Eräänä aamuna Pissismummo erehtyi lehden luvun lomassa huokaisemaan: no, olenkin aina ihmetellyt miten vaaka voidaan kalibroida, kun se sovittu aluperäispaino on jossain Pariisissa. Luuleeko joku tosissaan, että maanäärein turuilla ja toreilla myyskentelevä piittaa onko punnukset oikean painoisia. Ei taatusti matkusta Pariisiin vertaamaan.

Ei pitäisi. Tämän kaltaiset ihmettelyt saavat nim. Poikakaverin liekkeihin. Lehteä lukevan Mummon ylitse kaatuu oitis viisaankuuloinen tiedonrykäys painoyksikön vertaamisesta johonkin yksikköön, jota on verrattu yksikköön, jota on verrattu…jne…äitikiloon, joka on Pariisissa. Mummo, että sitte verratussa yksikössä oleva virhemarginaali kaksinkertaistuu joka välissä, ja mikä onkaan lopputulema. P.Kaveri, no, ei se kertaannu välttämättä aina samaan suuntaan, kyllä se keskiarvo asettuu aika tarkkaan alkuperäiseen. Ja sitäpaitsi vakioituja painoja tarvitaan vain kaupanteossa, esimerkiksi digitaalinen kotivaaka, jolla molemmat muistaessaan käyvät havaintoja tekemässä, saattaapi näyttää vapaasti ihan mitä tahansa. Mummo, jaahas. Vai niin. Ilmankos.

Mummon mielestä metrin mitan vielä ymmärtää helposti, mutta painon siirtely… Poikakaveri, että ei niitä Pariisin mittoja oikeastaan enää edes tarvita, kun osataan laskea luonnonvakiosta sentit ja sekunnit… krypton atomi….bunson-lampun liekki… valon taajuus… Mummo, että omg, pliiis. Jo riittää kiitos.
Uhhuh ja vielä kerran huh. Tulikos tämä nyt selvemmäksi.