Leni kertoo: Pohjois-Irlannin levottomuuksia yritetään jatkuvasti selittää pelkästään katolisten ja protestanttien uskonnollisilla erimielisyyksillä. Tosiasiassa alueella on neljä erimielistä ryhmittymää, jotka hakevat paikkaansa. 30.1. 1972 brittipoliisit ampuivat 13 katolista irlantilaisaktivistia. Päivä sai nimen ’Bloody sunday’. Väkivallan aikaa riitti 30 vuotta, sitä kutsutaan nimellä ’The Troubles’. Syy ei ollut pelkästään IRA:n (Irlannin tasavaltalaisarmeija), oli myös UFF (Ulsterin Vapaustaistelijat) ja UDA (Ulster Defence Association), UVF (Ulsterin vapaaehtoisjoukot) ja LVF (Lojalistien vapaaehtoiset). 1998 saatiin aikaan ’Pitkänperjantain sopimus’, jonka kätilöinä olivat Bill Clinton ja Tony Blair. IRA:n aseidenluovutuskomission työtä johti Martti Ahtisaari ja rauhansopimuksen maaliin saattamista Harri Holkerin johtama komissio. Irlannin lippu on symbolinen: vihreä pystyraita on katolisten tunnusväri, oranssi taas protestanttien, niiden välissä rauhan symbolina valkoinen.

Neljäntenä matkapäivänä ajelemme pikku pysähdyksin Burreniin. Maisema muuttuu karummaksi, kallioita ja kivikkoista nurmea. Meri pilkottaa sieltä täältä. Burrenin kalliorannalla pysähdymme, pääsen kuvaamaan pieniä kukkia, jotka sinnittelevät kivikossa. Saan omaehtoisen hetken, sillä useimmat suunnistavat meren rantaan. Kun käännyn palaamaan autolle, yksi matkalaisista tulee luo ja purkaa ahdistustaan paljosta selostuksesta ja musiikin soittamisesta. ”Vihdoin sain hetken ajatella omiani”, hän sanoo. Myöntelen, olen itsekin ajoittain toivonut hiljaista hetkeä. Toisaalta Irlannissa opiskelleena ja usein vierailevana Lenillä on täällä ystäviä, joiden kautta hänellä on sellaista tietoa maasta ja kansasta, mitä matkaoppaat eivät kerro ja se juuri on mielenkiintoista. Hänellä on myös hyviä humoristisia kommentteja asioista. Niinhän se on, ettei matkanjohtajan tapa hoitaa tehtäväänsä ikinä vastaa kaikkien matkalaisten odotuksia ja tarpeita. Kehoitan juttukaveriani ottamaan tilaa ja aikaa itselleen aina kun voi. Seuraavana päivänä hän jääkin hotellille ja vaeltelee omin päin päivän.

Pääkohteemme on tänään Cliffs of Moher – paikka joka on vetänyt minua tätä maata kohti jo kauan. Kohtisuoraan merestä nousevat jylhät kallioseinät ovat korkeimmalla kohdallaan 214 metriä meren pinnan yläpuolella. Kallionkoloissa pesii 30 lintulajia, mm. lunneja, ruokkeja, kiisloja, haukkoja, myrskylintuja. Päivän sää on seesteinen ja aurinkoinen, näköalat ovat parhaat mahdolliset. Nousen rinnettä, seison viimein korkeimmalla reunamalla, katselen Atlantin aaltoja, jotka murtuvat jossain huikean alhaalla kallioon. Ihmisiä on ympärillä paljon, monen maan kansalaisia, mutta näkymä mykistää hälyn. Paikasta, jossa turva-aita loppuu, pääsee kyllä aika helposti suojaamattomalle alueelle. Ihmettelen, miten monen on päästävä juuri sinne ottamaan se pakollinen selfie selin reunamaa. Entä jos horjahtaisi…

Moheriin rakennettiin 2007 uusi matkailukeskus, jossa on kaikki palvelut, joita tarvitaan. Kallion reunat on eristetty tukevalla aidalla, sillä vuosien mittaan kalliot ja meri ovat todistaneet liian monta itsemurhaa. Nytkin pieni alus partioi alhaalla lahdella varmuuden vuoksi. Rinteellä on muutama soittaja kolikoiden toivossa. Ainakin haitarin, viulun ja harpun soittajan ohi kuljemme. Matkailukeskuksen auditoriossa esitetään hienoa lintuperspektiivistä kuvattua kolmiulotteista filmiä, jonka katson Toisen kanssa kahteen kertaan. Visuaalinen aikamatka on myös äärimmäisen mielenkiintoinen. Siinä esitetään maapallon mantereiden ja merien nyt-hetki. Halutessaan voi valita ajan 300 miljoonaa vuotta sitten ja nähdä, kun Afrikka on kiinni Etelä-Amerikan mantereessa ja Irlanti ja Englanti ovat kiinni Euroopan mantereessa. 50 miljoonan vuoden kuluttua tulevaisuudessa Afrikka on liukunut kiinni Etelä-Eurooppaan, Välimeri on hiekka-aavikkona ja Itämeri kuivunut kokonaan pois.

Pitkä ajo lauttamatkoineen Kerryn kreivikuntaan tehdään taas jo sateisessa, pilviharmaassa säässä. Kerryn kylät ovat rakennuksista päätellen köyhempää seutua. Majoitumme Ballyheiguessa vaatimattomaan, vanhaan hotelliin, joka on tavattoman sokkeloinen; toisaalta kodikas, toisaalta kulunut ja tunkkainen. En marise ääneen, mutta Toisen kanssa toteamme, että näin on. Irlannin majapaikoissa kaikissa on muuten kokolattiamatot ja kun niillä on ikää, pöly ärsyttää. Astmaattiselle tällaiset hotellit olisivat kamalia. Luovuutta vaatii myös ainakin *** hotelleissa yleinen kahden hanan systeemi lavuaareissa ja kylpyhuoneiden kiinteä kattosuihku.

…jatkuu