Monta on maassa mainiossa ihmeellistä asiaa, niin kuin nyt tämä UMK. Mummo tuosta on, että kyl mie tuon uuen ymmärrän ja kilpailunki, ihmisenpoikain ku pittää kaikesta kisa käyä saahakseen sannoo, jot kuka täälä on kunkku. Vaan tuossa kisassa tuo M, mikä se on. Musiikin kanssa sillä ei mittään tekemistä oo, kumpahan on riekkua ja räimettä. Mummo on ehdoton: URK-YÖK olis passeli kisan nimeksi.

No, uutta käärijää tietty haettiin, sitte taas yksi tyhjäpöksy hömelö löytyi, jonka elämä meni ihan sekasin voitosta, johon henkinen kapasiteetti ei ihan riittänyt. Mummo ei diggaa. Saa sen sanoa, kun se ei mittään mihinkään vaikuta, ei nääs olla kohderyhmää tämmöisille skaboille. Mummon Poikakaveri ei kato sinne päinkään eikä P.Mummo itekään kisaa kattonu, mut ku läväyttivät tuloksen ilman älyvaaravarotusta kaiken kansan uutisiin. Hohhoijakkaa.   

Vaalit muodostuivat jännittäviksi. Vielä vaalisunnuntain aamuna sanoin äänestyspaikalla vaalikeräyslippaan vartijalle tuntuvan  mukavalta äänestää, kun voi luottaa, että kumpi tahansa tulee valituksi, se on yhtä hyvä tulos. Molemmilla ehdokkailla oli vahvuutensa.

Uuden aikakauden alun tunne vahvistui, kun tulos kävi illalla selville. Parhaalta koko prosessissa on tuntunut tuo yhtenäisyyden korostus ja ehdokkaiden keskinäinen arvostus ja sivistynyt puheenparsi. Somejutut – kuka niitä seurasi – taisivat kyllä taas paljastaa sen karun tosiasian, että kansalaiset  (kansanedustajatkaan) eivät kaikki ole yhtä sivistyneitä.

Onnea hyvästä kampanjasta ja hyvistä näkemyksistä Pekka ja muut ehdokkaat. Onnea tehtävään Alexille, uuden aikakauden presidentille – ja Jumalan siunausta.

Vielä kerran Ylen vaalikeskustelussa nuo kaksi hyvää ehdokasta presidentiksi olivat television ajankohtaistoimituksen kattauksen ääressä. Kuuntelin tarkkaan mitä kysyttiin, mitä vastattiin – ja luin myös ehdokkaiden elekieltä ja ilmeitä sekä kuuntelin minkälaisen responssin tuo kaikki minussa herätti. Olin tietoinen kannatuskyselyjen noteerauksista ja kyllä olivat toimittajatkin. Minuun se vaikutti siten, että suosikkia tarkkailin intensiivisimmin, haastajan kohdalla hain tuntumaa siihen, mitä muutosta oli edellisiin vastaaviin tilanteisiin kaksitoista ja kuusi vuotta sitten, jolloin hän oli mukana.

Alexander Stubb on loistava verbaalikko, esiintymiskykyinen ja akateemisesti edustava, korostetun rauhallinen ja globaalisti verkostoitunut. Kilpakumppaniaan kymmenen vuotta nuorempana hän vaikuttaa energisemmältä, mutta myös nopeammin väsyvältä.

Pekka Haavisto on poliittisen kokemuksensa puolesta ylivertainen, vaikuttaa itsenäisesti ajattelevalta, on johdonmukainen perusteluissaan, ja esiintyy maltillisesti. Hänellä on laaja tuntuma kotimaan asioihin ja politiikkaan sekä omaa näkemystä ja omia näkökulmia.

Eri tahoilla mediassa sitten nostettiin taas esiin puolisokysymys. Kummankin puoliso sattuu nyt olemaan muualla kuin Suomessa syntynyt. Puolisoa ei tässä vaalissa valita, mutta ilmeisesti se on osalle yllättävänkin merkittävä seikka, että Haaviston puoliso on mies. Mitä sekin meistä suomalaisista kertoo.

En arvannut, että hyvinvointi voi raastaa ihmisen hermoja niin, että tekisi mieli pois elämästään, että pääsisi eroon kolossaalisesta HyvA-systeemistä. Minulla ei ole kokemusta koulukiusattuna olemisesta, mutta arvelen, että jotensakin tämänkaltaista avutonta raivoa se voi kohteessa herättää.

