– Ei se nyt sentäs ihan ittestään käy, tuhahtelee Pissismummo. Hän oli ehtinyt eläköidyttyään kaapata arkipäivät haltuunsa, levittäytyä talon joka soppeen, säätää äänitason mieleisekseen eli pitää toosassa hiljaista musiikkia. Sitä paitsi on hän ominut päivänsä joka minuutin heräämisestä hamaan kello neljään.

Varmuuden vuoksi on nyt todettava, että Pissismummon Poikakaveri on Tärkeä ja Rakas Henkilö, ei epäilystäkään. Vuosikymmenien virrassa konsensus oli toiminut, no, sanotaan enempivähempi kohtuullisesti. Vaan kun Mummo oli saanut säätää eläkeläisen elämänsä mieluisalleen mallille, iski siihen nyt Muutoksen Koura.

Pahiten Muutoksen Koura koettelee keittiötä, joka konsensuskaudella on ollutkin Mummon valtakuntaa. Koura esimerkiksi siirtelee astioita pois niiden ikiaikaisilta sijoilta, kahvimuki löytyy väärästä kaapista, tuikitarpeellinen yleisveitsi eri laatikosta, saksia ei löydy ollenkaan. Keittiön pöydällä on uusiutuva murusavotta, kuin hiiri kävisi näkkäriä nakertamassa. Mummo kohottelee kulmiaan ja taas heilahtaa sifonetti.

– Jo on tyhjää, murisee Mummo itsekseen jääkaapilla. – Eikös tämä vasta viikonlopuksi ostettu täyteen. Juuei, ja mitäs tänään syötäisiin, imitoi Mummo. – En kyllä ala keittiössä asua, pitääkö joka päivä laittaa ruokaa, Mummo kauhistelee. Poikakaveri loimehtii hivenen huolestuneena paikalle. – Jos minä … vaikka makkarasoppaa …

Tapahtuipa eräänä aamuna, että Poikakaveri sai ohjeistuksen kaurapuuron keitosta. Kun Mummo saapui muista askareistaan puurolle, kaurahiutalepaketti oli jo nostettu lieden tuntumaan tyhjän kattilan viereen. – Jahas, huokasi Mummo, ryhtyi kädestä pitäen opastamaan elämäntoveria puuronteon alkuun ja poistui pyykkikoneen suuntaan. Seuraava havainto oli hajukas: puuro pursui liedelle omia aikojaan ja kärysi uhkaavasti. Poikakaveri tuli postilaatikolta.