Paastonajan idea on raivata tilaa mietiskelylle, rauhoittumiselle, kaipauksen hiljaisille signaaleille. Käy ilmeiseksi, mikä elämääni  hallitsee ja mitä siitä puuttuu. Tärkeimmän tunnistaa kaipauksesta.

Mietin koetun kärsimyksen merkitystä  elämässäni. Eikö se polttanutkin jotain karstaa, paljastanut ytimen. Miten helposti hetki hurmaa, sielu tempautuu liehumaan liekinvartena turhissa rovioissa.

…ja sain terveiset äidiltä. Hän näyttää lukeneen aamuisin kirjaa nimeltä Minuutti Herralle. Äiti sai elää 96 vuotta, joista viimeiset vuodet olivat vaikeita hänelle ja meille lapsille.

Joskus ihminen kokee saaneensa jatkoaikaa, kun elämän on pysäyttänyt vaikea sairaus tai yllättävä onnettomuus. On hyvä, ettemme tiedä tarkkaan milloin aikamme täyttyy ja miten. Jumala tietää.

Kirkossa oli messuun osallistuvien keski-ikä pudonnut. Pakkanenko säikytti mummot, vai veikö vaali voimat. Yhteisvastuukerääjät siunattiin alttarin edessä tehtäväänsä. Rippikoululaiset olivat hulinapäällä ja Katri joutui pitämään kuria. Heikki-pappi, tuore isä, puhui tuoreesti saarnassaankin, sanoi odotusta täyttymysten ohikiitävien hetkien hämmentämäksi elämän perustilaksi. Saarna päättyi armollisiin synninpäästösanoihin.

Mietin: onko pihaoravammekin paleltunut jonakin pakkasyönä, kun sitä ei ole näkynyt kahteen viikkoon. Olemme muistutelleet sitä, että siemenet ovat linnuille, mutta sitkeästi se on yrittänyt katon kautta tai ikkunalaudalta ponnistaen saamaan osansa. Tule takaisin kurrekulta, emme enää moiti sinua. Siemeniä riittää.