Liityttyäni sovelluksen käyttäjiin olin aluksi vain naiivin helpottunut, että pääsin eroon puhelimessa jonottamisesta ja vaihtoehtojen 1,2,3 jne arpomisesta. Koneella hoituivat kätevästi terveydentilan seurantaan tarvittavat satunnaisten lääkärikäyntien, omahoitajan tapaamisten ja laboratorioaikojen varaamiset sekä reseptien uusimiset.

Vaan kuinkas sitten kävikään. HUS-Apotin kanssa seesteiseen avoliittoon sopeutunut Maisa alkoi sekoilla, kun mukaan tunki kolmas pyörä, eli Hyvinvointialue. Jokainen voi kuvitella mitä siitä seuraa, kun kaksi eri systeemiä, joista Vakehyvan on vasta kehitysvaiheessaan, survotaan väkisin yhteen. Sopeuttaminen on haaste, josta eniten kärsii taas asiakas.

Olen joutunut jalkautumaan entisaikojen tyyliin terveyskeskuksen potilastoimistoon (jota ei vielä onneksi ole lopetettu) kyselemään asioitani, kun en saa selvää Maisasta. Viimeksi kun yritin koneelta saada aikaa omahoitajalle, vastauksena oli ’tiketti’ ajanvaraukseen ja ohje, että itse pitää varata aika. Kun löysin ajanvarauspaikan, siellä kerrottiin, että aikoja ei ole. En saanut selville, miksi ei ja mitä pitää tehdä. Kysyä aina voi, vastaus on luvattu 3-4 päivässä, mutta tässä tapauksessa se on liian myöhään. Harmittaa kuin pientä kipeää eläintä.

Joulutarinoita   eri kertojia   Helmi Kustannus 2003

Kirjasto oli ottanut varastostaan jouluajaksi esille tämän Helmi-kirjastoon kuuluvan teoksen. Jouluisesta kansikuvasta huolimatta kyse on parhailta pohjoismaisilta dekkaristeilta tilatuista tai kootuista teksteistä, joissa joulu on ajankohta tai tausta tapahtumille, joissa ei ole mitään jouluhenkistä. – Tavallaan virkistävän poikkeava joululaulumaailman vastakohta tähän vuodenaikaan luettuna.

*

Kristiina Harjula   Suru, jollaista en tiennyt olevan   Kirjapaja 2023

Kirjapaja, jonka julkaisuista usein löytyy elämänviisautta ja sielunruokaa, on tuonut kuluneena vuonna tarjolle uuden surukirjan, jonka sisällön on koonnut toimittaja Kristiina Harjula. Surupsykologiaa on päivitetty ja kirja antaa surun kokeneille mahdollisuuden jakaa kokemaansa.  – Kirjan ansio on, ettei siinä kukaan asetu tietämään, mitä suru on ja miten se kuuluu elää, vaan siinä näytetään, miten monin tavoin ihminen selviytyy surun nostamasta tunteiden vyörystä. Toimin kolmekymmentä vuotta tehtävässä, jossa kohtasin surevia sekä tilanteen akuutissa vaiheessa että surun matkalla saattajana ja vierellä kulkijana. Kokemani perusteella voinen sanoa, että tämä kirja antoi uusia ajatuksia ja näkökulmia omankin elämäntilanteen tulevaisuuden näkymien varalle.

*

Iikka Hackman   Kakspuusaari   WSOY 2023

”Kunnianhimoinen tutkielma nykymaailmasta ja tulevasta”, esittelee kustantaja -82 syntyneen Hackmanin toista romaania. Kakspuusaari on kertomus rakkauden rikkoutumisesta ja menetyksen seurauksista. Teemana on ihmisen katoaminen.  – Kirjoittajan ajatusvyyhdin selvittely on hidasta ja tahmeahkosti etenevää työtä lukijalle. Voi olla, että nykyaika on tämän kaltaisten suhteiden näyttämö ja tulevaisuus vielä nykyisyyttäkin omituisempi, mutta lukijalle tarpominen dystooppisissa umpimetsätunnelmissa ja utopioissa ei ole herkkua.

*

Antti Tuuri   Mies kuin pantteri   Otava 2022

Sukulaisensa Wahlroosin elämästä kirjailija Tuuri lienee saanut kimmokkeen kirjoittaa Dawnin syndroomasta yleisemminkin ja erityisesti tuntemansa Jukka Jalmarin näkökulmasta.  – Tuurin tapa kirjoittaa kehitysvammaisuuden historiaa ja kuvailla Dawn-ihmisten asemaa ja elämää yhteiskunnassa on hyvin sympaattinen ja vailla minkäänlaista paatosta. Sellaisena se myös herättää ajatuksia rotuhygieniasta 1900-ja 2000-luvulla Suomessa. Omassa työhistoriassani on myös kokemuksia yhteyksistä kehitysvammaisten perheisiin ja Dawn-ihmisiin, joten asiapuoli on tuttua. Soisi kirjan päätyvän kansan käsiin, sillä monenlaisia tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin perustuvia käsityksiä vammaisuuteen yhä liitetään.

