...ja muistakin, ettet jää sinne suustasi kiinni! Toisen varoitus on mitä aiheellisin, kun livahdan autosta Vapaaehtoistyön keskuksen ovelle ja sisään. Täältä ei äkkiä pääse, sillä aina sattuu paikalle joku tuttu, vaikka vain yhtä pikku asiaa kävisi toimittamassa.

Minulle vain useammin käy se kiinni jääminen korvista. Niin nytkin. Paperin vein ja saman tien vastaanottaja alkoi purkaa päällimmäisiä huoliaan. Oli varmaan istunut yksin pitkään koneensa ääressä ja ilahtui, kun tuli ihminen paikalle.

Jokaisella pitäisi olla joku, joka voi kuunnella. Ei ole terveellistä kantaa päivästä ja viikosta toiseen huolia ja murheita mielessään voimatta niitä huojentaa. On silti huomaavaista kysyä, onko toisella aikaa ja voimia juuri nyt.

Kun pääsimme jatkamaan matkaamme, Toinen huokasi, ei sanonut mitään. Minä jäin miettimään kuulemaani. Kunpa olisi ollut sillä kertaa vähän enemmän aikaa.