Runoja:
Henriikka Tavi Esim. Esa (Teos 2007), Sanakirja (poEsia 2010), Toivo (Teos 2011), Helmikuu, Maaliskuu, Huhtikuu (Teos 2012)
Suomen runoilijamaailmassa on ryhmä ihmisiä, jotka – kuten Tulenkantajat aikanaan – ovat ottaneet missiokseen uudistaa runon kielen ja muodon. Tavi on ilmeisimmin yksi heistä. Mission tuloksia kaltaiseni perinteisen runokielen ystävä tutkii uteliaana ja kiinnostuneena. Tavi on auttanut lukijaa liittämällä selityksiä mm. 2012 julkaistujen kuukausirunoteosten loppuun. – Putkeen luettuna Tavin uudistusmissio alkaa avautua, mutta yksittäisinä teoksina nämä ns. runot kyllä haastavat lukijaa siinä määrin, että tekee mieli kysyä: onko sisällöllä enää näissä muotokikkailuissa mitään arvoa. Jonkinlainen eettinen kysymysmerkki häälyy ilmassa, kun Tavi nimellään myy runoteoksena sanomalehden uutisotsikkojen ja yhden lauseen sitaattien koostetta aiheesta Fukushima – ilman ainuttakaan omaa tekstin pätkää. (Helmikuu)
Proosaa:
Olli Jalonen Miehiä ja ihmisiä Otava 2014
Miehiä ja ihmisiä on eleettömästi väkevä kertomus lukiolaispojan kesästä ja kasvusta mieheksi. Jalosen tapaan näennäisen tyynenä soljuva teksti välittää väkevin tunnoin ja terävin huomioin miesten maailmaa, johon poika omasta päätöksestään sukeltaa. Tapahtumissa ei sinänsä ole kovin dramaattisia käänteitä, mutta tavanomaisen Jalonen saa täyteen pinnanalaisia merkityksiä. Lukijalle tarjotaan mahdollisuus ymmärtää enemmän kuin teksti ihmisistään paljastaa. Pidin erityisesti 509-sivuisen romaanin selkeästi etenevästä rakenteesta, jossa ei kikkailla takautumilla eikä tulevaisuushypyillä. Pojan tulevaisuus näyttää jäävän auki, mutta sillä tavalla, että lukija voi luopua hänestä luottavaisesti: pojasta on tullut mies, joka kyllä pärjää. – Miellyttävä ja antoisa lukukokemus!
*
Kari Hotakainen Kantaja Bookwell Oy 2015
Hotakainen on kirjoittanut pienimuotoisen romaanin henkilöstä, joka saa töitä seurakuntayhtymän hautausmaalta. Päähenkilön työtoverina on mainio suntio, joka ajattelee ja puhuu kuin mies, mutta osoittautuu naishenkilöksi. Sanallinen hotakaiskomiikka näyttäytyy suntion repliikeissä, mutta päähenkilö toimii kuin ihminen, jonka pitäisi hankkia oma elämä. Itse asiassa hän hankkiikin, omalla tavallaan. – Taattua Hotakaista sille ken tykkää, oli minustakin viihtyisää luettavaa.
*
Amin Maalouf Valon puutarhat suom. Anna-Maija Viitanen Gummerus 2014 (1991)
Ranskassa asuva libanonilaiskirjailija kuuluu maansa kulttuurivaikuttajiin. Häneltä on suomennettu aiemmin kolme teosta ja hänet on palkittu Suomessa mm. yhteistyöstä säveltäjä Kaija Saariahon kanssa. Valon puutarhat on fiktiivinen, kuitenkin historiaan pohjautuva romaani manikealaisuudesta Lähi-Idän uskontojen kirjossa. Maaloufin kieli on kaunista ja sanoma filosofista. – Hyvä, antoisa lukukokemus kaikkiaan.
*
Aki Ollikainen Musta satu Siltala 2015
Nälkävuoden innoittamana tartuin Ollikaisen uusimpaan. Kirjailija kaivautuu Mustassa sadussa 1930-luvun uutisiin Tattarisuolta löytyneistä ruumiinosista ja lähtee kehittelemään tarinaa siitä. Kirjailija rakentaa romaanin kahteen tasoon ja saa annettua uskottavan oloisen selityksen kaamealle uutiselle. – Huolimatta juohevasta kielestä kirja on lukukokemuksena aikalailla ankea ja mitäänsanomaton.
