänään, ja hän on yksi heistä. Tänään hän / ratsastaa kädessä malja tulvillaan lähdevettä.

Savun hajua, Syysruno

*

Romaanit

Angie Thomas  Viha jonka kylvät  suom. Kaijamari Sivill  Otava 2017

Thomas on nuori amerikkalainen ihmisoikeustaistelija ja räppäri, joka on opiskellut luovaa kirjoittamista. Hän teki kirjan, joka sävähdyttää lukijaa rehellisyydellään ja aitoudellaan. Kirja on kirjoitettu tavalla ja kielellä, jota nuoret ymmärtävät ja josta ikäpolveni lukijakin ilahtuu. Romaani kertoo 16-vuotiaasta mustasta tytöstä, hänen elämästään ja unelmistaan perheessä alueella, jota valkoiset kutsuvat mustien ghetoksi. Värikkääseen tyyliin kirjoitettu romaani paljastaa viiltävästi ennakkoluulojen ja oletusten voiman yhteiskunnassa, jossa oikeus on vahvemman oikeutta ja jossa aseet puhuvat herkästi sekä rotujen keskinäisessä arjessa että rotujen välisessä kanssakäymisessä.  – Olen varsin vaikuttunut lahjakkaan nuoren kirjoittajan sanankäytöstä ja terävästä, mutta humaanista yhteiskunta-analyysistä. Omaa, vielä melko homogeenista yhteiskuntataustaamme vasten, joutuu lukija peilaamaan myös omia ennakkoluulojaan. Suosittelen!

*

Alessandro Baricco  Verta vuodattamatta  suom. Hannimari Heino           WSOY 2006 (2002)

Bariccon pienoisromaanin loppukiitosten sivulla mainitaan vierailu erikoisessa bostonilaisessa museossa, ja sanat: ”Olen velkaa heille sen hiljaisuuden, jota ilman yksikään tarina ei voi alkaa.” Itse tarina on kaksiosainen. Alussa tapahtuu kauheita, loppuosa valottaa kauheuksien keskeltä pelastuneen tytön myöhempiä vaiheita.  –  Tällaisia pieniä pahan ja hyvän teemaa kiteyttäviä tarinoita saisi olla enemmänkin. 

*

Pentti Holappa  Yksinäiset (1954), Tinaa (1961), Perillisen ominaisuudet (1963)  WSOY 2002

1927 syntynyt ja viime lokakuussa kuollut Pentti Holappa kuuluu runoilijana siihen vanhempien setämiesten outoon joukkoon, jonka romaaneja en ole aiemmin lukenut. Yksinäiset tuo mieleen Camus’n Sivullisen. Tässä romaanissa Holapan kieli, tyyli ja hahmot tuntuvat jossain määrin vanhahtavilta. Tinaa on taas isä-poika-romaani, joka riehaantuu lopulta vallan surrealistisiin mittoihin. Perillisen ominaisuudet avaa tehtaan työläismiesten maailmaa, keskinäistä toveruutta, kilpailua ja kaunoja sekä suhteita johtajaan.  – Mielestäni Holapan naiskuva on melko omalaatuinen, mutta miesten tunnemaailmoja ja ajatuksenjuoksua hän kuvaa herkällä ja lavealla skaalalla. En löytänyt tarinoista oikein minkäänlaista yhtymäkohtaa omiin elämänkokemuksiini ja väsyin monta kertaa tekstiin, lopulta jo harpoin. Olisiko niin, että aikanaan kukin kirjailija antaa parhaansa ja muuttuu toisessa ajassa friikiksi.

*

Anna-Liisa Ahokumpu  Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa  Gummerus 2018

Pienoisromaani saksalais-suomalaisesta sodanaikaisesta rakkaustarinasta. Poika alkaa etsiä saksalaista isäänsä, jonka kerrotaan kadonneen sodan loppuvaiheissa. Tarina paljastaa yllätyksen, joka avaa myös sodanaikaisista kokemuksista vaienneen äidin salaisuutta.  – Todella viehättävä kertomus, jota oli nautinto lukea!

*

Maria Mustranta  Sokeita hetkiä  WSOY 2017

Uuden tekijän teos paljastuu tyylilajiltaan rikosromaaniksi, jossa on vahva ymmärrykseen pyrkivä ote.  Mustranta eläytyy keski-ikäisen poliisimiehen syyllisyydentuntoihin ja yrityksiin hyvittää tekemänsä rikos uhrille, joka ei ole hakenut oikeutta. Teos valottaa heikoista lähtökohdista aikuisuuteen ponnistelevan tytön selviämistaistelua. Molempien tarina etenee johdonmukaisena eikä pääty ennalta arvattavasti.  – Ei huono. Vaikkei aihepiiri ole mitenkään herkullinen eikä lupaa nautittavia hetkiä, tarina onnistutaan kertomaan niin, että kirjan haluaa lukea loppuun ja jaksaa toivoa molemmille elämänsä suota tarpoville päähenkilöille hyvää käännettä elämään. Samalla teos on syvästi inhimillinen paljastaessaan samassa ihmisessä taistelevan hyvän ja pahan.

*

Seija Ahava  Ennen kuin mieheni katoaa  Gummerus 2017

Ahava on jo kyntensä näyttänyt kirjailijana: v. 2010 julkaistun ja palkitun esikoisromaanin jälkeen on tullut toinen, sekin palkittu, sekä elokuvakäsikirjoituksia. Viimeisin romaani yhdistää kaksi outoa ja harvinaista tarinaa kuljettamalla rinnakkain Kolumbuksen löytöretkiä ja miehensä menettävän naisen tuntoja. Rakkaustarinan julma päättyminen on julkisuuteenkin tuotu kirjailijan omakohtainen kokemus kirjalliseen muotoon saatettuna ja löytöretkiteemaan osittain kätkettynä.  – Ravisuttavan tarinan mukana lukija joutuu pohtimaan miehuuden ja naiseuden ilmiasua, kysymystä sukupuolikokemuksen virheellisyydestä ja onko se korjattavissa ulkoisin keinoin. Ymmärrän Kolumbuksen löytöretkitarinoiden käytön kipeän ja hämmentävän omakohtaisen tarinan etäännyttämiskeinona, ehkä turhankin perusteellisena naamiointina.

*

Asko Sahlberg  Amandan maailmat  LIKE 2017

Ruotsissa elävän suomalaisen kirjailijan, Sahlbergin, uusin pienoisromaani on kertomus syrjässä elävästä naisesta, jolla ei paljon omaisuutta ole, mutta on hyvä sydän. Sivuhenkilö, naapurimies Jansson on syrjäytynyt vaimonsa kuoltua. Jokin side heitä yhdistää, elävät erillään, mutta tarvitsevat toisiaan. Romaanin läpäisevä teema on pakolaisten kohtalo yhteiskunnassa, jolla ei ole heille annettavaa ja jossa ei heille ole sijaa.  – Olen ennenkin kehunut Asko Sahlbergia kirjoittajana. Hän on taitava tarinan kehittelijä ja kerronnan rytmittäjä. Henkilökuvaus on loistavaa, Amanda on sangen eläväinen hahmo ja hänen maailmankuvansa sekä ajatuksensa aukenevat lukijalle koskettavasti. Sympaattinen tarina.

***