Projektinjohtaja oli jo keväällä kutsunut sekä torstaimummolan että vanhainkodin Nostalgia-ryhmän maaseutukotiinsa kesänaloitusretkelle. Oli ajatus viettää kesäistä puutarhajuhlaa kukkivien omenapuiden katveessa. Osoittautui, että toukokuun lopun helteistä huolimatta omenapuut eivät puutarhassa kukkineetkaan tänä keväänä. Sääkin alkoi muuttua retkipäivän lähestyessä. – Ei hätää, jos sataa, kokoonnumme vastaluudittuun latoon, lupaili kutsujen emäntä. Aamulla satoi ja oli tosi koleaa. Päädyimme tupaan.

Miten rattoisaa meillä olikaan! Toistakymmentä mummelia, kaksi pappaa ja monen monta avustavaa käsiparia – kaikki mahduimme tupaan loistavasti! Nuorimmaisina talonväen toista ja kolmatta sukupolvea – pikkupikkuisin 2 kk ja Isoveli 3 v – ja joukon vanhimpina yli yhdeksänkymppiset. Oi, sitä elämän runsautta, muistojen kirjoa, tulevaisuuden toiveita ja unelmia!

Tuvan pitkän pöydän ääressä oli leppoisaa perheväen tuntua. Monelle oli taatusti mukavaa vaihtelua arkisiin yksin nautittuihin aterioihin saada syödä yhdessä kauniisti katetussa pöydässä. Talon makkaramestari loihti pöytään grilliherkut, salaatti syntyi taitavin käsin tuota pikaa, mukana tuodut aamuntuoreet sämpylät maistuivat ja kahvin kera taikoutui oiva rahkapiirakka jälkiruuaksi.

Onnelliset tupaankutsutut toivat kuka runon, kuka soiton tai laulun yhteiseksi iloksi.  Satumaa-tangon myötä kukin sai kertoa missä on hänen satumaansa. Muuan torstaimummoista kiteytti yhteisen tunteen: kyllä se on nyt tässä tuvassa.