Huiskismummo kävi kylässä Pissismummolassa. Pullahti junasta pakkashöyryiselle asemalle ja samantien mummokaverin halaukseen. Mummo oli taaperoinut omia teitään ystäväänsä vastaan ja Poikakaveri tullut asioiltaan autolla siihen. Huiskiksen laukku sujautettiin Poikakaverin kyytiin ja mummot läksivät keskenään askeltamaan kaupungin keskustan kautta P.Mummon asumasijoille. Pissis halusi näyttää kehittyvän kotikaupunkinsa merkittäviä yksityiskohtia ystävälleen.

Huiskis on liikkuvainen mummohenkilö, onpa hyvinkin. Hänen pitää päästä joka päivä lenkille. Sattuikin olemaan kelpoisat pakkaskelit, ei liian kylmäkään. Lenkillä käytiin ja hyväähän se vain teki Pissismummollekin. Siinäpä samalla sai puhua pulputtaa semmoisiakin ystäväkeskeisiä, joilla ei viitsi rasittaa Poikakaverin korvia. Kuten vaikka yleishuomioita siitä asiaintilasta, kun lenkkeillään miesihmisen kanssa.

Mummot panevat merkille talvisen luonnon hurmaavia yksityiskohtia; metsikössä pyrähtävän linnun, oksalta toiselle loikkaavan oravan, vastaantulevan isäntäänsä tai emäntäänsä ulkoiluttavan koiran. Henkäilevät taivaan sinisyyttä, puiden lumipukua, hangen kimallusta. Kuuntelevat miten hauskasti narahtaa lumi askelen alla ja nuuhkivat olisiko metsässä jo aavistus kevään tuoksua.

Vaan mitä näkee miesihminen lenkillä? Tämäpä täällä huomaa kaapelien kaivannot, sähkölinjat, muuntajat ja jakokaapit, pylväiden repsottavat eristeet ja lukemattomat tekniset yksityiskohdat. Tuopa tuolla aprikoitsee metsikön harvennustarvetta, pohtii tukkipuiden kuutiomääriä ja mahdollista tyvilahoa, panee merkille ketunjäljet ja jäniksen ja tuumii lumipesässään nukkuvan karhun unen laatua.

Eipä silti. Näinhän se mummojenkin näkökulma avartuu. Ja parhaassa tapauksessa miesihmisenkin.