Viime viikko on mennyt aivastellen, niistellen ja pientä tautiin kuuluvaa lämmönnousua pitäen. Pöpö lienee tarttunut ystävänpäivän kemuista Pikkuritarin päiväkodissa. Olen joutunut luopumaan muutamasta sovitusta tapaamisesta ja kiinnostavasta menosta. Heti kun vointi alkaa kohentua tekee jo kovasti mieli ulos. Tänään!

Tähän aikaan vuodesta valitellaan yleisesti flunssan inhuutta. Kurjuuden maksimi tuntuu monella olevan siinä. Jos on jotain vieläkin kurjempaa kokenut, tietää, ettei elämä tähän kaadu. Kaksi viikkoa menee pian, kun vain malttaa olla riehumatta, että elimistö saa mahdollisuuden korjata häiriötilaa. Vaan mikäs meillä – sen sijaan pienten lasten vanhemmille perheessä kiertelevä tauti tuottaa monenmoista järjestelyä ja harmia ja oma jaksaminen on kovilla. 

Flunssan poteminen sopii hyvin paastonaikaan. Se rauhoittaa kummasti ja panee asioita tärkeysjärjestykseen. Viime vuoden koettelemusten jälkeen olen lääkityksineni tilanteessa, jossa aterioiden laatu ja ruokailuajat on tärkeä pitää säännöllisenä. Se merkitsee, ettei sillä rintamalla voi paastota. Voihan myös ajatella, ettei pääsiäisen iloa tarvitsekaan lunastaa. Pääsiäinen itsessään on kristitylle viesti siitä, että kaikki on jo sovitettu. Saa iloita!