*

Marjo Lanér   Näkyjä   Kirjokansi 2023

Outokumpulainen fil.maist. ja kirjailija on julkaissut novellikokoelmia ja pienoisromaaneja. Tämä romaani paljastaa kirjailijan erityisen elämänhistorian ja syvällisen luontosuhteen. Romaanin rakenne palvelee hienosti tarinan päähenkilön äärimmäisten kokemusten merkitystä.  – Uniikin oloinen elämäntarina on kirjoitettu tavalla, joka puhuttelee lukijaa, järkyttääkin. Tarinalla on niin vahva imu, että on suorastaan vaikea laskea kirjaa käsistään ja keskeyttää lukemista. Kirja on todellinen luonnonystävän aarre ja ihmisen selviytymiskyvyn riemulaulu!

* 

Sirpa Kähkönen   36 uurnaa, Väärässä olemisen historia   Siltala 2023 (Finlandia)

Menestynyt, Finlandialla palkittu kirjailija ryhtyy perkaamaan omaa vaikeaa äitisuhdettaan, joka on jälkensä jättänyt. Riitta-äidin kohtalon myötä haetaan aiempien sukupolvien äidit ja isät mukaan tilintekoon. Suvun taustalla vaikuttaa työväenluokan miesten aatteellinen taistelu sekä ajan kasvatukselliset taustat vahvoista naisista sukupolvesta toiseen toistuvine ankaran lapsuuden jättämine jälkineen.  – Kirjailija on ankaran lapsuuden antamin eväin kasvanut ja kypsynyt ihmisenä. Äitien sukupolvelta toiselle periytyneet kasvatusmetodit murteen sävyin rikastuneina löytävät samastumispintaa monen vanhemman lukijan mielessä. Järkyttävä ankaruus, nitistävät, kolhivat ja lasta halventavat lauseet syöpyvät mieleen lähtemättömästi. Tilinteolla on ymmärrystä löytävä ja rakkaudellinen eetos. Teos on todellisen lahjakkuuden timantiksi hioutuneen taidon triumfi.

*

Heikki Hietala   Viisto valo   novellivalikoima, suom. Jaakko Kankaanpää Sitruuna 2017

– Kirjailijaksi tituleerattu IT-alan opettaja on viehättynyt kirjoittamaan rajatiedon tyylisiä pikku juttuja, joita on sinänsä ihan hauska lukea, vaikka aihepiiri ei niin kiinnostaisikaan.

*

Marjo Niemi   Kaikkien menetysten äiti   Teos 2017 (2.p.)

 – Teos osoittautui ajatusvirtatekniikalla kirjoitetuksi. Kyseinen tyyli vaatii todella kiinnostavat lähtökohdat ja taitavan kirjoittajan, joka osaa rytmityksen. Kahlailin alkuosan, kurkistin keskivaiheille ja loppuun. Se riitti minulle tästä teoksesta.

*

Hannu Mäkelä   Tie vie   Otava 1990;  Pieni paikka Kerbihan   Otava 1991

Hannu Mäkelä on toiminut päätoimisena kirjailijana – sekä runoja että proosaa – reilut 50 vuotta eikä lukeville ihmisille esittelyä tarvinne. Löysin kirjaston vapaahyllystä kaksi itselleni ennen lukematonta proosateosta 1990-luvulta, joista ensimmäinen sisältää pieniä kertomuksia ja toinen on romaani.  – Mäkelän verkkainen, sisäistynyt tyyli miellytti minua. Pienet novellinpoikaset olivat sujuvaa, helposti sulavaa tekstiä, jota oli mukava lukea arkipäivän töiden välisillä lepohetkillä. Romaani taas oli kiehtovasta aiheesta hienosti rakennettu, mukaansa tempaava kertomus elämänmuutoksesta, josta kehkeytyi kaunis ja koskettava tarina miehestä ja hänen sisäisestä maailmastaan. En ole näin tiheätunnelmaista elämäntarinan finaalia aikoihin lukenut.

