Pissismummon Poikakaveri ilmoittihe hyvissä ajoin kevättalvella, että hänelle pitää sitten kanssa antaa köllötysrauha. Tarkoitti, ettei heti ensimmäisenä eläkeaamuna lyödä kouraan kodinkohennuslistaa. Mummo sisäisti nöyrästi toiveen, mutta on totuuden nimessä sanottava, että muutamaan otteeseen saattoi lipsahtaa asiassa ja sai oikeutettua palautetta.

Poikakaveri sai pari kuukautta virallisesti eläkkeellä oltuaan männäviikolla ilmoituksen, että hänelle aletaan maksaakin köllötyksestä vastedes. Tuosta virkistyi hän tavattomasti. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa huushollissa. Mummo ei kerinnyt sanoa mitäkään, kun keittiöremonttimies jo oli tilattu mittailemaan ja laatimaan suunnitelmaa. Ooh, tästähän on puhuttu vasta kymmenisen vuotta, että sitten kun.

Mummo oivalsi kohtsillään, että Poikakaverin tarmonpuuskaa olisi hyödynnettävä muutoinkin (se lista!). Niinpä hän tiedusteli vaivihkaa, josko osin miehistä voimaa edellyttävä niin sanotun vaatehuoneen suursiivous menisi samoilla lämpimillä. Eikä puolta sanaa poikittain! – Siitä vain toimeksi, tuumi Poikakaveri.

N. s. vaatehuoneessa möyrimiseen meni puolitoista päivää. Suursiivous tehtiin ’kaikki ulos, puolet takaisin ja loput pois talosta’ -systeemillä. Talvivaatteet heiluivat iloisesti kesätuulessa sillä välin, kun Vanhapari inventoi hyllyjen uumenista esiinkaivettua sekalaista rompetta. Vain todellisessa käytössä olevat tavarat ja niukantiukka paketti nostalgiaa läpäisivät armottoman seulan. Uudet laatikot ja koritkin haettiin Isomarketista.

– Jo vain on siistii, tuuletteli Vanhapari aherruksen tulosta. Kelpaa nyt esitellä vierahillekin: …ja tämä oli se n.s. vaatehuoneemme. Oijoi, Vanhapari malttaa tuskin odottaa keittiöremontin tulosta!