*
Anilda Ibrahimi Ajan riekaleita suom. Helinä Kangas Tammi 2013 (2009)
Albaanikirjailija, jonka elämä on kulkenut Sveitsin kautta Italiaan, on kirjoittanut tarinan Jugoslavian hajoamisen jälkeisten sotien ihmiskohtaloista. Tässä tarinassa Balkanin tragedia saa ihmisen kasvot ja ihmiset kotimaansa sydämen. Romaani kertoo rakkaudesta ja lupauksesta, joka kuljettaa sodan erottamien rakastavaisten kohtalon polkua, kunnes he kohtaavat jälleen. – Väkevä ja liikuttava tarina suvun merkityksestä, lupauksen merkityksestä ja sodan murskaamista unelmista, jotka on rakennettava uudelleen.
*
Novelleja:
Selja Ahava Taivaalta tippuvat asiat Gummerus 2015
Neljän toisiinsa liittyvän novellin uutuuskirja Ahavalta. Hän on dramaturgi, joka on julkaissut esikoisromaaninsa 2010. Ahavan kieli on selkeää ja hän käyttää vuoropuhelua taitavasti tarinan kuljetuksessa. Pidin hänen tyylistään sitoa tarinat yhteen tavalla, joka tuo mieleen nelinäytöksisen draaman. – Pidin kirjasta, Ahava ottaa esiin omintakeisia näkökulmia ja tekee yllättäviä tulkintoja.
*
Tiina Tikkanen Lähtö novelleja omakustanne 2009, Karkkilan Painopalvelu Oy
Psykoterapiaoppaan kirjoittaja, toimittaja Tiina Tikkanen on aiemmin julkaissut myös omakustanteisen satukirjan. Lähtö –kokoelman novellit ovat terävästi oivallettua ihmissuhdetekstiä, tyyli on napakka, lauseet tiiviitä. Teksti kulkee tarina edellä, mikä tekee kokoelmasta mielenkiintoisen. – Pidin näistä.
*
Pokkareita:
Ian McEwan Vieraan turva suom. Marja Alopaeus Otava Seven 2010
Pariskunta lähtee Venetsiaan lomalle. Kaupunki näyttää ikävimmät puolensa eikä loma tunnu lomalta. Sitten sattuu omituinen kohtaaminen, joka johtaa epämiellyttävään tuttavuuteen. Suhde räjähtää ja lopulta loma päättyy ikävästi. – Vastenmielinen tarina, miksi luinkaan.
*
Hanna Tuuri Vihreän saaren puutarhoissa Otava Seven 2010
Irlannissa steineropettajana työskentelevä suomalainen kirjailija on kirjoittanut viehättäviä tarinoita Irlannin puutarhoista. Mielenkiintoista sellaisellekin lukijalle, joka ei ole hurahtanut erikoisiin kasveihin tai ei ole varsinainen puutarhahullaantunut henkilö. Tekstiä elävöittävät taitavat piirrokset ovat kirjailijan käsialaa. – Oivallinen kesäkirja! Kannattaa ehkä ottaa mukaankin, jos on lähdössä Irlantiin kuljeskelemaan.
*
Titipä hyvinnii tyy, Elämänviisauksia eli savolaisittain letkaatuksia Gummerus 2004
Kirjan ovat toimittaneet Tarja Pulli ja Annukka Laasonen. En ole mikään varsinainen vitsikirjojen ystävä, enkä juuriltani savolainenkaan, mutta letkaatukset virittävät huumorin sille taajuudelle, joka hyreksittää. – Oivallinen välipala vaikka runoilija Tavin poetiikan tutkimisen lomassa.
”Huominen on monesti viikon kiireisin päevä. / Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä. / Elämän tarkotus on murheijjen karkotus tai ilonpillaajien poespotkinta. / Jos et opettele naarammaan vaekeoksille ni millee sitte vanahana naarat? / Nyt minä tiijän mikä lintu se Kaakana on. No se on käki. Savolaeset laalaa, jotta kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu…”
*
Torey Hayden Häkkipoika suom. Seppo Raudaskoski Otava Seven 2011 (5.p.)
Haydenin kirjat, joissa hän kertoo työstään erityisopettajana ja psykologina lasten klinikalla, ovat huikeita sukelluksia henkisesti haavoittuneiden lasten karuun ja kauniiseenkin maailmaan. Tarinat ovat rehellisyydessään koskettavia ja paljastavat kirjoittajansa aidon ja sydämellisen kiinnostuksen, intuitiivisen kyvyn löytää mahdollisuuksia toivottomienkin tapausten kohdalla. Kevinin tarina on riipaiseva kuvaus vuosien sitkeästä rakkaudesta poikaan, jonka kuntoutumiseen ei uskonut kukaan. – Haydenin tapa kuvata lapsipotilaidensa paranemisprosessia ja kasvua on hellän ymmärtäväinen ja samalla ammatillisesti rehellinen ja tinkimätön. En väsy lukemaan Haydenin lapsitarinoita – ne antavat uskoa ihmisen kykyyn ymmärtää ja toipua. Raudaskosken suomennoskin on loistavan vivahteikas.
***