Tapahtui Isossa Kauppakeskuksessa, että Pissismummo hätkähti hereille matalaenergisestä fiiliksestään – mikä muuten on ihan hyvä energiataso kaupoissa kiertelyyn, se kun ei verota eläkepussia kovin rankalla kädellä. Poikakaveri talutti nimittäin Mummon ensi töikseen määrätietoisesti vempeleosastolle. (Ei taas! Tämä on jo kolmas kerta hänen lomansa alettua.)

Mummo sai niskaansa melkoisen rykäyksen kahden asiastaan innostuneen miesihmisen tietämystä vempeleen erinomaisista ominaisuuksista. Erittäinkin on kätevä käytössä ja toimii kuin unelma. Eikä maksa paljon. Siis nyt. On nimittäin erikoistarjouksessa. Poikakaveri heilautti jo valmiiksi korttia, mikä on sen merkki yleensä ollut, että asia on päätetty. – Tämä tulee siis hänelle, tarkensi Poikakaveri myyjälle.

– Otetaanpas aikalisä, ehdotti Mummo. (Se on näet osoittautunut hyväksi keinoksi hillitä vempeleinnostusta.) – No, palaamme pian asiaan, sanoi Poikakaveri myyjälle kovinkin varmana. Käytiin välillä etsimässä ne pari juttua, joiden takia itse asiassa Mummo luuli liikkeellä oltavan. Poikakaveri vahti kelloa. – On jo tunti tässä kulunut, nyt mennään takaisin. Pissismummo taapersi Poikakaverin perässä ja kaupat tehtiin, minkäs sille.

Kotiosoitteessa purettiin vempele pakkauksestaan. Oli ohjekirjaa, johtoa, muistikorttia, laturia ja Ominaisuuksia Parantavia Osia. Olipa cd-levyllinen ohjeistusta, jota katsellessa ja kuunnellessa Pissismummolle valkeni mihin hän on joutunut. Vempeleen käyttö ei ihan niin helppoa taida ollakaan miltä kaupassa kuulosti. Tai siis on, vempeleisiin erikoistuneelle, mutta entäs mummoihmiselle.

Tässä nyt on kuulkaa mennyt monta iltaa ja aamua ja Pissismummo on lähestynyt varovasti vempelettään. Ohjekirjan ensimmäinen sivu on jo luettu. (Jäljellä on enää 142, tiheäpränttistä.) Akku on ladattu ja Mummo on pyöritellyt vempelettä käsissään, tuijotellut lasit nenällä merkkejä, painellut nipstaakeja ja kierrellyt kaikkea, missä on jenka. Eiköhän se siitä. Vähitellen. Kuviksi muutu.