*

Agneta Rahikainen  Edith Södergran  Elämä  S & S 2023

Edith Södergran on maamme kirjallisuushistoriassa aikansa merkkihenkilö. Hänet on myös mainittu monen muun runoilijan ja kirjailijan työhön vaikuttaneena persoonana. 100 vuotta on kulunut hänen kuolemastaan (1893-1923) ja yhä hänestä tehdään tutkimusta ja hänen runojaan luetaan. Kirjallisuustieteen tohtori Rahikainen on omistautunut Södergranista rakentuneen myytin tutkimiseen.  – Olen lukenut nuoruudessani Södergranin runoja syvemmin ymmärtämättä. Hänen nimensä on tullut vastaan myös aikalaiskirjailijoiden teksteissä ja muistelmissa. Vasta Rahikaisen opuksen luettuani minulle on valjennut millaisesta henkilöstä on ollut kyse. On hienoa lukea naisesta, joka on elänyt niin erityisen elämän ja ollut paljon edellä aikaansa monin tavoin. Myös runoilijan omat tekstit aukeavat henkilötaustaa vasten uudenlaisina.      

*

Elina Hirvonen  Katri Helena Laulaja   Johnny Kniga 2023

Elina Hirvonen on kauniisti toimittanut Katri Helenan omaäänisen tarinan niin kuin Katri itse juttelisi suoraan lukijalle. Siinä on jotain samaa miten suomalaisten rakastama laulaja on laulunsakin laulanut: ihmiseltä ihmiselle, sydämestä sydämeen. Pitkä, uniikki taiteilijaura, ainutlaatuisia, vaikeitakin vaiheita sisältänyt elämä jatkuu, mutta luopumisen aika on käsillä. Siksi erityisen koskettava on kysymys, joka nousee hänelle polttavaksi teemaksi: kuka minä olen, kuka on Katri Helena?

Television ajankohtaisohjelmien terävin kärki on maanantain vakio-ohjelma MOT. Ohjelmalle on löytynyt osuva nimi – kuten tiedetään – matematiikan termistä ’mikä oli todistettava’. Sekä nimi että ohjelma ovat skarpisti ajassa nostaessaan esiin tärkeitä ja tosia asioita perusteluineen.

Ikävä tosiasia on, että ohjelmasta on muodostunut jokaviikkoinen marmatus suomalaisen yhteiskunnan ja elämänmenon epäkohdista. Kuten jokainen voi tahollaan todistaa, huonosti hoidettuja ja hoitamattomia asioita on riittämiin. Asia kerrallaan otetaan puheeksi, jos sille jotain tehtäisiin.

Mikä tässä maassa olisi todistettavasti erinomaisen hyvin? Kävisikö vaikkapa toimiva demokratia vapaine vaaleineen (yhdeksän presidenttiehdokasta yhden diktaattorin sijaan)? Vapaa ja moniääninen media yhden tarkoitushakuisen ja totuudesta piittaamattoman äänitorven toitotuksen asemesta?  

Taas on talvinen viikko vilahtanut lauantai-iltaan, tammikuu ehtinyt tanakasti yli puolivälin.  Vaalivalintoja kypsytellään, monella on pasmat olleet niin selvänä, että ovat jo äänensä antaneet. Kiinnostaisi sekin, jaksaako kansa kahdesti uurnille, jos ei saa haluamaansa ehdokasta toiselle kierrokselle. Pitäisi jaksaa, sillä lopputuleman kanssa on elettävä seuraavat kuusi vuotta.

Rivitalon asukkaan pihapolku on nyt niin syvässä kanjonissa, että päälaki tuskin enää lumivallin yli naapurille näkyy. Selkävaivainen muori ja yskivä vaari yrittävät parhaansa mukaan pitä omaa osuuttaan väylästä postilaatikolle ja roskikselle auki. Pakollisena kuntoiluna se on hyväksi, kun muistaa tauottaa hommaa sopivasti. Onneksi joukossa on jokunen nuorempi ja jaksavampikin asukas.

Eilen tuli syynätyksi viimeisetkin kaksi yhdeksästä ehdokkaasta, jotka myös onnistuivat tenttitilanteessa mainiosti. Omat arvioni ehdokkaista pitivät suunnilleen paikkansa ja toiselle kierrokselle valikoituvista arvelen osaavani valita paremman riippumatta, ketkä kaksi ovat mukana.

Tentti on sikäli hyvin laadittu, että paljasti ehdokkaan esiintymiskyvyn vahvuudet ja heikkoudet (myös mediasuhteen laadun!). Presidentin on kyettävä puhumaan sujuvasti ja vakuuttamaan kuulijat asiaosaamisestaan valtaoikeuksiensa ydinalueilla, harkintakyvystään, johtajuudesta ja arvoista, jotka päätöksentekoa ohjaavat sekä persoonansa sopivuudesta maan tärkeimmän vallankäyttäjän asemaan.

