Kiitän mediaa siitä, että se ei ole suostunut hurrikaanien ja maanjäristysuhkien syksynä siirtämään Aleppon rauniokasojen ja inhimillisesti kestämättömän hädän kuvastoa pois ulottuviltamme – ei, vaikka Jemen ja Mosul ja Venezuelakin. Nyt on pidettävä tietoisuutta korkealla, sillä se luo painetta tahoille, joilla on pieni mahdollisuus vaikuttaa maailman asioihin suuressa mittakaavassa.

Tappaminen ei maailmassa lopu, ei ole rikkoutumatonta rauhaa eikä paratiisia enää koskaan. Sovinnon yrityksiä on silti jatkettava, toivon liekkiä pidettävä yllä. On uskottava, että jonakin päivänä murhaajat tuomitaan ja uhrit saavat oikeutta.

  • Kotimaa24:n keskusteluissa eräs -muuten ihan mukavakin- mies paheksui kirkonkellojen soittoa Aleppon muistamiseksi. Hän koki sen turhaksi mitättömäksi eleeksi, kun muuten ei tehdä mitään.

    Tässä annoit selkeän kuvan taas noiden soittojenkin merkityksestä: ”On pidettävä tietoisuutta korkealla…” Maailmassa on oltu liian paljon hiljaa monista ihmisoikeusrikkomuksista. Kun yksikin uskaltaa sanoittaa (tai nuotintaa) vaikeita asioita, toisten on helpompi tulla mukaan.

    Muuten, kun taas selailin kirjoituksiasi, huomasin – ilokseni – että sinunkin mielestäsi Jan Andersson on mainio juontaja. Olen täysin samaa mieltä. Harvoja toimittajia niin paljon fanitan 🙂

    Kommentin jätti mm · tiistaina 18. lokakuuta @ 11:41

  • Maija,
    sellaista se on, aina joku on toista mieltä toimintatavoista, vaikka itse asiaa ei paheksukaan. Ihanaa, että kirkko uskaltaa soittaa kellojaan, meilläkin – kiitos Teemu-papin seurakunnan esimerkin!
    Vaikka minua ahdistaa tuo Lähi-Idän tilanne pakolaisten vuoksi, yritän silti varjella toivon liekkiä – se ei ole mitätön.

    Kiva kuulla sinusta, tuot aina jonkin uuden näkökulman kommenteissasi.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 18. lokakuuta @ 13:39

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.