Meillä keskusteltiin myös kommentaattoreiden merkityksestä tentissä. Olimme samaa mieltä siitä, että katsoja ei kaipaa havaintojensa tueksi satunnaisten ulkopuolisten ohjausta, mutta ehdokkaalle itselleen saattaa olla hyötyä kuulla asiantuntijain arvioita. – Intrigointiäänestys ei minua kiinnosta, siispä palataan asiaan toisella kierroksella.    

Mietin jo ovatko pressanvaalien tv-tentit olleet joskus vähemmän puisevia, vai olenko jotenkin omista syistäni fed-up viikkokausien ehdokasjargonista. Olen suorastaan niin tympiintynyt, että tuskin saan entiseen tapaan itseäni ainakaan vaalien ensi kierrokselle. Kai se kuuluu demokratiaan, että tämä veivaaminen vaatii yhdeksän yrittäjää ja kaksi kierrosta, vaikka yli puolet ehdokkaista tietää olevansa turhaa joukkoa näissä skaboissa. 

Valtakunnan valta-aviisi nimittäin tiesi kertoa, että moni kansalainen äänestää mielikuvan ja ns pärstäkertoimen perusteella. Mitä tunnetumpi naama, sitä enemmän on kyllästymistä ilmassa. Kaikkiin mahdollisiin haastatteluihin, tentteihin ja kissanristiäisiin osallistuminen ja kaikkien torien kulmilla seisoskelu vain pahentaa kyllääntymistä. Mielikuva ehdokkaasta ei niistä juuri muutu.

Nyt kun kaksi ehdokasta on tenttimättä voi jo sanoa, että kenenkään kohdalla käsitys ehdokkaan ominaispiirteistä, pätevyydestä, kokeneisuudesta ja vetovoimaisuudesta ei ole muuttunut. Mihinkä koira karvoistaan ja undulaatti höyhenistään pääsisi. Haukun tunnistaa ja viserrys on tuttu. Sama koskee myös tenttien toimittajia ja asiantuntija-arvioitsijoita, viime mainituista ei juurikaan mitään apua valitsijalle ole ollut, ei liioin Ylen vaalikoneesta.   

Saako sanoa suoraan, että vakavasti otettavaa presidenttiainesta on ollut parissa kolmessa ehdokkaassa tähän mennessä. Liian moni tuntuu kilpailevan maakuntasarjassa, puolueensa nimissä turhana uhrina, joku peräti huvikseen. Keskustelut kanssaihmisten parissa ovat paljastaneet armotta, että inhokki on helpompi valita kuin suosikki. Yksi karsastaa sukupuolta tai siihen liittyvää identiteettiä, toinen liikaa tai liian vähäistä ikää tai koulutusta. Kolmatta ärsyttää ehdokkaan taustaväri tai peräti värittömyys. Jollekin ei kelpaa puoliso, joka ei ole syntyään suomalainen tai ei ole tarpeeksi edustava. Auta armias.

Loppiaisaattona tasan vuosi sitten saatoimme sukujemme vanhimman tädin pitkäaikaisen kotikaupunkinsa uusimpaan hoivakotiin, pieni laukullinen vaatteita mukanaan, ei muuta. Ei hän siinä hetkessä tajunnut, että ei tule enää palaamaan koskaan pieneen kotiinsa, jonka elämänmittaisen työnsä säästöillä oli saanut hankittua ja kodikseen laitettua. Muistisairaus oli nakertanut vähitellen viimeisen vuosikymmenen aikana häneltä kyvyn pitää itsestään huolta ja hallita millään tavoin elämäänsä. Omaishoitajan tehtävään ei ollut tungosta havaitessamme tilanteen viisi vuotta sitten, niin Toinen otti kummitätinsä asioita hoidettavakseen. Yhdessä olemme kulkeneet Tädin kanssa hänen autioituvan elämänsä viimeistä korpitaivalta. Ei ollut suurta juhlaa eikä fanfaarit soineet, kun Tädin sata vuotta tuli täyteen viime syksynä. Todettiin kakkukahveilla hoitajien ja paikalle ilmaantuneen veljenpojan kera, että elämä jatkuu, koska hoiva toimii. Olemme Tädin puolesta äärettömän kiitollisia, että nyt on näin hyvin. Sotavuosina lottatehtävissä toiminut Täti on veteraanitovereidensa tavoin hoivansa ansainnut.